Koko maan kuuluisin messinginvalajasuku lienee Kalajoen Helanderit. Tunnetuin heistä oli Olof Henrik Helander, joka oli syntynyt Ylivieskan Juurikosken tilalla, silloisessa Kalajoen kappelissa. Olof oli kertonut kymmenkunta vuotta nuoremman Leander-veljensä kanssa poikasesta pitäen ”leikitelleensä messingin kanssa”. Isä, joka oli innokas ja tarmokas maanviljelijä, ei ehkä tuosta leikistä pitänyt, mutta pojilla oli isoisä, joka oli ollut nuoruudessaan renkinä Kokkolan seudulla ja oli siellä oppinut messingin valamisen taidon. Sen hän opetti pojanpojilleen. Leikittely messingillä tarkoitti lähinnä nappien ja tiukujen sekä muiden pienten esineitten valamista. Myös kynttilänjalat kuuluivat alkutuotantoon. Olof Helander meni sitten nuorena miehenä Vaasaan erääseen kultasepänliikkeeseen oppia saamaan, mutta siellä hän ehti olla vain muutamia viikkoja. Isä kutsui hänet pian kotiin kun huomasi, ettei hän ilman vanhinta poikaansa selviä talonhoidosta.

Avioliiton solmittuaan Olof Helander muutti tammikuussa 1822 Kalajoen Käännänkylässä sijaitsevaan Aksilan taloon kotivävyksi. Jo silloin hänen on täytynyt olla ammattitaitoinen valuri, koska on samana vuonna valmistanut Kalajoen kirkkoon 15-haaraisen kynttilänjalan ja saanut siitä maksuksi 40 riikintaaleria. Kynttelikkö juhlistaa edelleen kirkon alttaripöytää samoin kuin monet Helanderien valamat kyntteliköt, lampetit, lehterillä olevat kruunut sekä ovien kahvat, salvat ja säpit – kaikki mikä saatiin pelastetuksi Kalajoen edellisen kirkon tulipalosta.

Olof Helander viljeli Aksilan talon maita antaumuksella ja tarmolla; hänen sanotaan olleen maanviljelijänä paljonkin aikaansa edellä. Hänen jälkimaineensa Kalajoella kertoo hänen olleen hyvin valistunut ja seuranneen myös yhteiskunnallista kehitystä. Niinpä hänet valittiin edustajaksi vuoden 1867 valtiopäiville, joissa hän edusti silloista Saloisten tuomiokuntaa. Aloitekyvystä kertoo sekin, että hän oli suunnitellut – perimätiedon mukaan myös teettänyt – sen suoran tien, joka Kalajoen pohjapuolta johtaa kirkonkylältä Käännänkylään.

Vaikka myös Aksilan maitten viljely ja tilanhoito otti aikaa ja voimia, Olof Helander ei suinkaan jättänyt mielityötään messinginvalua vaan valmisti omassa valimossaan Aksilassa yhä suurempia ja vaativampia töitä. Myös nuorempi veli Leander Helander lähti Juurikoskelta ja osti itselleen Kalajoen eteläpuolelta tilan, miltei vastapäätä Aksilaa sijaitsevan Tilviksen, johon hän perusti oman valimonsa.

Leander oli ollut joitakin aikoja opissa Pietarissa. Olofin mukaan Leander oli häntä taitavampi hienomekaanisissa töissä. Helanderit valmistivat mm. rautateoksia, kuten erilaisia instrumentteja, viivoittimia mitta-asteikkoineen maanmittareille ja myös Maanmittaushallituksen pääkonttoriin Helsinkiin. Kaikki suuremmat työt, kuten kirkonkellot ja muut vaativat tilaukset, veljekset valmistivat aina yhdessä. Heillä molemmilla oli valimoissaan sekä palkattua työvoimaa että oppilaita, jotka halusivat perehtyä messinginvalajan ammattiin. Messinkiesineiden myyntimatkoja tehtiin pari vuodessa; ne suuntautuivat Turkuun, Helsinkiin ja Viipuriin. Silloisilla kulkuvälineillä ne kestivät viikkokausia. Myös nämä myyntimatkat veljekset tekivät yhdessä. Zachris Topelius tapasi heidät Helsingin kauppatorilla ja kirjoitti lehtensä Helsingfors Tidningarin etusivulle tammikuun 4. päivän numeroon 1845 heistä mm. seuraavasti:

”Veljekset Helander, valajat Kalajoelta, myivät tässä kaupungissa huomattavan erän kynttilänjalkoja, ja matkasivat tänä aamuna Porvooseen jatkaakseen sieltä halki Hämeen takaisin kotiseudulleen. Nämä veljekset kuuluvat siihen onnelliseen luonnonlahjakkuuksien lajiin joka vastuksista huolimatta murtautuu esiin myötäsyntyisillä avuillaan ja kulkee sitä rataa, jonka tuntee kutsumuksekseen. Heillä oli mukana 3 ja ½ kyynärää korkea ja 55 kynttilähaaraa käsittävä kynttiläkruunu, sopiva johonkin kirkkoon. – Näiden kätevien maanmiestemme puolesta puhuu vielä sekin, että heidän vaaleissa päissään yhdistyvät paitsi taito ja kyvykkyys myös vaatimattomuus. Molemmat puhuvat ja ymmärtävät vain suomea. – Molempien valuteokset ovat jo pitkään olleet tunnettuja ympäri Pohjanmaata ja ovat hankkineet heille heidän säätyynsä katsoen huomattavan suuren varallisuuden.”

Aikalaisten keskuudessa herätti kunnioitusta myös se, että veljekset eivät koskaan antautuneet kokonaan käsityöläisammattiinsa vaan pysyivät talonpoikina ja maanviljelijöinä. Paitsi Kalajoen kirkossa Helanderien valamia kruunuja ja kynttelikköjä on mm. Pietarsaaren ja Kruunupyyn kirkoissa. Suomen presidentin linnassa – silloisessa Suuriruhtinaan palatsissa – on Helanderien valmistamia esineitä, mm. 4 paria 9-haaraisia kynttelikköjä, 4 koristeellista pöytäkelloa ja 2 seinäkelloa. Ne ovat aina esillä itsenäisyyspäivän vastaanotoilla ja muissa suurissa juhlissa. Olof Helanderin kaksi poikaa, Klaes ja Leonard, olivat myös taitavia valureita ja jatkoivat isänsä ja setänsä perinteitä.

Vanhemmat

talonisäntä Henrik Olofinpoika Helander ja Liisa Henrikintytär Niemi

Puoliso

Kalajoella 6.5.1821 Maria Akselintytär Vetenoja, syntynyt 9.12.1803 Kalajoki, kuollut 16.3.1876 Kalajoki, vanhemmat Akseli Heikinpoika Vetenoja ja Vappu Matintytär Suvanto