Aili Haapala syntyi Ilmajoen Tuomikylässä maanviljelijän perheeseen. Sisarustensa tavoin hän osallistui 16-vuotiaasta alkaen kotikylänsä nuorisoseuran toimintaan. Hän toimi seuran sihteerinä ja johtokunnan jäsenenä sekä naisvoimisteluosaston johtajana kahdeksan vuoden ajan. Maakunnallisen keskusseuran Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran johtokuntaan hän kuului vuodesta 1922 kymmenen vuoden ajan.

Käytyään Suomen Nuoriso-opiston talvikautena 1925–1926 hän toimi keskusseuran sihteerinä kuusi vuotta ja osallistui maakunnalliseen nuorisoseuratyöhön neuvojana ja lukuisten kurssien johtajana. Toiminta Etelä-Pohjanmaan nuorisoseurassa olikin kehityshaluiselle neitoselle erittäin kehittävää ja innostavaa, sillä hänen työtovereinaan olivat sellaiset tunnetut valistusmiehet kuin Santeri Alkio, Matti E. Mäki ja Yrjö Laurio. Nuorisoseuratyön ohella hän osallistui mm. maamiesseura- ja maanpuolustustyöhön sekä Etelä-Pohjanmaan raittiuspiirin ja Naisten raittiuskeskuksen toimintaan.

Solmittuaan avioliiton hän muutti 15 vuodeksi Helsinkiin. Täällä hän osallistui rannikkosotilaiden huoltoyhdistyksen toimintaan ja oli keskussotilassairaala I:n Suomenlinnan lainakirjaston hoitajana. 1940-luvun lopulla Tulkut muuttivat miehen syntymäseudulle Oulun läänin Pyhäjärvelle. Täällä Aili Tulkku osallistui tilan uudisraivauksen ja maanviljelystyön ohella moniin paikkakunnan harrastuksiin. Hän toimi Pyhäjärven nuorisoseurassa, Ruotasen maamiesseurassa ja sen naisosaston puheenjohtajana sekä oli perustamassa maalaisliiton naisosastoa ja toimi sen puheenjohtajana; samoin hän oli perustamassa partiolippukunta Pyhäjärven Erätyttöjä ja oli sen puheenjohtajana.

Pyhäjärvi-seuran toimintaan hän osallistui innostuneesti mm. kotiseuduntutkijana. Hän oli mukana Pyhäjärven kunnalliskodin johtokunnassa ja kuului Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton liittovaltuustoon ja valistusvaliokuntaan 1951–1963.

Kirjallinen toiminta oli keskeinen osa Aili Tulkun harrastuksia. Jo nuoruusvuosina hän tuli Nuoren Voiman Liiton kirjallisen harrastuspiirin jäseneksi ja 1920-luvulla hän oli Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran viiden vuosikirjan Lakeuden Nuorison toimittajana. Hänen artikkeleitaan ja kaunokirjallisia tuotteitaan, mm. runoja on julkaistu useissa eri julkaisuissa. Myöhempinä ikävuosinaan hän harrasti sukututkimusta ja teki laajan selvityksen ilmajokelaisesta suvustaan.

Vanhemmat

talollinen Salamoni Antinpoika Haapala ja Loviisa Juhontytär Hakala

Puoliso

7.6.1931 lääkintävääpeli Herman Tulkku, syntynyt 24.9.1899 Pyhäjärvi, kuollut 6.5.1966, vanhemmat talollinen Herman Laurinpoika Tulkku ja talollisen tytär Anna Kustaava Aatamintytär Niemelä