Victor Wilhelm Wichmann syntyi 21.12.1826 Raahen apteekkarin Carl Wichmannin perheeseen. Hänen äitinsä oli Kalajoen kirkkoherran Johan Frosteruksen tytär Beata Gustava Frosterus. Wichmann valmistui ylioppilaaksi 22.6.1848, ja hänet vihittiin papiksi 16.12.1853. Vuodesta 1850 lähtien hän oli toiminut Raahen ala-alkeiskoulun opettajana, mutta vuonna 1854 hän erosi virastaan ja siirtyi Lumijoen kappalaisen apulaiseksi. Neljä vuotta myöhemmin hän palasi takaisin Raaheen ala-alkeiskoulun opettajan virkaan ja toimi siinä aina vuoteen 1873, jonka jälkeen sai Saloisten kappalaisen viran. Sieltä hän siirtyi Kuusamoon 1.2.1881.

Victor Wichmannin lapsuudenkoti oli varsin varakas ja sivistynyt. Kodissa harrastettiin paljon musiikkia, sillä apteekkari Wichmann oli hyvin musikaalinen ja soitti taitavasti viulua. Hän oli ensimmäisenä mukana kaikissa Raahen sivistyksellisissä riennoissa. Kerrotaan, että apteekkari Wichmann perusti vuonna 1834 Raahen ensimmäisen kirjaston, jonka yhteyteen tuli myöhemmin lukusali ja museo. Hänellä oli kotonaankin suuri kirjasto, johon hänen lapsensa saivat tutustua heti, kun kykenivät.

Victor Wilhelm Wichmannin voidaan katsoa tehneen elämäntyönsä Raahessa opetustehtävissä. Hän oli vaativa ja ankara kurinpitäjä mutta erinomainen opettaja. Oppilaidensa keskuudessa Wichmann piti yllä kuria muun muassa iskemällä heitä ”klupulla” kynsille. Kurinpitoväline klupu oli koulupoikien pajunvitsoista punoma kyynäränmittainen patukka. Maisteri Wichmannin oli tapana astella luokassa ja kuulustella poikia pureskellen samalla klupua niin, että koulupojat saivat aiheen sanoa: ”Taasen piti käydä tekemässä uusi klupu, kun maisteri söi sen entisen.” Wichmann otti privatisteiksi, yksityisoppilaiksi, myös tyttöjä. Heille hän ei ollut niin ankara kuin pojille, saattoipa kuitenkin joskus tuiskahtaa: ”Uh, sinä senkin pässi!”

Victor Wichmannin luonnetta kuvailtiin vilkkaaksi, kiivaaksi ja musikaaliseksi. Hän oli etenkin nuorempana taiteilijasielu, joka lauloi ja soitti, kirjoitti runoja, rakasti teatteria ja näyttelikin. Vanhemmalla iällä hän tosin tasaantui. Hyvän opettajan maineen lisäksi hänet tunnettiin myös voimallisena saarnaajana. Vaikka Wichmannin perheessä olikin useita herännäisyyden omaksuneita, ei hän itse todennäköisesti kallistunut siihen koskaan.

Kuusamoon tullessaan Wichmann oli 54-vuotias. Tuolloin ristiriidat kirkon ja lestadiolaisuuden välillä Kuusamossa nähtävästi lientyivät, sillä ruustinna oli lestadiolainen eikä kirkkoherra Wichmann itse ollut omaksunut tiukasti mitään erityistä uskonsuuntaa, esimerkiksi herännäisyyttä. Iästään huolimatta hän teki talvikaudella pitkiä pitäjämatkoja kiertäen laidasta laitaan laajan seurakuntansa. Hän piti myös kinkereitä, kuusiviikkoista rippikoulua sekä syksyisin messuja syrjäkylillä.

Heti Kuusamoon asetuttuaan Wichmann huomasi, että kirkko oli huonossa kunnossa. Vuonna 1884 hän saikin seurakunnanvanhinten tukemana aikaan kirkon korjauksen. Hän kiinnitti huomiota myös nopeasti täyttyvään hautausmaahan ja halusi perustaa uuden kirkkotarhan. Kirkkoherran mielestä sopiva paikka siihen tarkoitukseen löytyi Nilojoen toiselta puolelta, kahden kilometrin päästä kirkolta. Monen seurakuntalaisen mielestä matka oli liian pitkä ja paikka syrjäinen, mutta asiasta päästiin kuitenkin lopulta yksimielisyyteen. Uusi hautausmaa perustettiin Nilonkankaalle ja vihittiin käyttöön maaliskuussa 1891.

Kirkkoherra Wichmann oli pätevä koulumies, joten luonnollisesti kansanopetus oli hänelle tärkeä asia. Piispantarkastuksissa hän harmitteli, että kouluja oli liian vähän; suurin osa lapsista jäi yksinomaan kotiopetuksen varaan, mikä näkyi heidän sivistyksessään. Hän valitti myös, että pyhäkoulutoimintaa ei saanut Kuusamossa järjestettyä ja lukutaidottomia oli paljon vielä rippikoulussakin. Wichmann antoi kyllä katekeettakoululle suuren merkityksen, mutta oli sitä mieltä, ettei yksi katekeetta ja yksi koulu riittänyt Kuusamon kokoisessa seurakunnassa.

Wichmannin ollessa Kuusamon kirkkoherrana Posio halusi erottautua Kuusamosta itsenäiseksi seurakunnaksi. Kirkkoherra Wichmann kannatti tätä asiaa lämpimästi. Hän tiesi, että Kuusamon väkiluku kasvoi nopeasti eikä tiestö ulottunut kauas seurakunnan syrjäisimmille perukoille. Kaiken lisäksi Kuusamo oli vesien pirstoma ja asumukset olivat hajallaan toisistaan, välillä oli upottavia jänkiä ja syrjäseuduille oli hankala päästä esimerkiksi kastamaan lapsia. Posion erottaminen omaksi seurakunnakseen olisi helpottanut asiantilaa, mutta suunnitelma raukesi, kun Kuusamossa pidetyssä kokouksessa vuonna 1891 ehdotus ei saanutkaan kannatusta.
1800-luvun loppupuolella lestadiolaisuuden ja kirkon, piispan sekä papiston välit alkoivat Kuusamossa kiristyä. Silloinen hiippakunnan piispa Gustaf Johansson oli vanhoillinen mies, joka edusti teologiassaan beckiläistä biblismiä. Beckiläisyydelle oli tunnusomaista Raamatun aseman voimakas korostaminen ja arvosteleva suhtautuminen esimerkiksi lestadiolaisuuteen ja muihin ”epäraamatullisiin” uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin. Johansson tuli tunnetuksi penseästä asennoitumisestaan niin lestadiolaisiin, Suomen Luterilaiseen Evankeliumiyhdistykseen kuin Pelastusarmeijaankin. Erityisen araksi tilanne kävi voimakkaasti lestadiolaisessa Kuusamossa, jossa seurakunnan ruustinnakin tunnusti samaa uskonsuuntaa eikä suinkaan kätkenyt kynttiläänsä vakan alle. Kuusamossa käydessään piispa Johansson läksytti kursailematta niitä seurakuntalaisia, jotka olivat omaksuneet lestadiolaisuuden, eikä varmaan jättänyt tarttumatta kirkkoherran kotioloihinkaan.

Lestadiolaisuuden ja kirkon kädenväännön ohella toinenkin tapaus häiritsi kirkkoherra Wichmannin mielenrauhaa. Hänet nimittäin pidätettiin vuodeksi virasta, koska oli hän vihkinyt avioliittoon parin, joka oli kuulutettu vasta kaksi kertaa. Tapaus sattui kevätkelirikon aikaan, kun pappilaan oli ilmestynyt kahdesti kuulutettu pariskunta pyytämään kirkkoherraa vihkimään heidät. Wichmann oli ensin kieltäytynyt rikkomasta lakia, joka tuolloin edellytti kolmea kuulutusta. Pariskunta oli kuitenkin selittänyt, että kelirikko saattoi pitkittyä usean viikon mittaiseksi, eikä heille sopinut siirtää vihkimistä kesään, sillä morsian oli jo muuttanut sulhasen kotiin. Kirkkoherra oli pohtinut asiaa hetken ja lausunut, ettei Keisari antaisi hänelle anteeksi vihkimistä mutta Jumala kyllä antaa. Niinpä hän vihki pariskunnan avioliittoon mutta joutui sittemmin lakitupaan vastaamaan tekosestaan.

Vuoden virastapidätyksen jälkeen Victor Wichmann palasi kirkkoherran tehtäviin. Hän kuoli Kuusamossa 4.4.1894.

Vanhemmat

Raahen apteekkari Carl Wichmann ja Beata Gustava Frosterus

Puoliso

  1. Emilia Augusta Ofelia Bergstedt
  2. Edla Metsälä

Lähdeluettelo