[Kuva: Muurmannin rautatien valtaussuunnitelma Pohjois-Suomessa]
Muurmannin rautatien valtaussuunnitelma Pohjois-Suomessa

Vuosina 1915–1916 rakennettiin Pietarin ja Jäämeren välinen rautatieyhteys, joka vauhditti koko Vienan ja Kuolan alueen kehittymistä. Sotilaspoliittisesti radan rakentaminen oli Venäjälle erittäin tärkeä, sillä pohjoinen ratayhteys avasi äiti-Venäjälle suoran yhteyden ainoaan jäättömän satamaan. Alueen merkitys näkyi laivastotukikohdan rakentamisena, joita sitten myöhemmin rakennettiin lähes kaikkiin Kuolan riittävän syviin vuonoihin. Olihan toki Venäjällä ollut meriyhteys pohjoisessa Arkangelin kautta, mutta Vienanmeri oli osan vuotta jäässä ja satama-alue ei ollut kovin syvä.

Ratayhteys Muurmanille nopeutti Vienan rantojen ja Itä-Karjalan alueiden taloudellista kehittymistä ja liitti ne yhä tiukemmin ydin-Venäjään. Muurmannin radalla oli oleva yhtä tärkeä merkitys kuin aikoinaan Vienan meren eteläosaan rakennetulla Solovetskoin luostarilla 1500-luvulla. Luostari lujitti Moskovan valtaa Vienanmerellä ja Itä-Karjalassa sen ajan keinoilla. Ilman Solovetskin luostaria Itä-Karjalan ja Kuolan rajakartta voisi olla tänä päivänä erilainen. Muurmannin rata oli 1900-luvun alun Venäjälle sotilaspoliittisesti erittäin merkittävä, mikä tuli näkymään myöhemmin Neuvostoliiton kohtalon päiviä laskettaessa.

Muurmannin radan haamu kummitteli jo vuonna 1918

Muurmannin radan haamu alkoi kummitella heti valmistuttuaan. Suomi itsenäistyi Venäjästä 1917, mutta ei omin avuin. Saksa kutsuttiin vuonna 1918 Suomen suvereniteettia vauhdittamaan, mutta Saksa oli samaan aikaan sodassa Venäjän ja länsivaltojen kanssa. Saksalaisten ilmestyminen Suomen kamaralle sai länsivaltojen hälytyskellot soimaan. Pelättiin saksalaisten mahdollista interventiota Pohjois-Suomen kautta Muurmannin radalle ja sitä kautta vaikeuttamaan Entente-valtojen sodankäyntiä. Varmistaakseen asemansa Kuolassa nousi englantilainen sotilasretkikunta maihin Muurmanskissa ja miehitti radan. Tähän selkkaukseen kytkeytyy myös Muurmannin legioonan perustaminen suomalaisvoimista. Suomalais-saksalaisten hyökkäyksestä Muurmannin radalle ei tällä kertaa tullut mitään, sillä Entente-valtojen suurhyökkäys alkoi Ranskassa vuonna 1918, jolloin Saksan mielenkiinto ja sotilaalliset ponnistelut siirtyivät täysin eri ilmansuunnalle. Saksa oli pakotettu vetämään joukkonsa pois Suomesta.

Kuusamo ei saa rautatietä Muurmannin radan vuoksi 1920–1930 luvuilla

Kuusamon liittämiseksi valtakunnalliseen rautatieverkostoon oli ollut useita hankkeita 1920- ja 1930-luvuilla. Osittain ne kaatuivat Kajaanin, Rovaniemen ja Kemin etuihin, jotka olivat suuremmat kuin Koillismaan. Taustalla kummittelivat myös sotilaspoliittiset näkökohdat. Kuusamoon ei ehkä haluttu vetää rautatietä Iijoen vartta pitkin, sillä se olisi merkinnyt suoraa yhteyttä Ouluun. Pelättiin nimittäin sitä, että Neuvostoliitto marssisi mahdollista Kuusamon rataa pitkin suoraan Ouluun ja katkaisisi Suomen kahtia mahdollisessa sotilaspoliittisessa konfliktissa. Mutta ei rataa tullut myöskään Kuusamosta Rovaniemelle – eikä Kajaaniin. Nähtiinkö tässä mörkönä Kuusamon historialliset kauppasuhteet Vienaan, vai mistä oli kyse? Vai oliko se vain tekosyy torpedoida Hännisen työ rautatien saamiseksi Kuusamoon? Lähes yhtä vilkasta kanssakäymistä Vienan kanssa oli ollut Kainuusta käsin. Tämä ei estänyt rautatien vetämistä Kajaanin kautta Suomussalmelle ja itärajan tuntumaan.

Muurmannin rata pelastaa Neuvostoliiton 1940-luvulla

Muurmannin rata oli näytellyt merkittävää roolia ensimmäisen maailmansodan aikana. Rata mahdollisti sotatarvikkeiden rahtaamisen talvisaikaan Venäjän sotarintamalle länsimaista. Sama kuvio toistui toisen maailmansodan aikana. Murmansk saavutti heti strategisen merkityksen 1940-luvulla, sillä Yhdysvallat ja Iso-Britannia käynnistivät laajan sotatarvikkeiden avustusohjelman Kuolan kautta Neuvostoliittoon. Saksalaiset piirittivät jo Leningradia, ja ensimmäiset joukot katselivat pakkassäällä Kremlin kultaisia sipulitorneja muutaman kilometrin päässä Moskovasta. Moskovalaiset alkoivat hätääntyä, sillä saksalaissotilaat pyrkivät ratikoiden kyytiin Moskovan esikaupunkialueella.

Sotatarvikkeita virtasi venäläisille rautateitse jäättömän Murmanskin sataman kautta. Sotatarvikejunat jyskyttivät yhä kiihtyvään tahtiin Vienan metsien ja korpisoiden kautta nääntyville venäläisjoukoille. Leningradin (Pietarin) kautta ei ollut enää yhteyttä Venäjän rataverkostoon, sillä suomalaiset miehittivät Muurmannin rataa Syvärin ja Karhumäen välillä. Tämä ei estänyt kuljetuksia, sillä venäläiset olivat rakentaneet vuosina 1938–1941 yksiraiteisen rautatien Sorokasta Obozerskajaan Vienan meren eteläpuolitse, mikä linkitti Muurmannin radan Venäjän muuhun rataverkkoon Vologdan kautta.

Saksan ja Suomen sodanjohtojen piti saada Neuvostoliiton henkireikä Jäämerellä tukkoon. Piti päästä Muurmannin radalle ja katkaista Neuvostoliittoon tapahtuva tuonti meritse. Saksalaiskenraali Falkenhorstin tehtäväksi tuli eliminoida Muurmannin rata. Etelässä suomalaiset olivat jo menestyksellisesti kolkuttelemassa Leningradin esikaupunkialueita, ja osa Itä-Karjalaa oli jo vaihtanut käskynhaltijaansa.

Muurmannin radan eliminoimiseksi tehtiin kolme suunnitelmaa. Petsamon alueelta piti saksalaisten marssia kenraali Dietlen johdolla Jäämeren rannikkoa pitkin kohti Murmanskia (ns. Murmanskin lohko). Kantalahti piti vallata kenraali Feigen johdolla, ja joukot koostuivat saksalaisista ja suomalaisista. Kolmas kiila oli ns. Louhen lohko, jonka piti katkaista rata Suomussalmen ja Kuusamon kautta kenraali Siilasvuon johdolla. Vienan Louheen piti päästä Uhtuan ja Kiestingin kautta. Uhtuan ja Kiestingin operatiiviset suunnitelmat toivat Kuusamoon saksalaiset ja heidän pika pikaa rakentamansa kenttäradan.

Käytännössä saksalaiset olivat lähteneet valloittamaan Neuvostoliittoa linjalla Mustameri–Jäämeri. Menestystä tuli nopeasti Itä-Euroopan suunnalla, mutta Jäämeren suunnalla meni kaikki pieleen. Ehkä saksalaiset tekivät strategisen virheen hajottamalla voimansa kolmeen kiilaan Pohjois-Suomessa. Lappi ei myöskään ollut pustaa, sillä se oli jokia, soita, kalliokkoja, pakkasta, sääskiä ja tiettömiä taipaleita. Saksalaisten moottoroidut hyökkäyskiilat juuttuivat ensimmäisiin soihin. Tosin saksalaisjoukot pohjoisessa eivät olleet mitään valiojoukkoja vaan itävaltalaisia kyläpoliiseja ja vähän muuta nostoväkeä (kärjistettynä).

Kesäsotaretkeksi suunniteltu Muurmannin radan valloitus osoittautui päiväuneksi. Raskain tappioin kolmella lohkolla päästiin puoliväliin tavoitetta, ja operaatio muuttui uuvuttavaksi asemasodaksi. Suomalaisilla ja saksalaisilla ei ollut mahdollisuutta nopeisiin joukkojen siirtoihin Pohjois-Suomessa, sillä rautatieyhteydet puuttuivat Jäämerelle (Muurmannin lohko). Jäämerelle oli ainut yhteys Rovaniemeltä, ns. Rovaniemen–Jäämeren autotie. Saksalaiset ehdottivat rautatien rakentamista Rovaniemeltä Jäämerelle 1940-luvun alussa, mutta Hillilä torjui moisen ehdotuksen. Kuusamo oli myös autokuljetusten varassa. Neuvostoliitolla oli puolellaan Muurmannin radan edut, sillä sitä pitkin voitiin kuljettaa joukkoja joustavasti koko Vienan ja Kuolan pituudelta. Muurmannin rataa suojelivat luonnonmaantieteelliset seikat, ja ne toimivat samalla tehokkaana esteenä saksalaisille ja suomalaisille. Vienan ja Kuolan suunnattomat metsäalueet, maaston vaikeakulkuisuus, tiettömyys sekä jokien ja järvien runsaus toimivat tehokkaana puskurina tunkeilijoita vastaan.

Joukkojen huoltaminen oli myös äärimmäisen hankalaa tiettömillä erämailla. Eteneminen edellytti samanaikaista teiden rakentamista. Karttoihin merkityt oletetut tiet osoittautuivatkin poluiksi tai porojen jotoksiksi. Saksalaiset olivat tosin tehneet 1930-luvulla tehokasta tiedustelutoimintaa apunaan matkailijat, jotka olivat täydentäneet karttatietoja, mutta Neuvostoliiton puolelle näitä baijerilaisia nahkahousuturisteja ei luonnollisestikaan ollut päästetty.

Saksalaisten Murmanskin kiila jämähti Litsajoelle. Jäämeren suomalaiset ja kuusamolaiset kolonialistit siirrettiin pikavauhtia Kuolan alueelta Karjalaan ja Arkangelin metsäleireille nääntymään. Saksalaisia joukkoja oli Pohjois-Norjassa lähes puoli miljoonaa, ja siellä ne pysyivät, sillä Hitler pelkäsi länsivaltojen maihinnousua Norjan ja Jäämeren rannoilla, jolloin Ruotsin rautamalmivarat ja Petsamon nikkeli olisivat uhattuna. Kolmen kiilan hyökkäysstrategiasta ei haluttu luopua, mikä hajotti voimat kohtalokkain seurauksin. Hitlerille Norjan miehittäminen oli samanlainen päähänpinttymä kuin Romanian öljyn valloitus.

[Kuva: Suomalainen jalkaväkirykmentti 45 ylittämässä Kirovin rataa Neuvostoliitossa vuonna 1941]
Suomalainen jalkaväkirykmentti 45 ylittämässä Kirovin rataa Neuvostoliitossa vuonna 1941. Muurmannin radalle päästiin, mutta radalta olikin oikorata Vienanmeren eteläpuolitse. Kuvan alkuperä ja lähde tuntematon.

Kemijärvelle oli rautatieyhteys, mutta lisäjoukkoja ei herunut, joten ei siinä rautatiekään olisi auttanut. Kuusamoon saksalaiset rakensivat kenttäradan Kajaanin suunnasta, mutta aika oli jo mennyt ohi. Väitetään Mannerheinin sanoneen, että jos esim. Louhen suunnalle olisi saatu yksi divisioona lisää, olisi Muurmannin radalle päästy. Suomalaiset eivät omia joukkojaan voineet siirtää, sillä riski Kannaksella oli liian suuri. Hitlerin pinttynyt länsivaltojen maihinnousun pelko Norjaan esti lisäjoukkojen siirron Kantalahden ja Louhen lohkoille.

Näinkö pienestä Muurmannin radan valloitus oli kiinni? Niinpä niin. Ainahan voi jossitella. Ehkä radan eliminoiminen olisi vain pidentänyt sotaa, sillä Neuvostoliitto ja Stalin olivat jo saamassa kuntoon sotateollisuutensa Uralin takana. Samoin Uralin takaisista kansoista oltiin virittämässä sellaisia sotajoukkoja, jotka eivät mahtuneet Hitlerin ennakoimiin venäläisjoukkojen vahvuuksiin.

Sota toi Kuusamoon rautatien ja vei sen mukanaan. Rata käärittiin rullalle ja toimitettiin saksalaisena omaisuutena Neuvostoliittoon. Rautatie tuo mukanaan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Kaikella on kaksi puolta. Ei radan puuttuminen estänyt Kuusamon hävittämistä. Kuusamolaisten kohtaloksi koituivat Muurmannin rautatien kirot.