Eino Hemmilä syntyi Alavieskassa pienen talon poikana. Kansakoulun jälkeen ainoa tie eteenpäin oli itseopiskelu lähinnä kirjaston avulla. Erikoisesti Eino Hemmilää kiinnosti psykologia, jopa hypnoosi. Nuorisoseura ja sen järjestämät kurssit olivat apuna esiintymistaitoa hankittaessa. Jo hyvin nuorena hän harjoitutti ohjelmia iltamiin, kirjoitteli runoja ja pakinoita, piti puheita ja toimi paikallisen nuorisoseuran puheenjohtajana. Mutta kansakoulutiedoilla ei ollut helppoa päästä odotuksia ja taipumuksia vastaavaan työhön. Jotenkin hän kuitenkin onnistui: ensin 1920–30-lukujen vaihteessa toimitusharjoittelijana Ylivieskassa ilmestyvässä Kalajokilaakso-lehdessä, josta hän siirtyi Keskipohjanmaa-lehteen Kokkolaan 1932. Keskipohjanmaassa hän teki varsinaisen elämäntyönsä aina 1950-luvulle lukuunottamatta sotavuosia, jotka hän oli rintamalla. Yhtenä talvikautena (1934–35) hän vielä ponnistautui irti toimitustyön rutiineista ja opiskeli Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa Helsingissä. Sen jälkeen hänet nimitettiin lehden toiseksi toimitussihteeriksi. Sihteerin työn ohella Eino Hemmilä kirjoitti reportaaseja, pakinoita ja taidearvosteluja. Lähinnä hänen ansiostaan lehdessä alkoi ilmestyä ns. kuukausiliite, johon otettiin myös lukijoitten lähettämiä runoja ja kertomuksia. Siinä Hemmilä piti jonkinlaista kirjoittajakoulua harrastajille. Nimimerkin suojassa saapuneita tuotteita hän ruoti joskus ankarammalla, joskus kevyemmällä kädellä. Hän kehotti lukemaan hyvää kirjallisuutta ja opasti aiheiden valinnassa. Itse maaseudun kasvattina hän halusi antaa virikkeitä ja auttaa kasvamaan niissä harrastuksissa, jotka olivat mahdollisia myös harvaanasutuilla seuduilla.

1940-luvulla Hemmilä kirjoitti lehteensä taidepakinoita Poropeukalo-nimimerkillä. Maalaustaide kiinnosti häntä omakohtaisesti. Osallistumalla maalausleireihin hän omaksui öljymaalauksen alkeet ja kehittyi vuosien varrella huomattavan taitavaksi pensselin käyttäjäksi. Hänen töitään oli esillä valtakunnallisissa yhteisnäyttelyissä, ja Kokkolassa hän piti useita omia näyttelyitä. Myös K. H. Renlundin taidemuseon kokoelmiin hänen töitään on ostettu. Eino Hemmilän luonteessa oli sangen vahva demokraattinen juonne: hän katsoi, että kaikki ihmiset ovat todellakin samanarvoisia. Sen tähden ei pitänyt kumarrella mihinkään suuntaan. Tältä pohjalta lähtivät hänen Hervo-nimimerkillä kirjoittamansa pakinat sodanjälkeisinä vuosina. Niihin sisältyi usein rohkeita kannanottoja varsinkin äärivasemmistolaisuutta vastaan. ”Hervottomat” ärsyttivät niin paljon osaa lukijakunnasta, että ainakin kerran kävi lähetystö päätoimittaja Josua Ruotsalan puheilla vaatimassa näiden pakinoiden lopettamista. Ruotsala oli vastannut, ettei hän niihin puutu, toimittaja Hemmilä vastaa itse pakinoistaan.

Toimittajan työnsä ohella Hemmilä paitsi maalasi myös kirjoitti useita poikaromaaneja. Hänet näki yleensä aina jotain puuhaamassa tai suunnittelemassa. Kun Rovaniemellä ilmestyvä Lapin Kansa vuonna 1952 etsi uutta päätoimittajaa, Hemmilä haki paikkaa ja sai sen. Hän hoiti tätä tointa kuitenkin vain pari vuotta. Hän toimi sen jälkeen kuvaamataidon opettajana Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa useita vuosia mutta joutui väistymään muodollisesti pätevän opettajan tieltä. Eino Hemmilä siirtyi Kokkolaan ja toimi vielä joitakin vuosia KPO:n tavaratalon ikkunasomistajana. Viimeiset vuotensa Eino Hemmilä eli sangen yksinäisenä. Hänen vaimonsa oli kuollut, omia lapsia ei ollut, ja ottotytär siirtyi avioiduttuaan Ruotsiin.

Vanhemmat

itsellinen Konstantin Manunpoika Hemmilä ja hänen 2. vaimo Sofia Mikontytär Anttila

Puoliso

Kokkolassa 6.6.1936 Enna Sohvi Halonen, syntynyt 16.5.1898 Karttula, kuollut 4.12.1960 Kokkola, vanhemmat talollinen Julius Halonen ja Anna Sofia Aatuntytär Airaksinen