Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävien kohteiden joukkoon valittu Ukkolan talo sijaitsee Kiimingin keskustassa vanhan Kuusamontien varressa. Ukkolan talon pihapiiriin kuuluvat vuonna 1823 rakennettu vanhan päärakennuksen punainen pirtti, 1900-luvun alkupuolelta oleva keltainen asuinrakennus sekä hirsinen talli-liiteri-ajopelivarasto. Uusimmassa 1970-luvulla rakennetussa päärakennuksessa asuvat talon omistajat, jotka ovat huolehtineet pihapiirin vanhojen rakennusten kunnostamisesta.

Ukkolan vanha punainen päärakennus oli yksi vuonna 1847 Oulun ja Kuusamon välisen tien varteen perustetuista kestikievareista. Kestikievareiden tehtävä oli tarjota maksua vastaan majoitusta ja ruokaa matkustavaisille ja tallipaikka näiden hevosille. Ukkola toimi kestikievarina vuodesta 1847 aina 1960-luvulle saakka. Kestikievaritoiminnan päättymisen jälkeenkin ruokamiesperinne jatkui, kun Kuusamontietä rakennettiin, sillä tientekijät kävivät Ukkolassa ruokailemassa.

Kestikievaritoiminnan lisäksi Ukkola on toiminut myös käräjäpaikkana, lääkkeiden jakelupisteenä ja vuosina 1915–1917 jääkärietappinakin. Taloa 1800-luvulla isännöinyt Paavo Leppälä oli aikoinaan eräänlainen pitäjän luottomies. Tallella olevista vanhoista asiakirjoista selviää, että Leppälä on hoitanut niin huutolaisten sijoitusta kuin vankien kuljetustakin. Punaisen päärakennuksen sisältä löytyy vielä hirsistä reikiä, joissa on ollut koukkuja vankien kahleiden kiinnittämistä varten. Keltaisessa rakennuksessa taas on toiminut muun muassa kauppa, posti sekä kampaamo. Rakennuksessa on myös majoitettu paikkakunnalle työnsä vuoksi muuttaneita poikamiesvirkamiehiä.

Kestikievarin aikaisesta talonpoikaisesineistöstä on koottu pieni kotimuseo Ukkolan vanhaan päärakennukseen. Kotimuseon vanhin esine lienee puinen puntari, jossa on vuosiluku 1796. Museossa on myös Kiimingin ensimmäisen kirkkoherran R. W. Montinin käytössä olleita huonekaluja. Esineistön lisäksi tallella on kestikievarin päiväkirjoja, vanhoja valokuvia sekä asiakirjoja, jotka sivuavat sekä Ukkolan että Kiimingin historiaa.

Vuoden 2005 Kiiminkipäivien yhteydessä Kiiminki-seura paljasti myöntämänsä muistolaatan Ukkolan kestikievarin seinällä. Muistolaatalla seura halusi kunnioittaa talon tekemää kotiseututyötä.

Lähdeluettelo

  • Jokivarren savuista kasvukunnaksi: Kiiminki 150 vuotta. 2008.
  • Kiimingin kievari toimi Ukkolan talossa. Rantapohja 28.7.1988, s. 4
  • Ukkola, Terttu: Ukkolan kestikievari heräsi henkiin. Rantapohja 7.10.1999, s. 8-9
  • Muistolaatta paljastettiin kestikievarin seinällä. Rantapohja 9.8.2005, s. 4