16.1.1982

Tulipa torstai-iltana 7 pv tätä kuuta Käännän koululla kuultua tohtorisetä Untamo Sorastoa. Hän on mies joka etevänä lääkärinä ja leikkausveitsen käyttäjänä omaa myös hyvän sanaisen arkun. Hänen puhumansa teksti on selkeää ja elävää. Hän on myös toisen tohtorin Johannes Virolaisen valitsijamiesehdokas. Ihmeellinen mies on Untamo. Liikkuu nopeammin kuin koulupojat huolimatta yli 70:stä ikävuosistaan. Kotiseudullani Torniojoella luonnehdittiin tällaista liikehdintää sanoin: ”Menee niin, että pää kolmantena jalkana”. Meille tavallisille pulliaisille on 40 vuotta takaperin käydyt sodat vähäisen informaation sekä salailun johdosta jäänet erilaisine syineen hämäräksi. Vasta vuosikymmenien päästä alkaa selvitä, että ehkä joustavuus neuvottelijoidemme taholta olisi ollut eduksi säästyäksemme monivuotiselta sodalta. Tuo sana ”ehkä”, kuvaa omaa käsitystäni. Tästäkin asiasta tässä vaalipalaverissa keskusteltiin. Untamo Sorasto sota-ajan lääkärinä auttaessaan teräsmyrskyssä runneltuja miespoloisia elämään on mies, joka on nähnyt sodan karmeat kasvot. Näinä päivinä on televisiossa nähty ohjelmaa: ”Sodan ja rauhan miehet”. Mikäli tuo ohjelma on tapahtuneisiin tosiasioihin perustuvaa niin sanon: Voi meitä! Ja uudistan viime pakinassani olleen uuden vuoden rukouksen: Että isä lainaisi herroillemme viisautta, jotta vastaavaa ei pääsisi tapahtumaan. Viime pakinassa olleesta Tengeliöjoen laulun neljännestä säkeistöstä oli jäänyt kaksi sanaa pois. Jae pitäisi kuulua: Ja Villenpä avulla ne Suomenki herrat tahrasivat lippunsa verellä. Tämä sen vuoksi, että sisältöön saataisiin laulunomainen muoto. Asia on näin, sekasisältöisen sanoituksen laulajia meillä on vain yksi ja hän on: Mauri Antero Numminen. Tuo laulu ei ollut tarkoitettu ketään poliittista ryhmää puolustamaan taikka loukkaamaan. Kaikki poikkeukselliset ajat, etenkin sota-ajat ovat aina olleet kirjailijoiden ja runoilijoiden innoituksen lähteenä. Näin syntyneistä runokirjoista Vänrikki Stoolin tarinat on omaa voittamatonta luokkaansa. Kielteisenä puolena tässäkin runokokoelmassa on sankaruuden, siis tappamisen eräänlainen korkeaveisuu. Tämänlaatuinen väkivallan ylistys varmaan ympäri maapallon on saanut miljoonat ihmiset hehkuvin innoin marssimaan omaa ja toisen viholliseksi nimitetyn tuhoa. Homo sapiens ajatteleva ihminen hänen pitäisi olla, kuitenkin hän on vielä kaukana siitä mitä hänestä pitäisi tulla. Noista sotalauluista voitaisiin mainita ”Taatan” F.E. Sillanpään marssilaulu.

Myös hupaisaa Eldankajärven laulua unohtamatta. Tuo Paasikiven – Kekkosen linjan vakuuttelu politiikkojen puheissa saisi olla jo taaksejäänyttä elämää, kuten nuo miehetkin. Suomen kansa on kovan läksynsä oppinut. Sotahulluja täällä ei ole missään piireissä. Saman läksyn ovat oppineet suurvaltojen valtiaat. Sota ei kannata. Keinot pysyvän rauhan aikaansaamiseksi näyttävät kuitenkin vähäisiltä.

5.2.1982

Ehkä on näin, että ennen kuin tämä juttu saa painoasun on Koiviston Manu jo maan isänä. Täällä maatalousväestön keskuudessa ei tälle tapahtumalle mitenkään hurrata. Mutta emme kuitenkaan aijo häntä teilata emmekä myöskään häiritse hänen yrittäessään kykyjensä sallimissa rajoissa hoitaa tehtäviään maan isänä. Se seikka että täällä hyvin varauksellisesti Mauno Koivistoon suhtaudutaan johtuu siitä, että demarien taholta on jatkuvasti kylmät tuulet puhaltaneet viljelijäväestöä kohtaan. Sitä väestönosaa, jonka tuottamilla tuotteilla Manukin ja Hänen hengenheimolaisensa elämää ylläpitävät. Mauno Koivisto kaatoi lisää siihen demarien aikaisemmin täyttämään katkeruuden maljaan puhuessaan Joensuussa ja Kajaanissa tämänkuun 2 pv. Jos Maunon muisti yltäisi sinne asti, kun Rafael Paasio paasasi maatalouden vinosuuntauksesta, kun viljaa olisi ollut vähän varastoitavaksi, jota samaa laulua jatkoi Kalevi Sorsa ja näiden kansan kiihottajien demagogien ansiosta ja syystä syntyivät peltopaketit. Mauno vaikenisi. Pitäisihän hänen tämä taito osata. Vai lieneekö turhaa vaatia. Toiveisiini liitän vielä, että Mauno Koivisto alkaisi korkeassa virassaan nähdä oikealle saman verran kuin Urho Kekkonen tullessaan presidentiksi alkoi nähdä vasemmalle. Eihän tässä sisäistä katsomustaan tarvitse muuttaa. Meillä on pitkään maana parhaat talouselämän asiantuntijat pidetty hallituksen ulkopuolella. Ellei tässä Manun aikana tule korjausta, maa syöksyy yhä suurempaan velkakierteeseen, ja virta vie yhä enemmän oikealle, joka pakostakin saa muutoksen parempaan päin. Onhan väärällä käyttäytymiselläkin rajansa. Tässä nyt esiintyy sellaisia toivomuksia, joiden täyttämiseksi Manun ehkä pitäisi ylittää kykyjensä rajat, mutta jos hän siihen pystyy, olen ensimmäisenä tunnustamassa arviointini virheellisyyden. Kaikkein hartain toivomus on, että maan hallituksessa, jonka kokoonpanossa presidentillä ehkä vieläkin on merkittävin rooli, olisi miehiä, jotka kaikella tarmollaan pyrkisivät turvaamaan elintarvikeomavaraisuuden. Tähän kuuluu, että peltokoneisiin on valmiiksi sovellettu kotimainen vaihtoehto täydellisen öljykriisin varalta. Jos tätä ei ennakkoon anneta tehtäväksi teknikoille ja taitajille, niin täällä kuollaan nälkään. Käy huonommin kuin Puolassa.

Tämä on totinen tosi! Sanoo vähäkatekismus.

9.3.1982

On tullut jännättyä maailmanmestaruuskisoja Norjan pääkaupungin Oslon liepeillä, jossa suomalaisten pullat eivät aivan parhaiden toiveitten mukaisesti olleet uunissa. Norjalaiset kokit olivat kai hyvin isänmaallisia. Suomalaiset sairastuivat yksi toisensa perästä pahanlaatuiseen vatsatautiin ja Neuvostoliiton hiihtäjät olivat ihmeen vaisuja kai samasta syystä. Nykyajan kuvaan kuuluu kaikenlainen vilppi joten ei ole ihme, jos se ”vanha Erkki” korvaani kuiskaili tällaista tahallista mahatautia, semminkin kun ei kerrottu norjalaisten tätä sairastaneen. Saattaahan olla että tottumuksesta muistaen sekä talvi- että kesäurheilijoittemme aikaisempaa loistoa maailman kilpakentillä odotamme ihmeen jatkuvan. Sille Kurikan isolle Juhalle mielellään soisi kultaisen mitalin, joka häneltä tätä kirjoittaessani puuttuu. Muutetaanpas aihetta. Nimittäin: Kun minulla tässä ja nyt joutenoloa lopetellessani on aikaa niin kuin papilla, niin tulipahan seurattua sitä Eurovisiosta sitä karsintaa ja sanon taas kuten edellisellä kerralla, jotta ei tule kultaa, eikä kunniaa. Edellisellä kerralla onnistuin niin perinpohjaisesti, että Vesa Matti Loirin esittämä viisu jäi viimeiseksi. Kuunnellessani viime lauantaina radiosta ”kultakurkkujen” peipposten laulua ajattelin, jos valta olis minun, niin nämä tytöt, ehkäpä heissä on rouviakin, saisivat matkapassit Euroviisukilpailuihin. Onhan näissä kilpailuissa aikaisemminkin esiintynyt lauluryhmiä. Heidän esityksensä tuo mieleen lämpöisen suven linnunlauluineen. Tulipa tuossa sivutöinä katseltua ja kuunneltua Mikko Alatalon riehaa. Meneehän se tuollainenkin paremman puuttuessa. Kaikkea nykymusiikkia kuunnellessa alkaa tulla kaipaus sellaisia kuningaslaulajia, kuin oli Tapsa Rautavaara, sekä molli Jori Malmstén. Mikko Alatalon esitystä katsellessa ja kuunnellessa kävi mielessä ajatus, kun näki ne sivustatuen antajat kaljuine kalloineen pitkien reunahiuksien valuessa navan seudulle asti, jotta se Darwin taisi sittenkin erehtyä siinä polveutumisopissaan luullessaan, että ihminen polveutuu apinasta, kaiken todennäköisyyden mukaan asia on toisinpäin, siis että apina on parannettu painos ihmisestä. Se asia, että Koiviston Manu tullessaan maan isäksi haastattelijan kysyessä, jotta aikooko hän sosialisoida, hän vastasi, että jos hänen toimestaan aloitetaan, niin se aloitetaan valtion yrityksistä. Tämä toimenpide eli aikomus ei kyllä miellytä niitä, jotka näkevät vain vasemmalla silmällä. Mutta pitäisihän tämän olla kaikille hyväksi. Onhan siinä tulossa ylimääräinen tili, kuten Neste Oy:n työntekijöille.

24.6.1982

Olen joskus kauneussyistä omaa vähätöisyyttäni nimittänyt mukavuuden rakkaudeksi. Se laiskan nimi kun on vähemmän kaunis. Pohjolan jätkillä oli tapana sanoa: ”Kyllä laiskan nimen saa vaikka ei tekisi mitään.” Omasta puolestani olen oppinut säästäen tekemään kaikkea, ettei tarvitsisi työttömyyskortistoon ilmoittautua. Tämä olkoon vaikka vastauksena sille henkilölle joka minun kuullen kyseli toiselta: ”Jokohan se kauhukakara on veivinsä heittänyt, kun ei ole juttua näkynyt?” Mikäli huomasin, tämä kaveri kyllä ilkikurisuudessaan tämän kysymyksen teki. Näki hän toki paikallaoloni. Kokkolassa keskusmetsäseura Tapion herrat lopettivat minun, niin kuin monen muunkin tämän kyläläisen ”löhöömisen”, eikä ollenkaan vastenmielisellä tavalla. He keksivät vielä ojalinjojen hakkuuta tuonne metsiin. Omasta puolestani olin sitä ”mielipuolta” että hallinnassani olevat metsät ovat tarpeeksi ojia täynnä, mutta kun he löysivät lisää tätä työtä, niin periaatteeni mukaisesti olin siellä mukana pääasiassa ”henkisenä” tukena. Minulla kun on omatekoinen armeija työnhaluisia poikia. He tulevat aina tarvittaessa ilman pyytämättä. Puutavaraa näiltä linjoilta lähti niin paljon kolmen moottorisahan tehdessä työtä, että on liiteri ja ranta täynnä kotimaista lämpöenergiaa käytössä vielä sittenkin, kun tulen toisen kerran maailmaan. Tutkimukset tämän energian käyttöön ottamiseksi olen suorittanut loppuun. Herroilla nämä tutkimukset vielä ovat kesken. Kun puhuin kolmesta moottorisahasta, niin vävyni, joka on Oulun palokunnassa, on myös joka vuotinen työmies näissä yhteisissä savottahommissa, nähtävästi kiitollisena hyvästä vaimosta, jonka emäntäni suosiollisella avustuksella valmistin hänelle. Vanhana pohjolan asukkaana minulla on sen verran poron vaistoja, vaikka ei sarvia olekaan, että ”turpa” kääntyy keväisin kohti pohjoista. Olin viikon verran Kolarissa, eikä peltivaurioita tullut. Kaikille ”maailveilijöille” toivotan hyvää tuottoisaa kesää ja kaikille kansalaisille suurempaa ”lihanhimoa”, jotta nakertaisivat pienemmäksi sian- ja naudanlihavuorta. Kun vakinaiselta ostajaltamme loppui valuutat.