Jo 17–18-vuotiaana nuorukaisena Uuno Torkkola teki sepäntöitä pienessä pajassa kotonaan Matkanivan Ylikivelässä. Kun hän vuonna 1929 rakennutti Matkanivankosken partaalle Leppärannan talon, siirrettiin paja talon pihapiiriin. Paja oli hirsirakenteinen ja pohjapinta-alaltaan ainoastaan noin neljä kertaa neljä metriä. Sinne mahtuivat kuitenkin ahjo, alasin sekä muut perustarvikkeet ja työkalut. Myöhemmin Uuno Torkkola osti Köhölän kuuluisan Seppä-Heikin pajan irtaimistoineen. Se purettiin ja kuljetettiin hirsinä Leppärantaan. Siellä rakennus koottiin aiemman pajan yhteyteen, jolloin muodostui vinkkelirakennus. Nyt oli tilaa sorville ja muille laitteille.

Uuno Torkkolan eli Leppärantasen maine hyvänä seppänä tiedettiin lähipitäjissäkin, ja töitä alkoi olla yhä enemmän. Viikatteita taottiin joka vuosi satamäärin. Hevosvetoisia niittokoneita, puimakoneita, myllynosia ja paljon muuta tuotiin korjattavaksi Leppärannan pajalle. Uuno Torkkola ei enää pärjännyt pajassaan yksin, vaan otti avukseen oppipoikia, joista kehittyikin vuosien myötä melkoisia mestareita. Oppilaita tuli kauempaakin. Muun muassa Nivalasta oli Uuno Torkkolan opissa useampi mies. Heille järjestyi kortteeri Maria ja Uuno Torkkolan kodista. Joskus, kun pitempimatkalaisia oli yhtä aikaa enemmän kuin kaksi, joku pääsi majoittumaan Ylikivelään. Paja oli kiinnostava paikka myös ympäristön pikkupojille. Siellä tapahtui usein mielenkiintoisia asioita. Pajan tienoilta löytyneet kierteiset sorvinlastut ja kiiltävät pellinkappaleet olivat kuin pieniä aarteita.

1950-luvulla Uuno Torkkola rakennutti maantien varteen tilavan pajarakennuksen. Se muurattiin harmaista tiilistä ja katettiin punaisilla kattotiilillä. Rakennukseen tuli ahjohuone, sorvihuone, iso korjaamohalli sekä konttorihuone, johon hankittiin myös puhelin. Sepät pääsivät jatkamaan työtään todella hyvissä tiloissa. Kolme neljä miestä teki töitä. Usein Torkkolan pajan pihamaalla oli melkoinen ruuhka. Töitä, joita muualla ei pystytty tekemään, tuotiin pitkienkin matkojen takaa Matkanivan maineikkaan seppämestarin tehtäväksi. Ja Torkkolan pajalla vaikeatkin työt – kuten vääntyneiden akselien oikaisemiset – onnistuivat. Eräs hänen maineikkaimmista töistään oli Annosen palaneen sahan vääntyneen raamin oikaiseminen. Saha tuhoutui tulipalossa vuonna 1946, ja sammutustöiden aikana palomiehet ruiskuttivat kylmää vettä tulikuuman raamin päälle, jolloin se vääntyi. Onneksi Torkkolan seppä oli tarpeeksi taitava korjatakseen vahingon.

Uuno Torkkola ei ollut käynyt sepänkouluja, vaan oli oppinut taitonsa kirjoista ja käytännön töistä. Itse hän sen sijaan antoi erinomaiset opit monille nuorille miehille. Heistä mainittakoon Heikki Siltala sekä Jussi Honkakoski. Kun Uuno Torkkola syksyllä 1963 menehtyi sydäninfarktin uhrina, Jussi Honkakoski lunasti pajan itselleen ja jatkoi oppi-isänsä työtä. Myös hän oli erittäin taitava seppä. Honkakosken aikana työt pajassa muuttuivat. Viikatteiden takominen jatkui korkealla ammattitaidolla, mutta hevosvetoisten työkoneiden korjaaminen vaihtui traktoreiden ja muiden nykyaikaisten työvälineiden korjaamiseen. Jussi Honkakoski suoritti ammattitaidolla tarkat sorvaustyöt, erilaiset hitsaukset sekä moninaiset muut sepäntyöt.
Honkakoski opetti myös ammattiniksit monelle pätevälle sepälle. Heistä voidaan mainita Reijo Tukala, Juhani Takalo sekä Aarre Aittola, joka työskenteli pajassa toistakymmentä vuotta. Aarre Aittola olikin pajan viimeinen varsinainen seppä. Käytännössä hän vastasi melko pitkään pajan töistä, sillä Jussi Honkakoski sairasteli vuosia ennen kuolemaansa kesällä 1987. Nykyään pajan käyttö on lähinnä satunnaista. Työtilat olisivat hyvät, mutta seppä puuttuu!

Puoliso

Maria o.s. Säilynkangas, syntynyt 31.12.1900 Ylivieska, kuollut 1.11.1974 Oulainen