Heikki Lounaja sai kasteessa nimen Matti Henrik Lilja, mutta jo lapsuusvuosina hänet tunnettiin Heikkinä. Syntymäpitäjässään hän kävi keskikoulun.

Lounajan kertojanlahjat ilmenivät jo nuorena. Ennen kouluun menoaan poika kirjoitteli novelleja ja muita tarinoita. Yhteiskoulussa hän perusti toverikunnan lehden, ja sen toimittaminen oli perustajansa huolena. Kouluaikana tuleva kirjailija ansaitsi opiskelu- ja taskurahoja kirjoituksillaan aikakausi- ja ym. lehtiin.

Heikki Lounaja valmistui metsäteknikoksi Rovaniemen metsäkoulusta vuonna 1939. Metsäkoulun suoritettuaan hän oli Metsähallituksen palveluksessa vuosina 1939–1940. Vuosina 1943–52 hän työskenteli piiriesimiehenä Rauma-Repolassa ja vuosina 1953–73 jälleen Metsähallituksen palveluksessa. Lounaja asui perheineen muun muassa Rovaniemellä, Oulussa, Kajaanissa, Iisalmessa ja Haapajärvellä. Haapajärvellä perhe asui Siiponkoski-nimisessä talossa.

Metsämiehen ammatista oli kirjailijalle hyötyä. Lounajalle savotat oli kuin toinen koti. Hän tiesi kokemuksestaan työt ja työmaat, kämpät oloineen ja asukkaineen. Mies tunsi perin juurin jätkän – savottojen pöllinikkarin –, sillä hän oli miltei kuin yksi heistä. Metsien ammattilaisten karun elämän tallentajana kirjailija Lounaja oli voittamaton. Hänen kirjojensa sivuilta aistii koskemattoman kairan kutsun, savotan tunnelman ja jätkien, nykyisten metsurien hurtin huumorin.

Esikoisteos Pitkin varsitietä ilmestyi 1950. Kirja on savotta- ja uittoromaani sekä Kainuun syrjäseutujen asukkaiden kuvaus 1930-luvulta. Kirjailijan mukana lukija pääsee Honkalan suosaarekkeelle, jossa elää tihuuttaa Moilas-Iikka Sanninsa ja pesueensa kanssa; samoin lukijalle aukeaa paana Navetvaaran savotalle tukkilaisten ja puukukkien pariin. Kirja herätti heti ilmestyttyään arvostelijain huomion omaperäisyydellään. Pitkin varsitietä on kirjoitettu vapaa-aikoina – lauantai-iltaisin ja sunnuntaisin. Kirja on pitkän ajan tulos, sillä mies oli viikot maakunnassa. ”Ajatukset ja vireys vaihtelivat”, muisteli kirjailija.

Vuonna 1973 Lounaja jäi eläkkeelle. Uran päätti 1984 julkaistu Tervakansan laulu, joka muodostui Heikki Lounajan jäähyväisromaaniksi metsämiehille ja kaikille kirjallisuuden ystäville. Viimeisestä teoksestaan hän sai myös kotimaisen kirjallisuutemme taholta arvokkaan ja lämminhenkisen tunnustuksen ja kiitoksen. Kaikkiaan kirjoja syntyi 10.

Heikki Lounaja avioitui vuonna 1938 Hilma Auerin kanssa, ja perheeseen syntyi viisi lasta: Aarno 1938, Aimo 1943, Arja 1946, Anja 1948 ja Juha 1957.

Heikki Lounaja on haudattu Haapajärven hautausmaalle ensimmäisen vaimonsa Hilman, äitinsä ja Olavi-veljensä viereen.

Heikki Lounajan teoksia on käännetty viroksi, unkariksi ja venäjäksi.

Teokset

  • Pitkin varsitietä, 1950
  • Lautta ohittaa kylän, 1951
  • Maaton mies, 1952
  • Peittyneet jäljet, 1954
  • Kurjet palaavat, 1955
  • Jäätyneet tiet, 1956
  • Vihreän kullan maa, 1961
  • Tämä päivä, 1961
  • Peni, ystäväni, 1966
  • Tervakansan laulu, 1984

Vanhemmat

satamatyömies Henry Lilja ja Kaisa Stiina Pietikäinen

Puoliso

  1. 1938 Hilma Auer, syntynyt 1916, kuollut 15.9.1962
  2. 1963 Irja Maria Lukkarinen, syntynyt 1916

Lähdeluettelo

  • Salonen, Heikki-Paavali: Heikki Lounaja: Kainuun kuvaaja ja jätkäkulttuurin tallentaja. Metsä ja puu 1983: 1, s. 28–30.
  • Piiroinen, Tauno: Heikki Lounaja: savottakämppien kirjailija. Antikvariaatti 1997: 1, s. 4-5.
  • Pajamäki, Jaakko: Kuolleita. Metsämies 1987: 10, s. 30