Abraham Montin syntyi Tervolan kappalaisen Mikael Montinin perheeseen 10.8.1780. Hän kävi Oulun triviaalikoulua ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1796. Papiksi hänet vihittiin neljä vuotta myöhemmin. Tämän jälkeen Montin toimi ensin Kemin kirkkoherran apulaisena ja sittemmin kappalaisena vuodesta 1807 lähtien. Kuusamon kirkkoherraksi hänet nimitettiin 11.6.1817.

Abraham Montin tuli tiettävästi hyvin toimeen seurakuntalaistensa kanssa ja oli taitava ja joustava hallinto- ja talousmies. Hänen aikanaan, päinvastoin kuin yleensä muulloin, pitäjänkokoukset pidettiin täsmällisesti, seurakunnan rakennuksista huolehdittiin ja myös kirkon rahastot olivat kunnossa. Montin ei viihtynyt kuitenkaan pitkään Kuusamossa vaan haki parempipalkkaista Pudasjärven kirkkoherran virkaa ja saikin sen vuonna 1824. Pudasjärveltä hän siirtyi kirkkoherraksi Rovaniemelle vuonna 1835 ja sieltä vielä Kalajoelle vuonna 1839.

Montin sai rovastin arvon vuonna 1838. Hän toimi ensin vt. lääninrovastina vuodesta 1846 lähtien ja sitten vakinaisena vuodesta 1853.

Abraham Montin kuoli Kalajoella 26.5.1861.

Vanhemmat

Mikael Montin ja Susanna Fellman

Puoliso

  1. Ulricka Magdalena Castrén
  2. Susanna Magdalena Appelgren
  3. Emilia Carvolin

Lähdeluettelo

  • Poukkula, Antti. 300-vuotisen Kuusamon seurakunnan paimenten kronikka. 1978.
  • Ervasti, Seppo: Johdatus Kuusamon historiaan.
  • Helsingin yliopisto, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852.