Unto Jutilan lapsuus ja varhaisnuoruus kuluivat Kalajoen Plassilla. Suvussa ei tiettävästi aikaisemmin ole ollut musiikinharrastajia. Isä Väinö oli kulttuurisesti valistunut henkilö, ja hän piti paljon musiikista. Hän hankki pojalleen harmonikan ja piirsi tietämättään tällä ennakkoperinnöllä merkin suomalaisen harmonikkamusiikin historiaan. Unto Jutila esiintyi jo 11-vuotiaana julkisesti Kalajoen teatteritalon tanssien taukosoittajana. Avioiduttuaan hän muutti Toholammille, jossa hän asui elämänsä loppuun.

Unto Jutilan elämäntyöhön harmonikansoiton alalla sisältyy selviä toisistaan erottuvia jaksoja: tanssimuusikko, säveltäjä, opettaja, harmonikkaleirien taiteellinen johtaja, levyttäjä ja esiintyvä taiteilija. Soittajana Jutilaa voidaan pitää valtaosin itseoppineena, mutta musiikinteorian opetuksen hän sai Pauli Kilpiöltä, varsinaisen harmonikan käsittelyn opetti Leander Norrback ja esiintyvän taiteilijan ominaisuudet ja ohjelmiston hioi Veikko Ahvenainen.

1960-luvun alussa alkoi yli 10 vuotta kestänyt tanssimuusikkokausi, jolloin taiteilija kiersi oman yhtyeensä kanssa ympäri Suomea. Sävellys- ja opetustyön lisääntyminen lopettivat vähin erin raskaan kiertävän tanssimuusikkokauden. Ensimmäinen sävelmä nimeltään Iloinen meripoika syntyi 1959 ja viimeinen sävellys Hyväntuulen jenkka vuonna 1990. Näiden sävellysten väliin mahtuu n. 200 erityyppistä teosta, joista tunnetuimmat ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto F-duuri ja Kuvia lapsille -sarja. Harmonikansoitonopettajan työkausi ajoittuu vuosien 1975–87 väliseen aikaan. Tästä mainittakoon Raahen musiikkikoulu 1975–80 ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopisto 1978–87, lisänä vielä runsas määrä yksityisoppilaita.

Unto Jutila osallistui esiintyvänä taiteilijana ja opettajana Hyvinkään harmonikkaviikoille, Sata-Häme soi -tapahtumaan Ikaalisissa sekä Ivalon harmonikkaviikoille. Lisäksi hän toimi taiteellisena johtajana Kalajoella Särkät soi -tapahtumassa 1974–85 ja Toholammin harmonikkaviikoilla 1986–92.

Unto Jutilan kansainväliset kontaktit olivat laajat ja hedelmälliset. Hänellä oli läheiset yhteydet lähes kaikkiin Neuvostoliiton tunnetuimpiin harmonikkataiteilijoihin. Unto Jutila esiintyi itsenäisenä taiteilijana Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian maissa ja Italiassa. Ystävyys ranskalaisen Maurice Vittenet’n kanssa toi musette-musiikin ohjelmistoon.

Unto Jutila levytti kuusi sooloäänitettä, joista tunnetuimmat ovat Ranskalainen visiitti ja Kuutamoserenadi. Esiintyvänä taiteilijana Unto Jutila oli hyvin arvostettu myös ulkomailla, ja hänen soittoaan kuvattiin suomalaisen tunturipuron solinaksi, johon liittyi vaikutteita suomalaisesta luonnosta, sen metsien hiljaisuudesta ja meren ehdottomuudesta. Jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan todeta taiteilijan loistava muuntautumiskyky eri harmonikkamusiikin aloilla. Alussa oli puhdas tanssimusiikki, sen jälkeen perinteinen harmonikkamusiikki, josta siirryttiin saumattomasti klassiseen harmonikkamusiikkiin. 1980-luvun alussa tuli musette-musiikki ja lopuksi jazz-musiikki, jonka vaikutus tosin oli ollut kaiken aikaa taustalla.

Unto Jutilalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke 1987. Hänen elämänsä loppuvuosia himmensi vaikea sairaus, joka rajoitti huomattavasti hänen toimintaansa, mutta ei estänyt sävellystyötä eikä julkisia esiintymisiä.

Vanhemmat

sahanasettaja Väinö Jutila ja Anni Tiinanen

Puoliso

Kalajoella 2.7.1977 filosofian kandidaatti Sinikka Alanen, syntynyt 1946 Karkku, vanhemmat ratavartija Viljam Alanen ja Helvi Niemelä