Oulussa 5.5.1950 syntynyt kilpapyöräilijä Erkki Planting kuoli 22.1.2009 pitkäaikaisten sairauksien murtamana.

Oulun Tarmossa jo lapsesta lähtien harrastuspaikan veljensä Esan kanssa löytänyt Erkki pani talvella jalkaansa luistimet ja kiisi Pentti Kiiskisen perässä ja ohjauksessa. Myös jää- ja ikämiehenä kaukalopallo veti porukoihinsa.

Hän kuului siihen kilpapyöräilijöiden joukkoon, joka 1970-luvulla suuntasi harjoittelu- ja kilpailumatkat niin etelän lämpimiin kuin idän monenkirjaviin olosuhteisiin. Pohjoisessakin harjoitteluolosuhteet kohenivat, kun päästiin polkemaan sorateiltä pikiteille.

Erkki Planting nousi kilpaurallaan maajoukkuetasolle 1970-luvun loppupuolella. Vuonna 1976 hän matkusti TUL:n liittojoukkueessa Neuvostoliittoon. Mukana oli myös vuosien 1975 ja 1976 maantieajon Suomen mestari Kari Puisto, jonka kanssa valmennus- ja järjestöyhteistyö säilyi läpi vuosikymmenien. Vuoden 1977 harjoittelumatka Italiaan toi Plantingille paikan Suomen maajoukkueessa sekä Rauhanajoissa reitillä Varsova–Berliini–Praha.

Jo kilpailu-uransa aikana Planting toimi urheiluorganisaatioissa ja vastasi 1982 TUL:n maantieajon mestaruuskilpailuista uudella kotipaikkakunnallaan Kiimingissä, jossa seuraavana vuonna ratkottiin lajin Suomen mestaruuksia.

Planting oli käynnistämässä Oulun seudulta alkaneita ja lopulta Kuusamoon saakka ulottuneita etappiajoja. Kiimingin Riento kohosi esimerkilliseksi juniorityössään, jonka hedelmänä pojat taistelivat joukkueajon mitaleista ja myös tytöt nousivat Suomen kärkikaartiin.

Erkki Planting oli määrätietoisuudestaan, perusteellisuudestaan ja peräänantamattomuudestaan maankuulu. Hän ei juuri kynään tarttunut eikä turhia puheita pitänyt. Organisaatiokaaviot ja tehtäväjaot olivat hänellä päässään.

Perhe, työ ja urheilu olivat Erkki Plantingin elämää. Hän sai myös lapsensa innostumaan tavoitteellisesta ja määrätietoisesta harjoittelusta sekä kilpailuista. Tilaa ja aikaa hänellä riitti myös muille nuorille. Muun muassa 1990-luvulla ammattipyöräilijäksi edennyt Joona Laukka asui Plantingilla Kiimingin Jäälissä 1989. Samana vuonna Laukka polki moskovalaisella velodromilla maailmanennätyksen.

Plantingin haaveena oli kilpailla poikiensa Teemun ja Villen kanssa joukkueena, mikä toteutui 1998 Pohjois-Suomen mestaruutena. Koska vastaavaa taistoa ei ole sittemmin käyty, Erkki kuoli hallitsevana mestarina.

Vuonna 2005 Erkki Plantingille luovutettiin Suomen urheilun ja liikunnan ansiomitali kultaristein. Hänen muistorahastosta tullaan tukemaan nuoria urheilijoita.