”Hän Isotäti on ja Luojaltansa on saanut monta lahjaa ihanaa, myös nöyrän halun käyttää lahjojansa ja halun lähimmäistään rakastaa!” Näin kerrotaan Oulaisten parantolassa riimitellyssä runossa laitoksen ylihoitajana noin 32 vuotta toimineesta Aino Hakalahdesta (o.s. Mikonsaari).

Mikonsaari syntyi Etelä-Karjalassa Lappeen kunnassa, joka liitettiin vuonna 1967 Lappeenrannan kaupunkiin. Hän kävi sairaanhoitajakoulun Helsingissä ja oli vapaaherratar Sophie Mannerheimin oppilaana. Ensimmäiset työpaikat olivat Viipurissa ja Högsandin lastenparantolan poikien osaston hoitajana Lappohjassa. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Mikonsaari matkusti Taalainmaalle Högbon parantolaan mutta palasi pian kotimaahan ja haki ja pääsi Oulaisten parantolan ylihoitajaksi.

Parantolan lääkäri Mikael von Pfaler pelkäsi suotta henkilökunnan ja potilaiden suhtautumista nuoreen, vain 25-vuotiaaseen ylihoitajaan. Aino Mikonsaaresta kasvoi nopeasti potilaiden ja muun henkilöstön pitämä ”Isotäti”, joka sekä hoiti henkilöstön flunssat ja muut vaivat että harrasti puutarhanhoitoa, viljeli pellavaa ja kutoi liinavaatteita, verhoja ja sängynpeitteitä parantolalle. Hän ohjasi myös potilaita käsitöissä sekä puutarhan- ja pihanhoidossa. Tämä olikin tarpeen, sillä henkilökunnan vähäisyyden vuoksi potilaat osallistuivat vointinsa mukaan erilaisiin askareisiin.

Mikonsaari erosi kesän 1918 lopulla parantolan palveluksesta mennäkseen naimisiin parantolassa potilaana olleen pastori Lauri Hakalahden kanssa. Hakalahti toimi vt. kappalaisena Raution seurakunnassa. Rautiolaiset olivat tyytyväisiä siihen, että pappilan rouvaksi saatiin sairaanhoitaja. Kuntalaiset lähestyivät usein sairaustapauksissa Hakalahtea, joka ennätti toimia rautiolaisten palkattomana kiertävänä sairaanhoitajana lähes kaksi vuotta, ennen kuin palasi miehensä kuoleman jälkeen johtajattareksi Oulaisten parantolaan heinäkuussa 1920. Äitinsä mukana Oulaisiin matkusti vuoden ikäinen Johannes eli Jussi, joka asui vuoden päivät hoitajansa kanssa Niemelän kievarissa. Kun johtajattaren käyttöön valmistui entisen reservikomppanian sairaalan yläkertaan kahden huoneen asunto, Johannes pääsi hoitajineen Ainon luo tähän myöhemmin Impivaaraksi kutsuttuun taloon.

Hakalahden läheisin yhteistyökumppani oli 23 vuoden ajan Oulaisten kunnanlääkärinä ja samalla parantolan lääkärinä toiminut Eljas J. Varila. Parantolassa vallitsi hyvä henki, ja mielialaa pidettiin koholla mm. illanvietoilla, joissa potilaat ja henkilökunta esiintyivät, sekä retkillä naapurikuntiin. Aino Hakalahdella oli keskeinen rooli hyvän hengen ylläpitäjänä. Edellä mainitussa runossa riimiteltiinkin: ”Nyt kuuluu kevyt astunta jo hiljaa ja tutut kasvot oveen ilmaantuu, koristaa valkomyssy keltaista tukkaa seljaa ja naurussa on silmät, nenä, suu. Hän alkaa jutella niin rattoisasti ja hetket ennen pitkää häviää, nyt jo nauretaan niin ihmeen makeasti ja äkkiä kodiksi muuttui laitos tää!”

Hakalahden elämää synkisti aviopuolison varhaisen kuoleman ohella ainoan lapsen menettäminen sotavuosina. Johannes Hakalahti oli suorittanut ylioppilastutkinnon Oulaisten yhteiskoulussa vuonna 1939. Syksyllä 1940 hän lähti edesmenneen isänsä jalanjäljille Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Kun jatkosota alkoi kesällä 1941, Hakalahti ilmoittautui vapaaehtoisena kaukopartiomieheksi. Hän kaatui partioretkellä Porojärven Kuutamolahdessa 23. elokuuta 1941.

Tuntemattomaksi jäänyt runoilija arveli näiden tapahtumien vaikuttaneen Aino Hakalahden suhtautumiseen työhönsä ja lähimmäisiinsä: ”Ei elo hälle pelkkää riemua oo suonut, ei kukaan aivan ilman tuskaa jää. Hän usein karvaan kalkin ompi juonut, siks’ ehkä toisia niin ymmärtää.”

Lotta Svärdin Oulaisten osaston toimintaan osallistunut Aino Hakalahti palveli itse jatkosodan aikana Oulaisiin sijoitetussa 60. sotilassairaalassa ja kanttiinitehtävissä Rukajärven suunnalla.

Kun Aino Hakalahti jäi vuoden 1947 lopulla eläkkeelle 58-vuotiaana, Oulaisten parantolan vuosikertomuksessa todettiin, että hänen työnsä parantolan hyväksi oli ollut vaivojaan laskematonta, uhrautuvaa työtä. Hakalahti muutti Helsinkiin, missä hän työskenteli vielä vuosia sairaanhoitajana, ja toimipa hän muutamana kesänä sijaisena Oulaisten parantolan uudella puolella.

Puoliso

vuodesta 1918 pastori Lauri Hakalahti (–1920)

Lähdeluettelo

  • Sirkka Törrönen, Oulaisten Keuhkotautisparantolasta Oulaskankaan sairaalaksi. Kokkola 1984.
  • In memoriam ylihoitaja Aino Hakalahti – Pyhäjokiseutu 18.1.1989.
  • Isäin tietä astumassa (toim. Harri Turunen). Raahe 1995.