Kansa­koulun jälkeen Heino Rautio kävi Turun yksityisen kauppa­koulun, josta hän sai neljä yhdeksikköä ja seitsemän kymppiä sisältävän todistuksen v. 1909. Kajaanin seminaarista hän valmistui v. 1915, ja todistuksessa oli 9 yhdeksikköä ja 9 kymppiä. Hänet valittiin 1915 kahdeksi koe­vuodeksi Haapa­järven kunnan Yli­pään kansa­kouluun. Tyttöjen käsi­työn opettajaksi valittiin hänen puolisonsa Tyyne Rautio.

Heino Rautio opiskeli opettajan­toimensa ohella eri­vapaudella Helsingin yli­opistossa mm. suomen kieltä. Saman­aikaisesti hän oli mukana uuden koulu­rakennuksen suunnittelu- ja valmistus­töissä. Opettaja Rautio piti Haapa­järven vallan­kumous­kokouksessa 22.3.1917 puheen nuorisolle, ja hänet valittiin 5-jäseniseen vallan­kumous­komiteaan työ­väen­yhdistyksen edustajana. Elokuussa 1917 oli Haapa­järvellä kansalais­kokous, jossa 400 eri puolueisiin kuuluvaa kansalaista hyväksyi Suomen itsenäisyys­kysymyksen. Heino Raution uuteen anomukseen virka­vapaudesta jatko-opintoja varten johto­kunta ei suostunut epäillen, ettei saada pätevää opettajaa viran­sijaiseksi, ja piti koulu- ja kasvatus­työn kannalta haitallisena opettajan vaihtumista.

Vuoden 1917 marras­kuussa oli esillä palo­kunnan (suojelus­kunnan) perustaminen. Suojelus­kunta perustettiin, ja samana päivänä perustettiin työväen järjestys­kaarti. Kunta­kokous hyväksyi suojelus­kunnan kunnalliseksi laitokseksi 14.2.1918, ja sen jäseniksi velvoitettiin liittymään kaikki 18–50-vuotiaat miehet.

Heino Raution ensimmäinen puoliso kuoli ”Espanjan kuumeeseen” tammi­kuussa 1918, ja helmi­kuun 27. päivänä 1918 Heino Rautio vangittiin kesken oppi­tunnin. Samaan aikaan vangittiin muitakin työ­väen­yhdistyksen aktiivisimpia toimi­henkilöitä ja vietiin Kokkolaan tuomittaviksi. Yhdistyksen sihteeri Heino Rautio sai keväällä vapauttavan tuomion. Vapauduttuaan hän teki johto­kunnalle kysymyksen, sopiiko hän edelleen opettajaksi paikka­kunnalla. Johto­kunnan mielestä huomautettavaa ei ollut opettajana ja yksityis­henkilönä, mutta piti eriävien valtiollisten mieli­piteiden takia suotavana, ettei hän toistaiseksi toimisi paikka­kunnalla opettajana, kunnes mielet rauhoittuvat.

Rautio haki, ja hänet valittiin, opettajaksi Hauki­putaan Pohjois-Kellon kansa­kouluun, mutta joutui kansalais­luottamuksen menetettyään eroamaan virastaan marraskuussa 1918. Hän muutti Kajaaniin osuus­kaupan myymälän­tarkastajaksi. Avioiduttuaan uudelleen hän muutti uuden puolisonsa kanssa 1919 rajan yli Neuvosto­liittoon.

Pietariin päästyään Rautiosta tuli VKP(b):n jäsen 1920. Karjalan Työ­kommuuni lähetti Raution Petroskoihin perustettavan suomen­kielisen opettaja­opiston (pedagoginen teknikumi) perustajaksi ja johtajaksi. Ensimmäiset opiskelijat sinne otettiin 1921. Raution johdolla opettaja­opistosta tuli pätevä oppi­laitos, jossa oli hyvin järjestetty opiskelijoiden itse­hallinto. Rautio opetti kasvatus­oppia ja psykologiaa. Hän vaikutti tuleviin opettajiin myös esiintymisillään eri tilaisuuksissa ja omalla käytöksellään. Kymmenessä vuodessa pedagogisesta teknikumista tuli arvostettu Karjalan kielen ja kulttuurin vaalijoiden oppi­laitos.

Heino ja Ksenja Rautio Petroskoissa

Rautio jätti syvän jäljen Karjalan kulttuuriin myös kustannus­liike Kirjan johtajana, joka hänestä tuli 1931, jolloin kustannus­liike siirtyi Petroskoihin ja muuttui valtion kustannus­liikkeeksi. Nyt voitiin julkaista kaikki tarvittavat suomen­kieliset oppi­kirjat kouluihin, painaa Kalevala ja suomalaisten klassikkojen teoksia ja julkaista venäläisten ja muiden klassikkojen käännöksiä suomeksi, samoin julkaista karjalaisten kirjailijoiden tuotteita. Heino Raution oma kirjallinen tuotanto koulu­kirjojen syntymiseen vaikuttamisen lisäksi oli teos Suomen kielen runtelijoita vastaan. Sen tarkoituksena oli suomen kielen vaaliminen, kehittäminen ja säilyttäminen puhtaana vieras­kielisistä sanoista, myös venäläistymisestä.

Heino Rautio oli kirjeen­vaihdossa Suomessa olevien sukulaistensa, erityisesti sisarensa Emmin kanssa vuodesta 1920 aina pidättämiseensä vuoteen 1935 saakka. Ensimmäisen kerran hänet vangittiin 1935, jolloin hänet tuomittiin 5 vuodeksi vankeuteen. Vanki­leirillä hänet pidätettiin uudelleen 1937 ja tuomittiin 1938 kuolemaan. Tuomio pantiin täytäntöön 17.10.1938. Hauta­paikka ei ole tiedossa. Raution tuomio on kumottu 1970 ja on todettu, ettei hän syyllistynyt rikokseen. Hänet on 1988 rehabilisoitu myös puolue­suhteessa.

Vanhemmat

Puoliso