Oulun seudun naisen kansallispuvun synty

Oulun Seudun Nuorisoseurojen Liitto oli jo vuonna 1923 ottanut yhteyttä U. T. Sireliukseen kansallispuvun saamiseksi alueelle. Perustettu toimikunta tarkisti 1800-luvun alkupuolen perukirjoja, sillä Oulun seudulta ei ole saatu talteen kangasnäytteitä. Tukholman kuninkaallisen kirjaston kartta- ja kuvaosaston kokoelmiin kuuluu kansio, jossa on piirrokset oulujokisista talonpojista ja talonpoikaisnaisista. Piirrokset ovat peräisin vuodelta 1801, ja ne on todennäköisesti tehnyt ruotsalainen miniatyyrimaalari Axel Gillberg. Piirrokset on saatu talteen Tukholmaan muuttaneen oululaisen Sara Wacklinin jäämistöstä. Niissä ei kuitenkaan ole mainintaa kangaslaaduista eikä väreistä, joten niitä ei ole voitu hyödyntää puvun kokoamisessa. Puku saatiin viimein valmiiksi vuonna 1949 maisteri Tyyni Vahterin suunnittelemana. Puvun eri osille ei juuri löydy museaalisia vastineita.

Puku kattaa Pyhäjokilaakson, Haukiputaan ja Muhoksen välisen alueen.

Oulun seudun naisen kansallispuvun esittely

Hame

Pukuun kuuluu sinivihreä villapalttinainen raidaton vyötäröhame. Sen helmassa on samanlainen reunanauha kuin liivissä.

Paita

Pellava- tai puolipellavapaidan kaulus on tärkätty pystyyn. Sitä koristaa suomalainen eli Pohjanmaan reikäommel. Muuten paita on malliltaan yksinkertainen.

Esiliina

Esiliina valmistetaan paitakankaasta. Helmapäärme on kiinnitetty suomalaisella eli Pohjanmaan reikäompeleella.

Avainkoukku ja avain

Avainkoukun malli perustuu Oulusta löydettyyn koukkuun ja avaimen malli Pudasjärveltä löytyneeseen avaimeen.

Päähineet

Tykkimyssyn malli on saatu Oulusta (KM A 2819), mutta sen vaaleansininen väri on saatu muista Oulun alueen myssyistä. Pitsinä siinä on joko nyplätty raumanpitsi tai kirjailtu kangastykki.

Liivi

Liivi on lyhyehkö ja materiaalina on sinivihreä villapalttina. Se on reunustettu punaisella haarukkanyörillä. Kiinnittiminä ovat piilohakaset. Liivi vuoritetaan pellavapalttinalla.

Koru

Pukuun kuuluu kaulakääty, joka puetaan paidan päälle.

Sukat

Puvun kanssa käytetään yksinkertaisia valkoisia puuvillasukkia.

Kengät

Puvun kanssa voidaan käyttää mustia nauha- tai solkikenkiä, mustia avokkaita tai nahanvärisiä lipokkaita.