Senni Savelan kiinnostus musiikkia kohtaan syttyi lapsuuden kodissa Ylivieskan Savelassa. Hänen isänsä, talonpoika Jaakko Savela (1891–1967), oli lahjakas pelimanni ja muusikko, joka 30 hehtaarin kotitilansa hoitamisen ohella soitti haitaria, johti 1920-luvulla perustamaansa ja itse kouluttamaansa Savelan nuorukaisista koottua Ojalan torviseitsikkoa sekä soitti Ylivieskan torvisoittokunnassa. Perheen äiti Jenny (os. Tuomikoski, synt. 1892) puolestaan oli lahjakas laulaja, joka usein kotiaskareita tehdessään lauloi opettelun alla olleita Savelan Nuorisoseuran kuorolauluja, kehtolauluja, kansanlauluja ja virsiä.

Musikaalisessa kodissa varttunut Savela kiinnostui jo varhain laulamisesta ja klassisesta musiikista. Kansanmusiikki oli lähellä hänen sydäntään. Varhaisimmat musiikkioppinsa hän sai Ojakylän koulussa, jossa 1910–1930-luvuilla opettajana toimi Elina Räsänen. Räsäsen musiikinopetusta Savela piti hyvin tasokkaana. Opetuksessa korostettiin nuottien ymmärtämistä ja veisuuta ja oppilailla harjoitutettiin jopa kolmiäänisiä kuorolauluja. Lisää musiikkioppia Savela sai kanttori Antti Koskelan lukkarinkoulussa kolmen vuoden ajan ollessaan 8–11-vuotias. Kanttori oli kiinnittänyt huomiota tyttöön, joka kävi vanhempiensa mukana kirkkokuoron harjoituksissa. Savela saikin koko kansakouluajan monipuolista musiikinopetusta, johon kuului musiikinteoriaa, säveltapailua sekä laulun- ja pianonsoitonopetusta.

Senni Savelan musiikkiuran kehityksessä oli merkittävässä asemassa Savelan nuorisoseuratoiminta. Laulamisen ohella Savela näytteli ja toimi voimistelun ja tanhujen ohjaajana. Jo 12–13-vuotiaana hän lauloi kuoron solistina Toholammilla Keski-Pohjanmaan maakuntajuhlilla. Noihin aikoihin ylivieskalainen nuorisoseura-aktiivi ja runoilija Hilma Heikkilä huomasi Savelan taidot ja antoi tälle lahjaksi ja innoitteeksi ”Ruotsin satakielenä” tunnetun sopraano Jenny Lindin (1820–1887) elämäkerran. Savela oli mukana kuoron toiminnassa 1930-luvulta aina 1940-luvun lopulle saakka. Kun kuoroa harjoituttanut Elina Räsänen kuoli 1930-luvun puolivälissä, otti nuori, vasta 15–16-vuotias Savela vastuun kuoron johtamisesta.

Tulevaisuuden uravalinta kävi Senni Savelalle vuosi vuodelta selvemmäksi, ja hän päätti pyrkiä opiskelemaan musiikkia Helsingin Konservatorioon. Vielä pääsykokeisiin matkatessaan Savela ajatteli pyrkivänsä opiskelemaan teoreettisia aineita, mutta päätyi lopulta valitsemaan pääaineekseen laulun. Päätoimiset opiskeluvuodet osuivat sotavuosiin. Opintojaan Savela rahoitti Suomen Nuorison Liiton liikuntakursseja säestämällä. Opiskelu jatkui sivutoimisena erilaisten töiden ohella aina vuoteen 1953, jolloin hän valmistui musiikinopettajaksi Sibelius-Akatemiaksi muuttuneesta konservatoriosta.

1950–1960-luvuilla Senni Savela toimi useissa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan kansanopistoissa ja yhteiskouluissa musiikinopettajana. 1950-luvun alkuvuodet kuluivat Ilmajoen opistossa, jossa syntyivät myös ensimmäiset omat laulusävellykset. Kälviällä Savela opetti kansanopistossa kahteen otteeseen kolmen neljän vuoden ajan 1950-luvulla. Välillä hän oli kolme vuotta yhteiskoulun musiikinopettajana Kauhajoella, jossa hän tapasi tulevan puolisonsa, tuolloin junanlähettäjänä toimineen musiikinsoitonopettaja Johannes Kananojan. Naimisiin he menivät Ylivieskassa kuuden vuoden kihlauksen jälkeen vuonna 1969.

Tätä ennen Savela oli vuoteen 1967 asti Kannuksessa. Kannuksessa vietettyjen vuosien ajan hän opiskeli laulua Tukholman Kuninkaallisessa Musiikkiakatemiassa Folke Sällströmin johdolla. Opiskelu Tukholmassa tähtäsi pedagogiseen toimintaan, mutta ”sivutuotteena” syntyi myös ohjelmistoa. Vuonna 1966 Senni Savela piti yhdessä urkuri Eero Erkkilän kanssa kirkkokonsertit Kokkolan ja Ylivieskan kirkoissa. Konserttien ohjelmistoon kuului Bachia, Milania, Schützia ja ruotsalaiskoraaleja sekä suomalaisten säveltäjien Taneli Kuulan, Sulo Salosen, Erik Bergmanin ja Ossi Elokkaan tuotantoa.

1.9.1967 Senni Savela tuli Ylivieskan Yhteiskoulun ja lukion vakinaiseksi musiikinopettajaksi. Seuraavana vuonna perustettiin Ylivieskan seudun musiikkiopisto, ja sen johtajan, säveltäjä Antti Toivolan, sävellyskonsertin johtaminen oli Savelan ensimmäinen suuri haaste. Toivolan säveltämä neliosainen sinfonia – Laaksojen sinfonia – oli sävelletty nimenomaan yhteiskoulun orkesteria ja kuoroa ajatellen.

Savelan tultua Ylivieskaan hän ryhtyi Ylivieskan Musiikinystävien kuoron johtajaksi ja toimi yhteistyössä kirkkokuoron kanssa. Samaan aikaan hän jatkoi toimintaansa Keski-Pohjanmaan maakuntakuoron solistina ja varajohtajana sekä harjoitutti Ylivieskan kansalaisopiston kuoroja. Vuonna 1975 syntyi Tanskaan suuntautunutta ystävyyskuntavierailua varten koottu Sonore-kuoro. Vuosien saatossa kuoro kasvoi 40-henkiseksi, ja se esiintyi ahkerasti pohjoismaisissa ystävyyskunnissa sekä suomalaissiirtolaisten keskuudessa Ruotsissa ja USA:ssa. Savela-Kananojan kauden kohokohta oli vuonna 1982 toteutunut Amerikan-matka ja levytys. Sonore-kuoron ohjelmistoon Savela sovitti useita paikallisia kansanlauluja, esimerkiksi oman äitinsä ja tätinsä laulamia piirileikkilauluja ja kehtolaulusikermän.

Kansansoitteita Senni Savela-Kananoja nuotinsi ja sovitti ainakin vuodesta 1975 lähtien. Kansanmusiikin nuotintamisesta Savela-Kananoja innostui liityttyään Ylivieskan pelimanneihin tämmäriksi 1970–80-lukujen vaihteessa. Ylivieskan Seudun Taiteilijayhdistyksen (YSTY:n) musiikkijaosto kannusti myös tallentamistyöhön.

Tämmärinä Savela-Kananoja nuotinsi muun muassa suuren osan soitteista, jotka julkaistiin hänen 85-vuotissyntymäpäiväkonserttinsa yhteydessä Helmi Järviluoman toimittamassa Senni Savela-Kananojan nuottikirjassa. Kirja sisältää Savela-Kananojan taltioimaa pelimannimusiikkia sekä sovituksia maallisista ja hengellisistä laulusävelmistä Ylivieskan ja Kalajokilaakson alueelta.

Puolisonsa kuoltua vuonna 1996 Senni Savela-Kananoja muutti Sipilän palvelukeskukseen, jossa hän osallistui aktiivisesti musiikki- ja vapaa-ajantoimintaan. Vähitellen heikentyneestä terveydentilastaan huolimatta hän kävi edelleen konserteissa, ja myös taiteellinen luomisvoima heräsi uudelleen voimiinsa viimeisinä vuosina. Hän teki omia sävellyksiä ja sävelsi musiikkia esimerkiksi Aale Tynnin runoihin säilyttäen tinkimättömän musiikin ammattilaisuutensa viime päiviinsä saakka.

Ansioistaan Senni Savela on saanut muun muassa director musices -arvonimen vuonna 1982 ja Ylivieskan kulttuuripalkinnon vuonna 1972.

Tiedot Helmi Järviluoman toimittamasta teoksesta Senni Savela-Kananojan nuottikirja. Kansanmusiikki-instituutin julkaisuja 54. Vaasa 2003.

Vanhemmat

Jaakko Savela, syntynyt 14.7.1891, kuollut 25.6.1967, Jenny Maria os. Tuomikoski, syntynyt 24.6.1892, kuollut 27.5.1986

Puoliso

Sameli Johannes ”Jussi” Kananoja, syntynyt 7.1.1930, kuollut 25.8.1996

Lähdeluettelo

  • Helmi Järviluoma (toim.): Senni Savela-Kananojan nuottikirja. Kansanmusiikki-instituutin julkaisuja 54. Vaasa 2003.
  • Liisa Lehto-Peippo: Minne Senni, sinne syntyi kuoro. Kaleva 28.9.2003.
  • Viljo S. Määttälä: Liikunnan ja musiikin virittäjä Senni Savela-Kananoja. Maakuntaa rakentamassa. 100 vuotta keskipohjalaista nuorisoseuratyötä. 1997.
  • Päivi Savelan muistokirjoitus Kalevassa 6.6.2006.