Naisen asemasta Rantalakeudella 1700- ja 1800-luvulla

Naisten juhlapukujen perusteella on pääteltävissä, että tämän alueen talonpoikaiset naiset, talojen emännät, olivat arvostetussa asemassa. Talonpojat halusivat pukea heidät edustavasti juhlatilaisuuksia varten. Jo Hannu Krankan ajoista alkaen oli totuttu siihen, että kuninkaallisia ja muita arvovieraita vieraili Rantalakeuden alueella ja nimenomaan talonpoikaisissa taloissa. Kokemuksesta tiedämme, että emännät ovat tärkeässä ja keskeisessä osassa tällaisten tilaisuuksien järjestelyissä, niin oli silloinkin.

Jo varhain tältä alueelta oli kiinteät yhteydet Tukholmaan ja muihin Itämeren kaupunkeihin kaupankäynnin merkeissä. Myös alueelta valitut valtiopäivämiehet hankkivat tuliaisina emännilleen pukukankaita, ja niin kotikutoinen pellava sai väistyä juhlapukujen materiaalina. Lisäksi on merkille pantavaa, että Rantalakeuden alueella asui papistoa, upseereita ja muita virkamiehiä, eivätkä isojen talojen isännät halunneet jäädä jälkeen emäntiensä juhlapukuhankinnoissa.

Tästä on jäänyt historian lehdille merkintä, jonka mukaan talonpojat olivat saanet virkakunnalta nuhteita siitä, että he sallivat naistensa pukeutua upeasti säätynsä aseman huomioiden. Talonpojat olivat nöyrästi ottaneet moitteet vastaan ja luvanneet parannusta. Mitään merkkejä nuhteiden käytännöllisestä vaikutuksesta ei ole kuitenkaan ollut havaittavissa. Toisaalta talojen emännät olivat tottuneet hoitamaan talonpitoon ja töihin liittyviä tehtäviä aika itsenäisesti ja johtamaan työväen toimia sillä aikaa, kun miehet olivat kiinni yhteiskunnallisissa tehtävissä, kuten pitäjän kokouksissa, sekä kaupunkimatkoilla tuotteita myymässä ja myös ostamassa.

Naisväen elämään toivat vaihtelua ja sisältöä erilaisten juhlien järjestäminen, kanssakäyminen eri säätyihin kuuluvien kanssa ja korkea-arvoisten vierailijain kohtaamiset, kuten Sara Wacklin kertoo kirjassaan Sata muistelmaa Pohjanmaalta keisari Aleksanteri I:n matkasta. Juhlat koettiin monella tapaa tärkeiksi tapahtumiksi, joihin naiset osallistuivat tasa-arvoisesti miestensä kanssa. Esimerkkinä samanlaatuisesta tasa-arvosta voidaan mainita naisten lukutaito, jonka todetaan olleen ainakin yhtä hyvä kuin miehilläkin. Se osoittaa, että lapsia, niin tyttöjä kuin poikiakin, opetettiin yhtä lailla lukemaan ja saamaan muutakin sen ajan opetusta. Opettajina toimi niin miehiä kuin naisiakin. Monet naiset leskeksi jäätyään jatkoivat talonpitoa ja miehensä ammattia aivan hyvällä menestyksellä. Tällöin leskinainen koettiin itsenäiseksi kansalaiseksi.

Rantalakeuden kansallispuvun synty

[Kuva1: Rantalakeuden kansallispuku] [Kuva2: Rantalakeuden kansallispuku] [Kuva3: Rantalakeuden kansallispuku]

Ranta­la­keu­den kan­sal­lis­puku­toimi­kunta teki 18.9.1996 kan­sal­lis­puku­neu­vos­tolle Helsinkiin esityksen, että kan­sal­lis­puku­neu­vosto käyn­nis­täisi Ranta­lakeuden naisten ja miesten kan­sal­lis­puku­hankkeen. Samalla ilmoi­tettiin, että kyseisellä alueella ei ole pukuja, jotka vastaisivat nyky­käsi­tystä kan­sal­lis­puvusta. Alueemme museoissa on erittäin niukasti teks­tiili­aineistoa, joka sopii lähtö­kohdaksi ko. pukuihin; ainoastaan tykki­myssyjä ja avain­kokkia on tallen­nettu, joten täkä­läisenä aineistona ovat peru­kirjat sekä muutta­mat­tomat kirjalliset kuvaukset väestön pukeu­tumisesta. Pukujen tilaajana oli Ranta­lakeuden kan­sal­lis­puku­toimi­kunta. Hankkeen yhdys­henkilönä toimi Ilona Kela.

Kansallispukuneuvosto puheenjohtaja Mariliina Perkkiön johdolla paneutui kiitettävästi asiaan ja teki tarkkaa työtä siitä, että tuleva Rantalakeuden kansallispuku vastaisi 1700- ja 1800-lukujen vaihteen talonpoikaisten naisten silloisia juhlapukuja. Neuvoston puolelta yhdyshenkilönä toimi tutkija Leena Holst.

Museoviraston puolesta pukuhanketta tutki ja valmisteli tutkija Pirkko Sihvo. Lähdeaineiston kerääminen ja tutkiminen vei aikaa, koska esimerkiksi materiaalista aineistoa on nimenomaan 1700-luvulta niukasti säilynyt. Tätä puutetta ovat korvanneet Limingan seudulta säilyneet perunkirjoitukset. Siihen aikaan perukirjat laadittiin tarkasti ja niinpä talojen emäntiä koskevissa perunkirjoissa luetellaan yksilöidysti juhla- ja pitovaatteet. Jopa juhlapukuihin käytetyt materiaalit kangaslaatuja myöten mainitaan.

Selvitystyön tuloksena todettiin, että jo 1700-luvulla talonpoikaisten naisten juhlapuku valmistettiin hyvistä ja arvokkaista ostokankaista. Tämä on selitettävissä Oulun seudun kehittyneellä talouselämällä ja siihen liittyneellä kaupankäynnillä. Kankaat ovat olleet ulkomailla valmistettuja, ja ne ovat sivuuttaneet kotikutoiset kankaat juhla-asujen valmistuksessa. Kotikutoiset kankaat ovat siten jääneet pääasiassa joka-aikaisten asujen valmistukseen käytettäväksi.

Kun juhlapuvun materiaali oli selvitetty ja apuna olivat J. A. Gillbergin (1769–1845) piirrokset Liminkalaisten vaimojen asuista, voitiin laatia luonnos Rantalakeuden naisen kansallispuvuksi. Kansallispukuneuvoston asiantuntijaraati hyväksyi kokouksessaan 15.11.1999 edellä mainitun luonnoksen ja samalla nimesi pukuhankkeen asiantuntijaksi tutkija Pirkko Sihvon museovirastosta.

2.2.2000 allekirjoitettiin toimeksiantosopimus Rantalakeuden naisen kansallispuvun kokoamiseksi. Puvun valmisti Uudenmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n erikoisneuvoja Marjo Vainio, ja työtä valvoi tutkija Pirkko Sihvo. Rantalakeuden naisen kansallispuku esiteltiin Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Oulussa 7.8.2000.

Puku on tarkoitettu Rantalakeuden alueelle, johon kuuluvat Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Oulunsalon ja Tyrnävän kunnat.

Rantalakeuden naisen kansallispuvun esittely

Röijy

Esikuvana on KM:KE A 7278 Häme, joka on 1700-luvun loppupuolelta, pitkä, körtillinen. Se tehdään mustasta tai vadelmanpunaisesta kamlotista tai vadelmanpunaisesta floretista.

Hame

Hame on takapainoisesti poimutettu. Kangas on mustaa tai vadelmanpunaista kamlottia. Mallin esikuvana on hame TM 7027 Yläne, kuten Kokkolan seudun kansallispuvussa.

Paita

Paita on yksinkertainen, alaseilinen T-paita. Esikuvana on KM:KE A 6375 Iisalmi. Paita tehdään puolipellavasta tai puuvillaisesta palttinasta.

Esiliina

Valkoinen esiliina: Esikuvana on KM:KE A 1662 Heinävesi, joka on tehty valkeasta palttinasta. Raidallinen esiliina: Perunkirjoissa on useita mainintoja silkkiraidallisista esiliinoista. Tässä esikuvana on yksityisomistuksessa oleva tummansinipohjainen pellavainen, silkillä raidoitettu, jota on aikaisemmin käytetty Loimaan seudun kansallispuvussa. Kolmantena vaihtoehtona voi käyttää painokangasesiliinaa.

Päähine

Tyttö käyttää punaista silkkinauhaa. Aikuisen naisen päähineenä on tykkimyssy, ja kopan esikuva on Hailuodon museosta. Koppa on kookas, etureunastaan voimakkaan herttamainen. Kermanvärinen silkki on runsaasti ketju- ja solmupistoin kirjottu. Tykki on pliseerattua batistia tai samalla tavalla käsiteltyä nyplättyä pitsiä, malli frimodiglai.

Sukat

Sukat ovat vihreät tai punaiset. Käsinneulotuissa on vikkelikavennus nilkassa.

Kengät

Kengät ovat mustat avokkaat tai nauhakengät.

Huivi

Huivi on valkoista pellavapalttinaa tai ruudullista, kuviolliseksi kudottua silkkiä.

Kansallispuvun ohjeet ja tarvikkeet

Pohjois-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry
Pakkahuoneenkatu 9
90100 Oulu
puh. (08) 311 5145