Kirjailija, tutkija ja kansanedustaja Kaarlo Hänninen syntyi 31.10.1876 Kuusamossa maanviljelijä Erland Hännisen perheeseen ja vauraaseen talonpoikaissukuun. Lapsena hän oli hiljainen ja mietiskelevä mutta myös tiedonhaluinen ja innokas kyselemään ja kuuntelemaan. Hänet laitettiin ainoana perheen suuresta lapsikatraasta Kuusamon kirkonkylän yksityiseen kansakouluun. Kaarlo oli uuttera ja tunnollinen oppilas, joka suoritti koulunsa erinomaisin arvosanoin luokkansa parhaana.

Kansakoulun jälkeen Kaarlo olisi mielellään jatkanut opintojaan. Isä Erland, joka paremmin tunnettiin Hännis-Lanterina, oli kuitenkin sitä mieltä, että kansakoulussa oli pojalle koulusivistystä tarpeeksi, ja alkoi valmistaa poikaa talon töihin. Tässä vaiheessa asiaan puuttui kuitenkin pastori ja kansakouluntarkastaja J. Reini, joka suostutteli isän laittamaan poikansa Jyväskylän seminaariin.

Kaarlo Hänninen opiskeli Jyväskylän seminaarissa vuosina 1897–1899. Valmistumisvuonna hän teki kahden toverinsa kanssa pitkän matkan Vienan Karjalaan ja Ruijan Lappiin ja julkaisi myöhemmin kokemuksensa kirjassaan Kolme partiopoikaa Lapin erämaassa. Vuonna 1900 hän aloitti opettajanuransa Kemin kaupungin kansakoulussa ja ryhtyi miltei saman tien suorittamaan ylioppilastutkintoa yksityisoppilaana. Tenttinsä hän kävi suorittamassa Helsingissä ja joutui luonnollisesti siellä yöpymäänkin. Eräs kortteeripaikka oli Fallerien koti, jossa Kaarlo tapasi talon Rauha-tyttären. Toisiinsa mieltyneiden nuorten romanssi eteni ripeässä tahdissa, ja jo vuonna 1902 heidät vihittiin avioliittoon.

Perheen perustamisen ja opetustyön ohella Kaarlo Hänninen jatkoi opintojaan. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1906, minkä jälkeen hän muutti perheineen Helsinkiin, kirjoittautui Helsingin Aleksanterin yliopiston filosofisen tiedekunnan matemaattis-luonnontieteelliseen osastoon ja alkoi opiskella pääaineenaan maantiede. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1910 ja muutti pesueineen samana vuonna takaisin Kemiin, jossa hän aloitti työt Kemin yhteiskoulun tuntiopettajana. Kolme vuotta myöhemmin Hänniset muuttivat jälleen Helsinkiin, sillä Kaarlo halusi jatkaa opintojaan ja tutkimuksiaan. Hän sai viran Helsingin suomalaisen jatko-opiston maantieteen lehtorina, jossa toimessa hän pysyi vuoteen 1920 saakka. Tuona aikana hän valmisteli innokkaasti kuusamolaisia drumlinharjuja käsittelevää väitöskirjaansa, joka valmistuikin vuonna 1915.

Vuonna 1919 Kaarlo Hänninen hylkäsi hetkeksi maantieteen ja hankki omistukseensa Tampereen läheltä Tapola-nimisen maatilan, josta hän muodosti yhdessä ystävänsä kanssa kananhoidon koetilan. Ystävykset julkaisivat vuonna 1924 myös Kananhoidon käsikirjan, mutta itse maatila jouduttiin myymään tappiolla pois. Tästä alkoi tiettävästi Hännisen perheen velkakierre, josta ei päästy koskaan kunnolla eroon.

Väitöskirjansa valmistumisen jälkeen Hänninen ryhtyi kirjoittamaan oppikirjoja: vuonna 1916 hän julkaisi oppikirjan Nykyaikainen maantieteen opetus ja sittemmin 1920-luvulla lisää oppikirjoja, joista mainittakoon Yleismaantieteen oppikirja yhdessä K. E. Kivirikon kanssa, Talousmaantiede I ja II sekä Kansakoulun maantieto- ja kotiseutuoppi. Samaan aikaan hän hoiti tuntiopettajan tehtäviä Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun jatkoluokilla ja Helsingin Uudessa yhteiskoulussa. Oppikirjojen kirjoittaminen oli kanatilan vuoksi velkaantuneelle Hänniselle eräs keino selvitä talousvaikeuksista. Kaikkiaan häneltä ilmestyi yhteensä 30 teosta, joista viisitoista oli tietopuolisia eli oppikirjoja, tutkimuksia tai poliittisluontoisia kirjoja ja loput viisitoista kaunokirjallisia teoksia. Lisäksi hän kirjoitti koko joukon artikkeleita, jotka ilmestyivät muun muassa Jouko- ja Rajaseutu-julkaisuissa.

Kaarlo Hännisen kaunokirjallinen tuotanto käsittää nuorten seikkailukirjoja ja satuja. Hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa Kiveliön karkurit ilmestyi vuonna 1923 ja viimeinen, jo edellä mainittu Kolme partiopoikaa Lapin erämaassa, vuonna 1936. Vuonna 1927 ilmestyi Kiveliön karkurit -teokseen perustuva mykkäelokuva Muurmannin pakolaiset, jossa näytteli muun muassa iiläisen kansanedustajan Maria Sofia Paason tytär Eine Laine. Lähes kaikessa Kaarlo Hännisen kirjallisuudessa on punaisena lankana rakkaus kotiseutuun, jonka luontoa hän kuvaa vivahteikkaasti ja moni-ilmeisesti.

Kaarlo Hänninen valittiin maalaisliiton kansanedustajaksi vuonna 1924. Hän ajoi muun muassa Oulu–Kuusamo-rautatien rakentamista, johon asiaan hän paneutuikin perusteellisesti ja kirjoitti asiasta kaksi kirjasta. Tämä hanke ei kuitenkaan toteutunut. Hännisen tärkeimpiin ansioihin kuului Koillismaan alueen maatalousväestön elinolosuhteiden parantaminen. Hän sai aikaan runsaasti asioita: sipulinviljelystä alettiin esimerkiksi maksaa markkinatukea ja pohjoisten seutujen viljelijöille ryhdyttiin myöntämään erilaisia rahtiavustuksia ja samoin uudisraivauspalkkioita. Hän sai aikaan myös pulavuosien aikaan velkaantuneille Kuusamolle ja Posiolle säädetyn erityisen velkojen vakauttamislain (1935), joka tarkoitti käytännössä sitä, että valtio takasi kuusamolaisille ja posiolaisille sellaisen velkamäärän, joka erikseen suoritetun arvion mukaan katsottiin kohtuulliseksi. Hänninen auttoi henkilökohtaisestikin kirjoitustaitoon vähemmän perehtyneitä isäntiä anomusten teossa ja toimitti ne Helsinkiin, joten kuusamolaisille muodostui kuva, että Hänninen oli varsinainen lainanantaja asiassa, ja niin paikkakunnalla puhuttiin yleisesti Hännisen lainoista.

Kaarlo Hänninen oli myös mukana Kuusamon isojaossa, kun pientiloille piti erottaa ja määrätä manttaalit. Tavallisen käytännön mukaan erotukset olisi tehty vanhojen manttaalitilojen osuudesta, mutta Hänninen ajoi näiden asiaa ja vaati, että manttaalit pientiloille oli erotettava voittopuolisesti valtion maista. Tämän seurauksena valtio antoi periksi ja vuosina 1932–1934 Kuusamoa varten säädettiin aivan oma pientilojen asutuslaki. Sekä Kuusamon pientilalliset että manttaalitilalliset hyötyivät Hännisen ajettua esimerkillisesti heidän asiaansa.

Kansanedustajana Kaarlo Hänninen oli voimakkaasti asiakeskeinen, hiljainen rivimies, joka luotti suoraan ja avoimeen toimintaan. 1920-luvulla hän oli työssään säyseä, jopa näkymätön, ja pohjasi toimensa suostuttelulle, hiljaiselle työskentelylle ja järkiperäiselle vakuuttelulle. Sittemmin 1930-luvulla erityisesti lainojentakuu- ja pientilakysymyksissä hänestä kehittyi näkyvämpi poliitikko, joka organisoi Kuusamossa jopa kansanliikkeen näiden asioiden puolesta. Tärkeitä Hänniselle olivat pohjoisen ihmisen asiat, ja niitä hän pyrki kansanedustajana ajamaankin. Henkilönä hän oli miellyttävä, hyväntahtoinen, sydämellinen ja loputtoman kärsivällinen.

Kaarlo Hänninen kuoli 25.3.1939, kun hänen sydämensä pysähtyi eduskuntatalon rappusia noustessa. Tieto hänen kuolemastaan tuli kuusamolaisille järkytyksenä. Kuusamon kunta kustansi sekä Hännisen hautajaiset että hänen hautakivensä.

Vanhemmat

maanviljelijä Erland Hänninen ja Susanna Käkelä

Puoliso

Rauha Saima Faller

Lähdeluettelo

  • Ervasti, Seppo: Kaarlo Hänninen, kirjailija, tutkija ja kansanedustaja. Moniste. 1996
  • Guev os. Hänninen, Eeva: Isoisää etsimässä - Kaarlo Hännisen kuolemasta 70 vuotta. Koillissanomat 25.3.2009
  • Pakkala-kirjailijatietokanta, Kaarlo Hänninen