Savossa Maaningalla syntynyt ja Oulussa lapsuus- ja nuoruusvuotensa viettänyt Aune Köyste valittiin 20-vuotiaana vuonna 1926 Oulaisten kirkonkylän kansakoulun alaluokkien opettajaksi. Tästä sai alkunsa sittemmin neljä vuosikymmentä kestänyt viranhoito saman työnantajan leivissä.

Nuoren opettajattaren työ- ja asuintilat sijaitsivat alkuvuosina ns. Pikku-Väinölässä, joka tuhoutui myöhemmin tulipalossa. Kouluolot olivat nykyiseen verrattuna perin vaatimattomat. Aune Köyste muisteli vuonna 1986 Oulaisten koululaitoksen 100-vuotishistoriakirjassa:

”Kun matalaan luokkaan mahdutettiin joinain vuosina 40–43 oppilasta kaksinistuttaviin puupulpetteihin, ei käytävillä voinut seisoa vierekkäin. Kalustoon kuuluivat pieni musta taulu, opettajanpöytä ilman lattiakoroketta ja vanha kaksioktaavinen urkuharmoni, joka suhisi ja pihisi opettajan polkiessa tahdissa tiheästi ja valtavalla voimalla Hoosiannan maantiellä ohikulkeneen pastori Räsäsen kuultavaksi. Luokan perällä oli kaksi kaappia, toinen opettajan päällysvaatteita ja toinen koulutarpeita varten.”

Luokkahuone oli myös opettajan keittiö. Puulaatikon päällä oli vesisanko ja käsienpesukooli.

Ulkoiset olot paranivat ratkaisevasti syksyllä 1933, kun kansakoulu pääsi muuttamaan Oulaisten yhteiskoulun käyttöön puolikymmentä vuotta aikaisemmin valmistuneeseen ja arkkitehti Toivo Salervon suunnittelemaan kaksikerroksiseen koulutaloon, jonka kannatusyhdistys joutui myymään kunnalle talousvaikeuksien vuoksi. Rakennus tunnetaan nykyisin Puulukiona. Uudessa koulussa oli väljät tilat, yksinistuttavat pulpetit, juhla- ja voimistelusali, vesijohto ja entistä valoisampaa. Aluksi lautaset ja keittoämpäri kannettiin luokkaan, missä opettaja jakoi ruoan. Vuodesta 1954 ”puupuolen” oppilaatkin pääsivät ruokailemaan uuden kivirakenteisen keskuskoulun ruokasaliin.

Köysten ottotytär Ritva Väisänen on kuvannut kasvatusäitiään positiivisella tavalla voimakkaaksi ihmiseksi, joka oli vaativa sekä itseään että muita kohtaan. Tämä tuli näkyviin myös koulutyössä. Toisaalta hän oli aina valmis auttamaan ja kannustamaan. Osoituksena tästä hän ”paimensi” entisiä oppilaitaan vielä eläkevuosinaan eli vuosikymmeniä asianomaisten koulunkäynnin päätyttyä. Aune Köyste jäi eläkkeelle vuonna 1966, mutta hän hoiti sijaisuuksia Helsingin kouluissa vuoteen 1979.

Aune Köysteellä riitti opettajan viranhoidon ohella runsaasti aikaa ja energiaa erilaisiin sivutoimiin ja luottamustehtäviin. Hän ansaitsi 27 vuoden ajan lisämarkkoja toimimalla kesäapulaisena ja lomittajana Kansallis-Osake-Pankin Oulaisten konttorissa. Hän opetti aika ajoin yhteiskoulussa liikuntaa ja toimi jonkin aikaa kansahuollon apulaisena ja huoneenvuokralautakunnan sihteerinä.

Mittavimmat sivutoimiansiot liittyivät kuitenkin Oulaisten kirjastoon, jonka hoitaja Köyste oli vuosina 1940–1966. Näinä vuosina kirjasto toimi ensin Raahe Oy:n talossa sahan alueella, sitten Väinölässä ja vuosina 1945–1965 kauppias J. A. Niemelän lahjoittamassa kauppakartanossa, ns. päretalossa. Vuonna 1965 palattiin sahan alueelle entiseen konttori- ja asuinrakennukseen. Köyste ja kirjastotoimen luottamusmiehet ahkeroivat aktiivisesti uuden kirjastotalon saamiseksi paikkakunnalle. Tämä haave toteutui vasta 1969, jolloin Aune Köyste oli jo muuttanut Helsinkiin.

Köysten hoitajakaudella Oulaisten kirjaston kirjavarat kasvoivat kymmenkertaisiksi eli runsaasta 1 000 niteestä lähes 11 000 niteeksi. Myös lainausluvut kymmenkertaistuivat. Erityisen voimakasta oli lastenkirjallisuuden lainausten kasvu. Köysten kaudella aloitettiin ns. lukiolaisten hiljainen työskentely sekä koululaiskäynnit, joiden ohjelmaan liittyi kirjaston ja sen käytön esitteleminen.

Vuonna 1955 hankittiin kokeilumielessä 7 000 markalla opetusnuotteja. Musiikin kuunteleminen mahdollistui vuonna 1962, jolloin hankittiin radio, levysoitin sekä 25 musiikki- ja kirjallista levyä. Köyste järjesti jo 1960-luvun alussa satutunteja, joiden aikana kuunneltiin myös lastenlevyjä. Näyttelytoimintaakin viriteltiin; mm. vuonna 1962 järjestettiin ”Pohjoismainen kirjanäyttely” kansakoululla. Parantolan laitoskirjaston siirtyminen kunnan toiminnoksi ajoittui sekin Köysten kaudelle. Kaiken kaikkiaan Oulainen kohosi Aune Köysten johdolla Pohjois-Suomen kärkikastin kirjastokunnaksi.

Oulaisten-vuosinaan Aune Köyste ennätti osallistua myös parantolan lasten terapiaan, kirjanpidon opettamiseen, omiin kasvatusopin jatko-opintoihin, lampaiden ja pellavan kasvattamiseen sekä opettajayhdistyksen, sotainvalidien naisosaston ja Oulaisten kotiseutuyhdistyksen toimintaan.

Tennis, kirjoittaminen ja maalaaminen kuuluivat rakkaisiin harrastuksiin. Köyste oli vaikuttamassa omalla panoksellaan siihen, että parantolan alueelle saatiin 1950-luvulla tuon ajan oloissa tasokas tenniskenttä. Köyste kirjoitti Anja Taulan salanimellä kertomuksia Nyyrikkiin ja avusti kirjoituksillaan Kaltiota, Kalevaa, Suomen Kuvalehteä ja Pyhäjokiseutua. Eläkepäivinä virinnyt haave kirjasta, jossa olisi kerrottu kenttäsairaala A 24:n toiminnasta kesällä ja syksyllä 1941, jäi keskeneräiseksi. Sotarintamakomennusta oli edeltänyt vuosien aktiivinen toiminta Oulaisten lotissa.

Maalausharrastus käynnistyi jo Oulun-vuosina ja jatkui sitten läpi elämän. Köysten töitä oli esillä Oulaisten seudulla opettajayhdistyksen näyttelyssä sekä myöhemmin mm. Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Helsingissä syksyllä 1977 pidetyn näyttelyn alussa lausuttiin syntysanat kaksi vuotta myöhemmin toteutuneelle ”Me Oulaistelaiset” -nimisen kotipaikkaseuran perustamiselle. Köyste osallistui innokkaasti seuran tilaisuuksiin ja toimintaan. Niinpä hänet nimettiin ensimmäiseksi ”Vuoden Me Oulaistelaiseksi” vuonna 1982. Samalla hänet kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi.

Lähdeluettelo

  • Pentti Törmälä, ”Minä olin kunnianhimoinen” (80-vuotishaastattelu) – Pyhäjokiseutu 5.7.1986.
  • Köyste oli aikansa uranuurtaja – Pyhäjokiseutu 18.1.1989
  • Osmo Lampovaara, Me Oulaistelaiset r.y. 10 vuotta 1979–1989. Oulainen 1989.
  • Harri Turunen, Opin tiellä Oulaisissa. Oulainen 1986.
  • Harri Turunen, Valistuksen poluilta tiedon valtateille. Oulainen 2000.
  • Osmo Lampovaara, Me Oulaistelaiset r.y. 25 vuotta. Neljännesvuosisata rikasta kotiseutuhenkistä toimintaa. Kerava 2004.