Aikaisempia aarrelöytöjä Kuusamosta

Pohjois-Suomesta on rautakauden ajalta tehty muutamia huomattavia aarrelöytöjä, jotka koostuvat pääasiassa hopeakoruista ja rahoista. Peräti neljä näistä löydöistä on tehty Kuusamosta.

Vanhin löytö on vuodelta 1881. Törmäsenlahden suolla ojaa kaivamassa olleen Petteri Törmäsen lapio osui paikkaan, josta löytyi 33 ruotsalaista hopearahaa, hopealusikka ja kullattu hopeasormus. Esineet olivat noin kyynärän syvyydessä. Rahojen lyöntivuoden perusteella on päätelty, että kätköaika sijoittuu 1600-luvun alkuun. Aarteen kokoaja on saattanut kuulua talonpoikaispiireihin sukukalleuksista, lusikasta ja sormuksesta, päätellen – kuitenkin niin, että aarre on kerätty Kuusamon länsipuolella tuolloin jo vakiintuneen talonpoikaisasutuksen piirissä.

Kesällä 1896 mäkitupalaisen poika Herman Nikka löysi Puutteenkylän Kuusamojärven Pyhälahden pohjukassa olevalta niityltä yli 400 hopearahaa. Rahat olivat mättäässä sammalien sisässä. Tämän aarteen kätköajaksi on päätelty 1000-luvun loppupuolta. Omistaja on saattanut olla lappalainen tai joku kauppamies, joka jostain syystä on kätkenyt matkakassansa Kuusamojärven rannalle. Kyseessä saattaa olla myös uhrilahja, koska rahat oli hyvin huonosti kätketty.

Tavajärven Ukonlahden hopea-aarteen löysi vuonna 1936 Kalle Nivala. Tähän löytöön kuului hopeisia hevosenkenkäsolkia seitsemän kappaletta, kaularenkaita kuusi ja rannerenkaita neljä kappaletta sekä yksi kilvenkupuranmuotoinen solki ja kaksi hopeakäätyä riipuksineen. Korut olivat löydettäessä huonokuntoisia. Esineet ovat olleet Ukonvaaran juurella ”kalliopöydällä” maan ja sammalten peitossa. Ne löytyivät, kun paimenessa olleet lapset kepeillä penkoivat paikkaa. Esineet olivat olleet yhdessä läjässä, jolla perusteella tutkijat päättelevät niiden olleen puuvakassa, joka sitten on lahonnut ympäriltä. Koska löytöpaikan läheltä ei tiedetä vanhoja asuinpaikkoja, kyseessä on mahdollinen uhri eikä tavanomainen kätkö. Ympäristön paikannimet – Ukko- ja Ukon-alkuiset – viittaavat tutkijoiden mielestä uhripaikkaan. Esineet on ajoitettu 1100-luvulle, samoin niiden kätköaika.

Kymmenen hopeaesineen muinaislöytö Lämsänkylästä

Lämsänkylän hopea-aarteen löysi Arvo Määttä vuonna 1953. Tuolloin rakennettiin Multiperän eli Tauriaisen kylätietä. Lokakuun 5. päivänä 1953 oli tietyö edennyt Joukamo- ja Kuurnajärven väliselle kannakselle Hautalammen itäpäähän. Tehtiin parhaillaan pienen hiekkakumpareen leikkausta, kun Arvo Määtän lapio osui metalliesineeseen. Ryhtyessään tarkastelemaan esinettä hän havaitsi sen hopeiseksi kaulariipukseksi, jonka alta löytyi vielä neljä 15–17 cm:n läpimittaista hopeista kaularengasta. Noin puolen metrin päässä oli toinen kätkö, jossa oli kaksi rannerengasta ja kolme hopeasolkea. Molemmat kätköt olivat tuohikäärön sisässä.

Aarteen löytöpaikka ei ole huomiota herättävä maastossa, mutta sen välittömässä läheisyydessä on pari vanhaa lappalaisasuinpaikkaa, ”autiota” ja peurahautoja. Vähän etelämpänä Välijärven ja Multikosken tienoilla on lisää lappalaisasuinpaikkoja. Lisäksi Multikosken etelärannalla on kumpuja, joiden tarkoitusta ei tiedetä. Näin luonnossa säilyneiden asumismerkkien ja esineiden koristelun ja tekotavan perusteella aarre on sijoitettu aikaan 1050–1150.

Komea kaulariipus

Koko Lämsänkylän aarrelöydön arvo on huomattava. Kaikki esineet olivat löydettäessä ehjiä, vain pinnalla löytäjän Arvo Määtän kertoman mukaan oli ajan tuomaa patinaa. Aarteen yhteispaino on 0,8 kg puhdasta hopeaa.

Erityisen merkittävä on löydön kaulaketju kirveenmuotoisine riipuksineen. Ketju on punottu ohuista hopealangoista neliönmuotoiseksi. Pituus, lenkkipäiset holkit mukaan luettuina, on 70,5 cm. Ketjun koristeena on viisi sen ympärille pujotettua irrallista hopealankaista ”osmonsolmua”. Todennäköisesti Tavajärven korussa on ollut samanlainen ketju. Käytetty punostekniikka on tunnettu Suomen lisäksi Ruotsissa, Itä-Baltiassa ja Venäjällä, mutta Kuusamon ketjujen vastineita on löytynyt vain Suomesta pari kappaletta. Samanlaista koristetapaa on käytetty karjalaisten pääkoristeissa, sykeröissä, poikittaisina hopealankapalmikkoina. Kaiken tämän perusteella Lämsänkylän ketjua voi pitää Karjalassa valmistettuna.

Leveäteräisen kirveen muotoinen riipuslevy, joka on kooltaan 10,2 cm × 12,2 cm, on kytketty ketjuun levyyn niitatun lenkin avulla. Hallitseva koriste levyssä on altapäin pakottamalla tehty ristipäinen risti. Pystyviivan molemmin puolin on pistekolmioista ja hammasleimoista muotoillut juomasarvia muistuttavat kuviot. Riipuksen ylä- ja alareunassa on leveät nauhapunosaiheet. Ylänurkissa on vielä avoimet koukkumaiset lenkit. Lähimmät vastineet ovat Tavajärven löydön kirveenmuotoiset riipukset. Todennäköisesti sekä Lämsänkylän riipus että sen lähimmät vastineet on valmistettu samalla suunnalla, Karjalassa.

Kauppamieskö kätkijänä?

Kun 1000-luvun puolivälissä etelään johtavat kauppatiet tukkeutuivat Venäjällä, Karjalasta alkoi kehittyä uusi kauppamaakunta. Tärkein kauppatavara olivat pohjoisen kylmän ilmanalan hyvät turkikset. Erätie kulki näillä Kuusamonkin seuduilla hyviä vesireittejä pitkin pohjoisille riistamaille. Hopea maksuvälineenä oli helposti kuljetettavaa, ja hopeaesineistä voi tarvittaessa leikata sopivan painoisen palan maksuksi. Tähän taloushistorialliseen vaiheeseen Lämsänkylän aarre kytkeytyy.

Mutta kuka oli aarteen kätkijä, ja miksi hän sen piilotti? Lappalaisten uhrista ja uhripaikasta tutkijoiden mukaan ei liene kysymys; merkkejä siihen suuntaan ei ole löydetty. Mutta aarteen löytöpaikan lähellä on lampi nimeltään Hautalampi. Tarkoittaako se hautapaikkaa, hautausmaan läheisyyttä tai jotakin muuta, on selvittämättä. Kyseessä saattaisi olla myös metsästäjän tai turkiskauppiaan uhri. Senkin tutkijat ovat torjuneet.

Näin jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: paikallisen lappalaisen tai etelän kauppiaan kätkö. Olivatko korut jonkun perheen omaisuutta, joka talletettiin maahan syystä tai toisesta? Vai olivatko ne jonkun lappalaismiehen morsiuslahja tulevalle vaimolle? Mene ja tiedä, mutta varmassa tallessa ne olivat noin 900 vuotta.

Tutkijat päätyvät kauppiaskätköön. Kenties kauppamies ei ollut saanut hopeitaan myydyksi, vaihdetuksi turkiksiin, ja kätki ne seuraavaa matkaansa varten. Uhkaamassa ollut vihollinen saattoi myös pakottaa kauppiaan kätkemään hopeansa. Mutta koska kätkö oli huolella tehty tuohikääröön, piilottajalla on ollut aikaa, joten jälkimmäinen vaihtoehto jää pois.

Aarteesta nykynaisen koruksi

Kesällä 1974 Kuusamo-Seuran Anna Salmisen esityksestä Kalevala Koru valmisti Lämsänkylän riipuksesta alkuperäisen kokoisen ja näköisen riipuksen ketjua lukuunottamatta. Tämä koru oli esillä ensimmäisen kerran nuorisoseuratapahtuman historiallisessa kulkueessa samana kesänä.

Kuusamo-Seuran naisten haaveena oli, että Kalevala Koru alkaisi valmistaa myyntiä varten alkuperäisen mukaista korua. Esteeksi tälle haaveelle nousi tietysti hinta, ja niinpä Kalevala Korussa päädyttiin nykyiseen kevyeen ja pieneen versioon. Aluksi korua myi Kuusamo-Seura omien tapahtumiensa yhteydessä kotiseutumuseolla.

Lämsän riipuksesta Kuusamon kirveeksi nimetty koru oli pitkään yksi Kalevala Korun myydyimmistä koruista.

Tällä hetkellä koko aarrekomeus on talletettavana ja esillä Helsingissä Kansallismuseon esihistoriallisella osastolla.