Oulangan alue kuului 1600-luvun jälkipuoliskolle asti Kuusamon järvialueella eläneiden lappalaisten elinpiiriin, ja vanhin kerros Oulangan alueen nimistössä onkin lappalaisten perua. Lappalaisnimiä on varsin paljon, ja ennen kaikkea suurimpien paikkojen nimet näyttävät säilyneen lappalaisperäisinä. Monet nimet ovat hyvin vaikeaselkoisia, sillä ne ovat muuttuneet ja vääntyneet aikain kuluessa; merkitys voi jäädä useasti arvailun varaan. Monet Oulangan seudun lappalaisperäiset nimet ovat syntyneet luonnonolojen, sijainnin ym. pohjalta.

Oulankajoen tunnetuimman putouksen Kiutakönkään ja samaan nimirypääseen kuuluvien Kiutajärven, -vaaran ja -kankaan nimet ovat myös alun perin lappalaisten antamia. Kiutaköngäs-nimen alkuosana on lapin sana giuuhta ’syvä rotkomainen laakso’, ja jälkiosana on alunperin ollut sana keävngis ’köngäs, iso vesiputous’.

Oulankajoen sivujoen Savinajoen nimi tytärnimineen – monet Savi-alkuisiksi lyhentyneinä – pohjautuu kaiketi lapin sanaan savu, savvon ’suvanto’. Nimi kuuluisi siis suomeksi Suvantojoki. Seudulla on myös lukuisia Uopaja-nimiä: Uopajanlampi ja Siikauopaja tutuimpina niistä. Nimien pohjana on joko peräpohjalaismurteiden sana uopaja ’pitkä kapea lahti’ tai suoraan alkuperäinen lapin sana vuohppe, jolla on sama merkitys.

Nimeen Aikkipetsi (kangas) ja Aikkipetsinlammit Oulankajoki-alueella sisältyvät lapin sanat aih’ke ’vanha honka’ ja peähtse ’mänty’. Kansallispuistoalueen pohjoisrajalla on suo nimeltä Jaurunjänkä. Nimen alkuosa on lähtöisin lapin sanasta jaur ’järvi’, ja nimen jälkiosana on lapista peräpohjalaismurteisiin lainautunut sana jänkä ’suo’, lapiksi jeäggi. Kitkajoen vesistöön kuuluvan Juuman nimi on varmasti lappalaisperäinen; ehkä sen pohjana on lapin maastotermi jui’me, jonka merkitys on ’pieni lahti tai repeämä rannassa’.

Monet lappalaisperäisistä nimistä liittyvät jollakin tavoin eränkäyntiin ja poronhoitoon. Oulankajoen pohjoispuolisessa erämaassa on nimiryväs Kaartiselkä, Kaartioja ja Kaartijänkä; rypääseen sisältyy lapin sana kar’te ’poroaitaus’. Rukan pohjoispuolella on korkea vaara, Konttainen, johon sisältyy lapin sana kodde ’peura’. Hieman etelämpänä oleviin nimiin Vuosselijärvi ja Vuosselijoki sisältyy ’vasaa’ merkitsevä sana vuosse.

Lappalaisten oleskeluun viittaavat suoraan muutamat, ilmeisesti uudisasukkaiden antamat Lappi-nimet, jotka osoittavat lappalaisten asuma- tai pyyntipaikkoja: Lapinniemi Kitkajoessa sekä Lapinkotalampi Oulankajoen länsipuolisella alueella. Myös muutamien lappalaisten nimet sisältyvät paikannimiin: Inginjoki (henkilönnimi Inki tavataan Kuusamosta vanhoissa asiakirjoissa), Juuvansaari Ala-Kitkassa (henkilönnimi Juuva), Toivanjärvi (Toiva-niminen lappalainen tavataan Kuolajärvellä), Vallioniemi (Vallio esiintyy mm. 1600-luvulla Kitkajarvellä), Saijanapa (Saije-niminen suku eli 1700-luvulla Kuolajärvellä).

Edellä on lyhyesti ja vain esimerkinluonteisesti käsitelty Oulangan seudun lappalaisnimistöä. Lappalaisperäisen nimistön runsaus ja näin laaja säilyminen osoittanevat lapinmiesten ja uudisasukkaiden välillä olleen runsaasti rauhanomaista kanssakäymistä.

Nimeä Oulanka, samoin kuin muita Oulu-, Oula- alkuisia nimiä on yleensä pidetty lappalaisperäisinä. Nyttemmin on kuitenkin tultu tulokseen, että kyse olisi sittenkin vanhoista hämäläisten erä- ja asutusretkillään antamista nimistä. Nimeen Oulanka sisältyisi ammoin hämäläismurteissa esiintynyt sana oulu, oula ’tulvavesi, hulevesi’. Sana olisi hämäläismurteissa vanha skandinaavinen laina ja lainautunut vasta suomesta lappiin. Oulankajoen ovat ehkä Kemi- ja Tornionjokivarsilla asuneet hämäläiset nimenneet retkillään Vienan ja tarunhohtoisen Bjarmalandin maailmoihin.

Suomalaisperäisiä nimistössä ovat etenkin pienmaastojen, pienehköjen järvien, lampien, ojien, kankaiden ja soiden nimet. Paikan luonnonolot, sijainti, koko ja muoto antoivat aiheen hyvin monille nimille. Lukuisiin Aapa-nimiin sisältyy peräpohjalaismurteisiin lapista lainautunut sana aapa ’suo’: Aapalampi, Vuomanaapa ja Saviaapa. Oulankajokeen laskevan Putaanojan nimen alkuosana on sana pudas ’saaren ja mantereen väliin jäävä kapeampi joenhaara’. Nimissä Isopalo ja Hipapalo perusosana oleva maastotermi palo tarkoittaa ’kuivahkoa kangasta, joka joskus on palanut tai poltettu kaskeksi’.

Nimessä Vaalulampi on aiheena ollut lammen pohjan syvänteet, sillä lapista murteeseen lainautunut sana vaalu, vaalo merkitsee ’matalassa järvessä tai lammessa olevia syvänteitä, jotka yleensä antoivat parhaiten kalaa’. Kourulampi lienee taas saanut nimensä lammen toisessa päässä olevasta kourumaisesta muodostumasta.

Hyvin suuri osa nimistä liittyy jollakin tavoin eränkäyntiin. Metsälintujen pyynti on ollut selkosen ihmisille tärkeä leivän jatke viime vuosikymmeniin asti. Oulangan alueella on ollut runsaasti hyviä pyyntipaikkoja, sillä tähän viittaavat esimerkiksi nimet Teerisuo, Metsosuo, Koppelokorpi ja Metsäkana-aho. Keväisenä soidinaikana huhti–toukokuun vaihteessa pyydettiin kanalintuja soitimilta tai soidinpaikoilta ansoilla ja ampumalla, ja niinpä vakituisiin hyviin soidinpaikkoihin viitannevat nimet Soidinselkä ja Soidinsuo. Ansoja viritettiin sopiville lintujen oleskelupaikoille, joihin muun muassa viittaavat puistoalueen eteläosassa olevat nimet Ansalammit ja Ansalamminkangas; riistan metsästämiseen ampumalla viitannee taas nimi Ampumavaara. Vesilinnut ovat antaneet nimen monelle kohteelle, esimerkkeinä Sorsajärvi, Haapanapalo ja Mustanlinnunlampi.

Metsästäjien iloksi esiintyi myös arvoturkiseläimiä, mistä ovat osoituksena muun muassa nimet Majavasaari, Kärppäniemi, Saukkosuo ja Saaruapuro; meille outo sana saarua merkitsee vanhassa kielessä ’saukkoa’. Suuremmista lihariistaeläimistä olivat tärkeimpiä hirvi ja peura. Hirvistä kertovat puistoalueella nimet Hirvivaara ja Hirvilampi, molemmat Kiutavaarasta luoteeseen ja alue on nykyisinkin hirvien suosimaa. Peurojen esiintymisestä muistuttaa runsas Peura- nimistö puistoalueen ympäristössä: Peurapalo, Peura-aapa, Peurajärvi ja Peuraperänvaara. Villipeura olikin sekä lappalaisten että uudisasukkaiden halutuinta saalista, mutta peurakanta hävisi Kuusamosta ahkeran metsästyksen ja poronhoidon tehostumisen vuoksi 1700-luvun lopulla.

Peuroja pyydettiin ennen kaikkea hankailla, aitamaisilla rakennelmilla, joihin oli jätetty aukkoja peurojen vakituisten polkujen kohdille. Näihin aukkoihin viritettiin sitten keihäitä ja ansoja. Etenkin lappalaiset kaivoivat aukkoihin myös maakuoppia, moppeja, jotka katettiin ja joiden pohjalle pystytettiin teräviä lylypuukeppejä peurojen hengenmenoksi. Hangaspyynnistä on muistona runsas määrä nimiä: Hangasjärvi, Hangasrimpi, Hangasoja ja Hangasjärvenaho puiston eteläpuolella aivan maantien lähettyvillä. Samalle alueelle keskittyy myös Ruoppi-niminen rypäs: Ruoppiharju, Ruoppilampi ja Ruoppivaara. Molemmat nimiryppäät osoittavat, että alueella on harrastettu peuranpyyntiä melko tehokkaasti.

Porojen esiintyminen ja hoito näkyy myös paikannimistä kuten Porosuo ja Vasajänkä. Runsaasti porojen ravintoa löytyi Jäkälävaarasta Kiutakönkään eteläpuolelta. Lähellä Taivalköngästä on sanaan kiekerö ’porojen talvilaidun’ liittyvä nimirypäs: Kiekeröjärvi, Kiekeröniemi ja Kiekerölammet. Porojen vaivana olivat kesällä vertaimevät hyönteiset, lähinnä hyttyset, mäkärät ja polttiaiset, ja näiden yhteisesiintymisestä, räkästä, kertoo muun muassa Hirvivaaran etelärinteellä oleva Räkkäpalo.

Petoeläinten pyynti kuului luonnollisena osana selkosasukkaan elämään. Karhun ja suden olemassaolosta kielivät puiston lähialueen nimet Karhujärvi ja Karhunkotakumpu sekä Hukkakumpu. Haukkarimpi ja Kokkolampi taas kertovat petolintujen esiintymisestä; kokko eli kotka on ollut aiemmin poromiesten vihaama.

Asukkaiden särvinkaloista johtuvat monet nimet: Ahvenlampi, Hanhijärvi, Siikavuopaja ja mikseipä myös pyyntitapaan viittaava nimi Onkilampi. Myös lohikaloja saatiin kuten nimi Kouverhauta Savinajoessa osoittaa; murresana kouver tarkoittaa ’purolohta’. Aventolampi lienee saanut nimensä siitä, että siellä on talvella pidetty avantoa ehkä mateiden kutupyyntiä tai siian verkkokalastusta varten.

Eräeläminen ja taivaltaminen on jättänyt jälkensä moniin alueen nimiin. Taivalköngäs-nimi osoittaa, että kyseinen jyrkkä koski on jouduttu kiertämään jalkaisin, ja samanlainen on Oulankajoen Astumakoski. Venojärvellä on liikuttu veneellä, kun taas itärajan tuntumassa olevan Karvastekemäjärven nimi osoittaa, että kalamiehet ovat siellä liikkuessaan tehneet karpaan; tämä karjalaisperäinen sana merkitsee ’pientä, yhdestä puusta tehtyä venettä’. Lammen rannalla olleesta kalamiesten leiripaikasta, asennosta, on merkkinä nimi Asentolampi. Lippihetteenpuron nimi taas kertoo matkamiesten juomapaikasta; sana lippi merkitsee suppilomaista tuohista juoma-astiaa ja hete lähdettä.

Luonnonniittyjen hyödyntämisen yhteydessä syntyi myös aihepiiriltään siihen liittyvää paikannimistöä. Niittymiehet antoivat kasvillisuusaiheisia nimiä: Rytisuolla kasvoi rytiä eli ruokoa, Vihviläsuolla taas vihvilä-nimistä heinää. Takkulammen rannoilla kasvoi vain takkua eli huonoa heinää, sen sijaan aivan puiston itälaidassa oleva Nurmisaari oli nimestä päätellen jo parempi niittyalue. Nimien Runsukangas ja Runsulampi alkusana on sana runsu, joka merkitsee ’roskia, jätteitä, heinien varisteita’. Moniin niittymaihin sisältyy sana paise: Paiselampi ja Yhteispaiseenaho esimerkkeinä. Sana paise merkitsee ’patoamalla aikaansaatua tulvavettä niityllä’, ja paiseaminen on ollut yleinen heinittämistapa Kuusamossa. Heinien kuivaukseen ja säilytykseen viittaavat nimet Aartoaapa puiston pohjoisosan itäpuolella ja Suovalampi; aarto merkitsee ’riukua, jolle heinät ripustetaan kuivumaan’ ja suova ’heinäpielestä’.

Kaskenpolttoon sisältyvää terminologiaa sisältyy myös eräisiin paikannimiin. Valmiiseen kaskeen, huuhtaan eli halmeeseen viittaavat esimerkiksi nimet Karjalaisenkaski puiston pohjoisosan länsipuolella, Huuhtasaari Juumassa ja Halmelampi puiston lounaisosassa. Keskeneräiseen kaskeen viittaa Ronilampi aivan puiston vieressä Ampumavaaran pohjoispuolella. Roni merkitsee ’maata, joka on poltettu mutta ei kylvetty ehkä kivisyyden tai vähämultaisuuden takia’.

Kun kaski oli käytetty, se jäi luonnonvaraiseksi vesottumaan ja heinittymään; siitä tuli aho. Vanhoja kaskimaita lienevät puiston sisällä Ristikalliosta kaakkoon olevat Isojärvenaho ja Koivumäenaho.

Eräät nimet liittyvät sisällöltään asukkaiden henkiseen elämään. Kiutakönkään läheisyydessä on rypäs Hiisi-nimiä. Nimet Hiidenvaara ja Hiidenlammet lienee annettu sillä perusteella, että hiiden, metsän pahan haltijan tai suorastaan paholaisen on uskottu asuvan näillä paikoilla. Henkimaailman asiat ovat olleet nimenantajan mielessä myös silloin kun hän on antanut Savinajokivarren nimen Piessanniitty; itämurteinen sana piessa merkitsee näet ’pirua’.

Nimi Karsimakumpu aivan puiston pohjoisosassa on annettu varmasti siksi, että paikalla on veistetty karsikko, muistopuu hyvän saaliin kunniaksi. Uhrilehto edellisestä etelään viitannee myös saalisuhreihin.

Yksityisten henkilöiden niitty- ja kalastuspaikkaomistuksiin viittaavat monet henkilönimipohjaiset paikannimet, joista jo lappalaisnimistön yhteydessä oli osittain puhe. Puistoalueelta tämäntyyppisiä ovat esimerkiksi Heikinniemi ja Mustosenvaara puiston itäosasta sekä Luukkosenlehto aivan puiston lounaiskärjessä. Myös Kiutakönkäälle johtavan tien päätepiste, Liikasenvaara, on nimeltään tällaista perua.