Pekka Ikäheimo eli Ikä-Pekka oli uta­järvisten hyvin tuntema persoonallisuus, joka kirjoitteli oma­kustanne­kirjoja. Hän syntyi Pielavedellä 10.3.1899 torpan poikana; vanhempia lapsia perheessä oli neljä. Lap­suu­des­taan hän on kertonut, että hän sai juosta vapaasti ympäriinsä, kalastaa, metsästää, marjastaa, jopa salaa riijastaakin. Töitä tosin piti ryhtyä tekemään jo 5-vuotiaana. Ikä-Pekan äiti oli ollut hyvä lukemaan ja las­ke­maan, ja nämä taidot periytyivät lapsillekin.

Pekka Ikäheimo kävi Pelto­salmen maa­mies­koulun ja valmistui agrologiksi Kurki­joen maan­viljelys­opistosta 1927. Sitten olikin aika perustaa perhe. Hän avioitui vuonna 1930 Oili Mannisen kanssa Vpl Pyhä­järvellä. Perheeseen syntyi viisi lasta: Maija (1932), Liisa (1933), Aimo (1935), Leila (1937) ja Markku (1941). Perhe sai toimeen­tulon Pekan toimiessa Viipurin läänin Pyhä­järvellä maan­viljelijänä ja maan­viljelys­seuran neuvojana vuoteen 1939.

Sota­vuosina hän oli Keski-Suomen asutus­neuvojana ja maa­talous­neuvojana Pihti­putaalla ja myöhemmin sotilas­hallinto-osaston maa­talous­johtajana ja työ­voima­päällikkönä Viipurin läänissä. Asutus­neuvojana ja talous­seuran alue­neuvojana hän oli sodan aikana Viipurin läänissä ja myöhemmin Oulun läänissä. Oulun läänin maan­lunastus­lauta­kunnan agronomi­jäsenenä hän oli vuoteen 1949 asti. Vuonna 1945 hän osti Uta­järveltä rappio­tilan, kunnosti sen elin­kelpoiseksi taloksi ja viljeli tilaa eläke­päiviin saakka. Edellisenä vuonna hän oli tullut Uta­järvelle Oulun läänin Talous­seuran osa­palkkaiseksi asutus­neuvojaksi.

Ikä-Pekan harrastuksiin kuului toimiminen agrologi­yhdistyksen johto­kunnassa, nuoriso­seuran puheen­johtajana, kunnan asutus­lauta­kunnan puheen­johtajana, tunti­opettajana sekä Uta­järven Osuus­pankin hallinto­neuvostossa, mutta rakkain harrastus varmaan oli runojen kirjoittaminen ja esittäminen erilaisissa juhlissa sekä kirjojen kirjoittaminen. Hän esiintyi erittäin mielellään esittäen milloin itse kirjoittamiaan kronikoita, milloin toisten runoja. Erityisen mielellään hän esitti Kalle Väänäsen savon murteella kirjoittamia tekstejä, kuten ”Ierikan iso haak” ja ”Poejan ruojat minkä tek”. Ihmisiä hän hauskutti myös esittämällä sormillaan varjo­kuvia. Niinpä 50-vuotis­juhlansa kunniaksi Pekka sai juhla­kronikassa kuulla omaavansa ”elo­kuvat sormen­päissä”. Eläkkeellä ollessaan hän alkoi kirjoitella pieniä oma­kustanne­kirjoja. Elämän­kat­so­muk­sen­sa mukaisesti hän julkaisi useita uskonnollis-filosofisia teoksia.

Monet uta­järviset ja muutkin paikka­kunnalla liikkuneet muistavat kumaran, valko­hapsisen, hattu- ja silmä­lasi­päisen, ruskea­salkkuisen Pekan, joka matkusti Uta­järven ja Oulun väliä junalla tarkoituksenaan myydä kirjojaan. Hän oli lupsakka savolais­mies, joka harrasti liikuntaa eläke­päiviin saakka. Viettäessään 90-vuotis­syntymä­päiviä hän sai lahjaksi lapsiltaan kunto­loman; lasten­lapset antoivat hänelle verryttely­puvun ja lasten­lasten­lapset lenkki­tossut. Kuntoa piti yllä myös pyörähtely paikallisella parketilla.

Pekka Ikä­heimon sanoma oli, että elämän jatkuminen tässä maailmassa on mahdollista vasta sitten, kun ihmiset löytävät nykyistä enemmän totuutta ja rakkautta. Useiden kirjojen aiheena oli uskonnon ja tieteen risti­riita. Ikä-Pekka kritisoi mm. kirkkoa ja pani lukijansa tarkastelemaan elämäänsä ja uskoaan uudelleen.

Pekka Ikäheimon teokset julkaisu­järjestyksessä

  • 1971 Kaiken viisauden alku on tosi­asioiden tunnustamisessa
  • 1972 Vakavaa hymyä
  • 1973 Meitä viijään
  • 1974 Palapeli: runoa, proosaa ja ajatelmia uskonnon ja elämän pala­pelissä
  • 1974 Pyhät pihlajat pihalla: uskonto­kriittinen tutkielma
  • 1975 Marimba
  • 1982 Uusi ylösnousemus
  • 1982 Väkevä sanoma rauhan puolesta
  • 1984 Sinun äänesi
  • 1988 Taistelu totuudesta