Iso-Lössi

1800-luvulla oli Kuivaniemellä puolenkymmentä enemmän tai vähemmän kykenevää ”tietäjää”. Kuuluisin heistä lienee ollut Oijärvellä asunut, liikanimellä ”Iso-Lössi eli -leski” tunnettu Briita Liisa Juhontytär Kumpuniemi (1817–1890), jolla oli hyvät suhteet Oijärven hautausmaan vainajiin. Seuraavan kertomuksen on Hannes Paasolle antanut ”Yritys-Kalle”, Kalle Augusti Greetanp. Jakku (1871–1954). Kallen kertoman mukaan Lössi oli tietäjänä paljon luotettavampi kuin ”Yritys-Rassa”, joka myöskin oli tietäjä. Hän kuljetti aina mukanaan tulikäärmeen päätä, jonka läpi lasketulla vedellä Rassa teki taikojaan.

Kalle oli kertonut 13-vuotiaana joutuneensa Lössin kanssa käymään Oijärven hautausmaalla sen vuoksi, ettei hänen isänsä ollut suostunut menemään avioliittoon sen naisen kanssa, joka oli tehnyt hänelle lapsen. Tämä nainen oli salaa syöttänyt leivän sisälle laitettuna ”kirkonmullat” (lahoavan itsensä hirttäneen ruumiin saastaa, joka haudoista kaavittiin ruumisarkun seinien sisäpuolelta). Tästä Kallen isä Heikki sai sisälleen ”kalaman”. Poika oli joutunut hoitamaan isäänsä toista vuotta. Hän oli jo kerran käynyt pyytämässä Lössiä parantamaan isäänsä, mutta tämä oli ollut vastahakoisena Heikin hoitamiseen. Lössi oli tuolloin Jokelassa kehräämässä. Kovissa tuskissa ollut Heikki käski pojan ottaa kaapista 200 gramman pullon paloviinaa, jotta Lössin sydän heltyisi, ja pyysi poikaa menemään uudelleen hakemaan apua Lössiltä. Näin varustettuna Kalle tuli Jokelaan ja sanoi oven pielessä seisoen Lössille: ”Isä käski tulla pyytään, että te kävisitte katsomassa.” Siihen oli Lössi vastannut vihaisesti: ”Minä en lähe Yritykseen.” Sen kuultuaan poika oli jäänyt oven pieleen itkemään, sillä kotiin ei voinut lähteä isän tuskallisten vaivojen vuoksi. Lössillä oli jo tuohon aikaan kahvia, jota hän oli alkanut keittää. Kalle seisoi oven pielessä niin kauan, että Lössi oli juonut kupillisen kahvia. Silloin Kalle oli saanut sen verran hillittyä itseään, että oli ottanut esille paloviinapullon, vienyt sen pöydälle ja sanonut: ”Isä käski tuuva tämän teille.” Pannusta ja pullosta nautittuaan Lössi oli päässyt parempaan mielentilaan ja oli sanonut Kallelle: ”Jos minä sitteki lähen poika sielä käymään.” Niin oli menty Yritykseen, ja Lössi oli kysynyt kanisteria, jolloin isä oli käskenyt hakea sen kamarista. Lössi oli ottanut kanisterista paloviinaa isompaan pulloonsa, ja kohta hän oli sanonut Kallelle: ”Lähe sinä poika soutamaan.” Veneellä oli lähdetty Yrityksen rannasta Lössi perässä ja Kalle soutajana. Tällä matkalla oli perämies nauttinut muutamia kertoja kanisterista.

Lamminperään päästyä Lössi oli antanut Kallelle ohjeet, että kun hän saa hautausmaalla asiat valmiiksi ja lähtee sieltä, niin Kallen tuli hänen mentyään laittaa veräjä kiinni, mutta niin, ettei hän koko aikana saanut katsoa taakseen hautausmaalle päin. Hautausmaalle mentyä oli Lössi polvistunut haudalle ja vetänyt maasta ylös haudalla olleen puuristin. Kalle ei ollut uskaltanut seurata sen enempää Lössin tekoja. Sen jälkeen Kalle oli havahtunut, kun Lössi oli huudahtanut ”Nyt ylös”, jolloin Lössin ympärille oli ilmaantunut lukemattomia ”pikkuihmisiä”, noin parin korttelin korkuisia (30 cm). Ne olivat seuranneet Lössiä, kun tämä oli lähtenyt rantaan päin. Kun Kalle myöskin jonkin ajan kuluttua saapui veneelle, oli siellä enää Lössi yksinään.

Tuolla tavalla kertoi tuo vanha jämerä karhuntappaja Yritys-Kalle poikasena iäksi muistiin jääneen kokemansa. Vaikka Hannes Paasolle oli Lössistä kerrottu muitakin velhouksia, oli Kallen kertomuksesta syntynyt hänelle niin monenlaisia ajatuksia, että oli jäänyt kysymättä, kuinka hänen isänsä sairauden kävi.

Samasta asiasta on Juho Mursu, s. 1874, maininnut jossakin yhteydessä, että ”kalma” lähti. Sama Mursu on kertonut myöskin, että Iso-Lössin ollessa kehräämässä Mursulla Soinin puolella oli tuoli kaatunut. Kun Lössi nousi kaukana tuolista pirtin perällä, niin hän sanoi: ”Jo taitaa tulla ämmälle lähtö”. Lössi kuoli muutaman kuukauden perästä. Hänen ruumiinsa on siirretty Olhavasta Oijärven hautausmaahan.

Antti Jyrkäs muistaa Kalle Jakun kertoneen, että kun he Ison-Lössin kanssa menivät hautausmaalle, niin Iso-Lössi sanoi: ”Älä sinä poika hökköile vaikka mitä näkys” ja ryyppäsi viinaa. Kun hautausmaan nurkka alkoi näkyä ja ”kirkkoväkiä” oli joka paikassa, sylkäisi Iso-leski ja sanoi: ”Tietä meillekki.” Kalle oli sanonut siitä asti nähneensä enteitä kuolemien edellä. Väkeä tiellä ja mustia koiria juoksee sen talon alle, missä kuolema tapahtuu.

Lisäksi Antti Jyrkäs on kertonut Ison-Lössin hirttäneen ensimmäisen miehensä Naisniemen Jaakon hevosen Sammakkoperämaan korpeen. Käräjäasian vuoksi Jaakko hukutti itsensä kaivoon käräjäpaikalla Haukiputaan Torvelassa 2.4.1856.

Iso-Lössi ei hyväksynyt liian karkeaa miesten lähentelyä. Sen sai kokea Kustaa Puhakka, kun hän työnsi nyrkkinsä Lössin jalkojen väliin. Lössi sylkäisi Puhakan kasvoille, jotka turposivat pahasti. Puhakka joutui menemään Lössin luokse pyytämään anteeksi tekoaan ja hakemaan kasvoihin parannusta. Sanoivat, että sylki oli myrkyllistä. Lössi haki puukiululla vettä, pesi Kustaan naaman ja turvotus laski.

Jonto-Pekka

Toinen paikkakunnan kuuluisa tietäjä oli Luujoen Tuomas, joka oli syntynyt samana vuonna kuin Iso-Lössi. Tuomaan poika Jonto-Pekka yritteli hänkin tietäjän uralle. Pekka ei kuitenkaan saavuttanut samanlaista taian mahtia kuin isällään oli. Vai joko sivistys alkoi syrjäyttää taikojen voimaa? Pekan kykyjen heikkous ilmeni, kun metsänvartija Aate Åman laittoi hänet kokeeseen.

Pekka oli uhannut laittaa Aaten liikuntakyvyttömäksi, kun tämä ei uskonut hänen taikoihinsa. Åman väitti, ettei Pekka siihen pysty. Asian selvittämiseksi miehet olivat menneet yöllä hautausmaalle. Jonto-Pekalla oli mökkinsä vintiltä mukaansa ottama taikakalu, pariin pussiin pistämiään ihmisen luita, joita hän haudankaivajana oli ilmeisen helposti saanut haltuunsa. Miehet laskeutuivat puuhautaan. Åman oli istunut puuhaudan lattialle ja tietäjä haudan perälle. Siellä hän lausui loitsuja ja manasi maahisen henkiä – turhaan. Yön aikana olivat muuttaneet toiseen ja vielä kolmanteen hautaan, joissa temput uusittiin, mutta Åmannin liikuntakyky säilyi entisellään. Tietäjä totesi lakonisesti, ettei ajankohta ollut oikea.

Kummitusjuttuja

Kun ”Seppä-Penkkua”, Honkakosken Heikin isän veljeä vietiin hautaan, Juho Mursun nuorin veli Heikki oli mustan koiran kanssa kahden Mursun pirtissä. Penkun takomat viikatteet alkoivat hyppiä orrella, kun ruumishevonen lähestyi. Koira hyppi lattialla ja viikatteet katossa. Poika juoksi ovelle ja huusi: ”Tulukaa kattoon mikä nuilla vikatteilla on!” Kun mentiin sisälle, ei siellä ollut mitään.

Edelleen Juho Mursun kertomaa: Jaaran vanha emäntä, joka asui Särpöllä, hautasi ennen käen kukuntaa saadun hauen hampaat peltoon, että se kasvaa paremmin.

Kalle Koivuniemen kertomaa: Kun ”Koivuniemen Äijä” eli Heikki Pyörälä osti hevosen ja vei kotitalliin, hän otti kolmesta uunista tuhkaa ja sekoitti appeeseen. Sitten hän laittoi länget apeloovan päälle niin, että hevonen sai syödä apetta länkien välistä. Tällä tavalla hän kotiutti hevosen.

Hiiret sotkivat ja silppusivat heiniä ladoissa. Se oli niin paha vitsaus, että kerrottakoon kaksikin keinoa hiirten tuhojen estämiseksi. Ensiksi äsken mainitun Koivuniemen Äijän konsti. Hän halusi aina ensimmäisenä viedä heiniä latoon. Hän vei niitä vihkon ladon perälle ja polki ne lattiaan sekä kusi ympäri heinäsylyksen.

Oijärven Mutkaisessa asuneen ”Saparon Taavan”, sukunimi Tapio, kertomaa: Hiirien ajo: ”Hiiret hiiteen, heinät lattoon, pitu hiiren suuhun, kapu karvakinttaaseen. Jos sinä karvankaan näistä heinistä katkaiset, niin sen pitää oleman katkeramman palan, kuin sillä miehellä helvetissä, joka valallisen valan väärin sanoo ja oikein tietää; Jeesus Kristus Jumalan poika.” Lato piti kiertää kahdesti myötä- ja yhdesti vastapäivään ja vasemmasta kainalosta varistella heiniä oikealla kädellä latoon sisälle. Piti alkaa ovenpielestä ja lopettaa toiseen ovenpieleen. Oviaukon kohdalle ei saanut varistella.

Löylyn ajo ja ampiaisen pisto: ”Polta löyly, pistä pirua, äläkä ihmisen ihua.” Näin sanottiin ja sylkäistiin, kun ensimmäinen löyly tulvahti lauteille tai nähtiin ampiaispesä.

Hevosten saanti metsälaitumelta kotiin sitten, kun heinänteossa tarvittiin, tuotti joskus ongelmia. Tässä auttoi, ”kun suitset, joilla hevonen vietiin metsään, kannettiin leipälapiolla koskeen ja samalla lapiolla laitettiin koskesta kivi päälle ja jätettiin siihen. Sitten on viejän mentävä metsään kusiaispesään silmälleen, että kusiaiset kusee silmille.”

Lehmän ummetustautilääke: Ampiaisen toukkapesää, pääskysenpesää, ukkosentuhnua (nurmikuukunen), viinaa ja väkevää kahvia. ”Kyllä paska luistaa.”

Lehmien mettänpeittoon laittaminen tarkoitti sitä, että lehmät taiottiin pysymään metsässä luonnonlaitumilla niin, ettei omistaja niitä löytänyt vaikka kuuli kellon äänen. Tämä tehtiin, kun haluttiin kostaa jokin karjanomistajan paha teko. Se toteutettiin näin: Joen pohjasta löydetyillä astian kimmillä nakeltiin vihamiehen elukoita selkään ja hoettiin: ”Mee maata niin pitkästi ku maata on ja pökkelikköä lisäksi.” Jos haluttiin kauas, niin lisättiin: ”Kun maa loppuu niin vettä lisäksi.” Lehmien kotiin saamisessa oli omat taikatemput. Jos oli kysymyksessä koko karja, piti kellokkaan panta irrottaa perästä ja sulkea. Sitten se vietiin pirtin uuniin ja avattiin uunissa. Kuta peremmällä avattiin, sitä joutuimmin tulivat lehmät kotiin. Pannan piti olla uunissa niin kauan, että lehmät tulivat kotiin. Jos oli kysymyksessä yksinäinen lehmä, irrotettiin vain sen panta ja vietiin uuniin.

Kaikki henkimaailman laskuun pannut tapahtumat eivät olleet yliluonnollisia, kuten seuraavakin osoittaa. ”Juurakka Äijällä” oli tapana varastaa halkoja. Kun ”Vanhalainen” huomasi pinostaan kadonneen puita, hän väänsi kairilla yhteen reiän ja laittoi siihen ruutia. ”Juurakka Äijän” lämmittäessä pirttiään kiuas räjähti. Tätä Vanhalainen surkutteli: ”Jumala on suuttunu Juurakka Äijälle.”