Kappeleista seurakuntiin ja kuntiin

Uuden ajan alussa Pohjois-Pohjanmaan pitäjät tai seurakunnat käsittivät yleensä yhden tai useamman jokilaakson; Hailuoto muodosti kuitenkin oman saaripitäjänsä. Jokilaakson tai kaksi käsittäviä suurpitäjiä olivat Kalajoki, Pyhäjoki, Saloinen, Liminka ja Ii. Myöhempi kehitys jatkui pitäjien hajoamisena aina 1920-luvulle asti. Tuolloin vielä Haukiputaan Kellolla, Pudasjärven Sarakylällä ja Limingan Alatemmeksellä oli itsenäistymissuunnitelmia, jotka eivät toteutuneet. Vuonna 2006 Pohjois-Pohjanmaalla oli 40 kuntaa.

Suurpitäjien jakautumisen syitä

Seurakunnan jakamista vaativalla alueella oli agraarikaudella yleensä seuraavia perusteluita:

  • Eroon pyrkivällä alueella oli yhteenkuuluvuudentunnetta ja yhteistyötä asukkaiden kesken (paikallinen identiteetti).
  • Seurakunta oli iso, matkat kirkkoon olivat pitkät.
  • Virat ja rakennukset hyödyttivät eniten lähellä seurakunnan keskusta asuvia.

Emäseurakunnat puolestaan vastustivat kappeleiden muodostamista tai niiden täydellistä itsenäistymistä seuraavin perustein:

  • Kirkon ja papin ylläpito tulisi typistetylle seurakunnalle liian raskaaksi.
  • Pieneen seurakuntaan ei saataisi kyllin hyvää kappalaista tai kirkkoherraa.
  • Kirkkoherrat, tuomarit, voudit ja kirjurit joutuisivat tekemään pitkiä virkamatkoja, jos seurakunta jaetaan.
  • Viljamakasiinin ylläpito tulisi kalliiksi pienelle seurakunnalle.

Eroaminen emäseurakunnasta kappeliksi alkoi oman saarnahuoneen tai kappelikirkon rakentamisella. Tämän päivän kannalta seurakuntien jakautuminen on mielenkiintoista sen vuoksi, että sen tuloksena syntyivät nykyiset kunnat. Varsinaisten kuntien synty ajoittuu ilman dramatiikkaa lähinnä vuoden 1865 kunnallisasetuksen jälkeiseen aikaan. Tuolloin kunta ja seurakunta erotettiin ja siinä yhteydessä muodostettiin kunnat.

Itsenäistyneet kappelit rakensivat kirkot, joista suuri osa on vieläkin pystyssä. Osan on tulipalo tuhonnut. Kirkot ja pappilat ovat lähes kaikissa kunnissa niiden vanhimpia rakennuksia; samoin osa kirkkojen esineistöstä on yleensä poikkeuksellisen vanhaa. Pohjois-Pohjanmaan kirkot ja niiden suunnittelijat luetellaan arkkitehtuuria käsittelevässä luvussa.

Kuntien erilaiseen kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä

[Kuva Iin Haminasta]
Iin Haminaa.

Aluksi Pohjois-Pohjanmaan kehittyneimpiä osia olivat Perämereen laskevien jokien suuosat, joihin suurkuntien keskukset muodostuivat. Niistä vain Oulujoen suuhun rakennettiin linnoitus ja kaupunki. Pietari Brahe perusti Raahen kreivikuntansa satamakaupungiksi. Molemmat kaupungit ovat myöhemmin kasvaneet mm. sijaintinsa ja statuksensa ansiosta. Suuri taajama syntyi myös muille keskiaikaisille markkinapaikoille, kuten Kalajoen Plassiin ja Iin Haminaan. Kalajoen kunnasta suunniteltiin 1860-luvulla kaupunkia, mutta haave kaupungista tyrehtyi, kun jokilaakson muut kunnat eivät lähteneet hankkeeseen mukaan. Hanke tuli uudelleen ajankohtaiseksi 1999. Päätös kuntamuodon muuttamisesta tehtiin vuonna 2001, ja Kalajoesta tuli kaupunki vuoden 2002 alussa.

Se, että Pohjois-Pohjanmaan jokisuihin ei muodostunut kaupunkeja niin tiheään kuin etelässä, johtuu varmaan pienestä väestöpohjasta. Oulussa ei tätä jarrua ollut; päinvastoin lähellä olivat tiheästi asutetut Hailuoto, Ii ja Liminka, joista kaupunki sai elinvoimaa.

Muutama sisämaan kunta sai lisäpotkua jo 1700-luvulla siitä, että sinne tuli hallintovirkamiehiä (Haapavesi) tai sinne tuli teollisuutta (Ruukki). 1800-luvulta lähtien sahateollisuuden ansiosta mm. Ii, Haukipudas, Oulunsalo ja Kalajoki alkoivat nousta.

Rautatien tulo antoi huomattavan määrän lisävoimaa Ylivieskalle ja Oulaisille, jotka molemmat ohittivat merkittävyydessä rannikolla sijaitsevan emäpitäjän. Rautatien takia monen kunnan keskus on siirtynyt; näin on käynyt esimerkiksi Limingassa ja Haukiputaalla. Valtion yritykset (voimalaitokset jokivarsikunnissa Muhoksella, Utajärvellä, Yli-Iissä jne., kaivokset Nivalassa, Pyhäsalmella ja Vihannissa, Rautaruukki ym.) sekä kuntainliittojen laitokset (esimerkiksi Oulaisissa) ovat olleet sijaintikunnissaan merkittäviä kasvutekijöitä.

Viime aikojen kuntakehitys perustuu varsin moniin tekijöihin. Oulu on kehittynyt hallinnollisena keskuksena, teollisuuskeskuksena, maakunnan liikenteen keskipisteenä ja yliopiston ansiosta. Vetovoimaisten kaupunkien naapurikunnat ovat kasvaneet sijaintinsa vuoksi. Erityisesti Oulun seudun kunnat ovat kasvaneet 1990-luvun lopulla, vaikka yleensä maaseudulla on ollut väestökatoa. Pyhäntä ja Sievi ovat nousseet paikallisten yrittäjien ansiosta, vaikka ne ovat syrjässä eivätkä edes valtaväylien varrella. Kuusamolle ja Kalajoelle on matkailukäyttöön sopiva luonto antanut peruspääoman. Moni kuntakeskus on kuitenkin jäänyt agraariseksi, peruspalveluja tarjoavaksi pieneksi ”kyläksi”.

Viime vuosikymmeninä on valtiovallan toimesta pyritty yhdistämään kuntia, mutta tulokset ovat olleet varsin vähäisiä, mikä lienee osoituksena kuntien vahvasta identiteetistä. Toisen maailmansodan jälkeen Oulujoen kunta on liitetty Oulun kaupunkiin, Paavola ja Revonlahti ovat yhdistyneet Ruukin kunnaksi, Rautio on liittynyt Kalajokeen, Saloinen ja Pattijoki Raaheen sekä Temmes Tyrnävään. Keväällä 2006 syntyivät päätökset kahdesta uudesta kuntaliitoksesta: Kuivaniemi ja Ii yhdistyvät uudeksi Iin kunnaksi vuonna 2007, ja Ylikiiminki liitetään Ouluun vuonna 2009.

Uutta kuntakehityksessä on seutukuntien perustaminen. Seutukunnilla, joita on seitsemän, on haluttu lisätä kuntien yhteistoimintaa. Niiden muodostaminen ei ole ilmeisesti ollut kovin harkittua, koskapa monet kunnat haluavat erota seutukunnastaan ja liittyä toiseen. Esimerkiksi vuoden 2001 alussa Pudasjärvi siirtyi Koillismaan seutukunnasta Iin (sittemmin Oulunkaaren) seutukuntaan ja Lakeuden seutukunta lakkautettiin kokonaan.

Kuntien luontevaa yhteistoimintaa on ollut jokilaaksoissa Oulusta etelään. Lisäksi on yritetty kehitellä alueellisia kokonaisuuksia kuntien ja maakunnan välimaastoon, kuten Kairanmaa Siikajoen latvoille ja Koillismaa Iijoen latvoille.

Pohjois-Pohjanmaalla on varsin suuria kirkonkyliä. Ne ovat kunnan sisäisen muuttoliikkeen takia yhä nousussa. Esim. eläkeläiset ovat jo vuosikausia hakeutuneet kuntakeskuksiin, nykyään myös lähikaupunkeihin, mikä on osaltaan aiheuttanut väestönkatoa syrjäkylissä mutta myös kuntakeskuksissa. Moni kunta on kokonsa ja näkönsä puolesta nykyisten pikkukaupunkien näköinen. Kaupungiksi on siirrytty Kalajoki- ja Pyhäjokivarsilla; ensiksi Ylivieska muuttui kaupungiksi 1971 (kauppala 1965), ja se todella suurine kerrostaloineen muistuttaa kaupunkia. Sen sijaan uudemmille kaupungeille (Oulainen kauppala 1967, kaupunki 1977; Haapajärvi kauppala 1967, kaupunki 1977; Nivala 1992; Pyhäjärvi (Pyhäsalmi) 1993; Haapavesi 1996) ei kuntamuodon muutos ole juuri kasvua tuonut. Kuusamo halusi pitkään pysyä kuntana mm. luontoimagon takia. Syksyllä 1999 Kuusamon valtuustossa äänestettiin asiasta, ja Kuusamostakin tuli kaupunki vuonna 2000. Pudasjärvi muuttui kaupungiksi vuoden 2004 alussa.

Virallisen luokituksen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla on yksi valtakunnankeskus (Oulu), kolme keskitason kaupunkikeskusta (Kuusamo, Raahe ja Ylivieska) ja seitsemän alempaa kaupunkikeskusta (Nivala, Haapajärvi, Pyhäjärvi, Oulainen, Haapavesi, Kalajoki ja Pudasjärvi) eli yhteensä yksitoista kaupunkia. Pohjois-Pohjanmaalla oli vuoden 2002 lopussa vajaat 370 000 henkeä, joista noin 40 % asui Oulun kaupunkiseudulla. Muut huomattavat asutuskeskukset ovat Ylivieskan seutukunta 41 000, Raahen seutu 24 000 ja Kuusamo 18 000 asukasta.