Simo Saari tunnettiin myös Temperin Simona, sillä Saaren taloa kutsuttiin Temperi-nimellä 1700-luvulla siinä asuneiden Stenberg-nimisten pitäjänkirjurien vuoksi. Myös Simon isä toimi suntiona – asuihan hän aivan kirkon lähinaapurissa. Simo oli vasta 15-vuotias isänsä kuollessa, joten hän ei heti perinyt suntion tointa. Mutta kun salaman polttaman kirkon tilalle valmistui uusi tiilikirkko 1879, valittiin Simo Saari suntion toimeen, jota hän hoiti 41 vuotta ja josta hän sai keisarilta muistomitalin Romanovin suvun 300-vuotisjuhlan aikoihin. Hellän uskollisesti hän vaali kirkkoa, jonka rakennustoimikuntaan hänkin oli kuulunut. Monet vuodet hän myös lämmitti kirkkoa kamiinoilla ja hoiti hautojen kaivamisen järjestyksen. Kaikki oli päässä hyvässä muistissa. Vanhoista ajoista hänellä oli tietoja parilta edelliseltä polvelta. Häneen kirkkoherrat toinen toisensa jälkeen turvautuivat, kun oli löydettävä joku kauan ulkomailla ollut henkilö kirjoista. Pietariin menneet hän tiesi hyvin ja heidän myöhemmät vaiheensa. Kestikievarikyydin aikana hän oli tullut tuntemaan isäntiä ja muitakin laajalta alalta. Kaikki saivat ystävällisen vastaanoton ja hoidon hänen kodissaan. Oma perhe oli suuri. Siksipä hän niitti tarkoin kirkkomaan heinät, hankki Merijärveltä järviosuuden, ja olipa hänellä siellä jonkin aikaa maatilakin syrjämaana. Myös Kalajoen kirkkoherran pappilan vuokraajana hän oli kolme vuotta. Veljekset Friisin tervahytin hän laittoi metsään. Siellä hän poikineen kulki tervanpoltossa, pojat omatekoisilla polkupyörillään, jotka olivat jopa aivan ensimmäiset polkupyörät paikkakunnalla.

Temperin Simo oli itseoppineita, kirjoitus- ja laskutaitoisia miehiä. Ahkerasti hän kulki paitsi kirkonkokouksissa myös kuntakokouksissa. Siellä hän oli innokas kansakoulun puuhaaja. Asialla oli vastustajia. Vasta uuden asevelvollisuuslain tuotua palvelusajan lyhennystä kansakoulun käyneille saatiin kuntakokous päättämään kansakoulun perustamisesta 1880. Koulun johtokuntaan tuli tietysti yhtenä Simo Saarikin.

Milloin tarvittiin työnjohtajaa yhteisissä asioissa, oli Simo siihen kaikkien mielestä sopivin. Palkkalaskutkin hänellä olivat kaikkein pienimpiä. Simo oli työnjohtajana, kun 1880-luvulla perustettiin uusi hautausmaa Ylävuorenvainioon ja kaiken väen ja hevosten oli oltava laittamassa sen kiviaitaa. Vuoden kuluttua sinne ruvettiin puuhaamaan kirkolta päin suoraa tietä. Kukapa muu kuin Temperin Simo oli taas johtajana, kun seurakunnan 16 vuotta täyttänyt väki tuli tietä tekemään ja parantamaan hautausmaan kuntoa täytemaata ajamalla. Kevättulva 1905 katkaisi maantien Keihäsojan sillan vierestä. Nimismies kuulutti huutokaupan, jossa vähimmän vaativalle tarjottiin tien korjausta kunnan kustannuksella. Huutokaupan alkaessa astui Simo-suntio esiin ja sanoi: ”Eikö sitä saa korjata ilman edestä?” Nimismies ihmetteli, kuka hullu sen tekisi. Simo vakuutti, että niitä on. Huutokauppa jäi sikseen. Samana iltana oli Simon kanssa parikymmentä naapuria hevosineen ajamassa tulvan leikkaukseen kiviä ja maata. Hyvä siitä tuli aivan äkkiä.

Vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä innostunut lähetyssaarnaaja kirkossa saarnassaan paukutteli, että Jumalan sanan ääreen voi paatua ja että lukkarit ja suntiot ovat paatuneimpia ihmisiä. Lähetystilaisuutta jatkettiin iltapäivällä lyijykynätehtaalla, kun rukoushuonetta ei silloin vielä ollut. Suntio tuli sinnekin. Väliajalla miehet siteerasivat kirkkosaarnaa, mihin suntio leppoisasti lausahti: ”Lukkarin apulainen on nuorempi mies, hänen virkahakumahdollisuuksiaan sellainen voi haitata. Minä olen jo vanha mies, ei semmoinen mua haittaa ollenkaan.”

Vanhemmat

Matti Erkinpoika Saari ja Liisa Simontytär Junnikkala

Puoliso

Kalajoella 14.8.1864 Priita Liisa Erkintytär Annala, syntynyt 5.1.1845 Kalajoki, kuollut 3.12.1912 Kalajoki, vanhemmat Erkki Laurinpoika Annala (alkuaan Vähäoja) ja Maria Fredrika Juhontytär Untinen