Rautateitä naapuriin, mutta ei Kuusamoon.

Rautateiden ja liikenneyhteyksien sanotaan tuovan aina vaurautta. Liikenneyhteydet yhdistävät ja helpottavat tavara- ja henkilövirtoja. Talouselämä vaurastuu, ja takamaat saadaan taloudellisen toiminnan piiriin. Näinhän varmasti asia on, mutta kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa. Kuusamolaiset yrittivät saada rautatietä Oulusta jo 1900-luvun alussa siinä kuitenkaan onnistumatta. Venäjän rajan sulkeutuminen Suomen itsenäistyttyä ja Venäjän muututtua Neuvosto-Venäjäksi lopetti kaikenlaisen vuorovaikutuksen Vienan ja Kuusamon välillä. Entisestä Koillis-Kairan solmupisteestä tuli pussinperä, joka joutui taloudellisen laskun kurimukseen 1920-luvulla.

Mutta ennen Eurooppaa ja Suomea ravistellutta ensimmäistä maailmansotaa Vienan ja Kuolan seutu tuli kokemaan ennennäkemättömän nopean kasvun rautatien myötä, jonka taloudelliset vaikutukset ehtivät heijastua lyhyen aikaa myös Kuusamon ja Itä-Lapin seutukunnille. Venäjän tsaarin suunnitelmiin oli kuulunut liikenneyhteyksien parantaminen Vienan alueella ja Kuolavuonon jäättömän sataman kytkeminen tavalla tai toisella Venäjän laajenevaan rataverkostoon. Kuolavuono oli alueen ainut jäätön satama. Muiden Jäämeren vuonojen tavoin sitä asuttivat suomalaiset ja lähinnä kuusamolaiset kolonialistit. Arkangeli oli osan vuotta jäässä ja Vienanlahden sumpussa. Venäjän ongelmana oli ollut sisämaa-asema koko sen historian ajan. Pääsy merelle oli pakottanut tsaareja laajentamaan valtakuntaansa niin itään kuin länteen ja eteläänkin.

Ensimmäistä maailmansotaa käytiin vuosina 1914–1918. Sota sulki Itämeren ja Venäjän pääsyn merille, joten katseet suunnattiin Jäämeren rannalla sijaitsevaan Andropovoskin kaupunkipahaseen, joka sijaitsi Kuolavuonon alkupäässä. Muurmannin radan rakentaminen aloitettiin kesällä 1915. Venäjän suunnitelmissa oli tosin ollut ratayhteyden rakentaminen Rovaniemeltä tai Nurmeksesta Jäämerelle, mutta keisarillisen Venäjän suhteet ja luottamus Suomeen olivat jäähtyneet sortovuosien myötä.

[Muurmannin radan linjauksia 1900-luvun alussa]
Muurmannin radan linjauksia 1900-luvun alussa: Nurmes, Rovaniemi ja Vienan-Karjala. Näistä Pietari–Petroskoi–Kannanlahti–Murmansk toteutui muutamassa vuodessa 1914–1917.

Vienan radan poh­joi­sen osuu­den raken­ta­minen aloi­tet­tiin 10 000 työn­te­ki­jän voimin. Työt saa­tet­tiin pää­tök­seen puoli­toista vuotta myö­hem­min vuonna 1916, jolloin avat­tiin rauta­tie­lii­kenne välillä Kanta­lahti–Murmansk (tosin kau­pun­ki ei kan­ta­nut vielä Murmansk-nimeä). Radalla oli pituutta 1 044 km. Radan kii­reel­li­syyttä ku­vas­taa val­tava työn­tekijä­määrä ja val­mis­tu­minen ennä­tys­ajassa ame­rik­ka­lais­ten insi­nöö­rien joh­dolla huoli­matta äärim­mäi­sen vai­keis­ta maasto-olo­suh­teista. Eräi­den arvioi­den mukaan työn­tekijä­määrä olisi ollut jopa 30 000. Osa työ­voi­mas­ta oli ilmaista, sillä arvioi­den mukaan ark­ti­silla tun­turi- ja suo­alueil­la uurasti rupla­palk­kaisten lisäksi 40 000 itä­valta­laista sota­vankia. Oman värinsä rotujen keitokseen venäläisten ja suomalaisten lisäksi toivat tuhannet kiinalaiset siirtotyöläiset. Radan rakentamisen syyt olivat taloudelliset ja sotilaalliset. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Venäjän asetoimitukset lännestä vaikeutuivat ratkaisevasti, ja ainut ratkaisu aseiden ja ammusten saantiin oli Jäämeren reitti. Tämä toistui sitten muutamia vuosikymmeniä myöhemmin toisen maailmansodan yhteydessä. Kuolan niemimaalle tuli saada kunnollinen satama ja satamasta yhteys Venäjän sisäosiin. Radan alkuosa Pietarista Petrozavodskiin eli Petroskoihin oli rakennettu myös pikavauhtia. Työt aloitettiin kesäkuussa 1914 ranskalaisella rahoituksella ja saatiin loppuun seuraavana kesänä. Matkaa oli tosin vain 300 km.

Vallankumouksen jälkeen Muurmannin alue koki taantumisen, mutta alkoi kehittyä uudelleen ns. Nep-kaudella (New Economic Policy) 1920-luvun loppupuolella. Nep-kausi oli vain strateginen välivaihe taloudellisine suojasäineen kohti lopullista kommunismia.

[Kuva: Matkantekoa Muurmannin radalla vuonna 1916]
Matkantekoa Muurmannin radalla vuonna 1916. Kuvalähde: Wikimedia commons.

Vuonna 1899 oli perustettu Aleksandrovskin ”kaupunki” satamineen Kuolavuonon alkupäähän. Kyseessä oli oikeastaan kyläpahainen. Nykyisin kaupunki tunnetaan Poljarnyin nimellä, ja siellä toimii Venäjän atomilaivaston yksiköitä. Kuolavuonon perukoilla oli itse Kuolan kaupunki, joka oli ollut yksi kuusamolaisten etappi kevätkalamatkalla Ryssänrannalle. Muurmannin radan loppupäätä ei vedetty Aleksandrovskiin saakka, vaan sitä varten perustettiin Romanov-na-Murmane-niminen kaupunki 21.9.1916. Kaupunki sijaitsi noin 70 km:n päässä merestä Kuolavuonossa.

Vallankumouksen myötä tsaarin mukaan nimetty kaupunki muutettiin myöhemmin Murmanskiksi. Kaupunkiin perustettiin myös Venäjän pohjoinen laivasto vuonna 1916 pääpaikkanaan nykyinen Murmansk ja Iokanga (tunnetaan nykyisin nimellä Gremiha, Ekonga, Murmansk-140, Ostrovnoi). Kaupungin väkiluku kasvoi hyvin nopeasti kymmeneen tuhanteen, mutta suomalaisilla ei sinne enää ollut sattuneesta syystä juuri menemistä.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Itämeren liikenteen sulkeutuessa Venäjän osalta painopiste tavaraliikenteessä siirtyi Jäämerelle osittain Suomen kautta. Transitoreittejä oli neljä:

  1. Lyngenvuono–Kilpisjärvi–Tornio
  2. Kuola–Kantalahti–Alakurtti–Rovaniemi
  3. Kirkkoniemi–lvalo–Rovaniemi (ns. Pumpulitie)
  4. rautatieliikenne Ruotsin ja Norjan läpi Suomeen Tornion kautta.

Ns. Pumpulireitin tarkoituksena oli kuljettaa pumpulia Jäämeren kautta Tampereen puuvillatehtaille. Kuljetukset alkoivat alkuvuonna 1916, mutta ne loppuivat lyhyeen Saksan julistaessa sukellusvenesodan ja upottaessa ensimmäisen pumpulilaivan Pykeijan salmeen miehistöinen ja pumpuleineen. Yksi paali pumpulia pelastui.

Muurmannin rata tarjosi työtä Lapin ja Kuusamon asukkaille, joiden ainut ulkopuolinen leivänlähde olivat olleet ruotsalaisomisteiset metsähakkuut Lapissa, Kuolan niemimaalla ja Vienan ikimetsissä. Muurmannin rata toi mukanaan myös länsivallat Kuolan niemimaalle. Venäläiset ja länsivallat pelkäsivät Saksan interventiota Suomen kautta Muurmannin radalle. Oman episodinsa muodosti englantilaisten pystyttämä ja rahoittama Muurmannin legioona, johon liittyi Suomesta paenneita sosialisteja ja kommunisteja. Legioonalaiset vaikuttivat myöhemmin mm. Kuusamossa ja olivat osaltaan organisoimassa länsivaltojen rahoittamaa kommunismin vastaista toimintaa Kuusamossa ja Lapissa 1940- ja 1950-luvuilla. Legioonalaisilla oli ollut hyvät suhteet englantilaisiin, ja näitä suhteita käytettiin myöhemmin hyväksi poliittisessa toiminnassa.

[Kuva: Bolsevikkijoukkoja amerikkalaisten komennuksessa Arkangelissa vuonna 1918]
Bolsevikkijoukkoja amerikkalaisten komennuksessa Arkangelissa vuonna 1918. Kuvalähde: Wikimedia commons.

Radan rakentaminen vilkastutti Kuolan ja Vienanmeren taloudellista kehittymistä yhdistämällä alueet Pietariin ja Venäjään. Enää ei tarvinnut, ja myöhemmin ei enää voinutkaan, rahdata tavaroita Vienasta Kuusamon kautta Ouluun ja Oulusta rautateitse Pietariin ja päinvastoin. Venäjän ja Suomen tiet erkanivat vuonna 1918. Kuusamon asema idän ja lännen liikenteellisenä solmukohtana romahti rajan sulkeuduttua. Tulevalle Neuvostoliitolle Muurmannin rata oli oleva erittäin tärkeä strateginen investointi taloudellisesti ja sotilaspoliittisesti, mutta Suomelle siitä oli tuleva ”Muurmannin radan ongelma”. Muurmannin rata kummitteli Suomen historiassa koko 1900-luvun.