Tauno Sutinen syntyi Haukiputaan Pateniemessä 6.11.1911 sahatyömies Aukusti Sutisen perheeseen. Jo pienestä pitäen hän oli töissä sahurien apulaisena ja oppi ammatin taidot. 1920-luvun laman uhatessa Sutisen perhe myi mökkinsä ja muutti Pattijoen Olkiluodosta hankkimalleen rappiotilalle jonkinlaisen elannon toivossa. Yritys kuitenkin epäonnistui, ja perhe palasi Haukiputaalle Martinniemeen. Tauno jäi vielä yksin yrittämään maataloutta, mutta tehtävä osoittautui ylivoimaiseksi.

Tämän jälkeen Sutinen kierteli muutaman vuoden satunnaisissa töissä ja palasi vuonna 1936 Martinniemeen Rauma-Repolan sahalle. Siellä hän työskenteli vuoteen 1952 asti ja siirtyi sen jälkeen Puuliiton toimitsijaksi. Hän hoiti tehtävää eläkkeelle jäämiseensä vuoteen 1972 saakka. Toimitsijana Sutisen työmaana olivat mekaanisen puun ja puusepänteollisuuden työpaikat Oulun ja Lapin lääneissä sekä Pohjois-Karjalassa ja Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Virkansa puolesta hän oli perustamassa kymmeniä ammattiosastoja.

Sutinen oli liittynyt ammattiosastoon jo 1930-luvulla. Ammattiosaston sihteeriksi hänet valittiin 1942 ja sahan pääluottamusmieheksi neljä vuotta myöhemmin. Hänen neuvottelutaitonsa pantiin Puutyöväen liitossa merkille, ja vuonna 1946 hän oli mukana neuvottelemassa ensimmäistä valtakunnallista työehtosopimusta. Sutisen merkittävimmät toimet liittyvätkin juuri puutyöläisten elinehtojen parantamiseen, ensin Martinniemen sahalla ja sitten Puutyöväenliiton toimitsijana.

Lämminhenkinen, aatteellinen ja myötäelävä Sutinen tunnettiin neuvottelijana rauhallisuudestaan ja siitä, ettei hän koskaan hermostunut, vaikka toiset olisivat paiskoneet ovia ja korottaneet ääntään. Hänen tasoitteleva ja harkitseva neuvottelutyylinsä oli arvostettu ja kunnioitettu.

Tauno Sutinen oli tiiviisti mukana Haukiputaan kunnalliselämässä aina kunnanhallitusta myöten. Hän oli lukuisten järjestöjen toimihenkilö Haukiputaalla ja vaikuttamassa mm. Haukiputaan Opintorahayhdistyksen ja Haukiputaan Lomakodin Kannatusyhdistyksen perustamiseen. Lisäksi hän oli vuosikymmenten ajan merkittävä vaikuttaja Oulun Sosialidemokraattisessa piirissä.

Vanhemmat

sahatyömies Aukusti Sutinen ja Emmi Hulkkonen

Lähdeluettelo

  • Kemi, Raimo: Tauno Sutinen on poissa. Rantapohja 17.6.2004, s. 4
  • Ukkola, Terttu: Elämää on mentävä eteenpäin: 90 vuotta. Rantapohja 1.11.2001, s. 7
  • Koponen, Erkki: Wanhat toverit kertovat. 1997.