Erkki Pääkkönen syntyi Kuhmossa 27.12 vuonna 1902. Valmistuttuaan kansakoulunopettajaksi hän toimi vuoden Paltamon Kontiomäessä ja siirtyi Kiimingin kansakoulun opettajaksi vuonna 1926. Tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1962, jolloin hän jäi eläkkeelle. Pääkkösellä oli Kiimingissä useita kunnallisia ja seurakunnallisia luottamustoimia. Niin ikään hän toimi säästöpankin tilintarkastajana ja oli aktiivisesti mukana eri kansalaisjärjestöjen toiminnassa sekä suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Talvisotaan hän osallistui komppaniapäällikkönä ja oli jatkosodan aikana Ilmansuojelukomppanian päällikkönä sekä Oulun Suojeluskuntapiirin IS-toimiston päällikkönä. Sotilasarvoltaan Pääkkönen oli luutnantti.

Seuraavassa piirrän kuvaa kiiminkiläisestä vaikuttajasta Erkki Pääkkösestä sellaisena kuin sen minulle ovat hahmottaneet perhe, työtoverit, entiset oppilaat, ystävät ja paikalliset jokamiehet.

Paremman huomisen toivossa lähti hiihtäen nuorin kuhmolaisen pienviljelijäperheen viidestä veljeksestä syrjäisestä Vieksin kylästä Kajaanin seminaariin. Takana oli vain kiertokoululukeneisuus, mutta puolen vuosikymmenen uutteran ponnistelun tuloksena mies nuorikkoineen sai oppilaitoksesta päästötodistuksen. Ensimmäinen työpaikka oli Paltamossa, mutta varsinaisen elämäntyönsä Erkki Pääkkönen teki Kiimingissä opettajana, kasvattajana, kotipaikkakuntansa aineellista ja henkistä hyvää monipuolisesti edistävänä toimijana.

Kiiminkiläiseen kyläkuvaan Erkki Pääkkönen sulautui pussihousuihin ja harmaaseen villapaitaan pukeutuneena kansanmiehenä, joka kesäisin liikkui polkupyörällä ja talvisin potkukelkalla. Erikoisempi näky oli opettajapariskunnan aamuinen työmatka Kotikummulta koululle käsikynkkää kävellen.

Hellä ja huolehtiva, tarpeen tullen vaativa ja ankarakin hali-isi oli myös koulussa leppoisa, huumorintajuinen ja hyväntuulinen, kun asiat menivät hyvin. Muussa tapauksessa oppilaat saattoivat kiertää koulua kyykkyhypellen, eikä karttakeppikään aina ollut pelkkää rekvisiittaa. Erkki Pääkkösen kasvattajantyön periaatteena oli ”koti, uskonto ja isänmaa”. Tavoitteena oli tehdä oppilaista ”seuvvulle kunnon kansalaisia”. Niinpä hyvään käytökseen totuttaminen oli keskeistä; kädestä pitäen ohjattiin, miten taloon tultaessa pyyhitään jalat, koputetaan oveen, otetaan lakki päästä ja tervehditään. Hyvien pöytätapojen omaksuminen oli myös tärkeätä, ja erityisesti opettaja tähdensi fyysisen kunnon merkitystä. Vaihtelua joskus pitkästyttävältä tuntuvaan työskentelyyn toivat kouluradio-ohjelmat, joita kuunneltiin ahkerasti. Opetuksessaan Pääkkönen painotti erityisesti maa- ja metsätaloutta ja oli aikaansa edellä siinä, että toimitti maataloihin työharjoitteluun oppilaita, joille oma koti ei tilaisuutta tarjonnut. Veden keittäminen paperissa kemian tunnilla jäi oppilaille mieleen. Pääkkösen työmoraalista kertoo opetuksen hoitaminen päiväkausia polvillaan seisten, kun iskiaan vaivaama opettaja ei malttanut jäädä sairauslomalle. Koulujen yhteisissä kilpailutilanteissa Erkki Pääkkösen lämmin ja rohkaiseva isällisyys jäi mieleen myös syrjäkylistä tuleville, maalikyläläisiä arasteleville ottelijoille.

Erkki Pääkkösen Kiimingin-vuodet osuivat aikaan, jolloin paikallista oppineistoa edustivat pappi, vallesmanni ja opettaja. Opettaja oli opettaja koulun ulkopuolellakin. Konttorihuoneessa olevalla kirjoituskoneella laadittiin monet hakemukset ja muut asiakirjat neuvoa pyytäville. Siellä myös allekirjoitettiin lukuisat takaukset yrittäjille. Pääkkösten vieraanvaraisessa kodissa kestittiin niin piispat kuin kyläläisetkin. Anni-rouvan kahvipöydän ääressä lientyivät joskus uhkaavat erimielisyydet oppilaiden vanhempien kanssa. Koululaisille pääsy kurkistamaan opettajan asuntoon oli elämys; edustihan tuo koti sisustuksineen, kirjoineen, tauluineen ja taidokkaine tekstiileineen aivan erilaista maailmaa kuin heidän oma arkensa. Samastumista paikkakunnan elämään edustivat Pääkkösen navetassa Vanhaharjun tilalla asustelevat lehmät, kanat ja porsas.

Erkki Pääkkösen tarmoa ja taitoa tarvittiin lukuisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä, kunnan ja seurakunnan luottamustoimissa. Omien harrastustensa puitteissa hän oli mukana perustamassa Kiimingin Metsänhoitoyhdistystä, Kiimingin Erä- ja Metsästysseuraa sekä urheiluseura Vesaisen Poikia. Viimeksi mainitun historiassa hänet mainitaan seuran henkisenä isänä, toiminnan aktivoijana sekä liikkeellepanijana ja taustavoimana noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Seuran puheenjohtajana hän toimi 1950-luvulla. Nimi Vesaisen Pojat oli hänen ideansa. Yhdessä vaimonsa kanssa Erkki Pääkkönen oli vasta paikkakunnalle muuttaneena perustamassa myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosastoa, jossa hän niin ikään toimi puheenjohtajana. Suojeluskuntatyö oli Erkki Pääkköselle kiinteä osa isänmaallisuutta. Hänen toimintansa järjestön piirissä alkoi jo Kuhmossa ja jatkui aktiivisesti Kiimingissä, jossa hän toimi 1930-luvulla myös paikallispäällikkönä. Huoli oman maan tulevaisuudesta vei Pääkkösen mukaan niin sanottuun asekätkentäjuttuun. Hänet pidätettiin ja määrättiin turvasäilöön kesken opettajayhdistyksen kokousta toukokuussa 1945. Seuraavat kolmetoista kuukautta hän vietti erillä perheestään ensin Oulussa, sitten Katajanokalla. Kuvaavaa Erkki Pääkkösen valoisalle sosiaalisuudelle on, että hän tyrmän niukan ravinnon saatteeksi valmisti tovereilleen vankilakäytävän kamiinalla lihakeittoa yhteisistä kotieväistä.

Seminaaria edeltävät vuodet maa- ja metsätöissä sekä uitoissa istuttivat Erkki Pääkköseen lähtemättömän kiintymyksen luontoon. Luonto, luonnonvarojen vaaliminen ja talteenotto oli hänen rakkain harrastuksensa. Pitkillä metsästys- ja kalastusretkillään yksin tai hyvien ystäviensä kanssa Pääkkönen paitsi hankki ravinnonlisää perheelleen myös kokosi itseään kohtaamaan jokapäiväisen elämän haasteita. Merkittävästä elopainostaan huolimatta hän oli hyväkuntoinen. Päivän mittaan hän saattoi samoilla kaksi–kolmekymmentäkin kilometriä. Kauan ennen nykyisen eräkiinteistön perustamista Pääkkösen kerrotaan kerran sattuneen nuotioimaan Reposelän tienoille, ihailleen luontoa ja huokaisseen: ”Tässäpä olisi hyvä metästysmajan paikka!”. Ystävänsä Toivo Puiravan kanssa hän kokeili myös pesukarhujen tarhausta. Kasvatit pyrkivät kuitenkin karkailemaan, eikä harrastus oikein muutenkaan tuottanut toivottua tulosta. Eläkepäivinään Pääkkönen rakensi Kiimingin Ämmänperälle Ruutananlammen ja vapaa-ajan asunnon sen rannalle. Paikka ei enää ole suvun omistuksessa, ja vuosikymmenet ovat paljolti hävittäneet ympäristöstä luontoa ihailevan ja kunnioittavan käden jälkiä.

Erkki Pääkkönen oli taitava nikkari. Näppärästi syntyivät perheelle huonekalut ja lapsille lelut. Pikku keksinnöistään hänet myös tunnettiin. Mainittavimpia niistä olivat metsänkylvökeppi ja tulitikkurasian kokoinen partakoneenterien teroituslaite, alkuaan Klubiaskin kanteen luonnosteltuja.

Huumorintajun parhaita ulottuvuuksia on kyky nauraa itselleen. Se taito Pääkkösellä oli. Eläkeikää lähetessään hän tyytyväisenä taputteli pulleata vatsaansa ja totesi: ”Tämmöseksi oon täällä tullut.” Erkki Pääkkönen, ”seuvvulle kunnon kansalaisten” kasvattaja, oli todellinen opettajapersoonallisuus.