Kätilö Josefiina Saarikosken o.s. Bostellin elämänvaiheet Venäjän tsaarivallan ruhtinaallisissa perheissä, vallankumouksen pyörteissä Pietarin kouluista maaseutukätilöksi Haapajärven Kuusaan piiriin ovat todella vaiheikkaat.

Josefiina Saarikoski syntyi Venäjällä Inkerinmaalla Leningradin lähellä olevassa Tyrön roomalaisessa seurakunnassa 18.5.1890. Hänen isänsä Otto Puustelli (Bostell?) oli aikanaan muuttanut Joutsasta työnhakuun suuren maailman kaupungin liepeille; samoissa merkeissä lienee mennyt Muolasta kotoisin oleva äiti Hedvig Virolainen. Saarikosken vanhemmat pysyivät koko elinikänsä Suomen kansalaisina, samoin lapset; koko perhe oli kirkonkirjoilla Joutsassa. Isä Otto oli monitaitoinen mies: hän oli seppä, puuseppä ja maanviljelijä. Lapsia oli kaikkiaan kahdeksan: neljä tyttöä ja neljä poikaa.

Kätilö Saarikoski kävi koulunsa venäjän kielellä Leningradissa, paitsi suomenkielisen rippikoulun. Hän oppi luku- ja kirjoitustaidon kodissaan jo lapsena vanhemmiltaan ja vanhimmalta veljeltä, joka kävi suomenkielistä koulua. Jo lapsuudessaan hän oppi myös venäjän kielen yhtä hyvin kuin äidinkielensä, joten koulunkäynti oli kieliopillisesti helppoa. Varsinaisen pohjakoulun lisäksi hän kävi tsaaritar Aleksandra Fjodorovnan erityisessä suojeluksessa olevan Tsarskoje Selon 2-vuotisen lastenhoitajakoulun. Tämän suuressa arvossa Venäjän ylhäissukujen keskuudessa olevan koulun käyminen avasi portit ylhäisaateliston ja tsaarin istuinta lähellä olevien ruhtinaitten lastenkamareihin. Ja lasten välityksellä hän pääsi kosketuksiin monen maineikkaan perheen kanssa.

Kätilö Saarikoski hoiti mm. suuren kirjailijan Puškinin pojanpojan perheen lapsia. Perhe asusti vuoroin Tulassa ja Moskovassa; perheenpää oli joku tsaarivallan aikainen korkea virkamies. Lyhyen aikaa Saarikoski kaitsi myös muutaman teollisuuspohatan kovapäisiä perillisiä Odessassa ja Bessarabiassa sekä Lopuvissa Demidoffin perheessä. Palvelusaika ruhtinas Murugxin luona muodostui katkeamattomaksi valmistautumiseksi häikäisevän loisteliaisiin juhlallisuuksiin, joissa sai läheltä nähdä tsaarin Venäjän nimekkäimpien sukujen edustajia.

Talvisin asuttiin Pietarhovissa, mutta kun kevät tuli, siirtyi perhe Hersonin ihanaan, lauhkeaan ympäristöön, missä odottivat satumaiset kukkaistutukset ja täyteen kukkaan puhjenneet hedelmäpuut. Keskikesän perhe vietti Mariupolissa Mustanmeren rannalla. Nämä ajat palatsin pengermillä, vilpoisissa puutarhoissa ja uimarantojen pehmoisten aaltojen hyrskeessä tuntuvat kuin ne olisivat olleet unikuvia tai satua, mutta se oli Josefiina Saarikosken elämää.

Kaikkein pysyvimmät ja rakkaimmat muistot liittyivät Saarikoskella noilta ajoilta Lopuviin Demidoffin perheeseen. Tämän perheen isäntä oli itse korkea-arvoinen sotilashenkilö, kenraali-adjutantti. Hän asui enimmäkseen Pietarissa, mutta aviopuolisot viettivät suuren osan aikaa ulkomailla; mm. Suomen Kannaksella he omistivat huvilinnan, jossa he asuivat kuitenkin perin harvoin ja tilapäisesti. Matkustelevan elämän takia eivät vanhemmat tavanneet kovinkaan usein ihastuttavia lapsiaan Sergeitä, Nikolasta ja Aleksanderia, joista kyllä pidettiin hyvää huolta. Olihan lapsilla lastenhoitajan lisäksi musiikinopettaja, uskonnonopettaja sekä kotilääkäri huolehtimassa heidän terveydentilastaan. Lastenhoitajalla oli käytössään oma kotihengetär, aina valmiina palveluksiin. Mikäli halusi liikkua kaupungilla, niin troikka oli talon puolesta aina valmiina kuljettamaan lastenhoitajaa hänen tarpeensa mukaan. Ruhtinasperheiden lastenhoitajat olivat siihen aikaan hyvin arvostettuja ja palkattuja henkilöitä; heidän palkkansa oli Venäjän armeijan upseereiden kanssa samalla tasolla.

Josefiina Saarikosken elämä tsaarin Venäjän ylhäisöperheissä raottaa vain hiukan verhoa vuosisadan alun loisteliaisuuteen Pietarhovin liepeillä.

Vallankumouksen pyörteistä kätilöksi Haapajärvelle

[Kuva: Kätilö Josefiina Saarikoski sekä hänen äitinsä Hedvig Virolainen. Kuvalähde: HKSA.]
Kätilö Josefiina Saarikoski sekä hänen äitinsä Hedvig Virolainen. Kuvalähde: HKSA.

Vallankumousmyrskyjen alkaessa horjuttaa mahtavaa tsaarin istuinta kävi Josefiina kätilöopiston Pietarissa sekä 2-vuotisen Suurofin sairaanhoitokoulun, jonne vain kätilöopiston käyneet pääsivät oppilaiksi. Saarikosken koulutus kätilö- ja sairaanhoitoalalla oli silloin paras mahdollinen. Hän oli saanut todistukset Pietarin kätilöopistosta vuonna 1916 ja sairaanhoitokoulusta vuonna 1918. Oltuaan jonkin aikaa Kalinskin sairaalassa kätilö-sairaanhoitajana matkusti Josefiina äitinsä kanssa Suomeen 1921, pois Leningradin rauhattomista vallankumousmelskeistä. Täällä hän sai kokea monenlaisia hankaluuksia ja alkuvaikeuksia, ennen kuin sai Suomen lääkintöhallituksen vakuuttuneeksi saamansa koulutuksen pätevyydestä.

Pietarin kouluista saadut todistukset oli suomennettava virallisella kielenkääntäjällä, sillä lääkintöhallituksessa ei ymmärretty venäjänkielisistä todistuksista mitään. Lisäksi pidettiin testit, oliko kyseessä todella sama henkilö, jolle koulutodistukset oli annettu. Ilmeisesti kyseisten tutkintojen tarkoituksena oli myös saada selvyys, ettei kyseessä ole vain ”vakoojan” lähettäminen Venäjältä, sillä silloin oli Suomen johtavassa asemassa oleva virkamiehistö lapsellisen epäluuloista Venäjää kohtaan. Kommunistisia mielipiteitä pelättiin ilmeisesti senaikaisessa Suomessa enemmän kuin pahintakaan ruttotautia. Tämä pelokas asennoituminen uuteen kätilöön hankaloitti vielä alkuaikoina varsin usein virkatoimen suorittamisia Haapajärvelläkin. Tarmokkaana ja velvollisuudentuntoisena kätilötoimenhoitajana Saarikoski osoitti lähes neljänkymmenen virkavuotensa aikana Kuusaan piirissä kaikki ennakkoluulot harhakuvitelmiksi.

[Kuva: Saarikoski työssään.]
Kuvalähde: HKSA.

Kätilö Saarikoski sai lääkintöhallitukselta 1. joulukuuta 1921 valtuudet kätilötoimen hoitamiseen Haapajärven Kuusaan piirissä ja valtakirjan toimia Suomessa kätilönä. Välittömästi hän saapui Haapajärvelle äitinsä kanssa, joka tuli loppuiäkseen Suomeen, ja he asettuivat asumaan Parkkilaan, josta tuli sittemmin heidän kotikylänsä.

Saarikoski tuli ensimmäiseksi kätilöksi Kuusaan piiriin, joka oli perustettu toiseksi kätilöpiiriksi Haapajärvelle erään äidin kuoltua synnytykseen avun puutteessa. Kaksikymmentäluvulla olivat sairaanhoito-olot Haapajärvelläkin verrattain alkeelliset; monta vaikeaa synnytystä oli Saarikoskella muistoina noilta ajoilta, sillä usein jos lääkäriä ei ollut saatavissa, oli kätilön toimitettava pihtisynnytyksetkin. Koneellinen eli pihtisynnytys oli opetettu jo tuolloin Pietarin kätilöopistossa. Vaikka pihtisynnytys saatiin toimittaa vain lääkärin läsnä ollessa, luottivat vakinaiset lääkärit niin paljon Saarikosken ammattitaitoon, että yleensä käskivät hänen suorittaa vaikeatkin synnytykset ja käskivät vasta hädän hetkellä pyytää lääkärin apua.

Kaikki synnytykset hoidettiin silloin vielä kotona. Kätilöillä ei ollut koko Saarikosken toimikaudella mitään työaikoja, vaan tarvittaessa oli lähdettävä aina apuun, oli yö tai päivä, tuisku tai pakkanen. Kyytineuvona oli pääasiassa hevonen paitsi kesäaikoina pyörä.

Kerran kun Josefiina ja Mikko Saarikoski olivat lähdössä kirkosta, Josefiinaa tultiin pyytämään apuun synnytykseen. Mikäs siinä, kätilö kun oli, niin apuun oli lähdettävä. Tapaus oli melko vaikea ja kiireellinenkin, niin ettei joutanut kotoa asti omia pihtejä noutamaan vaan oli turvauduttava lääkärin instrumentteihin, ja niin oli jälleen suoritettu yksi onnistunut pihtisynnytys.

Saarikoski toimi Kuusaan piirin vakinaisena kätilönä runsaan 30 vuoden ajan, lähes kaksi vuotta viransijaisena sekä seitsemän vuotta yksityiskätilönä lääkintöhallituksen luvalla. Kotisynnytyksiä oli parhaina vuosina Kuusaan piirissä lähes sata vuodessa, joten kyllä siinä yhdelle kätilölle työtä riitti melkoisesti.

Pitkänä virka-aikanaan Saarikoski tuli tunnetuksi erikoisen luotettavana ja taitavana sairaanhoitajana: olihan hän ollut Pietarin suurissa sairaaloissa kaikenlaisten sairaiden kanssa ja oppinut hoitomenetelmät. Moni vaikeasti sairaana ollut haapajärvinen sai avun Saarikoskelta. Kaiken sairaanhoitotoimen Saarikoski hoiti ilman korvausta – mitä joskus ihmiset hyväntahtoisuuttaan antoivat vaivaamisestaan palkkiota.

Saarikoskelle myönnettiin Maalaiskuntain liiton kultainen ansiomerkki vuonna 1952.

Vanhemmat

seppä, puuseppä ja maanviljelijä Otto Bostell ja Hedvig Virolainen

Puoliso

Mikko Saarikoski