Antti Tanhuala oli taitava vaatturi. Vaikka hänellä oli jonkin verran maanviljelystäkin, oli vaatturin työ toimeentulon tärkein lähde. Monet ompelijaksi aikovat kävivät Antti Tanhualan luona saamassa alkuopetusta. Opettaja oli varmaankin taitava, koska oppilaista tuli hyviä ompelijoita. Antti Tanhuala tunnettiin jalona ja hienotunteisena miehenä. Hän huolehti varhain kuolleen veljensä perheestä, johon lesken huollettavaksi jäi kolme pientä lasta. Antin oma ainoa lapsi kuoli kolmen kuukauden ikäisenä.

Luotettavana miehenä Antti Tanhuala oli myös jonkin verran mukana kunnallisissa luottamustoimissa. Mutta ennen kaikkea hän harrasti nuorisoseuratoimintaa. Se oli hänen mieluisin vapaa-ajan harrastuksensa, etenkin näytteleminen. Hän oli Kalajoen nuorisoseurassa sekä puheenjohtajana että sihteerinä. Myös hänen vaimonsa oli samassa seurassa johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä. Vielä vanhalla iällä Antti Tanhuala näytteli Pietolan isäntää Kalajoen nuorisoseuran esittämässä Teuvo Pakkalan näytelmässä ”Tukkijoella”.

Vanhemmat

räätäli Eeliel Tanhuala ja Hilma Antintytär Hintsala

Puoliso

Fanny Katajala, syntynyt 10.6.1883 Ylivieska, kuollut 31.3.1910 Kalajoki, vanhemmat maanviljelijä, asemamies Pekka Katajala ja Karolina Matintytär Alatalo