Urho Kekkosen tasavallan presidentiksi tulon ja yleislakon vuonna 1956 Kestilässä oli 3 596 asukasta. Vuonna 1943 kestisiä oli ollut 3 772, joten väestö väheni sodan jälkeen muuttoliikkeen vuoksi. Työttömyys vei etupäässä nuoria pois pitäjästä.

Heikko ansiotaso ja työttömyys veivät väkeä

[Kuva: Kestiläläisiä työmiehiä]
Kestiläläisiä työmiehiä

Maatalous oli pääelinkeino. Suurin osa eli noin 70 prosenttia viljelmistä oli pientiloja, jotka eivät toimeentuloa yksin tarjonneet – ansioita oli etsittävä tilan ulkopuolelta. Savotat olivat pitäjässä vähentyneet; metsätöihin mielivien oli matkattava kauemmaksi, mikä ei ollut helppoa perheelliselle. Työttömyys ahdisti ankarasti. Verotuloja kertyi niukasti, ja kunta joutui ottamaan velkaa kattaakseen menonsa. Ansiotaso asukasta kohden oli Kestilässä heikompi kuin muualla maassa keskimäärin. Koko maassa se oli 86 300 mk (9 200 markkaa), Oulun läänissä 74 000 mk (7 800 markkaa) ja Kestilässä vain 53 700 mk (5 700 markkaa).

Rakentaa olisi pitänyt, mutta rahaa ei ollut

[Kuva: Kestiläläisiä timpureita]
Kestiläläisiä timpureita

Kunnanvaltuustossa ylintä valtaa käyttivät puheenjohtaja Olli Kiiskinen, varapuheenjohtajat Johannes Mäläskä ja Viljo Rahikkala sekä jäseninä Heikki Alasalmi, Väinö Alasalmi, Kalle Heikkinen, Pekka Jaakko Huovinen, Lauri Huovinen, Kauko Jokela, Iikka Kalaoja, Aarne Keränen, Akseli Nissinen, Sulo Rasinkangas, Iikka Ristikaarto, Ruube Seppänen, Matti Taipaleenmäki, Janne Hepo-oja, Veikko Hämeenaho ja Martti Mäläskä. Valtuustossa oli yksitoista maalaisliittolaista, kaksi sosiaalidemokraattia ja kuusi kansandemokraattia. Tärkeimmät asiat kunnassa tuona vuonna olivat keskuskansakoulun rakentamisen käynnistyminen ja vanhainkotihanke, joka jälleen kerran siirtyi varojen puutteessa. ”Rahaa vanhainkotiin tarvittaisiin 40–50 mmk (4,3–5,3 milj. markkaa). Veroina ei kyetä kokoamaan siihen yhtään, koska juoksevien asioiden hoito vie kaiken. Lainaa pitää niihinkin ottaa lisäksi. Vanhainkotiin ei mikään rahalaitos rahaa lupaa. Teoriassa voidaan hankkeesta puhua, mutta käytännön mahdollisuuksia ei ole. Valtio on sakoilla uhannut, ellei vanhainkotia rakenneta. Rahapulaa ei sakkouhka voi muuksi muuttaa, joten se siirtyy”, totesi valtuusto vuonna 1956.

Verovalitukset kasvoivat vyöryn tavoin

Kestilän velkamäärä kasvoi nopeasti: asukasta kohden velkaa oli vuonna 1956 jo 12 542 mk (1 300 markkaa). Maalaiskuntien keskiarvo oli 6 800 mk (720 markkaa) ja Oulun läänin kuntien keskiarvo 7 900 mk (830 markkaa). Kunnan koko velkamäärä oli 45,1 milj. mk (4,8 milj. markkaa) vuoden lopussa. Verotuksen muuttamista piti kunnansihteeri K. E. Keränen kirjoittamassaan talouden arvioinnissa tarpeellisena: ”Kestilässä veroa maksaa vain 36 prosenttia asukkaista. Oulun läänissä luku on 39 prosenttia ja maan maalaiskunnissa keskimäärin 43 prosenttia. Kestilässä maa- ja karjatalous maksaa veroista 26 prosenttia, liikkeiden ja ammattien harjoittajat 11,5 prosenttia ja palkansaajat 62,5 prosenttia.”

Verotus tulisi yhdenmukaistaa ja jokaisen maksaa paikkakunnan elintasoa vastaava määrä veroa, kuuluipa sitten mihin ammattiryhmään tahansa. Valtion ja kuntien verotus tulisi yhdistää saman lautakunnan toimitettavaksi. Kunnansihteeri kirjasi ajan hengen oikein – kunnanvaltuuston ja -hallituksen pöytäkirjat ovat täynnä verovalituksia noina vuosina. Ennen sotia verovalituksia tekivät vain harvat kestiset, yleensä samat vuosi vuodelta. Muutama kunnan johtava luottamusmies tai liikemies valitti tuolloin veroistaan. Verovalitukset kasvoivat vyöryn tavoin 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla: katovuodet ja työttömyys ahdistivat.

Kunta konkurssiin, ellei valtio anna tukea

”Sosiaaliavustuksia jaettaessa tulisi niitä antaa vain työkyvyttömille ja varattomille toisen huolenpitoa vailla oleville. Avustus tulisi periä takaisin, kun siihen mahdollisuus löytyy. Valtiovalta on saatava Kestilää tukemaan tehokkaammin. Kansakoulujen rakentamiseen on saatava enemmän valtionavustuksia. Läänissä on Kestilää varakkaampia kuntia, jotka saavat valtiolta enemmän avustusta kuin kestiset. Ellei valtio avustuksia tuntuvasti enemmän anna, on koko kunta kohta konkurssissa”, arvioi kunnansihteeri Keränen.

Halla ja työttömyys vaativat avustuksia

Työttömyys ja kato ahdistivat vuosina 1959–1960 Kestilää jälleen. Tammikuussa 1960 työttömiä oli kortistossa 171; täysin ilman työtä oli 15. Kunta järjesti työpaikan kuudelle ja valtio 150:lle työttömälle. Halla-avustuksia maksettiin 383 viljelijälle. Avustusten määrä oli 5,5 mmk (468 000 markkaa). Hallalainaa puolestaan myönnettiin 171 viljelijälle yhteensä 5 milj. mk (420 000 markkaa).