Kalajoen työväenliikkeen alkuhistoriassa merkittävää osaa esittänyt Johan (Jukka) Aleksander Lankila asui suurimman osan elämästään kotiseudullaan. Tulevan kansanedustajan lapsuus ei ollut helppo. Isäpuoli lupasi pitää pojasta hyvää huolta, mutta lienee antanut enemmän ruoskaa kuin ruokaa. Kuntalaiset pelastivat lapsen huutolaiseksi, kun tämä oli kuusivuotias. Kahdeksan vuotta myöhemmin poika karkasi merille, mistä hänet palautettiin ”peräänkuulutettuna karkulaisena” parin vuoden päästä Kalajoelle. Vuosisadan vaihteen tienoilla J. A. Lankila pääsi maalarin oppiin ja kehittyi ammatissaan pian sangen taitavaksi. Hänet apulaisineen tilattiin maalaamaan huomattavia rakennuksia muun muassa Ouluun ja Kokkolaan. Eräs suurimmista töistä oli Oulun tuomiokirkon sisä- ja ulkomaalaus.

Poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen järjestäytyessä Kalajoella vuoden 1905 suurlakon jälkeen J. A. Lankila oli alusta lähtien aktiivisesti mukana. Itseopiskelulla laajat tiedot hankkinut maalarimestari oli useiden vuosien ajan oululaisen Kansan tahto -lehden Kalajoen kirjeenvaihtajana. Hän toimi aktiivisesti myös Suomen sosialidemokraattisen puolueen agitaatiotehtävissä. Kalajoen työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi Lankila valittiin vuoden 1910 alussa. Paikallisissa vappujuhlissa hän piti monta kertaa pääpuheen, jossa hän käsitteli myös Suomen valtiollista asemaa venäläisen sortokauden myrskyissä.

J. A. Lankila asui Kalajoella 1910-luvun puoliväliin saakka ja muutti sitten Varkauteen ja 1916 Mikkeliin, missä hän työskenteli Vapaus-lehden toimittajana. Eduskuntaan hän tuli valituksi syksyn 1917 vaaleissa. ”En luullut joutuvani kaikkeen siihen, mikä sittemmin oli eteeni tuleva”, toteaa Lankila elämänsä lopulla tekemissään muistiinpanoissa. Muutaman kuukauden kuluttua eduskuntaan valitsemisesta alkoi kansalaissota, jonka kuluessa Lankila liikkui punaisten hallituksen Kansanvaltuuskunnan ja ajoittain myös punakaartien palkkaamana puhujana kymmenillä Etelä-Suomen paikkakunnilla. Kansalaissodan päätyttyä punaisten tappioon J. A. Lankila kuului niihin sosiaalidemokraattisiin kansanedustajiin, jotka jäivät Suomeen. Noin puolet eduskuntaryhmästä siirtyi pakolaisina Venäjälle.

Melkein kaikki Suomeen jääneet sosiaalidemokraattiset kansanedustajat pidätettiin toukokuun puolivälissä 1918, heidän kanssaan myös Lankila. Häntä syytettiin ”kapinaan kiihottamisesta” ja ”punakaartien perustamisesta”. Kansanedustaja J. A. Lankila sai kuolemantuomion lokakuun 12. päivänä 1918 annetulla valtiorikosoikeuden päätöksellä. Valtiorikosylioikeus muutti tuomion elinkautiseksi, mutta vankeudessa nopeasti heikentynyt Lankila kuoli sellissään huhtikuun 15. päivänä 1919. Hänen sellitoverinsa, Suomen työväenliikkeen perustajiin kuulunut Eetu Salin, oli menehtynyt yhdeksän päivää aikaisemmin.

Vanhemmat

äiti talontytär Elisabeth Kristina Lankila

Puoliso

J. A. Lankila ei ollut naimisissa.