Lauri Haikola tuli ylioppilaaksi Raudaskylän lukiosta 1937 ja suoritti teologisen erotutkinnon Helsingin yliopistossa 20.12.1943. Haikola osallistui talvisotaan Karjalan kannaksella, jossa hän haavoittui vaikeasti menettäen vasemman jalkansa Viipurin lähellä Honkaniemessä helmikuussa 1940. Jatkosodan aikana Haikola toimi invalidihuoltajana Punaisessa Ristissä sekä vt. kirkkoherrana Pohjaslahdella, Koskella Hl. sekä Ruotsinpyhtäällä. Teologiset opintonsa hän suoritti Helsingissä, Lundissa ja Uppsalassa. Pappisvihkimyksen hän sai Tampereen tuomiokirkossa 4.6.1944.

Helsingin yliopiston teologisen etiikan ynnä uskonnonfilosofian professorina Lauri Haikola toimi vuosina 1959–78. Vuonna 1940 Lauri Haikola oli siirtynyt stipendiaattina Ruotsiin, jossa hän opiskeli Lundin yliopistossa mm. professori Anders Nygrenin ja professori Ragnar Bringin johdolla. Nygrenin maininnan mukaan Haikolalla ”oli tulevaisuus teologina”. Haikola suoritti lisensiaatin tutkinnon 1947 ja väitteli tohtoriksi Lundissa 3.5.1952. Vuodesta 1952 vuoteen 1959 Lauri Haikola toimi dosenttina sekä Lundissa että Uppsalassa; lisäksi hän hoiti kummassakin yliopistossa sekä dogmatiikan, etiikan että uskonnonfilosofian professuurien viransijaisuuksia. Uppsalassa hän oli läheisessä työyhteydessä tunnetun Luther-tutkijan Herbert Olssonin kanssa. Ruotsissa ollessaan hän myös toimi sikäläisten inkeriläisten ja suomalaisten vapaaehtoisena pappina kuuluen Uppsalan arkkihiippakunnan papistoon. Vuonna 1959 Lauri Haikola tuli professoriksi Helsingin yliopistoon; tästä virasta hän jäi terveydellisistä syistä eläkkeelle 1978. Samana vuonna hän sai Åbo Akademin kunniatohtorin arvon.

Aikansa professori Haikola jakoi Suomen ja Ruotsin kesken siten, että talvet hän oleskeli Helsingissä, kesät perheen kesäpaikassa Kågerödissä Skoonessa. Haikolan professorikaudella teologinen etiikka ynnä uskonnonfilosofia kuului Helsingissä teologisen tiedekunnan suosituimpiin aineisiin. Erityisen merkittäviä virikkeitä Haikola antoi oppilailleen Luther-tutkimuksessa ja uskonnonfilosofiassa. Reformaatioaiheiden ohella hän johtikin toistuvasti seminaareja mm. marxilaisuudesta ja eksistentialismista. Sosiaalietiikan kysymykset olivat hänelle erityisen läheisiä. Haikola kuului Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen ja otti jossain määrin osaa puolueen toimintaan.

Professori Haikola oli omana aikanaan merkittävimpiä Lutherin ja reformaation tuntijoita Skandinaviassa. Väitöskirjassaan Gesetz und Evangelium bei Matthias Flacius Illyricus. Eine Untersuchung zur lutherischen Theologie vor der Konkordienformel (Lund 1951) Haikola osoittaa, miten lain tulkintaa koskeva problematiikka muotoutui Flaciuksen kannattajien ja Melanchtonin kannattajien, ”filippistien”, keskinäisessä kiistassa. Väitöskirjan eräänlaisena sivu- ja jatkotutkimuksena syntyi kaksi merkittävää Lutherin teologian selvitystä: Studien zu Luther und zum Luthertum (Uppsala 1958) ja Usus legis (Uppsala 1958), joista varsinkin jälkimmäistä on pidetty Haikolan merkittävimpänä tutkimuksena.

Haikolan Luther-tulkinnan mukaan Jumalan laki ei voi koskaan olla pelastustie. Tämän vuoksi on tehtävä ero lain oikean ja väärän käytön välillä. Erottelu tehdään kuitenkin teologisen keskustelun sisällä, jolloin siitä seuraa, että väärä käyttö on teologisesti virheellistä käyttöä ja oikea käyttö vastaavasti teologisesti oikeaa. Oikealla käytöllä on kaksi muotoa: hengellinen ja maallinen. Edellinen palvelee Jumala-suhteen tuntemista, jälkimmäinen lähimmäisen rakastamista. Mitään kolmatta käyttöä (tertium usus legis) ei Lutherin mukaan tarvita. Jälkeenpäin Haikola on itse (Mannermaan mukaan) huomauttanut, ettei erottelu ole samanlainen termin officium kannalta.

Haikolan soveltama lähestymistapa Luther-tutkimuksessa oli ns. lundilaisen teologian piirissä käytetty historiallinen perusmotiivitutkimus. Tämän lähestysmistavan mukaisesti Haikola pyrki löytämään Lutherin alkuperäiset käsitykset ilman ennakko-oletusten määräämää tulkintaa. Tämä tutkimusote ja sen mukanaan tuomat uudet tutkimustulokset aiheuttivat viisikymmentäluvulla kiivaan väittelyn Suomessa. Haikolakin sai silloin leiman ”lundilainen” ja sai myöhemmin kokea joidenkin suomalaisten teologien taholta ymmärtämättömyyttä, mutta hänellä oli myös varauksettomia ihailijoita yhtä hyvin niiden opiskelijoiden keskuudessa, joita hän oli kannustanut tutkimukseen, kuin niiden keskuudessa, joihin hänen terävä puhetapansa oli muuten tehnyt vaikutuksen.

Haikola eli itse monessakin mielessä Lutherin hengessä, epäsovinnaisesti ja heränneiden vaelluksesta esimerkkejä saaneena. Siihen kuului mm. uupumaton osallistuminen teologian ja kirkon, yhteiskunnan ja yksityisen lähimmäisen ongelmiin. Kaikenlaista hengellistä prameilua Lauri Haikola vieroksui, ja sellaista hän näki eräissä ulkomailta tuotetuissa uskonnollisissa virtauksissa. Lauri Haikolan kirjallinen tuotanto käsittää yli 20 julkaisua tai laajaa artikkelia. Edellä mainittujen lisäksi niistä mainittakoon Maallinen vanhurskaus ja työyhteisö 1958.

Professori Haikola piti yhteyttä kotimaakuntaansa. Hän oli käynnistämässä Keski-Pohjanmaan kesäyliopiston toimintaa ja toimi Keski-Pohjanmaan kesäyliopiston ensimmäisenä rehtorina 1965–66. Hänelle on myönnetty seuraavat kunniamerkit: Vapaudenristi 4, Vapaudenmitali 2, Svm.

Vanhemmat

maanviljelijä Jaakko Haikola ja Amanda Rättyä

Puoliso

Ruotsissa 24.7.1943 filosofian maisteri Eva Margaret Christina Petrén Overton, syntynyt 1918, vanhemmat professori Charles Ernest Overton ja filosofian tohtori Hedvig Louise Beata Petrén