Oulaisten yhteiskoulun pitkäaikaisen rehtorin Irja Penttilän oma koulutie eteni vauhdilla, sillä hän suoritti ylioppilastutkinnon Oulun yhteislyseossa vuonna 1926 vain 16-vuotiaana. Filosofian kandidaatin opinnot valmistuivat Helsingin yliopistossa vuonna 1933, ja vuotta myöhemmin Penttilä sai filosofian maisterin arvon. Opiskeluaikoihin liittyi mm. osakuntatoiminta ja Pohjois-Pohjalaisen osakunnan emännyys 1929–1930. Solmittuaan vuonna 1935 avioliiton varatuomari Martti Penttilän kanssa Irja Penttilä omistautui vuosiksi kodilleen ja perheelleen ensin Paavolassa, sitten Oulaisissa.

Irja Penttilän ensimmäinen kosketus opetusalaan tapahtui jo vuonna 1937 Paavolan Sahanperän kansakoulussa. Virkaura Oulaisten yhteiskoulussa alkoi vuonna 1947, kun hänestä tuli yhteiskoulun saksan kielen opettaja. Koulun rehtorina toimi tuolloin pastori Jouko Karanko. Sittemmin Penttilän opetusaineisiin liittyivät myös latina ja ranska. 1950-luvun alusta Penttilä toimi tyttöjen valvojana ja koulun vararehtorina. Kun Jouko Karanko muutti vuonna 1958 Lempäälään, Irja Penttilä oli luonnollinen valinta rehtoriksi. Hän hoiti virkaa yhteiskoulun lakkauttamiseen eli kevääseen 1974.

Irja Penttilän rehtorikaudella Oulaisten yhteiskoulu kasvoi runsaan 500 oppilaan opinahjosta yli 750 oppilaan suurkouluksi, jossa oli parhaimmillaan nuoria kautta laajan Pohjois-Pohjanmaan. Penttilän aikana yhteiskoulua kehitettiin myös toiminnallisesti. Opetussuunnitelmiin sisällytettiin runsaasti vaihto- ja vapaaehtoisia aineita. Vuonna 1963 mahdollistui kaupallisen kokeilulinjan perustaminen, ja vuosina 1965–1970 kokeiltiin myös yhteistyössä Kansanvalistusseuran kanssa kirjekeskikoulua. Lukion linjajako mahdollisti vuodesta 1970 opiskelun joko kieli-, matemaattisella tai reaalilinjalla.

Kun Irja Penttilä jäi keväällä 1974 eläkepäiville, yhteiskoulun johtokunnan puheenjohtaja Erkki Varila luonnehti häntä innostavaksi ja taitavaksi opettajaksi ja aina oppilaittensa parasta katsovaksi kasvattajaksi. Varila totesi edelleen:

”Koulun kaikinpuolinen rakentaminen ja kehittäminen ovat olleet aina rehtori Penttilän sydäntä lähellä. Koulun kolmas rakennusvaihe toteutui hänen rehtorikaudellaan. Lukusuunnitelmat ja linjajaot ovat hänen ansiostaan olleet koulussamme harvinaisen monipuoliset - - - Hänen kykynsä ja taitonsa on saanut muutoinkin tunnustusta kouluhallituksen taholta, sillä hänet kutsuttiin oppikoulujen tilapäiseksi tarkastajaksi syksyllä 1963 ja syksyllä 1964.”

Penttilä muisteli vuonna 1985 yhteiskoulussa käytettyjä kasvatusperiaatteita. ”Jos jotain kahnausta sattui, meillä oli tapana ottaa sekä opettaja että oppilas puhumaan asiasta. Yhdessä se selvitettiin ja lopuksi lyötiin kättä päälle. Ja useinkaan ei samaa oppilasta nähty tässä tilanteessa toista kertaa.”

Kun Oulaisiin ryhdyttiin hankkimaan 1960-luvun puolivälissä talouskoulua, Irja Penttilällä oli hankkeessa merkittävä rooli, ja hänet valittiinkin koulun kannatusyhdistyksen puheenjohtajaksi. Talouskoulun toiminta alkoi vanhassa kunnanlääkärin talossa elokuussa 1967. Penttilä johti kannatusyhdistystä vuoteen 1979, jolloin tehtiin päätös talouskoulun luovuttamisesta kaupungille.

Penttilän ansiot opetusalan kehittäjänä olivat peruste sille, että hän sai kouluneuvoksen arvonimen vuonna 1974. Hänelle oli myönnetty jo aiemmin vuonna 1966 Suomen Leijonan Ritarikunnan I luokan ritarimerkki sekä vuonna 1971 Mannerheimin Lastensuojeluliiton kultainen ansiomerkki.

Irja Penttilän moniin luottamustehtäviin kuuluivat toiminta Lotta Svärdin Paavolan ja Oulaisten paikallisosastoissa sekä Aseveliyhdistyksen naisjaoston, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Pohjola-Nordenin johtokunnat Oulaisissa. Hän oli Oppikoulunopettajain Oulun piirin hallituksen, Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliiton sivistysvaliokunnan ja Oulaisten kirjastolautakunnan jäsen.

Irja Penttilä teki useita opintomatkoja mm. Saksaan, Italiaan ja Ranskaan. Kummikunta- eli ystäväkuntatoimintaan Irja Penttilä tuli mukaan jo 1940-luvulla. Ruotsalaisen Leksandin kunnan kanssa alkanut toiminta laajeni sittemmin myös Norjan Lillehammeriin ja Tanskan Hörsholmiin.

Matkustaminen liittyi konserteissa ja näyttelyissä käymisen, kirjallisuuden, käsitöiden ja mitalien keräämisen ohella myös Penttilän eläkepäiviin. Pyhäjokiseudussa tammikuussa 1985 julkaistussa 75-vuotishaastattelussa hän totesi: ”Ei sillä ole väliä kuinka vanha olet, vaan miten olet vanha.”

Puoliso

vuodesta 1935 Martti Oskari Penttilä (1904–1969)

Lähdeluettelo

  • Rehtori Irja Penttilä 50-vuotias – Pyhäjokiseutu 28.1.1960.
  • Rehtori Irja Penttilä 60-vuotias – Pyhäjokiseutu 28.1.1970.
  • Sirpa Oksanen, Koulun kannattaa katsoa taaksepäin – Pyhäjokiseutu 26.1.1985.
  • Harri Turunen, Opin tiellä Oulaisissa. Oulainen 1986.
  • Harri Turunen, Ystävyyden viisi vuosikymmentä. Oulainen 1993.
  • Harri Turunen, Kuusi vuosikymmentä valkolakkeja. Oulainen 1996.
  • Kouluneuvos Irja Penttilä on poissa – Pyhäjokiseutu 10.11.1999.