Pekka Ikäheimo eli Ikä-Pekka oli utajärvisten hyvin tuntema persoonallisuus, joka kirjoitteli omakustannekirjoja. Hän syntyi Pielavedellä 10.3.1899 torpan poikana; vanhempia lapsia perheessä oli neljä. Lapsuudestaan hän on kertonut, että hän sai juosta vapaasti ympäriinsä, kalastaa, metsästää, marjastaa, jopa salaa riijastaakin. Töitä tosin piti ryhtyä tekemään jo 5-vuotiaana. Ikä-Pekan äiti oli ollut hyvä lukemaan ja laskemaan, ja nämä taidot periytyivät lapsillekin.
Pekka Ikäheimo kävi Peltosalmen maamieskoulun ja valmistui agrologiksi Kurkijoen maanviljelysopistosta 1927. Sitten olikin aika perustaa perhe. Hän avioitui vuonna 1930 Oili Mannisen kanssa Vpl Pyhäjärvellä. Perheeseen syntyi viisi lasta: Maija (1932), Liisa (1933), Aimo (1935), Leila (1937) ja Markku (1941). Perhe sai toimeentulon Pekan toimiessa Viipurin läänin Pyhäjärvellä maanviljelijänä ja maanviljelysseuran neuvojana vuoteen 1939.
Sotavuosina hän oli Keski-Suomen asutusneuvojana ja maatalousneuvojana Pihtiputaalla ja myöhemmin sotilashallinto-osaston maatalousjohtajana ja työvoimapäällikkönä Viipurin läänissä. Asutusneuvojana ja talousseuran alueneuvojana hän oli sodan aikana Viipurin läänissä ja myöhemmin Oulun läänissä. Oulun läänin maanlunastuslautakunnan agronomijäsenenä hän oli vuoteen 1949 asti. Vuonna 1945 hän osti Utajärveltä rappiotilan, kunnosti sen elinkelpoiseksi taloksi ja viljeli tilaa eläkepäiviin saakka. Edellisenä vuonna hän oli tullut Utajärvelle Oulun läänin Talousseuran osapalkkaiseksi asutusneuvojaksi.
Ikä-Pekan harrastuksiin kuului toimiminen agrologiyhdistyksen johtokunnassa, nuorisoseuran puheenjohtajana, kunnan asutuslautakunnan puheenjohtajana, tuntiopettajana sekä Utajärven Osuuspankin hallintoneuvostossa, mutta rakkain harrastus varmaan oli runojen kirjoittaminen ja esittäminen erilaisissa juhlissa sekä kirjojen kirjoittaminen. Hän esiintyi erittäin mielellään esittäen milloin itse kirjoittamiaan kronikoita, milloin toisten runoja. Erityisen mielellään hän esitti Kalle Väänäsen savon murteella kirjoittamia tekstejä, kuten ”Ierikan iso haak” ja ”Poejan ruojat minkä tek”. Ihmisiä hän hauskutti myös esittämällä sormillaan varjokuvia. Niinpä 50-vuotisjuhlansa kunniaksi Pekka sai juhlakronikassa kuulla omaavansa ”elokuvat sormenpäissä”. Eläkkeellä ollessaan hän alkoi kirjoitella pieniä omakustannekirjoja. Elämänkatsomuksensa mukaisesti hän julkaisi useita uskonnollis-filosofisia teoksia.
Monet utajärviset ja muutkin paikkakunnalla liikkuneet muistavat kumaran, valkohapsisen, hattu- ja silmälasipäisen, ruskeasalkkuisen Pekan, joka matkusti Utajärven ja Oulun väliä junalla tarkoituksenaan myydä kirjojaan. Hän oli lupsakka savolaismies, joka harrasti liikuntaa eläkepäiviin saakka. Viettäessään 90-vuotissyntymäpäiviä hän sai lahjaksi lapsiltaan kuntoloman; lastenlapset antoivat hänelle verryttelypuvun ja lastenlastenlapset lenkkitossut. Kuntoa piti yllä myös pyörähtely paikallisella parketilla.
Pekka Ikäheimon sanoma oli, että elämän jatkuminen tässä maailmassa on mahdollista vasta sitten, kun ihmiset löytävät nykyistä enemmän totuutta ja rakkautta. Useiden kirjojen aiheena oli uskonnon ja tieteen ristiriita. Ikä-Pekka kritisoi mm. kirkkoa ja pani lukijansa tarkastelemaan elämäänsä ja uskoaan uudelleen.
Pekka Ikäheimon teokset julkaisujärjestyksessä
- 1971 Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustamisessa
- 1972 Vakavaa hymyä
- 1973 Meitä viijään
- 1974 Palapeli: runoa, proosaa ja ajatelmia uskonnon ja elämän palapelissä
- 1974 Pyhät pihlajat pihalla: uskontokriittinen tutkielma
- 1975 Marimba
- 1982 Uusi ylösnousemus
- 1982 Väkevä sanoma rauhan puolesta
- 1984 Sinun äänesi
- 1988 Taistelu totuudesta