Kalajoen syysmarkkinoiden aikaan 1953 tapahtunut ”Kalajoen kapina” oli jälkiselvittelyjensä osalta suuri valtakunnallinen kohu-uutinen. Myöhemmin sitä on käytetty kansainvälisissä juristikokouksissakin esimerkkinä vähäisen asian kohtuuttomuuksiin paisuneesta jälkipuinnista.

– Viime lokakuussa tanssittiin Kalajoen Nuorisoseurantalossa markkinoita. Tähän tilaisuuteen oli saapunut muutamia miehiä jonkin verran humalassa ja tämän vuoksi paikallisen poliisikonstaapelin kerrotaan kehoittaneen yhtä poikaa lähtemään kotiinsa. Jonkin väärinkäsityksen vuoksi ryhtyi toinen paikalla järjestystä valvova, Liikkuvan Poliisin konstaapeli toimittamaan miestä autoon. Syntyi sanaharkka, johon samassa yhtyi uusia ja uusia ihmisiä, ja pian heiluivat nyrkit, kertoi Suomen Kuvalehti helmikuussa 1954 ja jatkoi:

– Toiset väittävät Liikkuvan Poliisin konstaapeli Vähäahon lyöneen ensin, toiset taas vakuuttavat poliisin ensi alkuun joutuneen iskun kohteeksi. Paikalle osuivat myös serkukset Janne Siipola ja Joni Ojala-Siipola, jotka koettivat auttaa poliiseja järjestyksen palauttamisessa. He kuitenkin havaitsivat, että tilanne oli jo ehtinyt kehittyä niin pitkälle, että viranomaisten arvovallalle olisi parhaaksi vetäytyminen paikalta, ja tämän he poliisille kantanaan siinä kiireessä ilmoittivatkin koettaen samalla rauhoittaa yleisöä ja rähäkän osanottajia.

– Janne Siipola tunnetaan koko maakunnassa miehenä, joka on tehnyt vuosikymmenien ajan uhrautuvaa työtä nuorisokasvatuksen parissa. Aikaisemmin hän on toiminut Kalajoen Nuorisoseuran puheenjohtajana parikymmentä vuotta, on ohjannut ja ohjaa vieläkin näytelmiä, näyttelee itse, on raitis ja rehellinen, vaatimaton, joka paikassa pidetty ihminen, joka yksityiselämässäänkin on kyennyt osoittamaan nuorille esimerkkiä mallikelpoisena kansalaisena. Nuorisoseuran muututtua osittain liikeyrityksen luontoiseksi – siihen kuuluvat nyt elokuvat, matkahuolto, leipomo ja kahvila – Janne Siipola on toiminnanjohtajana vastannut sen taloudellisesta kehityksestä, eikä kenelläkään ole ollut koskaan huomauttamista hänen toimintansa johdosta. Nykyisin hän on 51-vuotias.

– Joni Ojala-Siipola puolestaan on vankan talon isäntä, 12 lapsen isä. Hän on 41 vuoden ikäinen, hiljaiselta vaikuttava jämerä mies, jonka sanomaan on totuttu luottamaan. Hänkin on aktiivisesti osallistunut Nuorisoseuran toimintaan.

Poliisia auttaneetkin tuomittiin

Suomen Kuvalehden kolmisivuisessa suuressa juttukokonaisuudessa todetaan myös:

– Tammikuussa 1954 jaettiin rähinän osanottajille tuomiot. Kihlakunnanoikeus sovellutti kapinapykälää, ja viisi pääsyytettyä saivat kukin keskimäärin puolentoista vuoden kuristushuonetuomion. Pari muuta tuomittiin pienempinä tekijöinä puolen vuoden ehdolliseen vankeustuomioon.

Yksi päätuomituista oli Heikki Alho, joka kertoi lopullisen tuomionsa muuttuneen kolmen vuoden ehdolliseksi:

– Tulin kotoani markkinatansseihin ja kuulin veljeni Paulin tyttöystävältä, jotta Pauli on vähän maistanut, ja hänet pitäisi viedä kotiin. Pauli lupasikin minulle, että kohta lähdetään, mutta tällöin esiin astui konstaapeli Vähäaho; tämä luuli veljeäni erehdyksessä nuorukaiseksi, jota hän oli vähän aikaisemmin kehottanut lähtemään kotiin ja huusi ”Etkö ole vieläkään lähtenyt iskien sitten Paulia suoraan kasvoihin. Pauli antoi tietysti takaisin ja hetken kuluttua häntä raahattiin poliisiautoon, jolloin kysyin tutulta kalajokelaiselta poliisilta, jotta ”Eikö passaa, kun vien pojan kotiin” ja hän vastasi nopeaan tyyliinsä ”Vie, vie!”, minkä teinkin kädestä pitäen, eikä kukaan yrittänyt estellä. Lentävän poliisin miehet väittivät kuitenkin myöhemmin, että olin auttanut veljeäni pakoon.

Kutsu kuulusteluun tuli Alhon veljeksille ja kolmannelle muulle pääsyytetylle vasta viikkojen kuluttua. Sen jälkeen heitä säilytettiin kuukauden päivät Oulun lääninvankilassa.

Kaksi todistajiksi haastettua nuorukaista puolestaan sekosi käräjäsalin puheissaan niin, että heidät pidätettiin siltä seisomalta väärästä valasta.

Seuran-Jannen kova kohtalo

Samalla pidätettiin Janne Siipola, kun hän oli kehottanut toista sanoissaan sekoillutta ja äärimmäisen hermostunutta nuorukaista pysymään alkuperäisessä lausunnossaan.

Siipolaa syytettiin yllytyksestä väärään valaan ja lopulta hänetkin tuomittiin, mikä oli niin kova isku moitteettomalle kunnian miehelle, ettei hän siitä koskaan täysin toipunut.

Kihlakunnanoikeudelle antamassaan loppulausunnossa hän totesi:

– Omakohtaisesti olen tullut tämän asian yhteydessä huomaamaan, että tavallinen kansalainen, joka parhaansa mukaan on ensin auttanut poliisiviranomaisia järjestyksenpidossa ja on tutkimusten yhteydessä kehottanut kertomaan asiat, niin kuin ne ovat tapahtuneet, saattaa mestarillisen kuulustelutekniikan ansiosta huomata olevansa syytettynä rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt.

– Mutta vaikka näin on tapahtunut, vaikka minun nimeni on mitä epäilyttävimmällä tavalla saatettu julkisen huomion kohteeksi, niin kaikesta tästä huolimatta olisin yhä uudelleen valmis sanomaan, että asiat on puhuttava niin kuin ne ovat tapahtuneet.

Tätä vakaumustani ei voi, horjuttaa edes se, mitä tässä asiassa on kohdallani tapahtunut.

”Kuka vastaa vangitsemisesta?”

Väärävala-jutussa oli epäselvyyttä myös siitä, kuka oli antanut vangitsemismääräyksen. Suomen Kuvalehti kertoi asiasta näin:

– Oikeuden puheenjohtaja kysyy Kalajoen nimismieheltä:

– ”Kenen määräyksestä olette vangituttaneet nämä miehet?”

– ”Lääninrikosetsivät kehoittivat.”

– ”Eiväthän he ole teidän määrääjiänne!”

– ”Apulaispoliisitarkastaja oli käskenyt heitä tuomaan minulle sanan vangitsemisesta. Apulaispoliisitarkastaja on esimieheni. Itse en tunne koko tätä asiaa.”

– ”Siis syyttäjä. Oletteko antanut vangitsemismääräyksen, kuten nimismies Nyrhinen väittää?”

– ”En muista…”

– ”Siis kukaan ei halua vastata vangitsemisesta!”

– ”Kyllä minä vangitsemisesta vastaan!”, sanoo syyttäjä terävästi.

Poliisin autoa nosteltiin

Melko vähäisen järjestyshäiriön ja varsinkin sen jälkiselvittelyjen paisuminen kohtuuttomuuksiin aiheutti osaltaan sen, että paikkakunnan nimismies Nyrhinen erosi virastaan haluttomana osallistumaan juttuun, jossa hän näki Liikkuvan Poliisin arvovaltakysymysten sanelevan tuomiot. Paljon pahempiakin tilanteita oli Nuorisoseuralla vuosien kuluessa selvitetty sujuvasti omien järjestysmiesten voimin.

Liikkuvalle poliisille oli tietysti kova kolaus, kun he eivät saaneet autoonsa sen paremmin alkuperäistä kohdettaan kuin myöskään sitä nuorukaista, jota oli vahingossa luultu häiriön alullepanijaksi.

Kummassakin tapauksessa poliisiautoon yritetyn veljet onnistuivat viemään sukulaisensa kotiin; ainakin toinen kuljetuksista tapahtui Kalajoen oman poliisiin luvalla.

Kun Liikkuva Poliisi yritti lähteä paikalta omalla autollaan, nosti väkijoukko ajoneuvon takapäätä niin, ettei yritys heti onnistunut ja vieraat poliisit tunsivat tulleensa nolatuiksi Kalajoella.

Rovasti Kivioja kirjoitti Kekkoselle

Oman oikeustaistelunsa kävi tässä jutussa Kalajoen rovasti Vilho Kivioja, pitkäaikainen kansanedustaja.

Hän totesi myöhemmin Esko Lumikerolle, joka oli 1954 Suomen Kuvalehden toimittajana Kalajoella:

– Täällä kunnioitetaan esivaltaa, mutta täällä uskotaan myös oikeudenmukaisuuteen! Ja me myös toivomme, että tutkimusmenetelmät kykenisivät vastaamaan sitä käsitystä, joka meillä on esivallasta ollut. Emme voi uskoa, että oikea paikka noille korkeintaan ajattelemattomaan menettelyyn syyllistyneille nuorukaisille voisi olla kuritushuone. Se mitä tuolloin on Nuorisoseuralla tapahtunut, ei ole kaunista, mutta rohkenen uskoa, ettei se ole muuallakaan harvinaista.

– Viinankäyttö on tuomittavaa, mutta kuitenkin uskon, jotta rehellisellä, rehdillä ja rauhallisella menettelyllä pärjää kalajokelaisten kanssa. Virkakunnan menettely erityisesti Janne Siipolaa ja Joni Ojala-Siipolaa vastaan ei ole meidän kalajokelaisten mielestä osoittautunut noita mittoja täyttäväksi. On täysin mahdotonta uskoa, että he olisivat kapinoitsijoita ja väärään valaan yllyttäjiä. Sitä eivät voi olla myöskään ne nuoret miehet, jotka ovat syyllistyneet ilkivaltaan. Teoista on jokaisen saatava rangaistuksensa, mutta teot on myös asetettava oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Rovasti Kivioja kirjoitti asiasta 1950-luvun lopulla kaksi kertaa presidentti Urho Kekkoselle ja sai aina ymmärtävän vastauksen, mutta ei ratkaisevaa apua.

Vielä 1963 Kivioja kääntyi eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen, mutta yhtä huonolla menestyksellä.

Heikki Alho muisti Kiviojan puhuneen hänelle asiasta useaan otteeseen vielä 1960-luvulla ja esittäneen oikaisuprosessin käynnistämistä.

– En kuitenkaan ollut enää kiinnostunut, sillä ei tämä juttu tai ehdollinen tuomio elämääni mitenkään haitannut. Kalajoella kyllä tiedetään miten asiat todellisuudessa olivat.

Rovasti Kiviojan tytär Leena Kivioja vahvisti osaltaan kapinajutun tuomioiden olleen vaikeasti nieltävä pala hänen isälleen.

– Aiheesta taisi kertyä aika paljon kirjeenvaihtoakin, mutta olen luovuttanut kaikki arkistokäyttöön. Sen muistan, että Suomen Kuvalehden kapinanumeroa myytiin Kalajoella niin paljon, että koko ajan piti tilata lisää, sanoi Leena Kivioja viitisen vuotta sitten tehdyssä haastattelussa.

Poliisikin oli rötöstellyt

Kapinatuomiot ja Liikkuvan Poliisin menettely saivat Leena Kiviojan mukaan osaltaan aikaan sen, että Kalajoella nostettiin päivänvaloon yhden oman poliisin aikaisemmin läpi sormien katsottu rötöstely leimamaksujen keräämisestä omaan taskuunsa. Poliisi pidätettiin, hän oli hetken tutkintovankeudessa ja menetti virkansakin joutuen risusavottaan.

Lehdistöllä oli vielä 1950-luvulla tapana julkaista syytettyjen ja epäiltyjenkin nimet jo ennen tuomioistuimen päätöksiä. Näin teki myös Suomen Kuvalehti, joka julkaisi juttunsa yhteydessä 12 kuvaakin pääasiassa syytetyistä.

Myös maakuntalehti Keskipohjanmaa käsitteli kapina juttua ja sen syytettyjä sivukaupalla ja lukuisten kuvien kanssa.

– Pohjanmaalla on totuttu siihen, että järjestys iltamapaikoilla hoidetaan itse. Poliisilta vaaditaan suurta tahdikkuutta, jos se katsoo olevansa pakotettu järjestykseen puuttumaan. Toisaalta lakiteksti pitää kapinana sitä, että kokoontunut väkijoukko yksin toimin häiritsee virkamiestä virantoimituksessa, kirjoitti Suomen Kuvalehti hyvin punnitussa pääkommentissaan.