Paikkakunnallemme omistetusta lehdestä ei millään muotoa voi sivuuttaa Kaisa Reeta Vogen nimeä, sillä siksi kirjava oli hänen elämäkertansa. Kaisa Reeta Kaikkonen syntyi 5 p. Tammikuuta 1824, Kuusamon Kurkijärvellä. Nuoruusajoilta kerrotaan ainoastaan, että hän oli hyvä lukija ja kirjoittaja.

Noin 1854 muutti hän Liminkaan, missä joutui naimisiin Vogen talon pojan kanssa, joka muutaman vuoden kuluttua kuoli. Leskeksi jouduttuaan tutustui hän erääseen uskonhaavelilijaan rouva Hagelin’iin , jonka kanssa pian olikin ”yhessä syömessä” ja vieläpä sivu siitäkin, sillä siihen viittaa rouvan sanat: ”En minä hyväksy Vogea kaikesta, sillä hän menee liiaksi lihallisuuksiin”. Ja oikeassahan hän tässä olikin, sillä kirkonkirjaan oli merkitty seuraava muistutus. ”Salarippi. Lider af monomania religiosa med svärmiska visioner och i följd deras höjd för kringstrykande lif”. Kun Kaisa Reeta ei täällä saanut mielikseen kannattajia, päätti hän laajentaa laitumiaan aina syntymäseuduilleen saakka. Tulomatkallaan piti hän ”seuroja” Pudasjärvellä Kipinässä ja Impiössä, missä kuulijakunta olikin taipuvaisempaa. Ihmiset sokeutuivat niin, että eräskin uskonveli kapusi katolle harpatakseen ylös taivaaseen, mutta totta ei lie vielä ollut kyllin kypsynyt, koskapa pudota kopsahti alas maahan. Muuan sisko taas voimakkaan liikutuskohtauksen hurmaamana pyöri vimmatusti ympäri pirttiä, suistuen silmälleen nurkassa olevaan parkkiammeeseen, mihin varmasti olisi hukkunut, elleivät toverit olisi ehtineet hätään.

Kaisa Reeta iloitsi työnsä menestyksestä, jätti seurakuntansa vanhinpain huostaan, jatkoi matkaansa, saapuen Kuusamon kirkolle, missä piti seurat Ilmolan talossa.

Seurain pitäminen

Aluksi veisasi hän kauniilla ja kovalla äänellään jonkun virren, minkä päätyttyä otti esille ”raamattunsa”, (paksu kirja, johon oli jäljennetty raamatun lauseita ja näiden selityksiksi kirjoitellut omia haaveilujaan) luki jonkun kohdan, pani kirjan kiinni, laski sen penkille ja istui itse päälle. Tuijotettuaan hetkisen ylöspäin, hän lausui: ”henki ilmoittaa että tämä pahanelkinen suku on kadotuksen partaalla, sentähden ottakaa vaari hengen ilmoituksista” j.n.e. Mutta kun henki ilmoitti että illalliseksi olisi keitettävä potusta ja vasikanlihasta tuuvinki, vaikutti se sen, että seuraväki hajosi myötyriksi. Nyt näki Kaisa Reeta parhaaksi pyyhkiä tomut jaloistaan ja siirtyi Alakitkan kylään.

Täällä hän kohtasikin suotuisan maaperän. Ensimmäiset seurat piti hän Säkkilänvaaralla, jossa seuraväki jaksoi sulattaa hengen ilmoittamat ruuanlaittoreseptit aivan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin hullutusmääräykset.

Kiinniottaminen ja tuomitseminen

Kun villitys, jota mahdollisimman mukaan oli koetettu pitää salassa, tuli lopullakin oikeassa karvassaan kruununmiesten korville, lähti silloinen nimismies, rättäri mukanaan, Kaisa Reetaa kytkemään. Monien seikkailujen perästä – Reetan uskolaiset kun koettivat kaikin tavoin ”mestariaan” puolustaa ja salata – löydettiin Reeta Virkkulan navetan ylisiltä, sidottiin ja tuotiin Vuotungille Hepolan taloon, mihin nimismieskin oli saapunut. Kytkettynä kuletti nimismies saaliinsa kirkolle, missä hän sai ”istua” vanginkuljettajan luona muutamia vuorokausia ja sitten jatkaa matkaansa Oulun linnaan.

Täällä tutki kuvernööri vangin, antoi ankaran varoituksen ja lähetti hänet Liminkaan, jossa lie niihin aikoihin kirjoilla ollut.

Loppuvaiheet

Vuonna 1865 palasi Kaisa Reeta jälleen syntymäseuduilleen. Muutos oli hänessä tapahtunut, sillä henki oli hänelle kääntänyt selkänsä. Entiset hengenheimolaiset kaippoivat kammolla muinoista mestariaan. Käsitöillä elätteli hän itseään kunnes voimain riuduttua joutui kunnan hoivaan. Minkäänlaista sisällistä muutosta tapahtumatta, tammikuun 26 p. 1908, päätti kuolema hänen seikkailurikkaan elämänsä.