Tunturiluonto maamme pohjoisissa osissa, Kuusamosta Petsamon perukoille saakka, on alkanut herättää mielenkiintoa. Uudet liikenne-yhteydet tekevät helpoksi matkailemisen näillä seuduilla. Lapinkävijöitä ja heidän kuvauksiaan sekä sanoin että värein alkaa olla runsaasti. Ihmekö, jos tunturiseudut saavat niitä näkemättömän salaisesti sinne kaipaamaan. Siellä käyneet ja niiden juurella asujatkin uudistavat säännöllisesti käyntinsä.

Suolahdessa kansanopiston opettajien luentokursseilla virisi Kuusamon kansanopiston johtajan kera keskustelu herättävästä sivistystyöstä nuorison keskuudessa Koillis-Pohjanmaan saloilla. Hän vetosi Suomen Nuorison Liittoon, pyytäen luennoimaan ja suunnittelemaan työtä siellä. Pyyntö herätti salaisen, tunturiluonnon näkemisen kaipuun sekä tutustua salojen kansaan. Ajatussuunta muodostui luonnostaan myönteiseksi. Kun asia nuorisoseuratyön virittämisestä Koillis-Pohjanmaalla oli kehitelty Kuusamon kansanopiston, Pohjois-Pohjanmaan N-seuran ja Liiton toimiston kesken, ja äkkiä tuli kutsu, niin oli vastauskin valmiina: tullaan.

Matkalukemisto, eväs ja kirjoitusvälineet mukanaan varautui Liiton lähetti paripäiväiselle matkalleen. Yksin matkustaen oli kyllä aikaa. Eikähän tiennyt millaiseksi muodostuisi tämä tuntematon, satapenikulmainen taival.

Oulusta liittyi matkaan toimittaja K. Hautamäki. Postiautolla alettiin hyrrytellä 25 penikulmaa erämaan halki. Asutus oli hyvin harvaa ja maisemat aluksi yksitoikkoisia. Seurailtiin Iijoen latvoja. Puut olivat hoikkakasvuisia, enimmäkseen kuusia. Pohjoisempaan tultaessa näkyi muutamia porolaumoja jängillä. Mutta samalla maisemat saivat eloisuutta. Maanselän yli kuljettaessa tapasi silmä yhä useampia siintäviä vaaroja sekä niiden välissä tunturijärviä. Kaltevilta vaarojen rinteiltä tervehtii tulijaa aina siellä täällä jykevistä hirsistä tilaviksi rakennetut talot suojineen. Väliin pysähdyttiin suurempiin kyliin einehtimään. Aamurupeamasta myöhäiseen iltaan kesti matka. Viikon kuului jalkaposti varemmin viipyneen tällä taipaleella.

Iltamyöhällä saapuneet, kohmettuneet matkalaiset ohjailtiin Kuusamon kirkonkylän lämpimiin koteihin, ”parhaat pappilaan, toiset muualle” virkahti toinen vastaanottajistamme. Vasta aamulla, yö-unen virkistäminä, sai todellisen kuvan nykyisten asutuskeskusten tapaan rakennetusta kylästä. Se hallitsee vaarojen välillä, Kuusamon- ja Ronkajärven rannoilta laajenevaa kirkkoketoa kirkkoineen, pappiloineen, kasarmeineen, opistorakennuksineen ja kokoushuoneistoineen. Sähkölangatkin olivat jo vedetyt, puuttui vain koneet käyntiinpantaviksi. Aijottiinpa savusaunatkin sähköistää, paitsi kansanopiston saunaa, jonka pienuuttaan kelvottomana joku isäntä oli lahjoittanut opistolle.

Ronganaholla kohoava kansanopisto tuli nelipäiväisen työskentelymme tyyssijaksi (marrask. 2–5 pp:nä). Elettiin työkauden alkuvaiheessa. Römppäviikon päätyttyä saapuisivat opistoon pyrkineen lopullisesti työhönsä. Oppilaita oli jo 68, mutta hakeneitten luku lähenteli yhdeksääkymmentä. Kaikkia ei opisto voisi sulkea suojiinsa. Joka päivä saapui heitä tiettömien taivalten takaa, jonne opistoon kutsu kulki hitaasti. Oli penikulmaisten erämaiden halki pyritty järvenpoukamaan, josta venheellä saatettiin yli lähelle tietä. Matkatessaan olivat naapurukset liittyneet yhteen, jakamaan matkan kohtalot. Saapuipa joku nuorukainen märissä, avonirkkoisissa pieksusaappaissa varta vasten tiedustamaan, vieläkö hänet ja naapurinsa poika otettaisiin opistoon. ”Tulkaa pois pojat”, sanoi johtaja rauhoittavasti, johon kysyjä, katsettaan puhujaan kääntämättä, ykskantaan vastasi: ”no, tullaan sunnuntaihin”.

Erämaan asukkaat kaipaavat sivistystä. He käsittävät tiedon vallaksi, taistellessaan heidän haltuunsa annettua karua luontoa vastaan. Tiedon halussaan he ottavat vastaan rajantakaisen naapurinsa opit. Mutta vihankylvö on tukahutettava rakkauden kylvöllä. Maaperä ei ole hedelmätön eikä muokkaamaton. Kansanopiston 20-vuotisvaikutus alkaa tuntua jo eteläisilläkin perukoilla – vaikkapa laulujen laineina. Opisto on nuorison suuri unelma. Pari tervehtimässä käyvää entistä oppilasta saattaa riemuissaan kertoa, että he kokoavat varoja muutaman vuoden kuluttua uudelleen opistoon päästäkseen. Tämä on toistuva ilmiö ja päätös pannaan myös täytäntöön. Koulujakäymätön salojen kansa tuntee osattomuutensa.

Opiston johtaja taas tuntee salojen kansan tuttavakseen. Hänen on taisteltava sen nousun ja hyveitten puolesta. Erämaita matkaten hän on tutustunut kansan elämään puutteineen ja vaaroineen. Luonnon kansan eristyneisyys on pitänyt tavat puhtaina. Mutta sivistyksen luomat uudet kulkuyhteydet avaavat myös tien turmelukselle, kuten salakaupalle ja muulle. Se olisi alkuunsa tyrehytettävä, nostattamalla kunkin yksilön sielusta sille suojamuuri. Opiston on toimittava auttavana kätenä. Se on tehtävä kansan lempilapseksi. On saatava liikkeelle salojen varaton kansa. Suurimmalle osalle oppilaista on taattava tuntuva avustus. Ja apu on tuleva. Onpa uskallettu ryhtyä opiston laajennus. ja oppilasasuntola puuhiinkin.

Kansanopistossa alotettu työ, pysyäkseen vireillä, kaipaa kuitenkin jatkajaa. On perustettava seuroja ja kerhoja itsekasvatuksen ja monitakeisen työskentelyn tueksi tällä alueella. Näin on suunniteltu kansanopiston ja nuorisoseuranjärjestöjen taholta. Menestyksellisimmin se tapahtuneekin alotettuun suuntaan: molempien yhteistyöskentelynä.

Edellä esitettyyn pohjautuneina saattoivat nelipäiväiset luento- ja opastuskurssit Kuusamon kansanopistolla muodostua innostaviksi. Opettajisto ja oppilaat, esittäjät ja kuulijat (osalta kyläläisetkin) tunsivat saman elämänrytmin sykkäilevän suonissaan: kunkin on korotettava sielunsa valtaistuimelle kaikkinainen hyvä ja kaunis. Silloin rakastaa maa-emoa, työtä ja elämäntehtäväänsä. Vastuksissa ponnistelu käy voittoisaksi.

On kuitenkin vaikeaa kasvaa tosi-ihmiseksi, jota tavottamaan kukin yksilö on luotu. Yhteenliittyneinä vastukset murtuvat paremmin. Työskentely nuorisoseuroissa tarjoutuu nuorten tueksi. Nelipäiväisillä opastuskursseilla Kuusamon kansanopistolla tahdottiin se osottaa. Koillis-Pohjanmaan nuoriso tajusi kyllä, että nuorisoseurojen alaosastotoiminta tarjoaisi sille kotoiseen maaperään soveltuvaa työskentelyä. Harjottelun vuoksi perustettiin n.seura, joka järjesti kolmantena kurssi-iltana näytekokouksen.

Vaikutteita täydentäväksi kohdaksi muodostui retki Rukatunturille, joka on neljännespeninkulman etäisyydellä Kuusamon kirkonkylästä suoraan pohjoiseen. Nuorten virittämä, katkeamaton laulujen sarja lämmittää mieliä. Ensi lumen piettämä tunturiluonto näyttäytyy yhä suurpiirteisempänä. Suippokuusien terävät latvat, tunturien ja vaarojen taivaan sineä hipovat laet piirtyvät valtavina näköpiiriin. Vaarojen välissä rotkoissa tunturijärvien syvät vedet läikehtivät auringossa. Autosta ei oikein hallitse maisemia, mutta somina paistavat auringossa kaltevilta vaarojen rinteiltä erämaan tuntua uhkuvat, harmaat, jykevätekoiset talot.

Pian kiivetään Rukatunturin kaksijakoista rinnettä. Tiedetään kertoa, että vuosi sitten tämän tunturin toisella kupeella olevalle luolalle hiihtelevän pojan hautasi lumivyöry alleen. Mielet käyvät juhlallisiksi erämaan suuren mahdin tai’assa. Aluksi henkeä tapaillen tarvotaan matalassa lumessa. Jo saavutaan ensimmäiselle tunturin laelle. Värikylläisessä auringon hohteessa kohtaa retkeilijöitä tuhatjärvien maan uhkea alppinäky. Pyhätunturi, Rukatunturi (482 m), Valtavaara ja kauempana Konttainen seisovat peräkkäin ylhässä vartiossaan pohjoista kohti.

Mutta tähän ei saattanut pysähtyä. Nopeimmat tavottavat jo ylimpää tunturin lakea. Sieltä poitapilven langan tavoin erottuvat itäisestä siintävästä etäisyydestä Ukonvaaran, Nuorusen (585 m) ja Kuntivaaran lumiset huiput. Etelässä Kitkanjärvien vesiväylä valtaa alueet aina taivaanrantaan saakka. Tämä on Suomen Sveitsiä.

Hehkuva aurinko kiirehtää jatkamaan matkaa luolalle. Sinne on laskeuduttava äkkijyrkkää rinnettä. Rapautunut somero, sammal ja vierinkivet riistäytyvät jalan alta. Tunturin sitkeät pensaan juuret auttavat. Vielä pari miehen mittaa pystyseinää ylöspäin eri erissä, ja ollaan pienessä luolassa nimikirjaan kirjoittamassa. Silloin laskevan auringon ilme ottaa valtoihinsa retkeilijät. Koko valtava tunturimaisema ui auringon rikasvivahteisessa sinipunerruksessa. ”Jo lännen rannalla ruskottaapi”, kiirii Rukatunturin syvänteissä tunnetäyteisenä.

Paluumatka Kuusamosta tuntui edistyvän verkalleen. Saatujen vaikutteiden runsaus alkoi hiljalleen kiteytyä. Etäännyttiin sydänmaan täyteläisesti sykähtelevän elämän lyönneistä. Nuorten innostuksesta sädehtivät silmät heijastivat heräämistä. Työpäivänsä täydessä helteessä antaumuksella uurastivat ne, jotka olivat kutsutut Koillis-Pohjanmaan hengenviljelyn ja taloudellisen nousun esiraivaajiksi. Tässä ylevässä tehtävässä tuli vain seistä suljetussa rintamassa. Oli solmittava side yhdistämään Maanselän takaisen tunturiseudun nuorisoa valveutuneeseen nuorisoon kautta koko Suomen.