Omituinen, hämärään verhottu ilmiö Kuusamossa on tuo luostarimainen elämä, jota sen etäisemmillä kulmakunnilla on pitkän aikaa ollut tavattavissa. Toisella puolen rajaa, aina sisä- ja Etelä-Venäjältä, itse Pietaristakin on saapunut tänne Tavajärven hiljaisille seuduille, aikoina, jolloin ei vielä maantietäkään oltu rakennettu tänne, useita henkilöitä, jotka eläen erakon hiljaista elämää, viettivät aikansa kumartamalla ja Jumalaa palvelemalla. Miten he juuri tämän etäisen seudun olivat asuinsijakseen valinneet, on tietämätöntä. Kerrotaan – ja sehän tuntuukin otaksunnalta – että kysymyksessä olevat erakot ensin olivat sijoittuneet Tuoppajärvelle Venäjän Karjalassa, vaan kun viranomaiset heitä siellä rupesivat ahdistelemaan, niin he siirtyivät Tavajärven kankaiselle salomaalle saadakseen rauhassa ja omalla tavallaan Jumalaansa palvella. Mahdollisesti olivat he noita ”vanhauskolaisia”, joita viranomaiset karsaasti jo pitemmän ajan ovat katselleet.

Milloin tämä siirto tapahtui, on vaikea tarkemmin määritellä. Viime vuosisadan edellisellä puoliskolla se lienee ollut. Silloin saapui paikkakunnalle Ilja Otso niminen muukalainen, osti Hautaniemen tilan Tavajärvellä, rakennutti tilalle kaksikerroksisen rakennuksen, sisusti saman katon alle kirkonkin. Hänen mukanaan seurasi muitakin saman aatteen miehiä, jopa yksi nainenkin, nimeltään Maati. Otsolla sivumennen sanoen oli kaunis ääni ja hoiti lukkarin toimia jumalanpalveluksissa. Maassa viljeltiin juurikasvia, sipulia ja kaaleja, vaan ei viljaa. Karjaakin pidettiin, hevonen ja 3 lehmää. Kaikki talon työt toimittivat erakot itse, joita lienee ollut toisinaan kymmenenkin henkeä. Määrätyillä hetkillä tuli jokaisen saapua kirkkoon ”molinaan” ja Ilja Otso katseli yksin kirkon parvekkeelta että kaikki tekisivät sen säntillisesti. Hänestä kerrotaan paikkakunnalla, että hän oli ryhdikäs mies, silmäpuoli ja seitsemän kielen taitava, vähän juopon sekainen, joka mielellään oli iloisessa seurassa ja näki mielellään, että pitäjän herrat kävivät häntä tervehtimässä sielläpäin kulkiessaan. Sen sijaan hän pelkäsi venäläisiä viranomaisia ja kerrotaan hänellä olleen rajan takana ystäviä, jotka kiidättivät sanan hänelle, milloin jokin ”tsinovoikka” hänen kauttansa tulisi kulkemaan. Silloin peitettiin kaikki jäljet, jotka arveltiin kantelevan tuolle virkamiehelle luvattomista pyrinnöistä Hautaniemessä. Muutoin on yleisenä uskona rahvaan kesken, että Ilja Otso oli se mies, ”joka Suomen oli myynyt Venäläiselle”, siis itse ukko Klingspor, jolla ”sata on leukaa, yksi silmä, sydäntä vaan puolikas”. Mutta Klingspor oli kuollut jo 1814 Ruotsissa. Otso ukko makaa haudattuna Luotakon saaressa Tavajärvellä ja sieltä on moni muukin Hautaniemen erakoista löytänyt leposijansa. Mutta ei ainoastaan Hautaniemessä näitä erakoita asunut, niitä oli myöskin Lauttasaaressa ja Hännisen seutuvilla. Lauttasaaren merkillisemmät asukkaat olivat: Vaaralaisen ukko, Ivan Konoff ja Grigori, jotka myöskin ovat tänne kuolleet ja haudatut erääseen saareen Lauttasaaren likellä; Hännisen seutuvilla taas asui Kuisma-ukko ja eräs nainen, jotka niin ikään ovat tänne kuolleet. Kiviniemen maan Tavajärvellä omisti eräs Timofei-niminen mies, hieno herra ja rikas; asui Tavajärvellä ainoastaan talvisydäntä ja hänen kanssaan useampia vuosia perätysten eräs Olona niminen nainen, josta paikkakuntalaiset kertoivat että hän olisi ollut rikkaan porvarin tytär Pietarista, mutta peräti juoppo, joka juuri juoppoutensa tähden olisi lähetetty tänne erämaahan. Lopulta olivat molemmat muuttaneet Pietariin, jossa Timofei kuoli ja jätti jälkeensä suuren omaisuuden. Nämät kaksi eivät olleet ”molijoita”, kuten nuo muut muukalaiset.

Kaikki nämät ovat nyt poissa, useat tänne kuolleet, muutamat menneet takaisin. Jälellä on enään Vasseli, nuorin siirtokunnasta. Hän saapui Lauttasaareen suoraan Pietarista, jossa oli ollut satula- ja vaunumestarin opissa. Kotosin on hän jostakin Moskovan seutuvilta ja sieltä lähetettiin oppiin Pietariin, jossa Vasselin täti asui. Kotona eli vanhemmat ja vanhin veli, joka tulisi isän maatilan perimään. Mutta eräänä päivänä saa Vasseli surusanoman kotoa; vanhin veli on kuollut ja nyt käskee isä poikansa Pietarista saapumaan kotiaskareihin, sillä nyt Vasseli saa maan haltuunsa ja vieläpä oli isä, isällisestä huolenpidosta, katsonut Vasselille aviosiipankin. Monihan olisi ilomielin ottanut tämmöisen tarjouksen vastaan, mutta Vasselin mielen se täytti syvällä surulla. Hän menee tätinsä luo suruinensa ja tältä, joka tiesi noista Tavajärven erakoista, hän saa kehoituksen paeta Kuusamon erämaahan, sieltä ei ainakaan isä häntä löytäisi. Ja tuo 18 vuoden vanha nuorukainen, täydelleen ummikko, lähtee erään toisen nuorukaisen kanssa tälle pitkälle jalkataipaleelle. Täti taas kirjoittaa isälle kotiin, että Vasseli on mennyt Jerusalemiin pyhiinvaellusmatkalle. Isä oli, tädin kertomuksen mukaan, ensin kovin suuttunut, mutta sittemmin leppynyt ja arvellut nuorelle miehelle tuosta retkestä ehkä olevan hyötyäkin. Viisaampana palajaa. Mutta Vasseli ei palannut koskaan, vaan hautautui tänne kauas Tavajärvelle ja on nyt ollut täällä noin 50 vuotta ja on nyt vanha mies, niin vanha, ettei hän, kuten itse sanoo, ”enään elä omaa aikaansa”, siis laskujensa mukaan elänyt yli aikansa. Hän se on nuo muut erakot kätkenyt maan poveen, nähnyt toisen toistansa seuraavan hautaan ja toivoo pian pääsevänsä noitten muitten viereen.

Omassa mökissä elelee Vasseli yksinäistä elämäänsä. Saatuaan Timofeilta Kiviniemen tilan tämän poismuuttaessa, lahjoitti Vasseli sen nykyiselle omistajalle. Samoin lienee Vasseli perinyt kaikki muutkin täällä kuolleet erakot ja rahat säilytetään jossakin Pietarissa, josta Vasselille tuon tuostakin tulee pienempiä rahasummia, korkorahoja vai mitä, se on hänen salaisuutensa. Paikkakuntalaiset luulevat, että ne ovat jonkinlaisia uhria niiltä, joitten edestä Vasseli rukoilee, ”molii”. Muutoin harjoittaa Vasseli maalarin ammattia kotipuolellaan kesäaikana, milloin niin tarvitaan myöskin vaunumestarin tointa ja sen ohessa on hän mainio kalastaja.

Lempeä ja läpensä hyväsydämminen mies hän on, kaikkialla tervetullut, lasten ystävä, joitten varalla Vasselilla aina on kauhtanansa taskussa ”sapuskoita” varattuna ja niiden ympäröimänä on kasvonsa kuin päivänpaiste. Huoleti voi sanoa, ettei hänellä ole yhtään vihamiestä: kaikki hänen tuntevat ja paljon on hänellä tuttavia, sillä kirkkopyhäin aikana nähdään Vasselikin usein kirkolla. Ja silloin samoinkuin muulloinkin on hän valmis murteellisella suomellaan puhelemaan vakavista asioista, omasta käsityksestään ja uskostaan. Paljon on Vasseli lukenut Raamattua, mutta hänellä on myöskin varasto vanhoja Venäjän historioita ja pyhäintaruja ja muita omituisia kertomuksia, joita hän on ahkerasti viljellyt. Näistä kaikista on Vasselissa muodostunut oma, omituinen käsityskantansa maailman rakenteesta, elämästä ja uskonnosta. Tiukasti hän pitää kiinni omasta mielipiteestään. ”Niin on minun kirjoissani sanottu ja ne puhuvat totta”, on aina viimeinen puolustuksensa.

Tässä takavuosina, kun paikkakunnalle oli saatu kansakoulu, oli Vasseli pistäytynyt kuulemaan opetusta koululla. Oli ollut puhe maailman rakenteesta, muun muassa siitä että maa on pallon muotoinen kappale, joka avaruudessa pyörien kiertää määrättyä rataansa. Tunnin päätyttyä oli Vasseli tullut opettajan huoneeseen ja sanonut kaikessa ystävyydessä: ei pitäisi opettajan tuommoista lapsille opettaa, sillä raamatussahan sanotaan, että maa seisoo alallansa, vaan aurinko ja kuu pyörivät. Sanoihan Josua: ”aurinko, seiso alallas Gibeanissa ja kuu Aijalonin laaksossa. Ja aurinko ja kuu seisahtivat siihenasti kuin kansa kosti vihamiehensä”. Maa on kuin onkin kuin pannukakku, sillä on laitansa, mutta sitä on uteliaan vaarallinen lähestyä. Kerran olivat laivalla seilanneet uskalijot katsomaan maan laitaa ja aurinkoa, joka juuri tuon laivan yli kurkisteli, vaan pois piti lähteä, kun veneellä oli mies lähetetty laivasta asiasta selkoa ottamaan ja hävisi sille retkelle ja toinen teki saman retken, vaan nyt oli pitkä köysi kiinnitetty veneeseen. Kun laivassa olevat arvelivat tuon retkeilijän jo asiasta saaneen selkoa, vedetään vene takasin ja mies palajaa, vaan – kuolleena. Niin ei ole yksikään saanut tuon ”laidan” salaisuuksia selville. Varma se vaan on, että maa on litteä ja sen keskipisteenä on Jerusalem.

Mutta Vasseli on ennen kaikkea uskonnollinen filosofi, niin kaikista muista erillaisilla mielipiteillä varustettu että hän itsekin sanoo uskoansa ei olevan muilla kuin ainoastaan eräällä kauppiaalla Pietarissa. Perustuksena on tosin Raamattu, mutta oppiin on pujahtanut lisäksi noita pyhäintaruja, osaksi myöskin noita omia historiallisia tietoja. Kun Vasseli rupeaa noista asioista juttelemaan, kuuntelee sitä niinkuin ainakin jotakin uutta, suureksi osaksi ennen kuulematonta. Monessa opinkappaleessa hän pitää yhtä luterilaisen opin kanssa, vaan toisissa hän taas suuresti poikkeaa niistä. Hän pitää tarkkaa vaaria paastopäivistä ja niitä hänellä on tavallista enemmän, ei syö liharuokia milloinkaan ja aina, vaikka on vieraankin työssä ja leivässä, on hänellä omat ruoka-astiansa mukanaan.

Kerran tässä rautavuosina sattui puhe Vasselin kanssa Suomen ikävästä kohtalosta ja sorrosta, jota maata kohtaan harjoitettiin. Älkää olko milläänkään, lohdutteli Vasseli. Vanhan testamentin profeetta on jo näistä ajoista puhunut, kyllä asia pian selvenee. Jos katsotte viiden markan setelissä löytyvää kotkan kuvaa, niin näette siitä että se on ikään kuin kynitty ja kynitystä kotkasta on profeetta ennustanut, pian päästään sorrosta. Pian sen jälkeen tuli suurlakko ja sen mukana hetkinen vapautus.

Lopuksi on Vasseli hyvin tiedonhaluinen. Vaikka itse ei osaa suomea lukea, seuraa hän aikaansa kuuntelemalla muitten sanomalehtien lukua taikka kertomuksia siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Varsinkin oli hän utelias kuulemaan viestejä jaapanilaisesta sodasta. Venäjän oikeana poikana odotti hän alituiseen myötäkäymistä Venäjän joukoille, arveli Tsusiman onnettomuuden jälkeen venäläisten maalla kuitenkin puoliansa pitävän. Vaan kun sekin toivo petti ja Mukdenin verisessä taistelussa pakokauhu valtasi joukot, syytti hän päälliköitä, että olivat japanilaisille rahoille olleet alttiit ja myyneet itsensä japanilaisille.