5.1.1977

Taispas kakarallekin viime pakinan yhteydessä tulla kirjoitetuksi katteeton shekki, toivotin nimittäin hyvää uutta vuotta, vaikka olen aina sanonut, että minkään hyvän toivotuksella ei ole mitään käytännön arvoa, ellei ryhdy toimenpiteisiin hyvän aikaansaamiseksi. Kaunis ele tämä hyvän toivotus kyllä on ja säilyköönpä minunkin ”käsivarastossani”. Mitään pahaa siinä ei ole. Mutta etten olisi niin kuin se entisajan mies, josta hänen emäntänsä sanoi, että ”kyllä tuo meidän Matti on sitten hyvä köyhille vaikka ei sillä ole mitään antamistakaan”. No eihän minullakaan mitään kouraan tuntuvaa, mutta yksi asia olisi verraton: Kateudesta ja pahansuopaisuudesta vapaa mieli. Sanonpa näin: Jos tämä mieliala jatkuvan oman tehtävänsä hyvän hoidon, jatkuvan työponnistuksen ohella täyttää ihmisten mielet, niin onpa luotu katetta hyvälle uudelle vuodelle. Vain tehty työ luo uusia arvoja käyttöömme, hyvinvoinniksemme. Vaatimukset ilman vastaavaa suoritusta siis työpanosta, ovat epäoikeutettuja. Maassamme on hyvinvoinnin perässä juostu liian lujaa, on huomaamatta ohitettu se. On tullut huono vointi. On velkaannuttu. Huittisten hullu poika on syönyt enempi kun on tienannut. Tätä ei tahdota tunnustaa ja suuri hullun pojan tempaus on tapahtunut siellä Suomineidon yläpäässä kuten edellisessä pakinassa osoitin. Naapurini, maanviljelijä hänkin on hiukan ronskinpuoleinen puheissaan tuumasi tuosta virkamieskunnan suuresta lisääntymisestä ja mammuttipalkoista puhuttaessa ”Jotta kyllä sielä olisi kirveelle töitä”. Ei hänkään niin raaka ole, että lähtis kirveen kanssa riehumaan mutta kyllä hän tällä sanonnalla käsittääkseni sanoi koko kansan suulla. Ellei tuohon hulluuteen sulkua tule, niin joku Afrikan köyhin kehitysmaa konkurssihuutokaupasta ostaa tämän Suomi kiinteistön. Siihen tällä menolla kyllä päästään. Samaan tulokseen päästään myös valtavat aineelliset vahingot aiheuttaneilla tuhopoltoilla. Tällaisten töiden tekijät ovat mielipuolia, jotka hakkaavat työtätekevän kansan leipävarrasta poikki, eivät käsitä omaa hyväänsä. Hyvin menestyvät yritykset, jotka tarjoavat työtä sitä tekeville ovat hyvinvointiyhteiskunnan edellytys. Tietojen mukaan japanilainen tehtaan työläinen on iloinen siitä jos teollisuuslaitos jossa hän työskentelee menestyy hyvin. Hän käsittää tällaisen menestyksen olevan omankin toimeentulon edellytys. Jos meillä tällainen käytäntö saadaan vallitsevaksi, niin tuleepa hyviä uusia vuosia toinen toisensa perään. Ja jos jää tulematta se ei ole ainakaan omaa syytämme.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kun minulla on tarpeellinen määrä pistää pökköä pesään eli leipää sun muuta särvintä suun kautta sulatuskoneistoon, niin olen samanlainen liikkuva lantasäiliö, kun kuka suurituloinen, tai rikas tehtaan omistaja tahansa. Puntit ovat tasan. En kadehdi ketään.

12.1.1977

Vanhoina aikoina vuosituhansia takaperin ovat ihmiset osanneet sovittaa sanansa hyvin eri asioita kuvaavaksi aikaan ja paikkaan sopiviksi ja vielä nykyäänkin erikoisesti näiden päivien tapahtumien ilmentämiseen sopisi mainiosti lause: ”Ihminen vaimosta syntynyt, elää täällä maailmassa vain vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta”. Tulopoliittiset neuvottelut ovat nykyään muodostuneet jokavuotiseksi pitkäveteiseksi Jaakobinpainiksi, jossa jokainen osapuoli on levoton siitä, ettei vain tulisi häviäjäksi, siellä taistellaan penneistä ja penninosista kuukausikaupalla. Kaiketi jokaisen tulonsaajaryhmän edustaja haluaa tällä tavalla näyttää toimeksiantajilleen pätevyytensä. Tulee monta kertaa mieleen, että taitaapa olla poikaset asialla, vaikka luullaan aikamiehiksi. Jokavuotisen pitkän riitelyn perästä aikaansaatu sopimus joudutaan monta kertaa tarkastamaan ja korjaamaan, sekä aina markoissa ja penneissä sinne ylöspäin, kaiken lisäksi tämän pitäisi olla inflaation torjuntaa. Tässä suomalaisessa kansavallassa on kyllä paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista. Kun tuponeuvottelut muodostuvat joka vuosi yhä pitkäpiimäisemmäksi aikaansaamattomiksi jaaritteluiksi, niin toivoisipa Aleksanteri Suuren kaltaista miestä joka lyhyemmässä ajassa asiantuntijoineen avaisi tämän Gordionin solmun. Tämä ei olisi diktatuuria, se olisi selvän järjen käyttöä kaikkien osapuolten hyödyksi. Onhan joka vuosi käynnissä ikäänkuin kaatamattoman karhun nylkeminen. Se että saadaanko sitä karhua eli määrätynlaista tuloa mistä jaetaan, ei ole suomalaisen yrittäjän määrättävissä. Nykyiset vielä tulossa olevat konkurssit samoin kuin tehdasseisokit pakkolomautuksineen ovat selvä osoitus siitä, että kansainvälisten kauppamarkkinain vesille ovat laskeneet verkkonsa toiset paremmassa kilpailuasemassa olevat maat. Suomalainen yrittäjä on jäänyt toiseksi. Vielä yksi asia: Työttömyys on ikävä asia ja sosialistisissa maissakin yritetään noudattaa sitä raamatun ohjetta: ”Otsasi hiessä pitää sinun leipää syömän.” Kun Kiinassa on padottu jokia sekä on ollut muita maansiirtotöitä, niin ämmänlänget vain käyttöön, kumpaankin päähän rihmanpätkä vakkoineen ja niin on maansiirtokone vähin kustannuksin valmis. Puolan matkallaan kertoivat eläkeläiset tutustuneensa sikäläisiin sadonkorjuupuuhiin. Pitkillä peltosaroilla oli ollut ukkoa ja akkaa rivissä sirpin kanssa viljanleikkuussa. Toiset olivat vanhoihin puimakoneisiin syöttäneet kuivuneempia lyhteitä.

Näillä edellämainituilla menetelmillä meilläkin työttömyys kyllä poistuisi. Mutta varmasti ei tyytymättömyys. Meillä on kyllä paljolta menty siihen, on hyvään kyllästytty. Toivotaan yhdessä. Ei ämmänlänkiä.

19.1.1977

Minä kakara kun en ole poliittisesti valveutunut, sivistyksessäni on sellainen aukko muiden aukkojen ohella. Kun tämä Kalajokilaakso kaiken lisäksi on puolueeton lehti on näköjään antanut palstatilaa erilaisille näkemyksille, niin mieltäni on alkanut kaivertaa kysymys siitä mikä on oikeistovaara, kun sitä usein näkee eri lehtien kirjoituksissa. Siitä myöskin puhutaan paljon niissä piireissä, jotka ovat tottuneet näkemään ”mörköjä”, tai paremminkin, jotka on opetettu näkemään oikeistossa kaikkea mahdollista pahaa. Jos tuo pelko johtuu siitä, että kokoomuksen mukanaolo maan hallituksessa saisi aikaan järkevämpää talouspolitiikkaa, kun mihin viimeaikaiset hallitukset ovat ehkä pystyneet. Tällaisen ”vaaran” minä mielelläni näkisin oikealta. Annettaisiin kokeeksi kokoomuksenkin hallituksessa mukana olleena tehdä yhtä paljon möhläyksiä, kun viimeaikaiset hallitukset ovat aikaansaaneet, niin kyllä totisesti oikeistovaara loppuu. Mutta tähän ei ole uskallusta. Pelätään siltä taholta löytyvän enempi taloustaitureita. Uskoni mukaan sieltä kyllä löytyisikin, mutta että järkevät ehdotukset siltä taholta tulleena kyllä tyrmättäisiin siitäkin olen jotakuinkin varma. Eräiden ryhmien etuihin näyttää kuuluvan saada aikaan huono meno kansallinen hätätila kuten presidentti asian ilmaisi. Tällä syyllä saadaan sitten todistella, järjestelmä on huono, se pitäisi muuttaa. Yksi asia tässä hätätilassa on verraton. Kaikille on ruokaa ja muutakin välttämätöntä tarvittavaa yllinkyllin. Mutta sen energian tuottajia ei kyllä arvosteta. Arvostellaan kyllä katkeran sävyisesti. Tämän lehden ”Paavalille” lausun parhaat kiitokset viime aikaisista alakerran kirjoituksista, kun muistit meitä ”turvenuijiakin” oikealla tavalla. Et poikennut tässä puolueettomuuden linjasta. Olit kaikkien puolta. Kaikkien meidän parjaajienkin leuat aukeavat sen energian voimalla mitä tämän kylmän ja karun maan viljelijät elintarvikkeiden muodossa tuottavat. Äänet hiljenee, parjaajat kuolee pois ellei näitä maatalouden ”vinosuuntauksen” aiheuttaneita viljelijöitä ole. Olen senikäinen kakara, että olen itsenäisen Suomen synnytystuskien aikaan nähnyt muutaman nälkään kuolleen ihmisen. Kerrotaan silloin sotivien maiden nälkään kuolleiden ihmisten luvun olleen kymmenissä miljoonissa. Nälkä ei ole leikin asia, kun se saa aikaa kaivertaa, niin laulut loppuu. Niin hyväuskoinen en ole, että nämä parjaajat näin ruokaisten olojen vallitessa ymmärtäisivät siivota suunsa. He ovat tottuneet ruuan yltäkylläisyyteen, kuin luonnostaan lankeavana asiana ja vielä siihenkin että elättäjää tulee solvata. Aikoihin on eletty.

26.1.1977

Kaiken aluksi tässä todettakoon, että tulopoliittinen ”kilpalaulanta” ei ole vieläkään lopussa. Keiji Liinamaan johtama ”orkesteri” ei ole päässyt yksimielisyyteen siitä miten jaetaan sellainen tulo, jota ei ole saatu. Sehän on vaikeaa vaikka kenelle, mutta tämä nykyinen neuvottelutekniikka panee heidät yrittämään. Muuten tämä Keijo Liinamaa on huippu kärsivällisyyden ilmentymä, eikä tällä hetkellä ole tarvinnut ulkomaillekaan lähteä ajukoppaansa tuulettamaa. Martti Miettuselle, tuolle vanhalla viisaalle eläkeläiselle, nostan hattua myös siitä, että uhrasi rauhalliset eläkepäivänsä lähtemällä juonittelijain henkisesti rääkättäväksi. Se oli epäitsekäs teko eikä varmaan olisi suostunut tähän ilman korkeimmalta taholta tullutta pyyntöä, mikä pyyntö olisi tullut osoittaa poliittisessa parrasvalossa oleville. Kuitenkin heidän kyvyttömyytensä hoitaa tämä asia oli ilmeinen. Heidät oli köykäiseksi havaittu. Köykäisyyttä ja pahaa sellaista on tapahtunut siinä politiikan hoidossa millä maaseudut on autioitettu. On rääväsuitten voimalla tehty pilkkalauluksi se kansallislaulun säe: ”Joka niemeen notkohon saarelmaan kodin tahtoisin nostattaa.” Se että ihmisiä asutettiin silloin tällä tavalla oli pakon sanelema. Ja se oli päinvastoin kuin mitä nämä nykyiset ”linnut” laulaa vinosuuntauksesta olosuhteet huomioon ottaen ainoa käyttökelpoinen järkevä teko. Nämä silloin kamaraan sidotut ihmiset ovat vuosikymmeniä eläneet omintakeista elämää vieläpä olleet maksavana osapuolena tälle nykyiselle konkurssitilaan johdetulle yhteiskunnalle. Jos heidän velvotteistaan yhteiskunnalle olisi tingitty, olisi kaikin tavoin tuettu heidän oloaan niemissä notkoissa ja saarelmissa, niin he eivät tällä hetkellä olisi kuormittamassa kaupunkien ahtaita asunto-oloja, eikä nauttimassa työttömyyskorvausta, mikä sekin korvausjärjestelmä tällä menolla lopuksi käy ylivoimaiseksi suorittaa. Se asia, että maaseudun tyhjenemisen myötä koulut ja kaupat lakkautetaan ja on suuressa määrin jo lakkautettu. Sama kohtalo odottaa kaupunkien oppi- ja korkeakouluja. Terveelle väestökehitykselle näyttää soveltuvan vain maaseutu. Kaupunkiympäristö ei suosi lapsia.

Asunto evätään useissa tapauksissa jo yhdenkin lapsen takia. Lisäksi tämä vähäinenkin syntyväisyyden tulos koulutetaan, ettei vaan jäisi tavalliseksi ”duunariksi”. On lähellä se aika, jolloin eläkeläiset ja oppineisto muodostavat väestön pääosan. Kuka sitten tekee tuon jokapäiväisen leivän eteen. Ei ainakaan oppineisto, sehän ei olisi ammattia vastaavaa työtä. Minä kakara vastaan siitä, että tämä on huomispäivän näkymä. Synkkää ja kauheaa, mutta totta!

2.2.1977

On yleisenä tapana asioita käsiteltäessä, että kun joku asia on saatu loppuun käsiteltyä, se siirretään syrjään ja aletaan toisten asioiden käsittely. Meillä on kuitenkin eräs asia, tärkeä sinänsä, jonka käsittelystä ei vuosikymmenien kuluttuakaan toiset ole vielä päässeet eikä nähtävästi haluakaan päästä eroon. Hekumoiden sen kimpussa aherretaan. Tarkoitan tässä niitä paljon kuultuja idänsuhteita. Sitä veisuuta tulee kuin vanhasta levysoittimesta, missä pyörii rikkinäinen levy ja kulunut neula hyppää samalle kierrokselle uudestaan. Tämän levyn pyörityksen tarkoituksena on saattaa oikeistolaisesti ajattelevat huonoon huutoon suhteissaan idän politiikkaan. Ei muisteta kokoomukseen lukeutuneen Paasikiven luovaa työtä tällä linjalla. Hänhän oli mies, joka monen vasemmistolaistenkin epäillessä saattoi kaksi erilaisen maailmankatsomuksen omaavaa valtiota, suuren ja pienen, rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Hän viitoitti tien mitä meidän on hyvä noudattaa. Ei ajatuksien erilaisuus saa olla hyvän naapurisovun esteenä. Ei myöskään järjestelmän erilaisuus. Ei ole millekään puolueelle eduksi jatkuvasti ”syöttää samaa soopaa”. Lykkäämällä poliittisesti toisin ajattelevien eteen syytöksen ulkopoliittisesta epäluotettavuudesta, on osoitus syyttäjän ajukopan ”kalustovajauksesta”. Useasti näitä syytöksiä lykkäävätkin sellaiset joiden korvantaukset ovat vielä syntymän jäleltä ”märät”. Meillä vanhemman puolen kakaroilla on selvä käsitys siitä, mitä on olla huonoissa naapuriväleissä. Tämä varmaan tajutaan oikealla vähintään yhtä hyvin kuin vasemmallakin, sen ikäluokan piirissä, joka pantiin jatkamaan epäonnistuneesti hoidettua ulkopolitiikkaa. Lisäksi nuo ”lepertelijät” oman pesän likaamista yrittävät, eivät tajua, että jättiläisvaltion johtajat osaavat kyllä antaa oman arvojärjestyksensä ”nuoleskelulle” ja toisaalta rehdille suomalaiselle käyttäytymiselle. Ei normaalijärjellä varustetulle ihmiselle tarvitse merkitä, eikä saa olla riidan aiheena se, jos ei kaikissa asioissa olekaan samaa mieltä. Pääasia on että me kaikki suomalaiset tajuamme hyvän naapurisovun merkityksen. Ja me tajuamme sen. Eikä meidän tarvitse sen takia kansallisia elämän arvojamme ja tapojamme muuttaa.

Meitä ei ole siihen edes vaadittu.

Täällä kotimaisella maaseudulla on elämä aika ihanteellista. Ei täällä käydä ystävyyden vakuutteluilla naapurissa eikä pussata poskelle, missä pussaamisessa ei kylläkään mitään pahaa ole. Täällä hyvin yksinkertaisesti vain eletään rauhassa.

Naapuri sanoi kun näki Egyptin presidenttiä pussattavan poskelle: ”Hyi kun räkäs poskelle”. Rehti suomalainen käyttäytyminen kunniaan!

9.2.1977

On kakarallekin, ihmekös tuo kun en ole vielä täysi-ikäinen, tullut kömmähdyksiä, kun eräissä jutuissani olen sivunnut politiikkaa. Olen nimittäin muistaakseni aikaisemmin maininnut, että ymmärrän politiikkaa täsmälleen yhtä vähän, kuin nekin, jotka tekevät politiikkaa. Siis ei ymmärrystä siinä asiassa ollenkaan. Lienee kuitenkin helpompi minulle antaa anteeksi nämä tarinat politiikasta, josta en ymmärrä, kun niille politiikoille, joiden ymmärtämättömyyden me joudumme hikisesti maksamaan.

Olen joskus, ehkä vuosi takaperin, pakissut energia-asiasta siinä mielessä, että meille voi käydä kalpaten, jos aivan sokeasti luotamme ulkoa tuotavaan öljyyn, hiileen ja maakaasuun. Yhdysvaltojen valtaisat lumimassat sekä kovat pakkaset ovat osoitus siitä, että kun supervalta, jolla on suuret taloudelliset voimavarat, on tiukilla selviytyä luonnonvoimien järjestämästä onnettomuudesta, niin miten kävisikään meidän kaupunkimme vastaavassa tapauksessa. Meillä kun on kaupunkien ja asutuskeskuksien lämmitys suurelta osin tuontipolttoaineen varassa, vieläpä maaseudun kylissäkin on paljon siirrytty öljylämmitykseen. Maamme kaupungeissa eletään siinä asiassa ikään kuin Damokleen miekan alla. Jos ulkolaisen polttoaineen saanti syystä tai toisesta katkeaa yllättäin, niin ei meidänkään talvet ole sen armeliaampia kun Yhdysvalloissa. Saattaisi käydä niinkin, että pahimmassa tapauksessa hakeuduttaisiin autioiksi jätettyihin syrjäseudun torppiin lämmittelemään, siellä kun monin paikoin metsä varaa polttoainetta ja se on kotimaista. On aika oireellista, kun hallituspiireissä on jo alettu puhua koivusta energialähteenä. Täällä maaseudulla ja entisinä aikoina asutuskeskuksissakin on koivuhalon hyvä lämpöarvo tunnettu. Työtilaisuuksia sekä hakkuu, että kuljetustöissä avautuisi valtavasti ja mikä vielä ulkomaisen heikon puun kysynnänkin aikoihin avautuisi kotimaiselle raaka-aineelle järjellistä käyttöä. Tältä osin valuutan säästö vaikuttaisi tervehdyttävästi kauppataseen alijäämäisyyteen. Maassamme on viime vuosina ja vuosikymmeninä risusavottatöissä mielestäni liian paljon lyöty koivua maahan aivan aiheettomasti. Onhan koivu suurena veden ”pumppaajana” matalien metsämaiden eräänlainen ojittaja. Lisäksi sillä nopeakasvuisena ja helposti uusiutuvana on omat etunsa verrattaessa havupuumetsiin. Olisi todella korkea aika, että Helsingissä lausutut ajatukset kotimaisen energialähteen koivun suhteen ei jäisi yksinäisen suden huudoksi, vaan että se aiheuttaisi vahvat käytännön toimenpiteet. En sano ollenkaan että näillä toimenpiteillä yksistään tämän Suomi-nimisen konkurssipesän talous saataisiin kuntoon. Mutta useampia järjelliseen suuntaan käypiä ideoita pitkäaikaiseen käytäntöön sovellettuna ovat ainoa apu luodattaessa maan talous jälleen kestävälle pohjalle. Minkään puolueen ei saisi puoluetaktillisista syistä asettaa kapuloita rattaisiin. Asianhan pitäisi olla kaikille yhteinen.

16.2.1977

On tullut tuon nimimerkin alla usein pakistua politiikkojen ”toilailuista”, vaikka käsityskykyni politiikasta on nolla linjaa, siis samaa kun politiikan tekijöitten. En kuitenkaan tällä erää aio viipyä politiikan parissa muuta kun sen verran, että eräs poliittisessa parrasvalossa oleva lintu jatkuvasti laulaa maapaketista. Sen linnun suunnitelmana on pudottaa emolintu elättäjä pesästään ja se laskee maapaketin antavan hyvän lähtölaukauksen tälle operaatiolle. Käki on paljon viisaampi siinä asiassa, niin kauan kun se tarvitsee itseään pienempää emolintua elatuksensa turvaajana ei se sitä surmaa, eikä pudota pesästä. Ajatteleva ihminen ei myöskään tällaista yrittäisi.

Asia mistä nyt aion pakista on selättömät ihmiset. Niitä on hyvin paljon kaikissa ammattiryhmissä ja erikoisesti viljelijäväestön piirissä. Se helpotus mikä maatalouden koneellistuminen on tuonut tullessaan poistaen kaikki selkälihaksia vahvistavat työt, kuten kuokka ja lapiotyöt, on nyt kostautuneet selän menetyksenä. Nuorempi polvi on melkein hukassa selättömyyden takia. Ajokkina on traktori, sen ratista hypätään auton rattiin. Nykyisen nuoren polven pehvan alla täytyy olla neljä ratasta ja ”koota” ennen kuin päästään pientäkään matkaa. Jalat ”hilluu” ikään kuin hupikappaleena pehvasta alaspäin. Kun tuollainen lihaksien tukea vailla oleva selkä päivän velloo traktorin pomppimisen tahdissa pellolla on se illalla sellaista hyytelöä, että ellei olis päätä nuppina yläpäässä, niin se yksinkertaisesti putoaisi housuihin. Työkoneiden istuimetkin on muotoiltu väärin, yleensä liian matalia ja niissä on kuppimainen malli, joka estää istumalihaksien käytön. Ajurin painon ottavat vastaan selkärangan alapään heikoimmat nikamat kieroutuen ja aiheuttavat puristusta ja särkyä. Samaa huonoa on sanottava paljon käyttöön tulleista sohvakalusteista. Ne ovat 15 - 20 sm liian matalat sekä liian pehmeät. Niissä joutuu ”häntäruoto” koko kehon painon vastaanottavana riippumaan takavaatteen varassa ja taa on nikamat kovilla aiheuttaen selkäsärkyä. Kyllin karkea hyvästi takaviisto istuin antaa istumalihaksille niille kuuluvan käytön ja vähentää riskiä joutua selkäsairaana invaliidiksi. Vain ohut pehmustus on tarpeen. Viljelijälle on vieläkin kullan arvoinen asia hyvä selkä, on lannoitesäkkiä on siemensäkkiä nostettava ja se käy kätevästi kun se oma ”kone” on kunnossa. Nämä ovat oman kokemukseni tuloksia. Lääkärit voivat antaa parempia. En pyrikään tällä heidän ammattiinsa. Tätä kirjoittaessani emäntäni häärii tuossa vieressäni ja tuumailee, että kun noin ihmisläheisistä asioista pakiset, niin ehkä lukijat voisivat antaa ohjeita siihen, miten saadaan istumalihakset piiloon kun sukkahousujen lahkeet kyllä ovat liiankin pitkät, mutta yläosa loppuu siihen mistä ”pehva” alkaa. Eikä hänkään aio pakaroillaan tehdä vaikutusta. Lieköhän trikootehtaiden huonoon menestykseen ollut syynä väärät piirustukset mene ja tiedä.

23.2.1977

Usein tulee miettineeksi mitä on kansallinen hätätila. Tällaisen nimityksen tasavallan päämies syyspuolella antoi tälle ajalle. Hätätila on tosiaan siinä mielessä että työttömyys painaa päälle kuin yleinen syyttäjä, vaikka varsinaista kurjistumista se ei aiheuttane niin kauan, kun tasavallassa on paperiksi jalostettavaa pöllimetsää., josta saadaan rahan raaka-ainetta. Sen kun vain tätä täydellistä romahtamistaan kohti matkaavaa seteliä työttömän kouraan työttömyyskorvauksena ja taas on maailma avoin, ovet aukeaa, kauppa käy ja tavara vaihtaa omistajaa. Olen monta kertaa ajatellut seppeleen vientiä sen miehen haudalle, joka oivalsi rahaksi painetun paperin paremmaksi maksuvälineeksi kuin oravan nahkat. Kyllä tämä mies varmaan käsitti että oravat loppuu kesken ja kuolee sukupuuttoon. Ihmisen saalistuksella ei näytä olevan mitään rajaa. Rahan keksijän hautaa en toistaiseksi ole saanut tietooni joten kunniakäynti hänen mahdollisella monumentillaan on viivästynyt. Metsänomistajille kaikkien ennusmerkkien mukaan on koittamassa paremmat ajat. Paperipuulle avautuu jälleen menekkiä.

Puoluetukea on jälleen maksettu oikein roimasti, peräti 8 miljoonaa. Tuki on nyt yhtä kansanedustajaa kohti 130 000 markkaa. Kaikkiaan 26 miljoonaa vuodessa. Helsingissä on oivallettu miten kansallisesta hätätilasta päästään. Setelimylly vain vähän joutuummin pyörimään niin kyllä politiikan tekijöiltä hätätila unohtuu. Olisi saman tien sopivaa tähän arvottomaan paperin voimalla pitää liikenteessä nekin junavuorot, jotka tappiollisina nyt aiotaan lakkauttaa. Taitaisipa nyt maksettu puoluetuen kokoinen summa peittää ne tappiot mitä nyt kysymykseen tulevilla rataosuuksilla on tullut. Herrat näyttää ajattelevan, että pysyköön pesillään kehitysalueitten köyhät hankien korkeitten nietosten takana. Näin he eivät ole pilaamassa näköalaa asioidessaan asutuskeskuksissa. Pikalaskenta tuosta puoluetukeen käytetystä summasta antoi tulokseksi 260 kpl sadantuhannen markan hintaista omakotitaloa. Ja tämä hinnoittelu kyllä pätee, kun ei tavoitella luxusluokan sellaista. Olen joskus tuota puoluetukea sanonut saalistukseksi tuolla sotaveteraanien kokouksessa kaikki pinnalle pyrkijät. tai paremminkin eräät eivät ole sitä hyväksyneet.

Jokatapauksessa se on lailliseksi tehtyä oman käden oikeutta. Maassamme on tällä erää pulma siitä kun ei oikein tiedetä miten yhdestä valitaan, jos milloin avaa radion, niin sama lässytys jatkuu, jotta miten suoritetaan pressavaalit. Hölmöläisiä ollaan. Kohdalleni ei ole sattunut tällaista vaikeutta ei vaimon otossakaan, kun minut otettiin. Vaimollani eli nykyisellä emännälläni oli valinta kahdesta. Hän ensin seurusteli sen toisen kanssa, mutta sitten valitsi minut. Kun sitten jäljestä kysyin mistä tämä aiheutui hän sanoi: ”Ajattelin että kun samalla ”hinnalla” saa enemmän niin pitäähän se älytä ottaa.” Olin nimittäin isompi tuota toista kaveria.

2.3.1977

Kun aikoo puhua tai kirjoittaa vanhoista ihmisistä siinä täytyy noudattaa aivan erikoista varovaisuutta. Jos esimerkiksi arvostelee vanhaa jotenkin halveeraavaan sävyyn se voitaisiin sopivassa tai sopimattomassa tilanteessa nakata arvostelijan itsensä ”nautittavaksi”, siinä tapauksessa oma keittämä soppa täytyisi kelvata nautittavaksi maun ”kitkeryydestä” huolimatta. On vanhoja henkilöitä eri aatesuunnista kun mitä ”kakara” ehkä edustaa ja heistä ei voi kielteistä arvostelua antaa. Yksi tällainen on vanha parturi, politiikan voimahahmo vanhan viisaan lepoon vetäytynyt K.A. Fagerholm. Viime vuoden lopulla 75-vuotispäivänsä tiimoilta hänellä oli ikävuosistaan huolimatta ajatukset yhä terveen järjen sävyttämiä, kun konsanaan poliittisen parrasvalonsa parhaina päivinä. Ikävuodet, niiden määrä ei näytä samalla tavalla vaikuttavan ihmisiin. Toiset rappeutuvat alapäästä aikaisemmin kuin toiset. Toisille taas ajukopan kalkkeutuminen aiheuttaa ennenaikaisen vanhentumisen ja vaikka ei ennenaikaistakaan, niin kuitenkin luonnonlakien vääjäämätön seuraus se on kaikille. K.A. Fagerholm osasi oikein arvioida ikävuosien mukanaan tuomat rappeutumisilmiöt ”pani itsensä pois viralta”. Tätä samaa ohjetta hän suosittelee toisillekin yli-ikäisille kehoittaen antamaan tilaa nuoremmille. Kukaan ei tässä matoisessa maailmassa ole korvaamaton, ei ainakaan ikuisesti. Tämä asia usein unohdetaan. Katsotaan vain kun mies liikkuu reippaasti, jotta annetaanpa vanhuksen ”soitella”, hyvissä voimissapa näkyy olevan.

Asianomainen itse ei sitä huomaa, että ajukoppa ei ole enää parhaassa terässään. Se seikka tulisi kansalaisten tajuta politiikan johtopaikoille miehiä valittaessa. Vaalien alla kansan arvostelukyky on kovimmalla koetuksella, silloin valitaan useammasta eikä vain yhdestä. Yksi asia näyttää olevan yhteistä olkoon kysymyksessä nuorempi tai vanhempi vanhus. Tarkoitan, jos aihepiiri tulee niin rajatuksi että jatkuvasti puhutaan tai kirjoitetaan samasta asiasta, että jatkuvasti pyörii sama levy, silloin on syytä lähemmin tutkia henkilön kyvyt. Mielestäni nuo edelläkuvatut oireeton otettava huomioon johtopaikoilla miehiä tai naisia valittaessa. Tämän sanon, vaikka tämä joskus ”sylkäistäisiin” minulle takaisin. Täällä maalikylissä ei ihmisen yläpään vanheneminen ole kovin suureksi taakaksi muulle yhteiskunnalle. Täällä enintään pätee sanonta: Huonon pään takia saa koko kroppa kärsiä. Katselin eräänä iltana televisiosta naapurin puolelta tänne raja-asemillemme lahoamaan ajettuja valtavia koivupaperipuupinoja. Johtui mieleen naapurin kauppamiesten paremmuus omiimme verrattuna. Koivusta tehdyllä paperilla ei ole menekkiä ja kotimaista koivua ei siihen tarkoitukseen osteta. Näyttää olevan niin, että pitkäaikaiset kauppasopimukset eivät läheskään aina ole onneksi. Ne ovat meille sopimattomia joustovaran puuttuessa. Ne kaupat saadaan kannattavaksi vain totuutta peittelemällä ja kansalaisten vero- ym. rasituksia lisäämällä.

9.3.1977

Sanotaan uusienkin asioiden oppimisen edellytyksenä olevan, että tietäisi vanhemmista asioista ja tapahtumista mahdollisimman paljon. Tämä asia tuli mieleen kun katselin ruotsinkielistä versiota pulakapinasta. Silloin 1930 luvun pula-aika oli paljon todentuntuisempaa mitä tämä nykyinen kansalliseksi hätätilaksi nimitetty aika on. Ei ollut sellaista sosiaaliturvaa työttömällä eikä oikeastaan minkäänlaista tukea yhteiskunnalta pahimmassakaan hädässä. Ei ollut ihme jos pula alkoi näkyä hevostenkin kunnossa. Ansiotulot oli käytettävä perheenelatukseen ja polle sai tulla toimeen heikommilla rehuilla. Tästähän oli seurauksena n.s. näivetystauti kun kylkiluitten päällä oli peittona vain kuivakarvainen nahka.

Nivalan konikapinaksi tätä pientä metelöintiä alun perin kutsuttiin. Taloudellisesti ankea aika ja mielivaltainen menettely virkavallan taholta olivat tämän tapahtumasarjan perimmäiset syyt.

Suomenkielisenä en ole pulakapinasta tehtyä versiota elokuvana nähnyt. Ruotsinkielisenä elokuva ei ollut onnistunut kapteeni Nikke Pärmin osalta. Nikke Pärmi oli pienoinen mies, täysin kalju eikä ollut partaa, ajeli leukansa siistiksi. Myöskään hän ei tuntemani mukaan ollut mikään naisten metsästäjä, kuten elokuvassa annettiin tällainen kuva hänestä. Hänellä oli itseään huomattavasti nuorempi rouva, vieläpä kouluja käynyt. Upseeritoverien häneltä tiedustellessa miten sinä kalju ikämies tuollaisen sait, hän upseerin olkalappujaan viitaten sanoi: ”Duota, duota, nämä limaskit ne vetää”. Tällä hän halusi tehdä selväksi naisten kiinnostuksen univormuihin. Hänellä oli tapana t kirjaimen asemasta käyttää d kirjainta joka tapa korosti hänen muutenkin ainutlaatuista persoonaansa. Kuulemani mukaan hän oli veritöistä ollut vankilassa ja siellä vasta oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Aikaisempi ammatti oli ollut suutari. Linnasta päästyä sitten värväytyi Saksaan jääkäriliikkeen mukaan, jonka mukana myös otti osaa Suomen vapaussotaan. Tällä tavalla minä kuulin hänen sotilasuransa kehkeytyne, kun palvelin hänen komppaniassaan 15 kuukauden ajan. Omalla tavallaan mielenkiintoinen mies hän oli ja ihmeen sanavalmis. Jääkäriprikaatin komentajan erään kerran oltua tarkastusmatkalla Oulussa Pohjanmaan Jääkäripataljoonassa oli everstille tullut halu nolata tuota omalaatuista ”itseoppinutta” kapteenia, hän oli kysynyt ”Tekö olette se kapteeni, joka olette ennen ollut suutari?” ”Kyllä herra eversti, kyllä minä olen ollut suutari. Duoda duoda herra eversti saisinkos minäkin sanoa teille jotakin”. ”Kyllä olkaa hyvä vain”, oli vastaus. ”Duoda duoda herra eversti jos te olisitte joskus ollut suutari, niin te olisitte vieläkin suutari”. Arvata sopii kumpi siinä tuli nolattua. Tehostaakseen omaa arvoaan hän oppitunneilla hyvin ahkeraan käytti sivistyssanoja jotka oppineempien sotilaiden parissa herättivät hilpeyttä. Eräs esimerkki tästä kun hän sanoi: ”Duoda duoda jääkärit älkää olko pessimistejä, vaan olkaa onanisteja kuden minäkin”, tarkoitus oli ilmeisesti optimisteja. Kaikista pikku kömmähdyksistä huolimatta ja ehkäpä juuri niiden takia, kun seuraavan kerran maailmaan tulen, hakeudun konikapinan kukistajan komppaniaan. Nikke Pärmi oli värikäs persoona.

16.3.1977

Sotaveteraanit ovat jälleen yhä harventunein joukoin eri puolilla maata olleet koolla, niinpä täällä keskipohjanmaallakin. Yhteinen sävy näissä tilaisuuksissa on sama kuin ennen rintamaoloissa, eri aatesuuntiin kuuluvat kansalaiset elävät samanlaisessa veljeyden hengessä kun taannoisina sotavuosina ollessaan yhteisellä asialla. Heillä tuntuu yhteys toiseen aseveljeen olevan ikään kuin turvallisuutta antava sen turvattomuuden vastapainoksi mitä yhteiskunta on kylmäkiskoisuudellaan näille kunniavanhuksille aiheuttanut eväämällä heiltä ihmisarvoiseen elämään oikeuttavan eläkkeen. Politiikkaan sotaveteraanit eivät halua sekaantua, koska silloin yli kolmekymmentä vuotta takaperin he kuuluivat yhteen puolueeseen. Se vain heitä ihmetyttää miksi meillä Suomessa ne puolueet, jotka sanovat taistelevansa vähempiosaisten puolesta ovat sotiemme veteraaneja kohtaan olleet kaikkein kylmäkiskoisimpia. Veteraaneja on näiden puolueiden taholta kohdeltu kuin sotarikollisia. Saa siinä sitten olla ”varpaillaan” oikeistolaisvaarasta. On asia niin, että johonkin asiaan luottanut ja toiveissaan pettynyt ihminen on valmis jopa muuttamaan aatesuuntaakin toivossa saada korjausta oloihinsa. Näin lienee käynyt, että veteraanejakin on nurjalla ja syrjivällä kohtelulla ajettu vasemmalta oikealle, kunpa vain tuo suuntaus ei jatkuisi. Veteraanien keskuudessa toiminnan punaisena lankana on ollut se osaltaan virheellinen käsitys, että politiikkaan ei saa sekaantua. Olen monessa yhteydessä sanonut miten herra paratkoon tällä asennoitumisella on mahdollista saada asioihin korjausta. Sillä politiikkojen teot, taikka tekemättä jättämiset veteraanien asioita käsiteltäessä vaikuttavat suoranaisesti siihen, minkälainen on sotaveteraanien elintaso. Kun me jatkuvasti kohdistamme syytöksemme niihin ryhmiin, jotka meitä kaltoin kohtelee olkootpa ne oikealla taikka vasemmalla, niin syytökset menevät aina oikeaan osoitteeseen. Meitä veteraaneja on vielä niin paljon, että me tässä järjestelmässä voimme vielä vaikuttaa siihen mikä on politiikan suunta tässä maassa. Me sentään vielä näemme ja tajuamme missä ”poppoossa” meitä syrjitään ja käsitellään kuin vahoina rikollisina. Ei me sentään kaikki hulluja olla. Vähän ”pöpiä” kyllä, kun ei ole älytty perustaa ”musta syyskuu” –nimistä järjestöä. Tällaisen väkivaltaisen toiminnan ansiosta palestiinalaiset saivat äänensä kuuluviin, ehkäpä pääsevät maailman kartalle. Toivon sentään, että tämä yhteiskunta, sen johtomiehet senverran järkiintyvät, että samanaikaisesti, kun kaikki palkansaajaryhmät lakkoilee, minkä lakko-oikeuden sotiemme veteraanit ovat vapaan yhteiskunnan muodossa taanneet, että tämä muistaisi veteraaneja vähän isommalla kuin 1:n markan käden ojennuksella, mikä lisäys tuli viimeksi rintamasotilaslisään. Tämä on purevaa ivaa. On muistettava, jokainen lakkoilu, jokainen kustannusten nousu, nostaa veteraanienkin käyttämien hyödykkeiden hintoja niin paljon, että siihen ei markan korvaus riitä.

23.3.1977

Sanotaan joskus jonkun ihmisen, kun hän epäonnistuu, syntyneen maailmaan väärien tähtien alla. Kahdesti Ounasvaaralla , sekä pika- että pitkänmatkan voittaneesta Juha Miedosta ei voida sanoa tätä. Sen sijaan väärän nimen alla kyllä. Eihän ole mitään laitaa olla aina mieto tuollaisten urotekojen jälkeenkin.

Jos minun ehdottamani nimi saataisiin kulkemaan Kurikan jättiläiselle, niin se olisi Juha Väkevä. Muistelen aikoinaan erään nyrkkeilijän nimen olleen Väkevä eikä hän varmaan nyrkeillään tuota nimeä ollut ansainnut. Pitkä-Jussi sitä vastoin kyllä hiihdollaan.

Muutenkaan Juhassa, kun häntä haastatellaan, ei ainakaan korostuneesti tule esille eteläpohjalaisille tyypillinen ele: ”Minoon meiltä ja muut on meirän krannista”.

Hän suuresta koostaan sekä suurista teoistaan huolimatta tuntuu asettautuvan hyvin maan pinnalle ihmisenä ihmisten joukkoon.

Tulin aikaisempina vuosina ja jo vuosikymmeniä sitten tuntemaan lakeuksien asukkaiden luonteenpiirteitä kulkiessani karjan ostomatkoilla. Siellä laajojen viljelyaukeiden mailla ikään kuin korkeammalle kaartuva taivas ovat antaneet sukupolvesta toiseen eräänlaista suuruuden tuntua, mikä ilmenee eritoten heidän puhetyylistään. Ei ole ollenkaan ihme jos sieltä aikoinaan löytyi Jaakko Ilkan kaltainen jukuripää, joka ei vapaaehtoisesti suostunut voutien määräyksiin, vaan pani peliin kaikkensa.

Erään kerran ollessani jälleen karjanostoreissulla sattui mielenkiintoinen keskustelu Seinäjoen aseman lähettyvillä maalaistalon pihalla, josta olin hakemassa heiniä jo vaunuun lastatuille lehmille. Tässä keskellä pihaa seisoi silloisessa kauppalassa asioimassa käyvä isäntämies, tuollainen ehkä puolitoistasataakiloinen, oli tosiaan isännän näköinen. ”Maalimanpatsaaksi” hänet jälemmin kuvailin. Ääni hänestä lähti kuin vanhasta lahosta puutynnyristä kun hän kysyi: ”No mihinkäs niitä heiniä nyt sitte?” Minä selostin hänelle, että vaunuun vien, kun sinne on lastattu kirjavia lehmiä Kalajoelle vietäväksi. ”No kannattaako niitä sellaisia lehmiä sinne asti vierä?” hän kysyi. Minä hänelle tuumailin että eihän sillä erikoista kannatusta ole mutta on tullut jokunen kerta niitä haettua, tuotu teille tänne rahaa että tekin tulette täällä pärjänneeksi.

En tullut tuota sanomaani sillä hetkellä ajatelleeksi, mutta kun katsoin tuota vihaisena puuskuttavaa jättiläistä minä jatkoin ” Vaikka näyttäähän tuo siltä, että kyllä te olette täällä pärjänneet.

Tähän tuo iso isäntä selvästi lientyneempänä tuumasi: ”Mä ajattelin jo että etkö sä vähän verä henkeä”.

Vertasin tuon isännän kokoa omaani ja ajattelin, että jos tuollainen kaatuisi päälleni, niin minut saisi imupaperilla kerätä pois. Kuitenkin luottaen jalkoihini ja tuon jättiläisen selvästi lientyneeseen olemukseen jatkoin: ”Teillä viljavien lakeuksien viljelijöillä on ehkä sellainen käsitys, että pohjoisempana loppuu kaikki ihmisarvoinen elämä, mutta aina Lapin raukoilla rajoillakin ihmiset pistävät kolmesti päivässä jalkansa pöydän alle ja niillä pöydillä on ruokaa”. Tähän vielä jatkoin, että mitä olen kuullut, teistäkin suuri osa on jauhopuuron voimalla rikastuneita.

Tämä sanonta johtui siitä, kun eräs tuntemani emäntä kävi Laihialla siskonsa luona ja tuumaili, että kun ne kolme kertaa päivässä jauhopuuroa syövät ja pankkitiliä kasvattavat. Ruokajärjestys hänen mielestään oli liian yksitoikkoinen.

No kävi tuossa niin, että tuon ison isännän sisikunnassa tuon puhuttelun jälkeen tapahtui täydellinen pienentyminen ja hetken leppoisan keskustelun alkoi tuntua siltä kuin olisimme aikaisemminkin tavanneet.

31.3.1977

Näinä päivinä on monta kertaa tullut ajatelleeksi onko kansanvalta siinä muodossa kun meillä sitä toteutetaan paras mahdollinen, vai olisiko joku toinen hallintomuoto tässä työmarkkinajärjestöjen ja poliittisten puolueiden temmellyskentäksi muodostuneessa yhteiskunnassamme jo tullut ajankohtaiseksi. On tullut jokavuotiseksi tavaksi monta kuukautta yrittää jakaa sitä kansantulon kakkua jota ei ole vielä saatu. Kaikille tulonsaajaryhmille on myös yhteistä se hinku millä yritetään ajaa ohi toisten ryhmien. Taistelu matalapalkkaisten aseman parantamiseksi saa jäädä toiselle ehkäpä kolmannellekin tilalle, vieläpä pois ohjelmasta silloin kun kakusta vahvemman siivun leikkaajat käyvät taistoon. Nyt jo laajaa sekaannusta, pakkolomautuksia, työttömyyttä ja suuria aineellisia vahinkoja aiheuttanut sähköteknisten lakko on tästä tuorein esimerkki. Mitään päänsilitystä nämä palkkalukemien yläkantissa olevat lakkoilijat ei tule saamaan minkään kansanosan taholta. Edesvastuuttomuus on tässä saavuttanut huippunsa. Tällä lakolla on raskaat seurannaisvaikutuksensa. Yksi näistä on se, kun sähkön puutteen takia pakkolomautetut aikovat tältäkin ajalta kiristää palkan työnantajiltaan. Tämä siitäkin huolimatta vaikka hyvin tiedetään teollisuuden vaikeudet yleisen laman puristuksessa järjestää edes nykyisen palkkatason turvaavia töitä. Lasku sähkökatkon aiheuttamasta ansion menetyksestä tulisi osoittaa hyvin palkatuille lakkoilijoille. Syyn ja seurauksen laki olisi tässä paikallaan. Teollisuutta maan mainiota lypsylehmää on jo lypsetty liikaa. Ei ole ihme jos ”kanttura” yleisen laman päälle painaessa heittää ”veivinsä”. Monet konkurssit ja tehdasseisokit sekä lama-ajalle tyypilliset varastopalot ovat merkki siitä, että ei mene hyvin. Pitäisi ihmisten mikäli haluavat järjellisiä olla, osata pienentää vaatimuksiaan. Lisääntynyt työpanos vaikkapa reaaliansioiden alentuessa on paras apu, selviytyäksemme laman yli suuremmitta vammoitta. Taivaan ja maan välille näyttää mahtuvan paljon sellaisia asioita, joille emme mahda mitään. Näin oli myös 30-luvun pulavuosina. Sekään pula ei ollut yksin meitä koetteleva niin kuin ei tämäkään. Valtiovallan ja työntekijäjärjestöjen asettamat sosiaalimaksut sekä palkalliset kesä- ja talvilomat ovat niitä maksuja, joiden eteen työntekijän on itse ponnisteltava voidakseen näitä etuja vaatia. On kokonaan sama asia oli työnantaja yksityinen taikka valtion yritys. Pääasia on, että annamme sen lehmän elää, jota aijomme lypsää. Lomista puheenollen itse sain ensimmäisen kesäloman, senkin palkattoman oltuani 50 vuotta työelämässä. Luulen että ennenkuin taas sama aika kuluu olen jo pitempiaikaisella lomalla.

6.4.1977

Kuten tämän präntin yläpuolella näkyy ikään kuin anteeksipyyntönä älköön kukaan pahentuko, jatkan tähän: Pyydän anteeksi olemassaoloani, joka tosin ei ole omaa syytäni. Tämä kaikki sen takia ettei kukaan pillastuisi ja menettäisi ohjauskykyään. Meidän ihmisten ei auta kenenkään ottaa oikein suurta roolia, eikä kaikissa asioissa pyrkiä olemaan ehdottoman varma. Tämän päivän politiikkakin on siitä hyvänä esimerkkinä. Minunkin ja monen muun arvostama Miettusen Martti taisi joutua pienestä valheesta kiinni, tällaisen käsityksen sain, kun häntä tentittiin televisiossa. Kysymyksessä oli tietäminen tai tietämättömyys devalvaatiosta. Valitan ja otan osaa tämän hyvän miehen kompastuksiin politiikan karikkoisella tiellä. Itseään säästääkseen hänen olisi ollut viisainta pysytellä vain eläkeläisenä. Toisaalta hänenkään veroista sovittelijaa pääministerin roolissa tuskin oli mahdollista löytää nuoremmista. Toisen sovittelijan Liinamaan Keijon osittain myönteiseen päätökseen johtaneet neuvottelut taitavat valua hiekkaan kuten sanotaan sen johdosta, että markka kaiken todennäköisyyden mukaan saa uuden arvon, etten sanoisi arvottomuuden, sillä alaspäin menoahan se tietää. Mutta siitä sitä työtä piisaa, kun faari väärin viisaa: sanottiin ennen vanhaan tekopitäjässäni. Siis Keijon sekä muiden sovittelijoiden työllisyys näyttää turvatulta vastaisuudessakin. Levoton ihmismieli pitää maailmaa jatkuvassa käymistilassa. Hyväksikö lie vai pahaksi mene ja tiedä. Yhteishyvän palstantäytteenä on useamman vuosikymmenen ajan Sattuman Ville –niminen sarjakuva olemassaolollaan mielessäni antanut vertailun aiheen siihen sattumanvaraisuuteen, minkä puitteissa meidän tälläkin hetkellä on luotsattava elämäämme päivästä toiseen. ”Kansanvaltaa” hyväkseen käyttävät teknikot ovat lakkoilullaan saaneet aikaan harvainvallan, eräänlaisen byrokratian. On saatu aikaan se mitä vastaan on haluttu taistella. Maassa ei näytä UKK eikä mikään muukaan mahti saavan sulkua näille mielettömyyksille. Kansanvalta ei toimi. Kansanvalta toimii käsittääkseni parhaiten kurinalaisessa yhteiskunnassa, missä yhdelläkään ammattikunnalla ei ole oikeutta terrorisoida toiminnallaan toisia, kuten meillä nyt sähkökatkoksia aiheuttamalla tehdään. Kaikki näistä kiusanteoista aiheutuneet vahingot ja kansantulon menetykset tunnetaan elintason laskuna, joka jälestäpäin on korjattavissa vain lisääntyvin työponnistuksin niiden taholta, jotka nyt lakosta kärsivät. Vihaa tällä lakolla lietsotaan, se on varma. Tällaiselle kurittomuudelle tulisi asettaa sulku päättäjien taholta. Se ei olisi kansanvallan rajoitusta. Vasta kaikkien osien toimiessa kansanvalta toimisi. Tähän päämäärään pääsemiseksi ei tarvitsisi käyttää hirmuhallitsijan otteita.

14.4.1977

Pääsiäinen on jälleen juhlittu ilman isompia kommelluksia. Rullit eivät ainakaan meidän navetassa ole kulkeneet, kun se on jo erinäiset vuodet ollut kylmillään, siellä ei siis löydy rulleille ammattiaan vastaavaa työtä.

Tämä Suomineito näyttää kyllä kamppailevan omien ”rullien” tihutöiden aiheuttamissa vaikeuksissa. Täällä maaseudullakin karjatalouksissa ollaan oltu suurissa vaikeuksissa sähkökatkojen vuoksi. Erinäinen määrä ärräpäitä on pääsiäispyhien ”ratoksi” julkistettu varsinkin siellä karjapuolella. On lypsykone pysähtynyt kesken lypsyn tai on oltu vesipulassa, kun se vedentulokin on sähkön varassa. Vakava sairaus runtelee tätä neitoa ja kaikkinainen lääkitys näyttää tehottomalta. Jos vielä se ainoa ammattikunta viljelijäväestö omine kaupallisine järjestöineen, joka on näitä yhteiskunnan ”rulleja” riitapukareita käsittämättömässä hyvänahkaisuudessaan pitänyt hengissä toimittamalla näille ehtymät määrät elintarvikkeita, jos nämä tekevät lakon niin sanonpa näin: Tätä maata ei pysty kukaan hallitsemaan. Nälkä ennen kuin tappaa vie ihmiseltä kaikki estot. Olisi hyvä että tämä tajuttaisiin ennen kuin on liian myöhäistä. ”Pinna” kansalaisten kesken alkaa mennä tiukalle, olisi aika tehdä jotain.

Näissä lakkoiluissa ei ole enää kysymys elintasosta tai sen laskusta. Yleensä kaikki työssä olevat saavat tarpeellisen määrän. Jos palkkoja kiristämällä saadaan aikaan yritysten lakkauttaminen ja työpaikkojen väheneminen ja sähkökatkoja aiheuttamalla tätä on jo suuressa määrin saatu niin se työssä olijoille kuten myös lakkoilijoille tietää entistä suurempia rasituksia verojen ym. maksujen muodossa. Kerrassaan lyhytjärkistä toimintaa. Sietäisi joukkojen jo tarkistaa kantaansa nokkamiesten johtamiskykyyn. Ei hulluus siitä viisaudeksi muutu jos hulluuden harjoittajia paljon on. Viisastukaamme! Tällä meidän asumallamme maapalasella on tuo nimitys Suomineito jo täysin vanhentunut. Eihän tämä neito enää ole, pikemminkin vanha harppu. Onhan tämä satoja vuosia elänyt irrallisissa suhteissa ensin Ruotsin ja sitten keisarillisen Venäjän kanssa. Vasta nyt ollaan oikeassa paragraafein vahvistetussa avioliitossa jonka 30-vuotispäivää äskettäin vietettiin. Ja näyttää menevän hyvin. Aviokumppani on osoittautunut sopuisaksi ja mikä parasta on rikas. On suurin ja kaunein. Joten hyvää jatkoa vain.

Pohjolan jätkillä on kautta aikojen ollut avarat leukaperät ja hyvä kyky arvostella asioita niiden oikeasta näkövinkkelistä. Avioliittoasioissakaan ei ole nähty mitään ylimaallista. Esimerkkinä tästä erään jätkän lausahdus kun toinen jätkä suositteli hänelle tuntemaansa vanhaa piikaa emännäksi sanoen: ”Saisit sinäkin nämä navettahommat heittää pois, se on varakas vanhapiika”. Tähän tuo kaveri tuumasi: ”No joo! Vanha se kyllä on mutta piika, tijä häntä? Mutta kyllä kai se vielä akkana menis.” Tuossa jätkän lausahduksessa on paljon viisautta samoin kuin erään isännän toteamuksessa lesken naituaan: ”Saa siinä käytetyssäkin reessäkin kyytiä”. Ehkäpä tämä rietasta elämää viettänyt Suomineitokin aviosiippana tyydyttää suurta ja kauneinta. Tähänastinen antaa hyviä toiveita.

20.4.1977

Talvenvalta näyttää nyt lopullisesti taittuneen. Kevät tekee tuloaan melkein juoksuaskeliin. Sitä tunnelmaa minkä me pohjolan asukkaat hyisen talven jälkeen tunnemme auringon lämmittäessä selkäpiitämme, peltojen mullan paljastuessa antaen viljelijälle houkutuksen tarkastella työvälineiden ja koneittensa käyttökelpoisuuden kylvötöitä odotellessaan, sitä riemua ikuisen kesän, kuuman etelän asukas ei tunne milloinkaan. Elämä on siltä osin aina tasapaksua vailla vaihtelua. Yleensä jotakuinkin kaikilla ihmisillä jopa kaupunkien kivimuureihin ahdetuilla on veren veto saada aikaan kasvillisuutta ikkunalaudoille, parvekkeen laidoille ja jos ulkopuolella on mahdollisuus kukkapenkin laittoon niin sekin sinne laitetaan. Tämä on terveen ja terveesti ajattelevan ihmisen vaistonvarainen toiminta vailla sitä pakkoa mikä varsinaisella viljelijällä on hankkiessaan elantonsa maata viljelemällä. Pohjolan Louhi aikoinaan lausui Antti Puuhaaran kuultavaksi viisauden, kun hänelle annettiin tehtäväksi tiedustaa missä ihminen parhaimman onnensa käsittää, näin hän sanoi: ” Parhaimman onnensa ihminen käsittää maata kaivamalla, puut pitää juurineen vääntää maasta, kivet kantaa kekoihin ja peltoa ja niittyä perkata sijaan.” Se tyydytyksen tunne mitä viljelijällä sisimmässään asustaa nähdessään kevään kasvun ihmeen antaa hänelle vuodesta toiseen sysäyksen uusia sama toimitus uudelleen. Se toimitus turvaa elämän hänen lisäkseen kaikille, jotka leivälle suunsa avaavat, viljelijän pilkkaajillekin. Pilkkaa vieläpä raskasta on sekin, kun viljelijäväestölle ylipitkien päivien uurastajille palkkakin maksetaan avustusten ja tukiaisten muodossa. Heidän työpanoksensa oikeuttaisi oikeudenmukaiseen palkanmaksusysteemiin. Olen monta kertaa joutunut sanomaan lukiessani ja kuunnellessani tilastoja siitä, kuinka suuri osa kansasta saa elantonsa maataloudesta, että se prosenttimäärä on sata. Väitteeni epäilijöitten on syytä kokeilla olla ilman maataloustuotteita. Sanon vielä, se on ainoa elinkeino, aito ja alkuperäinen. Sen ympärille on aikojen kuluessa kehittynyt muita muotoja, joita sanon sivuelinkeinoiksi huolimatta siitä, että ne kansantulossa näyttelevät verrattomasti suurempaa osaa. Keväisissä toukotöissä mieli lämpenee, pahat ajatukset ei tule mieleen. Muistelen aikaa kolmen vuosikymmenen takaa ollessani jälkikasvuni kanssa pellolla lannan levityksessä naapurin nuorimies ajeli hevosella lantakuorman päällä istuen pellolle. Palava lanta vaikka säkkiresu eristeenä toimi pehvan alla lämmitti ihanasti takapuolta, kevätaurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja niin naapurin pojan huulilta hyvänolon tunteena purkautui laulu: ”Kun taivas ja maa kevään tuoksuja on tulvillaan.” Sanoinpa siinä jälkikasvulleni: ”On siinä aikaan ja paikkaan sopiva laulu.” Ystävälleni Raudaskosken Heikillekin sanon: Lannassa on melkein rukiinen haju ja me ”turvenuijat” joudumme sitä joka kevät haistelemaan eikä siihen hajuun kuole. Sen avulla on paljon tuotettu suuhun pantavaa jopa kansakoulun opettajillekin. En tykkää yhtään huonoa vaikka minulle haistatitkin. Totesin vain, jotta näkyy se ohjauskyky menevän jopa opettajankoulutuksen saaneeltakin. Vastauksessasi sanoit, että haistattelu ei kuulu tapoihisi, joka asian kyllä mielelläni uskon. Ihmiselämä on tällainen. Kömmähdyksiä sattuu. Mutta ei muistella pahalla.

7.5.1977

Kun nyt vappujuhlien marsseineen ohimentyä vielä kirjoittaa tai puhuu vappuriehasta tuntuisi ehkä siltä, kun heittäisi hiivaa uuniin leipien perään ja kuitenkaan se ei sitä ole, sillä onhan tämä joka vuosi toistuva päivä ja tapahtuma. Aina on uusi vappu edessäpäin. Näitä seuraavia vapunpäivän juhlia ajatellen kuten aina ennekin mieltäni kiehtoo ajatus: Miksi ei ilman erotusta näihin marsseihin ja yleensä tämän kevään juhlan viettoon osallistu kaikki yhteiskunnan jäsenet. Olisi rakentavaa nähdä tehtailija työnantaja ja hänen työntekijänsä rinta rinnan astelemassa, myös maanviljelijä sopisi samaan seuraan ja että tämä kaikki tapahtuisi ilman kyräilyä eli arviointia siitä kuka ja minkälainen vieruskaveri on. Yhteisenä teemana tulisi olla tämän maan ja kansan paras.

Elämämme sisältö rajoittuu pääasiassa asumiemme rajojen sisälle ilman, että meidän tarvitsisi apinamaisesti matkien valjastaa itsemme vieraiden vankkurien vetäjäksi eli erilaisten aatesuuntausten puolesta laulajaksi. Laulu minkä toivoisin kaikuvan ylimpänä ja järjellisesti ottaen sopisi kaikille olisi: ”Työ Suomen hyväksi uhratkaamme j.n.e.” Vaikka laulun tekijä on myös sanaillut ”On maamme köyhä siksi jää” j.n.e. niin tämä maa kylmyydestä ja karuudesta huolimatta pystyy antamaan meille puutteettoman toimeentulon monine erilaisine yritysmuotoineen. Edellytyksenä on että asetamme toiveemme ja vaatimuksemme järjen rajoihin ilman kateutta ketään yrittäjää kohtaan. Eri mieltä me voimme olla eri asioista ja se kuuluukin ajattelevan ihmisen hyviin ominaisuuksiin, jos me aina olisimme Aatamin ajoista näihin päiviin olleet aina samaa mieltä, niin maanviljelystäkin ajatellen meillä olisi käytössä puuaura. Erilaisista ajatuksista kautta aikojen on koostunut se tietojen ja taitojen sekä käytössämme oleva teknillisten välineistön summa, minkä avulle me kuljemme kohti vieläkin parempia aikoja. Tämä kaikki sillä edellytyksellä, että käytämme tekniikkaa oikein elämän hyväksi hyväksymällä erilaisesti ajattelevat ihmiset. Ellemme hyväksy kuljemme kohti tuhoa saman välineistön edesauttamana. Vapun vietossa eri puolilla maailmaa sattuneet levottomuudet ja ihmishenkien menetykset ovat osoitus siitä, että erilaiset ajatukset väkivallaksi muotoutuneena ovat törmänneet vastakkain. Näin ei saisi olla. Maailma on kyllin laaja, sekä katto korkealla monille erilaisille mielipiteille. Erilaisten ajatusten pakkosyöttö väkivaltaisiin tekoihin asti johtaneena ei edistä päämäärää veljeys, vapaus ja tasa-arvoisuus. Se on vapauden riistoa eikä sovi vapun, kevään juhlan henkeen.

13.5.1977

Kaikki ryhmät yhteiskunnassamme toteavat, että aika on käynyt perin huonoksi. Jo se seikka että työssä kuluva aika on vieläkin pitempi kuin mitä kesä ja talviloma-aika yhteensä vaatii pikaista korjausta. Korjaus sinänsä olisi hyvin helposti tehtävissä kun vain hyvää tahtoa riittäisi, kääntäisi vain asiat päälaelleen. Kaikki loma-ajat sekä viikonlopun vapaapäivät työtä sekä tähänastiset työajat lomaa. Se olisi mielestäni kohtuullinen vaatimus. Voimalaitoslakkolaisten vaatimukseen 36 tunnin työviikosta pitäisi pitemmittä jaaritteluitta suostua. Heidän vaatimuksensa on sangen kohtuullinen. Eihän heille viikon 168 tunnista jäisi vapaata kuin 132 tuntia, mikä on heidän mielestään liian vähä eikä läheskään vastaisi ehdottamiani vapaa-aikanormeja. Kaikille muille suosittelisin näitä lyhennettyjä työviikkoja, mutta ei missään tapauksessa maanviljelijöille, heille jäisi liian paljon aikaa ajatella ja se että he alkaisivat ajatella olisi muille piireille vahingollista, saattaisivat jopa elintarvikkeiden hinnat nousta. Ajattelemattoman maanviljelijän kanssa on hyvä pelata. Maapaketit sun muut viljelijän päänmenoksi laaditut suunnitelmat menevät helposti läpi kuin tyhjää vain. Toisinaan kyllä minäkin ymmärtämättömyydessäni kai rukoilen, että Isä lainaisi meidän miehillemme viisautta. Tähänastinen käytäntö siellä pääkallon paikalla panee ajattelemaan, että heillä on järki pysähtynyt keskelle otsaa myöntyessään näihin sosialisoimisvouhotuksiin. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että minkä vuoksi vain maan hinnan nousu on ansiotonta, miksi muut hinnannousut eivät sitä ole. Miehemme Helsingissä myöntyvät sellaiseen mitä väki täällä kentällä ei hyväksy. Jos hallitusyhteistyö oli tuosta kiinni, olisi saanut olla. Sitähän se näyttää olevan myönnytyksistä huolimatta. Lähteneekö maan isä naapuriin kysymään neuvoa tämän vastahakoisen kansan hallitsemiseksi. Kun aikaisemmin mainitsin, ettei viljelijälle ole vapaa-aika hyväksi, totean sen omakohtaisesti todeksi. Minuunkin on äitynyt ajatus pirullinen sinänsä, aijon taas ruveta kasvattamaan viljavuorta kuten niin monina vuosina ennenkin. En ole pitkiin aikoihin emäntänikään avustamana jaksanut kaikkea saalista kuluttaa. Vuosi kuuluu tulevan hyvä, jotta mikä kylväessä. Näin kuulin radiosta ja luin sanomalehdistä jo silloin kun hanget korkeat nietokset peittivät tienoot. Ihmetyttää miten nämä tiedottajat ovat ilmanvallan hallitsijan kanssa päässeet sellaisiin väleihin, että näin aikaisessa vaiheessa ovat tietoisia kesän sadosta. Minun sivistyksessä on sellainen aukko, että sadon suuruuden tiedän vasta kun syksyllä olen saanut sen korjuuseen. Kakaran esiintyminen edellämainituista syistä voi lähiaikoina olla hiukan epäsäännöllistä näillä palstoilla. Väljempien aikojen tullen palataan asiaan.

25.5.1977

”Kun nyt olemme tänne kokoontuneet, niin hajaantukaamme”. Näin kerrottiin erään puhujan leikkisästi aloittaneen esityksensä. Vaikka Martti Miettusen vähemmistöhallitus ei kaikkein lyhytaikaisempia ollutkaan sopinee tuo entisen puhujan toteamus hänenkin kohdalleen hänen vierailuretkellään politiikan parrasvalossa. Käsittämätöntä monen mielestä oli se toiminta että hänet suorastaan ”savustettiin” ulos näistä ympyröistä. Olihan tämän hallituksen aikana vaihtotase saatu ratkaisevasti kääntymään edullisempaan suuntaan, vaikka kaikki käytettävissä oleva järeä aseistus suoritti häiriöammuntaa hänen hallituksensa pään menoksi. Saatiin suureta osin avainryhmien pitkäaikaisen lakon vuoksi maahan ennätysmäisen korkeat työttömyysluvut. Tällä tavalla hankittiin ”näyttöä” vähemmistöhallituksen kyvyttömyydestä hoitaa maan asioita. No joilla oli halu hallita tämän jälkeen tämän teatteriesityksen järjestivät. Vieläpä oli suoritettava pieni maanittelu ehkäpä lakki kourassa, että olisko herrat niin hyvät ja tulis hallitukseen, nyt on pöytä puhdas ja ”luottamus” palautettu. Naapurin isäntä joka tunnetusti on hiukan radikaali puhetyylissään sanoi edellistä Sorsan hallitusta muistellessaan ja sitä velkavuorta mikä hänen hallitusaikana sai mahtavat mittasuhteet. Jotta on siinä taas sama lanta, mutta eri paketissa. Sorsan ohjelmajulistukseenhan nytkin sisältyi ulkomaisen lainanotto muka työllisyyttä edistäviin yrityksiin. Koskaan hänen ajukopassaan ei näytä viihtyvän ajatus säästää yrityksiämme liian korkeilta rasitteilta liian korkeiden palkkojen ja sosiaalisten maksujen ja verojen muodossa.

Maamme yrittäjissä on sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä. Kun saadaan pitempiaikainen työrauha yrityksien turvaksi, sekä muut rasitteet järjen rajoihin, niin työttömyyden poisto tällä tavalla käy laatuun ja nimenomaan vain tällä tavalla. Kaikkien politiikkojen tulevaisuuden suunnitelmiin tämä ei näytä mitenkään sopivan. Heidän juurensa on siinä maassa missä asustaa tyytymättömyys. Ruokkimalla tätä tyytymättömyyttä aiheuttavien lakkojen avulla he uskovat kastelevansa sitä maaperää missä heillä eräänlaisina poliittisen elämän loiskasveina on elinmahdollisuus. Missä heidän juurensa saavat sitä vettä joka on kateudella kyllästettyä.

Kaikesta tästä osittain synkästä yksinpuhelusta huolimatta toivon että Isä edes lainaisi Sorsalle ja hänen hallitukselleen viisautta niin paljon että minäkin huomaisin olevani väärässä.

10.8.1977

On tullut pidettyä pieni tauko tämän palstan töistä. Joskus tulee mukavuuden rakkaus, tällä tavalla sanon omalle kohdalleni osunutta luovaa taukoa. Laiskan nimeä en haluaisi omaksua. Toisaalta laiskan nimen saa usein syytön ihminen. Vaikka ei tekisi mitään, niin sanotaan laiskaksi ja se on väärin ja on tällainen sanonta luettava herjauksien joukkoon. Sytykkeen tälle, että nyt tartun kynään antoi se seikka, kun jo pitkän aikaa yhdysvalloissa asustanut naapurin poika rouvansa kanssa pyörähti meille ja tervehdittyään ensimmäiseksi tokaisi: No pitihän se arvata, että köyhyys sinulle tulee tuossa kirjoittelussa, kynät on loppuneet eikä ole vara ostaa uusia ja samalla laski kouraani nipun uusia kyniä tuumaten: eihän ne kynän puutteeseen kakaran jutut saa loppua. Kaksi seikkaa minua ihmetytti, hän oli nimittäin tästä tyylistäni tunnistanut minut ja rouvalleenkin tämän maininnut. Sitäkään en tiennyt että tämä ”Kalajokilaakso” on näin kansainvälinen, että rapakon takanakin on tilaajia, mutta nythän se selvisi. Varmaankaan ei ole ainoa tapaus tämä. Todellinen syy miksi nämä palstat jäi kesantoon oli se, kun sorruin ”rikoksen” teille. Panin yrityksen alulle kasvattaa sitä paljon puhuttua ja parjattua viljavuorta, jota näin ikäväksi todeten ei ole vielä kohdalleni sattunut. Vaan kaikki on mennyt eikä aina ole piisannutkaan. KÄYTTÖÄ OLISI OLLUT ENEMMÄLLEKIN. Tänäkin kesänä ilmavallan hallitsija näyttää pitävän paremmin näiden viljavuorien parjaajien kuin viljelijäin puolta. Kylvöaika tuli myöhään, siis myöhästyttiin lähdössä. Sen jälkeen oli kylmää ja kuivaa, kaikki on pahasti myöhässä. Sääprofeetat jo lupailee hallaa. Tuntuu monta kertaa siltä, että virkamiesten palkat, puoluetuet ym. olisi sidottava ja asetettava oikeaan suhteeseen maanviljelijäin saamaan tuloon nähden. Maasta on kaikkien korkeidenkin herrojen elämä. Kaupunki, kivierämaa tappaa asukkinsa ellei viljelijän tuotteita kanneta pöytään. Kuopiossa ennen juhannusta pääministeri Sorsa MTK:n 60 v. juhlassa tuodessaan valtiovallan tervehdystä mainitsi, että maanviljelystäkin tarvitaan. Olisi ollut paikallaan sinä kauniina kesäpäivänä tämän rauhallisen itsestään melua pitämättömän uurastajajoukon edessä antaa täysi tunnustus ja sanoa: Te olette kaikki, minä en mitään. Tässä ei pääministerin persoona olis ensinkään pienentynyt, päinvastoin. Nöyrä totuudellisuus kaunistaa ja lisää arvokkuutta enemmän kuin tyhmä mahtipontisuus. Tuota edellistä ominaisuutta mainitsemaltani herralta tähänastisen tuntien lienee turha odottaa. Virhesuuntauksesta hän syyttää leivänhankkijoitaan. Arkkipiispa Simojoen samoinkuin Urho Kalevan matkoilta lähettämä tervehdys otettiin tyydytyksellä vastaan. Nämä kaksi jo ikämiestä olivat päässeet lapsenkengistään. Heillä ei ollut esteitä antaa täyttä tunnustusta tälle kansakunnan elämää takaavalle uurastajajoukolle, sen juhlivalle järjestölle kokousedustajineen.

24.8.1977

Tämä palstaviljely tahtoo väkisinkin jäädä retuperälle, on nimittäin aikaa kulunut muiden töiden ohella seurustellessa emäntäni minun nimiini tekemien sukulaisten kanssa. Heitä kun on jopa ulkomaillakin, jos häntä läntistä naapuria voi ulkomaaksi nimittää. Hyvän laatuisia sukulaisia, sanovat minua isäkseen jopa. Äidiltään ovat perineet taidon valita puolisoikseen laatuihmisiä. ÖHÖM Kukahan tuossa mahtoi tulla kehutuksi. Tuossa edellä jo asetin kyseenalaiseksi sen että Kustaan valtakuntaa yleensä ei tarvitsis ulkomaiksi nimittää. Onhan tuon valtion olemassaoloon paljolti ansioita suomalaisella jääräpäisyydellä. Eikä liene asioiden tällä vauhdilla edetessä pitkä aika siihenkään kun meikäläinen siirtoväki valtaa sisältäpäin koko Kustaan valtakunnan. Siinä tapahtuu veretön vallankaappaus. 30-luvun pulavuosina kerrottiin että Tornion suojeluskunta yksinään pystyisi miehittämään läntisen naapurin mikä silloisia aseita käyttäen olisi ollut määriteltävissä lieväksi väkivaltaisuudeksi. Tämä nyt tapahtuva miehitys tapahtuu ilman että naapurien välit siitä viilenevät, siis sydämellisen ilmapiirin vallitessa. Kun tuo operaatio on loppuunsuoritettu, niin maamme nykyiset ja edellisten vuosien vallanpitäjät tullaan aikakirjoihin merkitsemään suuren valtioteon tehneinä miehinä ja onhan sielä naisiakin. On siinä sitten monumentin hakkaajille töitä. Nythän näitä vallanpitäjiä on syytetty taitamattomuudesta, kun koulutettu työvoima siirtyy länteen. Tämä hetkellinen ylimenokausi kyllä toteutumisvaiheen aikana tuottaa jonkin verran vaikeuksia, kun tänne emämaahan on jäänyt vain pääasiassa vanhuksia, jotka monesti sairauden sattuessa tarvitsevat apua kotoasioiden, siivouksien ja kauppa-asioiden toimittamisessa. On kuulemma tapahtunut sellaista, että kotiavustaja mieluummin menee jonkun nuorenparin luo ”seurustelemaan”, kun että menis vanhusta auttelemaan. Lähettyvilläni asustava vanha, heikossa kunnossa oleva mies, jonka emäntä makasi sairaalassa oli vuorossa saada kotiavustaja, mutta tämäpä meni nuorenparin kotiin. Tiesin tämän miehen huumorintajuiseksi ja tuumailin että jos minä olisin nuori ja nätti kotiavustaja, niin kenties syntyisi samanlainen houkutus mennä avustamaan nuorta paria mieluummin kuin kurttuisia vanhuksia. Ties vaikka voisi tehdä ”vaikutuksen” siihen miespuoliseen. Tähän tuo naapuri tuumasi: ”Pirkele ei minustakaan ruma tartu”. Omakohtaisesti olen sitä mieltä, että nämä nyt jo vanhukset ovat tämän hyvinvointiyhteiskunnan rakentajia, heidän työnsä ja hikensä ansiosta näitä kyseessä olevia palveluja voi nyt tarjota. Vähin vaatimus on, että nämä kunniavanhukset näitä palveluja jaettaessa asetetaan etusijalle. Ja jolla on varaa ulkomaan matkoihin, hänellä kai lienee varaa hankkia kotiavustaja omintakeisesti.

1.9.1977

Aluksi totean sen seikan, että keväällä alulle pantu rikollinen toiminta viljavuoren kasvattamisessa on saanut syksyyn kuuluvan ilmeen. Puimuri on jo metelöinyt kakarankin pellolla. Kuivauksesta huolehtiminen öiseen aikaan pitää ajatukset työasioissa niin tarkkaan että ei ole minkäänlaista halua sivuta pahalla ajatuksella sitäkään suotta ”roppunsa polttanutta” naisihmistä joka kiukkuisella puhelinsoitolla piristi kakaraa. Sanoi olevansa kotiavustaja. Oli viimeisestä pakinastani tuohtunut, vaikka en maininnut nimeltä ketään. Puhuinhan vain itsestäni sanoessani, että jos olisin nuori ja nätti kotiavustaja, niin mieluummin menisin nuoren parin luo, kun kurttuisen vanhuksen luo. Tämä on aivan luonnollista. Tämän ajatuksen siivittämänä on syntynyt sekin käytäntö, mikä tämän kotiavustajan kertoman mukaan on Kalajoella. On kaksi kotiavustajaa ja viisi kodinhoitajaa. Nämä kodinhoitajat kai ovat näin ainakin näyttää nuorten parien vapaa-aikaa turvaamassa.

Taloudellinen järjestely tämä joka tapauksessa on. Eihän loppuun kuluneisiin vanhuksiin, niiden hyvinvointiin kannata paljon ”satsata”. Synnyinseudullani oli tapana sanoa: ”Vanhassa ei ole säästämistä, siitä ei saa rahaa myymälläkään” ja toinen sanonta kuului ”Nuoressa ei mene lepo hukkaan tulee luja ja laiska” Näitä viimeksimainittuja niin uskon yli kansantalouden kestokyvyn mitoitetut sosiaaliset edut ovat olleet omiaan kasvattamaan. Ei ole ihme jos lama painaa päälle. On koulutettu ja taas koulutettu. Näistä uudelleen koulutettavista on muodostunut oma ammattikunta, josta koituvat kustannukset on otettava sieltä missä tuotantoa saadaan aikaan. Yrittäjien veroruuvia y.m. maksuja korottamalla. On vahinko, että talouselämää taitamattomat poliitikot saavat ja ovat saaneet ”puoskaroida” maan asiat tähän alennustilaan missä nyt ollaan. Ennätysmäiseen työttömyyteen ja velkakierteeseen.

Eri poliittisiin puolueisiin lukeutuville ”nokkamiehille” näyttää käyvän niin että puoluepoliittinen kiihko valtaa sen paikan missä järjen pitäisi asua. Lopuksi siitä viljavuoresta mikä jo viime talvena ennustettiin, totean vain, että kakaran kohdalle sitä ainakaan ylipääsemättömänä ei tule tuskinpa muillekaan. Viljat hyvin suurelta osalta näyttävät olevan paremminkin säilörehun raaka-ainetta. Vihreää ja pahasti lakoontunutta. Sille rautiolaiselle kotiavustajalle vielä mainitsen, huumorin taju on henkevyyden puntari. Ota asiat tältä kannalta. Ei kakara paha ole hiukan vallaton vain. Pidetään suupielet ylöspäin hiukan naurunsyytteessä. En ole sinua loukannut enkä aijo sitä tehdäkään.

20.10.1977

Motto: Jos taikuri tenhova ois, joka kunnia tehdä vois. Pian niemet ja lahden pohjat ne peltona puistona ois.

Nuo vanhan kauniin runon säkeet johtuivat mieleen, kun nyt vouhotetaan luonnon suojelualueista ja kansallispuistoista sekä erilaisista virkistysalueista.

Soiden suojelukin eräänä muotona kuuluu ohjelmaan. Toinen ohjelma soiden suhteen on, että ne käytetään polttotarkoituksiin siis lämmitykseen. Tuhotaan vuosituhansien saatossa usein karulle kaikkeen viljelykseen ja kasvuun kelpaamattomalla alueelle soistumisen ansiosta muodostunut mullaksi muuttuva kasvikuitu, joka voitaisiin käyttää hyväksi puun kasvualustana. On vielä muistettava että pohjanmaan lakeuksien viljapellot lainehtivat entisten soitten päällä. Soistuminen on tällä tavalla muodostunut tälle nykyajan elintasokilvassa rientävälle ihmiselle elämää antavaksi ”leipäpuuksi” kun se oikein tajutaan. Nyt kun maassa on lama ja ennätysmäinen työttömyys, sopisi, sen sijaan että suunnitellaan pajuviljelyksiä puuntuotannon turvaamiseksi, ryhtyä järkiperäiseen metsänhoitotyöhön. Hehtaareja riittää loputtomiin jopa ukko kruunullakin ja on sivuasia kenen metsiä.

Onhan yksityismetsänomistajan saama kantohinta vain seitsemän prosenttia lopullisen tuotteen hinnasta paperiksi tehtynä. Näin ovat asiantuntijat kuulemma laskeneet. Näiden hoitotöiden yhteydessä kyllä vapautuu käyttökelpoista puutavaraa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen niin paljon, että haihattelut pajuviljelyksistä saa lopettaa, samoin turha puun ja risuhakkeen ulkomailta tuonti.

Tällä tavalla syntyisi koko maata kattava kansallispuisto, hyötyä ja hyvinvointia antava, ei mikään hoitamaton ryteikkö tuottamaton ”metsämuseo”. Ne näpertelyt joita nyt suunnitellaan työttömyyden torjumiseksi ja poistamiseksi eivät torju työttömyyttä pitemmällä tähtäimellä. Jos ruuhkasuomeen rakennetaan pätkä moottoritietä, Elsarata tai Päijännetunneli, käy aina kuin hyvin syöneen miehen: muutaman tunnin päästä on uusi nälkä.

On sanottu suulla suuremmalla onko meillä malttia vaurastua. Tähänastinen käytäntö antaa kielteisen vastauksen. Eletään kuin viimeistä päivää johtotähtenä ajatus, meidän jälkeemme vedenpaisumus. Suurilla konejättiläisillä raiskataan metsät huolehtimatta jälkikasvusta. Työttömien armeijat lisääntyy ja sitä ihmetellään. Olen sitä mieltä, että ei kaikki työtavat ja ennen käytetyt menetelmät ole olleet niin huonoja, että ne kaikki olisi uhrattava konejättiläisen alttarille. Me viljelijät emme missään tapauksessa saa omista metsänhoitotöistä tavallisen duunarin työttömyyskorvauksen suuruista palkkaa ja kuitenkin me sitä teemme, saamatta paljon muuta palkkaa kuin työn ilon. Sorsan ”jallitukselle”, tämä on naapurin isännän antama nimitys, mikä tuossa tipahti riville.

Vihje! Kaikki työttömät vesurin sekä muiden työkalujen avulle tekemään maanlaajuista kansallispuistoa, tuottavaa sellaista. Ja vielä jos Sorsa itse lähtisi ”elpymään” risusavottaan, lupaan tehdä hänelle vesurin ja käteen käyvän varren. Takaan että se työ vastaisi hänen ammattitaitoaan.

26.10.1977

Lieneekö ollut pelkkä sattuma vai onko kakaran ja metsäteknikko Yrjö Peranderin välillä telepaattinen yhteys, kun ikään kuin vastauksena viimeiseen pakinaan Perander laittoi ”kapulan” kiertämään sotaveteraanien pariin jotta nyt pojat sinne risusavottaan. Kyllä Yrjö on muutenkin tunnettu toimen miehenä eräänlaisena monitoimisellaisena, kuten nykyiset metsäkoneet. Käskyä toteltiin kun Yrjöllä kaiken lisäksi on vankan ”sotaherran” kuuluva ääni. Linja-autolastillinen vesureineen kerääntyi, eräällä oli kirves mukana kömpiessään autoon ja tuumaili siinä tullessaan autoon: ”Eihän tänne vanhojen tappajien sekaan uskalla muuten tulla”. Matka suuntautui Haapajärvelle, monta oli tienristeystä mistä piti kääntyä, mutta Yrjö-pojalla on kartta kallossaan, kun on monta vuosikymmentä toimessa ollessaan näitä mantuja matkaillut. Eläkepäivilläänkään ei malta luopua vaan on kertomansa mukaan itse hakeutunut puutavarayhtiön palvelukseen. No jaa! Löytyihän sieltä hakkuualue suuren puun kantoja, latvuksia ja oksia, lisäksi karu maasto, kaikki tämä hiukan vaikeutti näiden vanhojen miesten liikkumista, mutta työ kävi tottuneesti ja arviolta kymmenisen hehtaaria siinä tuli turhasta risu- ja riukukasvustosta vapautettua. Työ oli veteraaneille talkootyötä toiveessa saada joulupaketti heikompiosaisille.

Huumori ja leikinlasku ei ole näiltä kovia kokeneilta miehiltä unohtunut vaikka useilla on ikää seitsemän vuosikymmentä. Kyllä siellä muutama nitro sujahti kielen alle kun asiaa seurasi, mutta tästä ”henkivakuutus” toimesta ei tehty ”numeroa”, hiljaisuudessa vain. Joku siinä sanoa paukautti pajupehkon kimpussa puuhatessaan, että ei se taitaisi hullumpi idea olla se pajuviljelys. Sehän olisi sopiva vertauskuva suurtyöttömyyteen ja yhä suurempaan velkakierteeseen johdetulle valtiontaloudelle. Kaikissa rappiolle asutuissa taloissa viljelyksien laitamilla sekä ojissa esiintyvät pajupehkot ovat varmin tuotantomerkki asumisen laadusta. Työtavoite siinä erilaisten kokkapuheiden soidessa saavutettiin. Palailtiin linja-autolle ja kun yhden jos toisenkin kurkkua kuivasi ajeltiin baariin ja siinäkös tuli emännälle kiire kun autolastillinen vanhoja ”kaljuja” yllättäen tunki tiskin ääreen, mutta emäntä Aino Kantola oli ammattinsa taitava ja nopea toimessaan ja kauan ei siinäkään viivytty. Veteraanien yhteisestä toivomuksesta kiitokset reippaalle emännälle. Vielä Yrjö ajatti linja-auton maamieskoulun pihalle ja oitis siellä oli johtaja vastassa. Vaikka minä sanoin hänelle, että täällähän on kitukasvuinen johtaja ei hän siitä suuttunut. Oli huumorimies 190 senttinen komea herra ja valtavan hyvin asiansa osaava hänkin. Koulun toiminnat hän esitti kyselemättä hyvin seikkaperäisesti. Erikoisesti painui mieleen maatalousopetuksen ohessa nuorille isännäksi aikoville annettava hitsaus- sekä muu metallialan koulutus, sekä perehtyminen erilaisiin maatalouskoneisiin. Mikä on suorastaan välttämätöntä nykyajan koneellistuneelle maatalouden harjoittajalle. Vaikutelmaksi tässä työn ohessa ”pikavisiitiksi” muodostuneessa vierailussa jäi: että erilaiset toiminnat Haapajärvellä ovat osaavissa käsissä. Hyvää jatkoa!

3.11.1977

Kaikille on tuttu asia, että lama painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Vanhempi polvi on useassa tapauksessa sitä mieltä, että mitään todellista lamaa ei olekaan. Vaan että se on tiedotusvälineitten radion, television lehdistön ja ammattityytymättömien mustamaalausta. Pienimpien eläkkeiden saajatkin sanovat, että kyllä tällä kummasti jauhopuuroa keittelee. Sitä vain monet ihmettelee miksi isokenkäiset ovat itselleen varanneet oikein jättipotin eläkkeellä siirtymisen ajaksi. Miksi oman käden oikeudella otettua puoluetukea yhä kasvatetaan? Miksi Salorajutun tiimoilta väläytetään ”jälkien haisevan” aina hallitusportaisiin asti? Veronkierto siinä suuruusluokassa mitä tutkimuksissa on tullut ilmi ja mitä jatkossa lisää tulee on ehkä vaatinutkin taustatueksi pieniä ”lahjoituksia?”

Käsitykset oikeasta ja väärästä ovat hämärtyneet. Ryöstöt, varkaudet ja murrot sekä hämäräksi jääneet tehdaspalot ovat oireellisia todisteita siitä että yläpään esimerkki on tehonnut, siis mitä isot edellä sitä pienet perässä.

Omasta puolestani olen sitä mieltä, että lamassa on niin paljon toden makua, että asioista päättäjienkin tulisi keskinäisten riitelyjen asemesta ensinnäkin pienentää hallintomenoja. Ylisuureksi paisunutta virkamieskuntaa ylisuurine palkkoineen. Olisi aika jo siellä yläpäässäkin saada tuntuma siihen mitä on olla sen alan työtön. Alemmista kerroksista tämä tuntuma on jo saatu. Työttömyyskorvauskin riittäisi sama, ainakin pitäisi riittää mikä pienipalkkaisillekin. Yksi henkiparkahan meillä kaikilla on ”puolustettavana”.

Tosiasia on, että maapallon eri kansat ovat tulleet omavaraisiksi monista niistä tuotteista mitä meillä olisi heille tarjottavana, toiset taas eivät pysty niitä ostamaan. Maksuvälineiden valuutan tai meille käyvän tavaran puuttuessa. Onkohan nyt niin että tie hyvinvointi ja elintasokilvassa on kuljettu loppuun? Olemmeko kaikki osasyyllisiä tähän lamaan siinä mielessä, että olemme asettaneet vaatimukset elämisen laadun suhteen liian korkeiksi. Olemme ”ulosmitanneet” tulevien vuosien satoa ja nyt on maksun aika. Juttu on sama jos teemme velkaa kauppaliikkeeseen, kun velka on tullut kyllin suureksi uutta luottoa saamme vasta kun olemme entisen maksaneet. Me vanhemmat kakara olemme nähneet monta sellaista ajanjaksoa, että tulotaso on ollut vain nykyisen minieläkkeiden tasoa jopa allekin, mutta menetelmänä olojen parantamiseen on käytetty, onpa ollut suorastaan pakko käyttää oman avun periaatetta.

Se on kovempi yritys ja suu säkkiä myöten. Menot järkevään suhteeseen tulojen kanssa. Ehtona olisi tässä tilanteessa, että jokaiselle terveelle ihmiselle kelpaisi hänelle osoitettu työ vaikka se ei olisikaan hänen koulutustaan vastaavaa. Tällä menetelmällä työttömyysluvutkin saataisiin kaunistumaan.

Esimerkiksi ”hulluina” rakennusvuosina kouliintuneille kirvesmiehillekin pitäisi kelvata muukin työ. Samoin opillisille aloille koulutetuille. Onhan suorastaan älytöntä, kun vanhempien ja yhteiskunnan suomien mahdollisuuksin joka vuosi kymmenet tuhannet lakitetaan ylioppilaiksi toisten vielä jatkaessa opintoja, että näille ei sitten kelpaa ruumiillinen työ. Lisäksi meille kaikille se pitäisi kelvata siihen palkkatasoon, että kilpailukykymme kovassa maailmassa säilyy. Asia on paljolti siitä kiinni ja on osaltamme avain laman poistamiseen.

24.11.1977

Vanha sanonta kuuluu: ”Kyllä sialla syitä on kun maa jäätynyt ja kärsä kipeänä.” Niinpä kakarallakin on oma syynsä siihen, kun tämän palstan tonkiminen on hiukan epäsäännöllistä, vaikka minunkaan mieleeni tämä toteamus ei ole. Onhan tämä kunnon Kalajaako muodostunut jokilaaksojen valtalehdeksi. Äskettäin juhlittuaan puolivuosisataista taivaltaan astelee varttuneen vakain askelin kohti vieläkin valoisampaa tulevaisuutta. Tämä kakaramainen epäsäännöllisyyteni, näin arvelen on tietenkin ollut enemmän ihastuksen kuin vihastuksen aihe. Roiskutanhan hieman ”kuraa” kaikessa viattomuudessa ja anteeksi pyydellen kuten yllä näkyy. Olen aikaisemmin jutuissani suositellut kansallis- ja luonnonpuistovouhotusten vasta- tai olisiko myötäpainoksi koko maanlaajuista kansallispuiston perustamista. Sen vuoksi, että en olisi niin kuin se entisaikojen pappi joka saarnatessaan oman raadollisuutensa tuntien julisti: ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä opetan”. Olen nimittäin lämpöenergiaa hankkinut tuolta metsän siimeksestä. On aikaa kulunut 25 vuotta kun silloisen risukon perkkasin kasvukuntoon. Nyt sieltä löytyy jo tukkikoivuja, jota hakatessa johtuu mieleen miksi maassamme ei käytetä kotoista lämpöenergiaa, jota järjellisesti käyttäen riittää loputtomiin. Miksi vieläkään uutta rakennettaessa ei oteta huomioon tätä, vaan kaikki lämpötalous rakennetaan ehtyvän ja vääjäämättömästi kerran loppuvan öljyn varaan. Sähkölämmitykseen siirryttäessäkin on muistettava, että sekin lämpö valtaosin tuotetaan öljyn avulla. Jos meidän kylämme, kaupunkimme, liikekeskuksemme lämpö tuotettais puuta hyväksi käyttäen olisi työtä metsissä sekä kuljetuksissa kulutuspaikalle. Työttömyysluvut tätäkin tietä olisivat paljon kauniimmat. Ulkomaiset velatkin, jos eivät ehkä saataviksi muuttuisi olisivat ainakin paljon pienemmät. Kun puun ja siitä saatavien tuotteiden kysyntä maailmanmarkkinoilla on tällä kertaa heikko, sekä puusta saatava kantohinta olematon, on ainakin viljelijäväestölle eduksi pistää ”pökköä” pesään, vaikkapa pöllipuita. Ei nykyisillä kantohinnoilla rahapula helpotu. Metsät on käytännöllisesti katsoen sosialisoitu. Kalevi Sorsalle ja hänen elvytyshallitukselleen sanoisin: Tukekaa valtion varoin, ei niinkään paljon viljelijäväestöä, vaan koko kansaa, että Ruotsin käytännön mukaisesti riittävän suuret tankit kriisiaikojen varalta olisivat öljyä täynnä ja nimenomaan maanviljelijäin varastoissa. Ei ole vielä käytäntöön sovellettu puukaasun käyttöä polttoöljyä korvaamaan. Tuo ehdottamani toimenpide olisi paras henkivakuutus tälle kansalle, jotta koneet pyöris vetäisivät syötävää tuolta maan kamarasta. Sillä sieltä se nousee niidenkin leipä, jotka eivät ole pellon kanssa missään tekemisissä ja niitä on paljon. Viljelijöitä vähemmän.

22.12.1977

Hyvät ystävät ja kylänmiehet, näin aloitti sota-ajoilta tutuksi tullut ja viime päivinäkin radiossa muistiin palautettu ”Jahvetti” tarinansa. Radiosta kuulee vieläkin paljon hyvää ohjelmaa jopa kuuntelemisen arvoista. On kuitenkin viime aikojen ”käyrä korkealla” –ohjelmassa alkanut esiintyä se sairaalloinen piirre, missä suorastaan kaikki menestyksellisesti toimineet liikeyritykset leimataan jopa rikollisiksi. Näiden yritysten perustajia apteekkareita, kauppiaita, sun muita toimenmiehiä, jotka ovat nähneet kenkänsä nokkaa pitemmälle, heitä ei arvosteta tämän kansan hyväntekijöinä jota he todellisuudessa ovat olleet, joiden yritysten ansiosta tämä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakentunut. Jos näille jo yhtiöiksi muodostuneille yrityksille on vuosikymmenien, ehkäpä vuosisadan saatossa kertynyt tehdaslaitoksia koneineen, kuljetusvälineineen ja jotka nykysuuntauksen mukaan nähdään riiston tuottamana ansiottomana hyötynä, ne kaikki ovat vain tuotannossa välttämättömänä osana pyörivää käyttöomaisuutta. Omistajat ei voi sitä omaisuutta kuluttaa, tai uhrata kerskakulutukseen. Hyvästi menestyvät yritykset ovat se sampo, joka tälle kansalle jauhaa yhden purnun syötäviä, toisen myötäviä , kolmannen kotipitoja, eli toisin sanoen kaikki elämämme tarpeet. Ne ovat yhteistä omaisuutta ilman sosialisoimista koko kansalle, edellytyksenä on, että niille lainsäädäntöteitse ja työmarkkinajärjestöjen taholta turvataan mahdollisuus kannattavaan toimintaan. Se yleinen radiossa ja televisiossa yritysvihamielinen saivartelu ja, kuten kuka omistaa tuotantovälineet, sekä muu samantapainen myrkynkylvö olisi aika lopettaa. Tässä talouselämää taitamattomien maistereiden hallitsemassa maassa on tällä alalla edetty jo liian pitkälle. Mikään yritys, yksityinen tai kansallistettu, ei voi jatkuvasti toimia tappiollisena. Mitään irtisanomissuojaa ei myöskään tarvita yrittäjien rasitteeksi, jos työntekijä hoitaa oman osuutensa tunnollisesti sekä että työnantajalle on hänelle kannattavaa työtä tarjolla. Kaikki pelaa silloin talouselämän käytännön lakien mukaisesti. Sanon tämän jopa pienoisella asiantuntemuksella. Olen 13-vuotiaana suunnistanut maailman turulle, koskaan ei ole irtisanottu syyttä. Jos työnantajalla on työ loppunut ei se ole hänen syynsä. Olen sen aina hyväksynyt tosiasiana. Näihin aikoihin ei myöskään ollut työttömyyskorvauksia, paremmin kuin muitakaan sosiaalisia etuja mitä nyt on. Sen kun vaan reppu pykälään ja ilman ketään syyttämättä nostettiin kytkintä, taival taittui usein jalkapatikassa ja jos näistä patikkaretkistä ei olisi ollut apua ei tätäkään tarinaa syntyisi. Toisasia on: ”Henki pihisee vielä”. Näille ”Kalajaakon” lukijoille tiedoksi ilmoitan tavataan taas pyhien jälkeen, jos vain henki vielä pihisee. Enkä toivota teille hauskaa joulua, kyllä te sitä hommaatte kaikilla rahoillanne, jopa velaksikin. Ja kun joulu on ollut oikein hauska tulee jälestäpäin oikein sairaaksi. Ylensyöminen ja juominen vaativat näes jälkiveronsa. Tällaista olen isoilta pojilta kuullut. Kakaralla ei ole mahdollisuutta oikein riehakkaaseen menoon. On nimittäin aviosiippa sorttia sellaista, hän antaa kylille lähtiessä muutaman lantin kouraan tuumaillen: Näillä saat sitten viettää niin rietasta elämää kun osaat. Jaa: Tässä tarinoidessa meinaa asia unohtua, minä kun olen hyvä köyhille, vaikka minulla ei ole mitään antamistakaan, ne toivotukset nimittäin: Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Samoin myös sinne lehtitaloon. Ja että maisterit saisivat syöksykierteeseen johtamansa asiat kuntoon. Tätä toivokaamme.!