Iin kirkkoherra Johan Fredrik Thauvón toimi kunnioitettavan pappisuran lisäksi koulumiehenä ja kirjallisuuden harrastajana, tutkimusmatkailijana, aikansa huomattavimpiin lukeutuvana lestadiolaispappina ja suomalaisuuden harrastajana sekä lämminhenkisenä ja hyväntahtoisena kristittynä persoonallisuutena. Kuollessaan Thauvón oli ollut Iin kirkkoherrana 42 vuotta ja oli vanhin silloin elävistä kansankirkkomme papeista: 89 vuoden, 9 kuukauden ja 10 päivän ikäinen.

Suku-ja perhetausta

Axel Bergholmin sukukirja kertoo, että Karjalohjan Tavian isännän pojat ruvetessaan papeiksi muodostivat sukunimensä kotitilan mukaan. Näin syntyi Thauvonius-suku 1600-luvun alussa. Vanhin tunnettu kantaisä suvulla on Mats, Tavian isäntä 1500-luvulla. Vanhemman pojan sukuhaara, jota edusti Viipurin piispa Abraham Thauvonius, elää Suomessa ja Ruotsissa, vaikka sukunimi Suomessa on supistettu muotoon Thauvón, Ruotsissa Tauvon. Ainakin osa suvun jäsenistä käyttää nykyään Tavia-sukunimeä. Varhaisempina aikoina suvussa esiintyy pappeja, sotilashenkilöltä, ylempiä hallintomiehiä, valtiopäivämiehiä, maatilanomistajia ja jopa renkejä.

Johan Fredrik syntyi 8. elokuuta 1828 Paltamon apteekkarin Lars Thauvónin ja hänen puolisonsa Maria Aejmalaeuksen nuorimmaisena. Isänisä oli ammatiltaan majuri Turun rykmentissä ja äidinisä Paltamon kirkkoherra, jumaluusopin tohtori Karl Aejmelaeus. Johan Fredrikin sisar oli Augusta (s. 22.5.1827), joka sai huomattavan palkkion ja vuotuisen eläkkeen pelastettuaan hukkumiskuolemalta serkkunsa Johan Fredrik Aejmelaeuksen vuonna 1839. (Elias Lönnrotin kirje J. W. Snellmanille 18.4.1846.) Isä kuoli Viipurissa Johanin ollessa vasta kahdeksannella ja äiti Kuolajärvellä poikansa pappilassa vuonna 1868.

Opintie ja virkaura

Thauvón tuli ylioppilaaksi Kuopion lukiosta alkukesästä 1847 ja ryhtyi harjoittamaan Helsingissä historiallis-kielitieteellisiä opintoja. Suoritettuaan filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1851 hän otti hoitaakseen Tornion ala-alkeiskoulun rehtorin viransijaisuuden, johon hänet nimitettiin vakinaiseksi vuonna 1855. Pappistutkinnon hän suoritti vasta 30-vuotiaana vuonna 1859.

Kuolajärven (nykyään Sallan) vt. kirkkoherraksi Thauvón määrättiin vuonna 1867 ja vakinaiseksi samaan virkaan vuonna 1869. Puolangan seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi hänet valittiin vuonna 1870 ja Iin kirkkoherraksi vaaleilla 1.11.1876. Vuosina 1870–1874 hänet määrättiin tekemään virkamatkoja suomalaisiin siirtokuntiin Murmanskiin Jäämeren rannalle. Matkoistaan hän kirjoitti Kirjalliseen Kuukauslehteen kertomuksia, jotka julkaistiin eripainoksena nimellä Matkamuistelmia Venäjän Lapista (1870).

Avioliitto ja perhe

Johan Fredrik vihittiin avioliittoon vuonna 1852 Naantalissa jahtivouti Otto Carlssonin tyttären Emilian kanssa (s. 25.1.1830, k. 9.8.1906 Iissä). Esikoispoika Hjalmar syntyi Torniossa vuonna 1853 ja kuoli samana vuonna. Seuraavaksi syntyi Sally vuonna 1855 Torniossa. Hän avioitui ylimetsänhoitaja Johan Heikelin kanssa. Heidän poikansa on tunnettu kirjallisuustutkija Ilmari Heikinheimo. Myös toinen poika Johan (s. 1857 Torniossa) kuoli pienenä. Kolmannesta pojasta Emilistä (s. 1858 Torniossa) tuli pappi ja muun muassa Pudasjärven kirkkoherra. Tytär Johanna eli Jenny (s. 1860 Torniossa) oli Haukiputaan kirkkoherran Viktor Alfred Virkkulan puoliso. Toinen tytär Alma (s. 1863 Torniossa) avioitui kansakoulutarkastaja, pastori Viktor Immanuel Jakobsonin kanssa. Heidän poikansa jääkärimajuri Martin Jakobson oli voimakkaasti jääkäriliikkeessä mukana, muun muassa itäisen etapin johtajana; hän kaatui kansalaissodassa. Puolangalla perheeseen syntyi vielä vuonna 1871 Alice-tytär, mutta hän kuoli elettyään vain kuusi päivää.

Kirjalliset harrastukset

Opiskeluaikana Thauvón osallistui ylioppilaiden kirjallisiin harrastuksiin. Tästä on esimerkkinä jäsenyys Suomalaisen Kauniskirjallisuuden Yhdyskunnassa, joka perustettiin vuonna 1848 mutta jonka toiminta kiellettiin sensuurin toimesta jo vuonna 1849. Kauniskirjallisuuden Yhdyskunta, jonka tehtävänä oli suomentaa vieraskielistä kaunokirjallisuutta ja edistää suomalaista kaunokirjallisuutta, oli Lönnrotin ja hänen ystäviensä ajatuksia. Elias Lönnrotin ja Thauvónin säilyneestä kirjeenvaihdosta päätellen miehet tunsivat toisensa. Lönnrot antaa muun muassa isällisiä käytännön neuvoja Kuolan-matkalle valmistautuvalle Thauvónille: ”Pue jo Kantalahdessa lapinpuku päällesi, sillä se pitää miehen lämpimänä. Älä ota avaamattomia sikarilaatikoita matkatupakaksi. Tullimiehet kuitenkin takavarikoivat ne. Ei kannata ottaa mitään suurta matkakassaa ettei tarvitse maksaa liikaa veroa.” (Lönnrotin kirje J. Fr. Thauvónille 3.11.1869.)

Kirjallisessa Kuukauslehdessä (1870) julkaistu Matkamuistelmia Lapista osoittaa suomen kielen taitavaa hallintaa. Sellaisenaan kirja on arvokas – ei vain kansatieteellisesti vaan myös kirjallisuushistoriallisena dokumenttina. Helmi Krohn kirjoittaa elämäkertateoksessaan Isa Aspista, ensimmäisestä suomenkielisestä naisrunoilijastamme, miten Puolangalla Thauvónien pappilasta tuli Isalle mieluinen ystäväkoti. Siellä oli Sally, Isan sydänystävä. Siellä oli iso kirjasto, jossa yhdessä luettiin ääneen aikansa tunnetuimpia kirjailijoita. Pappilassa ”setä” Thauvón innosti nuoria harrastamaan suomen kieltä. Thauvónit kannustivat Isaa hakemaan Jyväskylän seminaariin. Pappilan perheen monipuolisista harrastuksista Iissä on Viljo Nissilä seikkaperäisesti kertonut Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliiton vuosikirjassa vuodelta 1948 (s. 71–75).

Kansakoulujen tarkastajana

Kansakouluhallitus nimitti vuonna 1874 Thauvónin inspehtoriksi Oulun läänin pohjoiseen tarkastuspiiriin, johon kuuluivat Simon, Kemin, Pudasjärven ja Rovaniemen kansakoulut. Hänen muutettuaan Iihin tuli Iin alkavasta kansakoulusta hänen lempilapsensa. Hyväntahtoinen, patriarkaalinen rovasti ja tarkastaja sovitteli usein kärjistyneitä tilanteita ja tuki Iissä uusien kansakoulujen, muun muassa Olhavan ja Virkkulan koulujen, perustamista. Hänellä itsellään oli pedagoginen koulutus ja pitkäaikainen kokemus Tornion ala-alkeiskoulun rehtorina. Vuonna 1883 hänen erottuaan kansakouluntarkastajan tehtävistä opettaja, kirjailija Juhana Kokko antoi tunnustuksen sanoja: ”Kirkkoherra Thauvónia ei ole tarvinnut odottaa minään virkavaltaisena esimiehenä vaan ystävänä ja isällisenä neuvonantajana. Tällä käytöksellään hän ei ole voittanut ainoastaan opettajien vaan lastenkin kunnioituksen.”

Lestadiolaispappina

Puolangalla ollessaan Thauvón omaksui lestadiolaisen kristillisyyden näkemyksen. Tässä uskonkäsityksessään hän tahtoi pysyä kuolemaansa saakka. Thauvón itse on kertonut, että puolankalainen talonpoika hänelle ja puolisolleen ensi kerran saarnasi evankeliumin. Seppo Lohi osoittaa väitöskirjassaan kääntymisen lestadiolaisuuteen tapahtuneen Puolangan Kiiskilän pappilan seuroissa, joissa puhujana oli puolankalainen talonpoika Antti Tauriainen. Tauriaisesta tuli Thauvónien perheystävä, joka usein vieraili Iissä. Kirkkoherra lienee liittynyt lestadiolaisuuteen vuoden 1874 vaiheilla.

Thauvónista tuli tunnetuimpia lestadiolaispappeja. Vuonna 1885 hän isännöi Iissä pidettyä lestadiolaispappien kokousta, jossa käsiteltiin keskeisiä oppikysymyksiä. Vuonna 1917 hän oli vielä vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vuosikokoussaarnaaja. Hän kulki mielellään puhujamatkoilla ja yhdisti ne usein kansakouluntarkastajana tekemiinsä matkoihin. Sally-tytär kertoo sisarelleen Jennylle kirjeessään vuodelta 1886: ”Matkat virkistävät kovasti isää, aika käy hänelle pitkäksi toimettomana.” Puhujamatkoja hän teki muun muassa Kuusamossa, Alatorniolla, Oulussa, Torniossa, Tervolassa, Turussa, Ruskealassa ja Joensuussa.

Herätysliikkeen julkaisuissa häneltä on säilynyt jälkipolville kirjallista tuotantoa. Hänen ja hänen perheensä jäsenten kirjeenvaihto tunnettujen aikalaisten kanssa on merkittävä kulttuurihistoriallinen tutkimuslähde, myös paikallishistorian kannalta.

Thauvónin persoonallisuus

Kuopion pappeinkokouksen muistosanoissa vuonna 1922 J. J. Simelius palautti mieliin Thauvónin merkittävän uran koulumiehenä ja kasvattajana: ”Hän ei opettajana ollessaan käyttänyt koskaan keppiä kasvatuskeinona, mikä muutoin siihen aikaan oli tavallista.” Viljo Nissilä toteaa: ”Hyväntahtoisena, lapsenomaisen vilkkaana, sydämellisen herkkänä ja auttavana kristittynä hän oli voittanut suuren seurakuntansa täydellisesti puolelleen.” Lapset eivät aina voineet sanomatta niellä isän hyväntahtoisuutta. Kirjeessään Emilille vuonna 1881 Sally napisee: ”Isä on taas merkinnyt nimensä Abraham Sundbergin vekseliin. Saa nähdä miten käy. No, maallistahan tuo on.”

Korvalan vanha emäntä Sandra Jussila Yli-Iistä on muistellut kirjoittajalle, miten hän rippikouluikäisenä neitosena muutaman toverinsa kanssa hiihti maariana Iin kirkkoon. ”Tavvuuni”, niin kuin kansa rovastiaan nimitti, oli puhutellut kesken saarnan heitä ja sanonut: ”Ottakaa esimerkkiä Jakkukylän tytöistä. Heille ei matka ole esteenä kirkkoon.”

Thauvón oli rukouksen mies. Hän vielä vanhoilla päivillään heräsi kello 4 aamulla pitämään aamuhartautensa. Hartaudessa hän ääneen sulki esirukouksiinsa seurakuntansa, perheensä ja ystävänsä. Heti sen jälkeen hän kävi uimassa kotirannassaan myöhään syksyyn saakka. Hänellä oli erinomainen lauluääni. Kerrotaan, että pitäessään ”kesämessua” Oijärvellä, hänen kaunis messuamisensa kuultiin Lamminkankaan hautausmaalta järven toiselle puolelle.

Johan Fredrik Thauvónin elämäntyötä ja persoonallisuutta on tässä tilaisuus vain pääkohdin arvioida. Hän oli niitä honkia, jotka kasvoivat kansallisen herätyksen maaperässä nähden vapaan isänmaan aamun sarastuksen. Hänet korjattiin, kuten Vanhan Testamentin patriarkat, isiensä tykö korkeassa iässä elämästä kyllänsä saaneena. Iin Kruunusaaressa hän yhdessä Emilia-puolisonsa kanssa lepää rakastamansa isänmaan helmassa.

Köyhien asia oli aina Thauvónin sydäntä lähellä. Niinpä 11.2.1920 pankinjohtaja H. Veijolan kodissa päätettiin perustaa J. Fr. Thauvónin rahasto köyhien kansakoululasten vaatetusavuksi.