[Kuva: Tie, joka halkoo suomaata]
Juseliuksen sahan työläisiä 1920-luvulla.

Vuorineuvos Juseliuksen perustama Holman saha oli merkittävä tekijä Kalajoen talouselämässä 1900-luvun alussa. Se työllisti kymmeniä perheitä ja vakiinnutti osaltaan Kalajoen asemaa Pohjanlahden rannikon huomattavana sahakeskuksena.

Fritz Arthur Juseliuksen (1855–1930) nimi yhdistetään nykyään useimmiten siihen säätiöön, jonka tämä maineikas puunviejä ja valtiopäivämies perusti. Vuorineuvoksen vaikutus näkyi kolmisen vuosikymmentä myös Kalajoen talouselämässä Juseliuksen ostettua 1900-luvun taitteessa Holman sahan.

Tämän sekä muutamaa vuotta myöhemmin perustetun Santaholman sahan tulo Kalajoen suulle merkitsi todellista läpimurtoa jokilaakson sahateollisuudelle. Parhaimmillaan Juseliuksen saha työllisti yli sata henkilöä.

Sahateollisuus Kalajoella oli käynnistynyt 1870-luvulla, jolloin koko maassa tapahtui vastaavaa kehitystä seurauksena sahauskiintiöiden ja höyryvoiman käyttöä koskevien rajoitusten poistamisesta. Vuonna 1877 Kalajoella oli jo kolme sahaa; neljäs perustettiin viisi vuotta myöhemmin. Höyrysahojen aikakausi alkoi täällä hieman ennen vuosisadan vaihdetta. Alb. Wulff rakennutti tuolloin Holman höyrysahan, joka kuitenkin ajautui pian konkurssiin. Sahaustoiminnan keskeytyminen jäi kuitenkin lyhyeksi Juseliuksen ostettua käyttökelpoisen sahan.

Porilainen Juselius oli aikanaan Suomen huomattavin puunviejä ja myös kansanedustaja valtiopäivien porvarissäädyssä vuosina 1897–1906.

Juseliuksen mausoleumin suosio on säilynyt

Fritz Arthur Juseliuksen ainoan lapsen Sigridin menehtyminen vaikeaan sairauteen ohjasi suuressa määrin isän ajatuksia vuosisadan alussa. Hän rakennutti Sigridin muistolle omistetun hautakappelin ja antoi perustamalleen säätiölle tyttärensä nimen. Säätiön tarkoitukseksi tuli lääketieteellisen tutkimuksen edistäminen.

Käppärän hautausmaalla sijaitseva arkkitehti J. Stenbäckin suunnitteleman mausoleumi on edelleen Porin tunnetuin rakennus- ja kulttuurihistoriallinen kohde. Sen freskot ovat Akseli Gallen-Kallelan käsialaa. Kyseessä on Gallenin miehuusajan suurisuuntaisin freskosarja, jonka tekeminen ajoittui vuosiin 1901–1903.

Maalausten pohjustuksessa ja suojelemisessa ei otettu riittävästi huomioon pohjoisen ilmanalan vaikutusta, ja freskot rappeutuivat vähitellen tuhoutuen lopullisesti tulipalossa. Jorma Gallen-Kallela on myöhemmin toteuttanut uudet monumentaalimaalaukset isänsä esikuvien mukaisesti.

Freskoissa on pyritty tuomaan esiin elämää varjostavan kuoleman ikuista voittokulkua, syksyn ja talven tuhoavien voimien tunkeutumista kevään ja kesän nuoruuteen ja rakentavaan työhön sekä hävityksen lopullista kaikkivaltaa, karonin veneen ainaista odotusta.

Holman sahan ostaminen ajoittui tähän Juseliuksen elämän traagisimpaan vaiheeseen. Hän oli silloin 45-vuotiaana jo monien menestyvien sahojen, muun muassa Pyhäjokilaaksossa, ja muiden tuotantolaitosten suuromistaja. Juseliuksen toimesta rakennettiin myös Santaholman myöhemmin ostama Pirttiniemen saha Raaheen.

Uuno Välimaakin töissä Holman sahalla

Kalajoella vuorineuvos ehti käydä harvoin. Myöhempi kunnanjohtaja Uuno Välimaa oli nuorena töissä Holman sahalla ja kertoi nähneensä omistajan vain kolme kertaa.

Juseliuksen sahaa valvoi Iivari Vuorinen, joka toimi Juseliuksen kaikkien Pohjois-Suomen sahojen ja muidenkin tuotantolaitosten ylijohtajana. Holman sahan hoitajina ovat toimineet ainakin Emil Sundvall, Oskari Syrjälä sekä Pedersen ja Cavander. Tunnetuimmat konemestarit olivat Pihlaja ja Wahlbäck. Saha-asentajina mainitaan Laukka, Koskinen ja Parhiala.

Monien vuosien ajan sahattiin kolmessa vuorossa; parhaina päivinään saha työllisti yli sata henkilöä. Santaholman rakennuttama Jokisuun saha – vastapäätä Holman sahaa, joen toisella puolella – valmistui kivihiomoineen vuonna 1903. Holman sahan työntekijöiden muistoissa ovat säilyneet sahojen väliset korrektit suhteet, joista osoituksena olivat muun muassa yhteiset uitot joessa.

Santaholman historiassa mainitaan vuorineuvos Julius erittäin myönteisesti ja kerrotaan esimerkiksi hänen ja Antti Santaholman tapaamisesta. Juselius lienee jossain vaiheessa suunnitellut monien sahojensa yhdistämistä yhteen paikkaan lähelle sopivaa laivaussatamaa. Tällöin hän oli kiinnittänyt huomionsa Rahjan saaristoon. Lopulta hän kuitenkin päätyi laskelmissaan Raaheen, kun tämä kaupunki tarjosi Juseliuksen sahoille sekä hyvän paikan että edulliset ehdot.

Työväkeä Porista saakka

Holman saha tarjosi vuosikymmenien kuluessa työtä kymmenille perheille. Etäämmältäkin tultiin; jopa Porista, Juseliuksen kotiseudulta saapui työväkeä. Usein Kalajoesta muodostui siirtolaisten pysyvä asuinpaikka.

Monen miehen ja naisen elämästä varsin huomattava osa kului Holman sahan palveluksessa. Toimitusjohtaja Arvo Pahkala on 1960-luvulla haastatellut useita sahan veteraaneja ja tallettanut heidän arvokkaat kokemuksensa tiedoksi ja opiksi jälkipolville. Tuolloin haastatellut olivat silloin jo 75–90-vuotiaita eläkeläisiä.

Kaikkein pitkäaikaisimpia työntekijöitä Holman sahalla olivat Jenni ja Matti Brutöör. Edellinen oli kotoisin Porista, jälkimmäinen Himangalta. Vaimo oli töissä sahan keppi- ja päremyllyissä, aviopuoliso toimi merkkarina ja päreensahurina. He ovat muistelleet yli 25-vuotista Holman sahan aikaansa:

”Työpäivä oli 10 tuntia, päiväpalkka parhailla työntekijöillä puolestatoista kolmeen markkaan. Parhaina aikoina sahalla oli toistakymmentä hevosta, normaalistikin ainakin viisi tai kuusi. Talviaikaan sahatavaraa ajettiin joen yli Ämmään, jossa Juseliuksella oli toinen lautatarha sahan vierellä olevan lisäksi. Sahattu tavara kuljetettiin paattien vetämillä proomuilla Raaheen.

Tapaturmiakin sattui. Eräs pahimmista oli Fredrik (Feetu) Untisen olkavarren leikkaantuminen sirkkelissä. Hän toipui vammastaan niin hyvin, että pystyi myöhemmin vielä työhön sahalla.”

”Eikös töihin tulla?”

Sahanhoitajista värikkäin persoona lienee ollut Emil Sundvall. Matti Brutöör on korostanut, että työntekijät uskalsivat lähestyä häntä vain arkaillen. Vaikeissa tilanteissa hän kuitenkin saattoi antaa periksi ja ottaa tosiasiat huomioon. Tehtävänsä hän hoiti ilmeisen mallikelpoisesti.

Yli 20 vuotta Holman sahalla työskennellyt nuorukainen Kalle Orasmaa oli eräs niistä, jotka uskalsivat mennä Sundvallin eteen valittamaan, ettei 1,75 markan päiväpalkka ole riittävä. Yksiselitteinen vastaus tuli heti: ”Sinä tulet palkankorotusta hakeen, kun miehetkään ei tule. Saat jäädä töistä pois, enkä ikinä tule hakeen takaisin.” Orasmaa lähti ja päätti siirtyä uittotöihin. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä äkkiluontoinen sahanhoitaja asteli vastaan ja kysyi: ”Eikös töihin rulla?”. Orasmaa palasi sahalle entisellä palkalla.

Kalle Orasmaan puoliso Lyydi (o.s. Vetoniemi) kuului niin ikään Holman sahan työväkeen. Myöhemmin, vuonna 1927, Kalle Orasmaa lähti kokeilemaan onneaan Yhdysvaltoihin. Kun siellä pian alkoi lama ja työttömyys, hän palasi 1930-luvun alussa Kalajoelle. Holman sahan toiminta oli silloin jo lopullisesti pysähtynyt.

Ankaraotteinen sahanhoitaja Sundvall asui aluksi Pitkäsenkylän Mantilassa omistamassaan talossa. Karjanhoitajana toiminut Anna Koivisto on kertonut joutuneensa hoitamaan muun työnsä ohella samanaikaisesti sekä omaa että Sundvallin lasta. Tämä sisukas nainen oli menettänyt isänsä jo 12-vuotiaana, toiminut nuorena kätilönä ja sairaanhoitajana luonnonmenetelmin ja siirtynyt sitten yli 40 vuoden ajaksi töihin sahoille. Hän on muistellut, että Sundvall aloitti Kalajoella Juseliuksen metsäpomona ja siirtyi vasta myöhemmin Holman sahanhoitajaksi ja asettui samalla asumaan sahan konttoritaloon.

Kello kuusi aamulla aloitettiin

Työpäivä sahalla alkoi kello kuusi aamulla. Monet joutuivat lähtemään kotoaan jo tuntia aikaisemmin, muutamat vielä ennemmin. Silloin kun kyseessä oli suuren lapsiperheen äiti, olosuhteet olivat piinallisen ankarat ja raskaat.

Hihna Untinen (o.s. Myllylä) on Arvo Pahkalalle kertonut kulkeneensa ainakin vuosikymmenen ajan Pohjankylän Kiviojan kankaalta vakituisesti Juseliuksen sahalla töissä. Hänellä oli kaikkiaan yhdeksän lasta, useimmat niistä tuohon aikaan aivan pieniä. Useiden kilometrien työmatka kuljettiin mennen tullen jalkaisin. Kymmentuntisen sahatyön jälkeen odottivat lapset ja kotityöt. Kansalaissodan 1918 aikaan tilanne oli kerran se, että lapsille jaettiin aamulla viimeiset leipäpalat. Jauhoja ei tahtonut saada mistään; kaupastakin myytiin kelvottomia aineita. Tilanteen pelasti eräästä talosta saatu lämmin leipä.

Mainittu tilanne ei ollut läheskään ainoa tuon perheen raskas koettelemus. Rasitus, ahdistus ja epätoivo olivat ajoittain tuttuja monille muillekin sahatyöläisperheille. Katkeruudella Holman sahan veteraanit eivät kuitenkaan ole elämänsä ankaruutta muistelleet. Saha antoi joka tapauksessa työtä, useille vuosikymmenien ajaksi. Se takasi jokapäiväisen leivän, eräissä tapauksissa tosin melko kapean.

Holman sahan olemassaololla oli aikanaan suuri merkitys jokilaakson ihmisille. Elinkeinoelämä vilkastui, ja vanha emäpitäjä Kalajoki saattoi tarjota runsaasti pysyviä työpaikkoja. Juseliuksen aikakauden päättyminen merkitsi tietyllä tavalla paikallisen sahateollisuuden pioneerivaiheen päätepistettä.

Vuonna 2000 töiden lopullisesta päättymisestä Holman sahalla tuli kuluneeksi jo 70 vuotta. Yhdysvalloista vuonna 1929 lopulla levinnyt, yleismaailmalliseksi laajentunut taloudellinen lama pysäytti monen muunkin Suomen sahan toiminnan joko tilapäisesti tai lopullisesti 1930-luvun alussa.

Hieman ennen sahauksen päättymistä vuorineuvos Juselius kävi viimeisen kerran Kalajoella liikkuen arvonsa mukaisesti loistoautolla. Terveys oli jo heikentynyt, mukana oli sairaanhoitaja. Juseliuksen matkat lähestyivät silloin loppuaan; hän lähti rakkaan tyttärensä luokse helmikuussa vuonna 1930.

Tuolloin Holman saha oli jo lopettanut toimintansa. Muutamaa vuotta myöhemmin Santaholma Oy osti koko sahalaitoksen ja siirsi sen koneiston muille tuotantolaitoksilleen. Holman sahan entisellä alueella on tänään omakotitaloja.