”Toivon, että katsojalle tauluni ovat kuin ikkuna, josta voi katsoa sisään tai ulos. Ne näyttävät pysähtyneen näyn, hetken mielessä, ajatuksen. Symboliikka, dekoratiivisuus, värit, myytit, tyylittely ja erikoispinnat kiehtovat mieltäni.”

[Kuva: taiteilija Hanne Linnatie]

Kuivaniemeläinen taiteilija Hanne Linnatie on opiskellut kuvataidetta, muotoilua, multimediataidetta, teatteri- ja näyttämötaidetta, entisöintiä sekä elokuvan lavastus- ja puvustustaidetta. Hän tekee enimmäkseen sekatekniikkaa, montaaseja, akryylimaalauksia, metalligrafiikkaa ja monotypioita.

Linnatie opettaa taideaineita sekä kädentaitoja Ii-instituutissa, työskentelee Sievin Savella ja tekee lisäksi entisöintejä, kuvituksia ja korumuotoilua.

Hanne Linnatie on entisöinyt mm. Kuivaniemen kirkon ootrauksia ja marmorointeja sekä suunnitellut sinne puhujanpulpetit. Hän on myös koristepinnoittanut Oijärven kappelin sekä suunnitellut ja koristemaalannut sinne kastepöydän, puhujanpulpetin sekä kalusteita. Linnatie on suunnitellut koruja mm. Finlandia Korulle. Näyttelyjä hän on pitänyt vuosittain Oulun ja Lapin lääneissä.


Jumala loi naisen Jumala loi naisen (2) Aamu Kun naamio riisutaan menevät kasvotkin
Olen vain sinun Sinikellot soi
Katariinan hymy Onnen enkelit Leimu Kukinta
Perhonen Minä lennän Kell onni on?