Menetettyään vapaussodassa kotinsa, hämäläisen maalaistalon, Emma Sipilä hakeutui mielisairaanhoitajakoulutukseen Lapinlahden mielisairaalaan. 1920-luvun alussa hän jatkoi opintojaan Oulun lääninsairaalassa. Valmistuttuaan hän sai paikan Kalajoen ja Alavieskan yhteisenä kiertävänä tuberkuloosihoitajana. Vuoden kokeilun jälkeen polkupyöräkyydillä hoidettava Alavieska jäi mahdottomana työpiirinä pois. Vuonna 1928 hän sai terveyssisartodistuksen Arvo Ylpön järjestämiltä terveyssisarkursseilta. Sen jälkeen työ terveyssisarten kesken jaettiin niin, että joen eteläpuoli, sen kaikki kylät, tuli Emma Sipilän työkentäksi.

Vuosina 1925–60 paikkakunnan asukasluku vaihteli 6 800:n ja 7 200:n välillä. Siirtoväkeä oli sodan loppuessa noin 4 000 henkeä. Äitiys- ja lastenneuvolat alkoivat toimintansa 1930; koulutarkastukset olivat säännöllisiä jo ennen sitä. Tuberkuloosin joukkotarkastukset kuuluivat työhön jo aivan alusta saakka, samoin calmette-rokotus ja eri kulkutautien rokotukset. Voidaan sanoa, että puolet pitäjän asukkaista oli Emma Ventelän rokottamia. Terveyssisar kävi ahkerasti sekä tuberkuloottisten että kulkutautia sairastavien kodeissa antamassa yksityiskohtaisia ohjeita hygieniasta. Se oli tarpeellista aikana, jolloin juuri muuta tautien vastustuskeinoa ei ollut. Työviikko oli kuusipäiväinen ja alkoi aamulla kello 6 tai 7 sen mukaan, milloin linja-auto millekin kylälle lähti. Kulkuneuvo, polkupyörä, nostettiin auton perässä oleviin koukkuihin. Työ alkoi pitäjän rajalta; polkupyörällä pääsi sitten talo talolta ja kouluihin poikkeamalla illaksi kotiin perheenäidin tavanomaisiin iltapuuhiin.

Piirinsä väestä Emma Ventelä huolehti loppuun saakka: hän rokotti vauvat ja oli mukana sulkemassa vainajan silmät ja auttamassa hankkimaansa arkkuun. Ventelän perheen neljän lapsen syntymän aikaan ei ollut äitiyslomia. Kesälomat oli, mutta vaikka maalaistalon emännällä oli silloin kädet täynnä omia töitä, niin puhelin soi lakkaamatta: piirin tutut ihmiset halusivat neuvotella, auttaisiko tässä tilanteessa kylmä vai lämmin kääre, pitäisikö ottaa aspiriinia vai olisiko ihan käännyttävä lääkärin puoleen. Puhelinta vailla olevat tulivat kysymään neuvoa Ventelän tuvan ovensuusohvalle istuen. Terve järki, suuri kokemus käytännön hoitotyössä ja auttamaan valmis mieli olivat ne välineet, jotka toivat tulosta. 35 vuotta kestäneen työrupeaman aikana pikkulasten kuolleisuus aleni 90 %, tuberkuloosista päästiin, samoin kulkutaudeista rokottamalla, lastenhoito kehittyi niin, ettei Emma Ventelän hoitamissa vuosikerroissa ole vääriä sääriä. Hänen viimeisenä työvuotenaan suoritettiin jättiurakka: koko väestö sai poliorokotuksen.

Mittavan ammatissa suoritetun työn lisäksi Vetelä osallistui alusta alkaen Lotta Svärdin työhön. Mannerheimin lastensuojeluliiton työhön hän osallistui vielä eläkevuosinaan. Sota-aikana hän kuului Vapaan huollon työvaliokuntaan ja sotakummivaliokuntaan. Hänen suurella perheiden olojen tuntemuksellaan oli näissä avustusjärjestöissä korvaamaton merkitys. Hän tunsi oman piirinsä perheissä kipeimmän avun tarpeen ja ohjasi erilaiset saadut avustukset viipymättä oikeisiin kohteisiin. Sodan aiheuttaman puutteen hän ymmärsi oman kokemuksensa pohjalta – olihan koti palanut perustuksia myöten ja talon naisväki pelastunut ilman päällysvaatteita kuin ihmeen kautta maaliskuun pakkaseen. Emma Ventelä oli jälleenrakentaja kahden sodan jälkeen. Hänen luonteenpiirteistään voi mainita toiveikkaan auttamisen halun.

Puoliso

Kalajoella 23.6.1930 Aukusti Ventelä, syntynyt 24.10.1891 Kalajoki, kuollut 13.3.1963 Kalajoki, vanhemmat talollinen Tuomas Mikonpoika Ventelä ja Maria Kustaava Matintytär Ylinauha