Alavieskassa merkittävän kuorotyön tehnyt Aatto Johannes Saksola syntyi 23. 06.1934 Koivistolla. Hän kävi keskikoulun Kannaksen Yhteislyseossa Lahdessa ja valmistui kansakoulunopettajaksi Raahen Seminaarista vuonna 1958.

Ammattiaan täydentävien opintojen lisäksi hänen muut opintonsa liittyivät vahvasti musiikkiin. Näitä olivat mm. musiikin erityiskurssi Jyväskylän kesäyliopistossa 1967, kuoronjohtajakurssit Espoossa ja Mikkelissä 1972, 1973 ja 1980 ja peruskoulun yläasteen musiikinopetuksen kurssit Heinolassa ja Kajaanissa 1983 ja 1984.

Aatto Saksola toimi opettajana ja myöhemmin myös koulunjohtajana Taluskylän koulussa vuosina 1958–91. Hän toimi myös mm. Alavieskan opetustoimenjohtajana 1976–81, Ylivieskan kansalaisopiston musiikin tuntiopettajana 1965–1991 ja Alavieskan yläasteen musiikinopettajana 1982–90.

Saksolan pitkä lasten ja nuorten hyväksi tehty työ musiikin parissa alkoi Taluskylän nuoriso-orkesterin johtajana vuosina 1959–68. Taluskylän Mandoliiniorkesteri osallistui orkesterikilpailuihin menestyen erinomaisesti sekä esiintyi myös radiossa ja televisiossa.

Saksolan aloitteesta perustettiin Alavieskan Lapsi- ja Nuorisokuorojen kannatusyhdistys 19.6.1968. Syyskuussa 1968 aloitettiin kuoroharjoitukset viikoittain, ja kuoroa johtivat Aatto Saksola 1968–91 ja Esa Niemi 1968–81 ja Salme Saarinen 1981-2002. Vuonna 1970 kuoro jakautui lapsi- ja nuoriso kuoroksi. Aatto Saksola otti johtaakseen 1991–97 lauluyhtye Rondon, ja Salme Saarinen jatkoi kuorojen johtamista.

Alavieskan Lapsi- ja Nuorisokuorot olivat vahvasti esillä Alavieskaa edustamassa kotimaassa ja ulkomailla 1970-luvulta 1980-luvun alkuun. Näihin aikoihin kuorot osallistuivat myös kuorokilpailuihin hyvällä menestyksellä. Konserttimatkat ulkomaille suuntautuivat Norjaan, Ruotsiin, Saksaan ja Ranskaan. Kuoroilta on ilmestynyt viisi äänitettä, joita voi kuunnella myös tämän päivän digitaalisina versioina.

Aatto Saksola on osallistunut Sulasolin Nuorten Kuoroliiton valtakunnallisille kuoroleireille kaksi kertaa johtajana ja seitsemän kertaa sekä johtajana että opettajana.

Saksola on tehnyt useita sävellyksiä: Alavieska-laulu (kotiseutulaulu), Kantaatti 100-vuotiaalle Alavieskan koululaitokselle, useita sävellyksiä lapsi- ja nuorisokuoroille (muutamia sävellyksiä julkaistuilla äänitteillä), omia sävellyksiä sisältävä Tule, riennä, laula, soita kanssain -laulukirja (1996) sekä Herran siunaus -teos kuorolle ja orkesterille (1999).

Aatto Saksola on saanut useita mitaleja: Koulun Kerhokeskuksen kultainen ansiomerkki (1970), Suomen Kotiseutuliiton ansiomitali (1984), Kalevalan Juhlavuoden mitali (1985) ja kultainen Kulttuurin Hyväksi -mitali (1987) sekä Heinz Hofmann -mitali, joka on myönnetty erittäin ansioituneelle kuoronjohtajalle pitkäaikaisesta ja tuloksellisesta työskentelystä nuorten kuoron parissa. Mitali on Nuorten Kuoroliiton korkein tunnustuspalkinto nuorten kuorolaulun hyväksi tehdystä työstä. Aatto Saksola sai arvonimen Director Cantus 1.7.1988.

Musiikille omistautumisen lisäksi Aatto Saksolalla oli useita luottamustoimia. Hän oli Alavieskan mm. kunnanvaltuuston jäsen (1965–1968) ja varajäsen (1969–1972), suhteellisten vaalien vaalilautakunnan jäsen (1965–68), kansakoululautakunnan jäsen (1959–1964 ja 1969–1972) sekä kyseisen lautakunnan sihteeri (1959–1962), kunnanhallituksen varajäsen (1985–1986) ja jäsen (1987–1991).

Saksola oli myös Keskipohjan Säästöpankin hallituksen jäsen (1966–1991) sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton sivistystoimikunnan jäsen (1978–1981) ja puheenjohtaja (1982–2000).

Aatto Saksola kuoli kesäkuun 22. päivänä vuonna 2000.

Puoliso

25.6.1955 alkaen Kaarina Saksola, o.s. Juola

Lähdeluettelo

  • Kaarina Saksolan kotiarkisto
  • Lapsi- ja nuorisokuorojen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja
  • Sanna Laitalan tiivistelmä kuorojen toiminnasta