[Kuva: Musta-Nykyrin muistokivi Muhoksella.]
Musta-Nykyrin muistokivi Muhoksella.

Pehr Olofinpoika Nykyri eli 1500- ja 1600-luvuilla Muhoksella. Hän oli kuulu talonpoikaispäällikkö, joka taisteli venäläisiä joukkoja vastaan pitkän vihan eli 25-vuotisen Venäjän-sodan aikana. Vanhimmat kirjalliset tiedot Nykyristä merkitsi aikoinaan muistiin Rantsilan kappalainen Kristfrid Ganander:

”Nykyrin, erään talonpojan, jonka mukaan nimitetty talo vielä­kin on Muhoksella, kerrotaan naapuriensa ja sukulaistensa kanssa niin kohdelleen kuljeskelevia Wenäläisjoukkoja suurena sota-aikana, että veri oli jäällä juossut ja että kirkko jäi vihollisilta poltta­matta. Tämän olisi pitänyt tapahtua samaan aikaan, kuin Wenäläiset polttivat Limingan kirkon v. 1591”.

Kansan perimätieto Nykyristä eli runsaana vielä 1800-luvulla, jolloin A. H. Snellman tallensi hänestä monia tarinoita. Nykyrin kerrotaan olleen pitkä ja laiha mies, joka oli ”tulisen vahva” ja kuuluisa suurista ruumiinvoimistaan. Hän oli kolkon näköinen ja mustaverinen, minkä vuoksi sai lisänimekseen Musta-Nykyri. Suurten voimiensa lisäksi Nykyri tunnettiin taitavana noitana, joka pystyi esimerkiksi venäläisten häntä ahdistaessa loihtimaan itselleen apujoukkoja pöläyttämällä kaksi höyhennelikkoa ilmaan ja lausumalla ”Nuo kaikki minun puolestani!”, jolloin höyhenet muuttuivat miehiksi.

Musta-Nykyrin lopusta tiesi J. W. Calamnius kertoa seuraavaa:

”Kaiken sen pahan edestä, minkä hän tiesi Ryssille tehdä, vihasivat nämä häntä kovasti ja koettivat kaikin voimin häntä vainota ja hänen perhekuntaansa rääkätä. Itse täytyi hänen viimein lähteä pa­koon ja hän katosi sitten tietämättömiin. Ainoastaan pojallensa oli hän sanonut “tuonne jäivät hopeani" ja samalla viitannut suo­hon, joka on Muhos- ja Oulujokien välillä. Poika oli koettanut hopeat siitä saada ja sen vuoksi suota kaivanut, mutta hopeat olivat kiini lunastussanoissa, jotka isä oli unhottanut antaa, ja sen tähden ne sinne ikuisiksi päiviksi ovat jääneet.”

Musta-Nykyrin sukuseura pystytti Nykyrille muistokiven Muhokselle kesällä 2008.

Lähdeluettelo

  • Calamnius, J. W.: Muinais-tiedustuksia Pohjanperiltä: Muhoksen pitäjä ynnä Utajärven kappeli. 1868.
  • Musta-Nykyrin sukuseura ry [http://personal.inet.fi/yhdistys/nykyri/ (toimimaton linkki)].
  • Keränen, Pekka: Tuulimaa: Limingan kotiseutukirja.
  • Snellman, A. H.: Oulun kihlakunta. Muinaistieteellisiä ja historiallisia lehtiä. 1887.

Katso myös