Herman Ingman syntyi Alavudella 10.6.1816. Hänen vanhempansa olivat Vaasan läänin kommisionin maanmittari Harald Ingman ja Catharina Margaretha Grönlund.

Ingman kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1835. Filosofian maisterin arvon hän sai vuonna 1840, ja saman vuoden joulukuussa hänet vihittiin papiksi. Herman Ingman toimi aluksi pappina Ilmajoella, Laihialla, Vaasassa, Limingassa ja Revonlahdella. Pisimmän työuransa hän teki kuitenkin eri kouluissa opettajana. Sodankylän kirkkoherran viran Ingman sai vuonna 1862, ja hän astui virkaansa kolme vuotta myöhemmin. Vappuna 1872 hän siirtyi Sodankylästä Kuusamon kirkkoherraksi.

Herman Ingman oli naimisissa Emma Maria Qvickströmin kanssa. Heillä oli yhteensä seitsemän lasta, joista nuorimmainen, Herman Aleksander, tuli paremmin tunnetuksi kirjailija Santeri Ivalona. Ivalon lapsuusmuisteloista välittyy kirkkoherra Ingmanista kuva hyväsydämisenä miehenä, joka juroudestaan ja harvapuheisuudestaan huolimatta saattoi perhepiirissä olla toisinaan hyvinkin lempeä ja leikkisä.

Pienen läänin kokoisessa seurakunnassaan jo varsin iäkäs kirkkoherra joutui tekemään usein erilaisia virkamatkoja, enimmäkseen veneellä mutta myös jalan. Nämä matkat olivat raskaita ja vaivalloisia, ja terveytensä heiketessä Ingman palkkasikin apulaisen hoitamaan kaikki pitäjämatkat. Itse hän saattoi siitä lähtien keskittyä seurakunnan asioitten johtoon ja suunnitteluun.

Herman Ingmanin ollessa kirkkoherrana saatiin yksimielinen päätös kansakoulun perustamisesta Kuusamoon.

1870-luvulla nousseeseen lestadiolaisuuteen kirkkoherra Ingman suhtautui arvostelevasti mutta kuitenkin ymmärtäväisesti. Hän antoi jopa pappilan pirtin lestadiolaisten seurojen pitopaikaksi huolimatta tiedossa olleesta liikkeen karsaasta suhtautumisesta kirkkoon ja kirkon edustajiin. Kirkkoherra arveli, että lestadiolaisuuden pohjana oli harras uskonnollinen mieli ja tahtoi kiinnittää huomiota enemmän sisäiseen hartauteen kuin ulkonaiseen esiintymiseen. Itse kirkkoherra ei ottanut osaa näihin seuroihin, mutta lapset ja palkolliset saivat olla niissä mukana. Näitä seuroja on Santeri Ivalo sittemmin kuvannut teoksessaan ”Alkutaival. Lapsuusvuosien muisteluksia”.

Herman Ingman ei ehtinyt olla kauan Kuusamon kirkkoherrana, sillä hän kuoli jo 28.2.1875.

Vanhemmat

maanmittari Harald Ingman ja Catharina Margaretha Grönlund

Puoliso

Emma Maria Qvickström

Lähdeluettelo

  1. Poukkula, Antti. 300-vuotisen Kuusamon seurakunnan paimenten kronikka. 1978.
  2. Ervasti, Seppo: Johdatus Kuusamon historiaan.
  3. Helsingin yliopisto, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852.