Sahateollisuuden varhaishistoriasta

[Kuva: ]
Halosenniemen saha-aluetta.

Varhaisin vesisahoja koskeva merkintä Suomesta on vuodelta 1533, ns. Sauvonkylän sahasta Halikon alueella. Eerik Flemingillä oli toinenkin saha, Kuttila, joka rakennettiin jo keskiajan lopulla, todennäköisesti Naantalin luostarin rakennuttamana. Halikon Kuttila oli Naantalin luostarin hallinnassa vuosina 1464–1531. Suomen ensimmäinen vesisaha saattaa olla hyvinkin rakennettu 1400-luvun loppupuolella, sillä varhaisin tieto Ruotsin sahamyllyistä liittyy Vadstenan luostariin vuonna 1447. Vadstena puolestaan oli Naantalin emäluostari, jonka mallin mukaan ensimmäinen saha rakennettiin Suomen maaperälle.

Ohutteräisen sahan syntymävuodeksi luetaan vuosi 1592, Alankomaissa. Suomen ensimmäinen ohutteräinen saha perustettiin Viipuriin 1708. Pohjois-Pohjanmaan ensimmäinen ohutteräinen saha oli Fagerholmin saha Oulussa vuodelta 1762.

Koitelin, Kynkään ja Kestilän sahat

Iin pitäjässä oli ennen Suomen sotaa vain kaksi ohutteräistä vesisahaa; Koiteli Kiiminkijoessa ja Kyngäs Iijoessa. Koiteli oli toiminnassa vuoteen 1848 saakka, kunnes se paloi. Kymmenen vuotta myöhemmin se rakennettiin uudelleen, ja se toimi aina vuoteen 1886 saakka.

Suomessa höyrysahoista puhuttiin painetussa ja kirjoitetussa tekstissä ensi kerran vuonna 1837. Tiettävästi ensimmäisenä höyrykoneen sahan voimaksi otti Britannian laivaston telakoiden tarkastaja, sir Samuel Bentham, kun hänen aloitteestaan vuonna 1779 asennettiin höyrykone antamaan päivisin voimaa sahoille Southamptonin lähellä olleelle Redbridgen telakalle. Ruotsin ja samalla Pohjoismaiden ensimmäinen höyrysaha, Tunadalin saha, rakennettiin Norlantiin vuonna 1849.

Suomen ensimmäinen höyrysaha nousi Etelä-Iijoen kylän Kestilän tilalle vuonna 1860. Kestilän höyrysahalaitoksessa oli kaksikehäinen saha, jolla laskettiin sahattavaksi 84 tukkia vuorokaudessa kehää kohden vuotuisen käyttöajan mukaisesti. Parhaimmillaan Kestilän sahan vuosituotanto oli 12 000 kuutiometriä, eli saha olisi myöhempänä aikana yltänyt keskisuurien sahojen alarajalle. Rakennusvaiheessa sahan toimintaa johti oululainen kauppaneuvos Bergbom, mutta sittemmin toimitusjohtajaksi siirtyi kauppaneuvos J. W. Snellman G:son. Sahasta on jäljellä savupiippu.

Haukiputaan ensimmäinen saha, Maunun saha, joka perustettiin vuonna 1863, oli aluksi vesisaha, mutta se muutettiin vuonna 1882 höyrysahaksi. Höyry syrjäytti vesivoiman vuosisadan vaihteeseen mennessä.

Pateniemen saha

[Kuva: ]
Sisäkuva Pateniemen tehtaalta.
[Kuva: ]
Pateniemen sahan laituri.

Oulu Oy:n vanhin yksikkö, Pateniemen saha, Bergbomin saha, perustettiin vuonna 1873.

Saha perustettiin Pateniemen laivavarvin eli telakan yhteyteen, koska laivanrakennuspuutavaran uittaminen kaukaisilta vesisahoilta oli hankalaa.

Itse laivavarvi perustettiin Haukiputaan Kellon kylään kuuluneelle Pateniemen tilalle jo vuonna 1857. Kauppaneuvos Bergbomin omistukseen laivavarvi siirtyi huutokaupassa vuonna 1865. Purjealuksia Pateniemen varvilla rakennettiin yhteensä 11. Viimeinen suuri alus, parkki Felix, valmistui juuri sahan perustamisvuonna. Tässä mielessä Haukiputaan purjelaivahistoria on myös todella hieno. Bergbomin omistuksessa oli useita sahoja, joista mainittakoon mm. Karihaaran ja Laitakarin sahat Kemissä, Maunun Saha Haukiputaalla, Meltauksen saha Rovaniemellä, Saaren ja Louetputaan saha Tervolassa, Kyngäksen saha Pudasjärvellä sekä Koitelin saha Kiimingissä.

Saha oli aluksi kaksiraaminen höyrysaha, mutta se muuttui 1908 kuusiraamiseksi ja se laajennettiin pian yhdeksänraamiseksi. Toimintansa ensimmäisenä vuosikymmenenä sahan vuosituotanto oli keskimäärin 3 500 kuutiometriä ja saha työllisti 30–40 ihmistä. Suurimmillaan henkilöstövahvuus nousi 1940–1950-lukujen taitteessa yli 1 000 henkilöön, ja korkeimmillaan vuosituotanto oli 193 346 kuutiometriä vuonna 1959.

Bergbomin saha siirtyi Uleå Ab:lle vuonna 1912. (Toppilan, Varjakan ja Pateniemen sahat yhdistettiin vuonna 1911.) Sahaus Pateniemessä päättyi vuonna 1990.

Bergbom muistetaan myös Pateniemen kansakoulun perustajana. Koulu vihittiin käyttöön vuonna 1873 työläisten ja ympäristön lapsia varten. Tällainen koulu oli laatuaan ensimmäinen koko Oulun läänissä.

Maunun saha

Haukiputaan ensimmäinen sahayritys oli vesisaha, jonka perusti oululainen konsuli Charles Herlofson vuonna 1863. Laitos sijaitsi nykyisen Pohjolan opiston paikalla. Sahan nimi johtuu todennäköisesti sahan hoitajana toimineesta Maunu-nimisestä rakennusmestarista. Työväkeä oli 60–70 miestä. Konsuli Ingberg osti sahan 1880-luvun alussa ja muutti sen vuonna 1882 höyrysahaksi. Bergbom osti sahan huutokaupassa vuonna 1886. Bergbomin aikana saha sai kolmannen raaminsa. Puutavara uitettiin varta vasten rakennettua kanavaa pitkin Niemeläntörmän ohi Siikasaareen, jossa se tapuloitiin. Siikasaaresta laudat kuljetettiin ”Kalle-pukseerilla” jokisuuhun valtamerilaivoihin lastattaviksi. Kanavan jäänteitä on vielä tänäkin päivänä nähtävissä.

Maunun saha toimi myös huomattavana kulttuuri- ja huvittelukeskuksena. Sahan alueella oli suuri puisto, tanssilava, seurapelihuoneet, keilarata ja krokettikenttä.

Sahanhoitajina Bergbomin aikana toimivat Kalle Juuso ja Anders Halttu. Saha purettiin vuonna 1908.

Halosenniemen saha ja Pirttikarin saha

[Kuva: ]
Halosenniemen saha.

Norjalainen J. A. Fleischer perusti 1890-luvun alussa Halosenniemen Pirttikariin höyryllä käyvän kaksiteräisen sirkkelisahan. Saha oli rakenteeltaan ja sahausmenetelmiltään alkeellinen eikä pystynyt kilpailemaan tavaran laadussa ja tuotantokustannuksissa.

Pieni höyrykattila oli asennettu maakuoppaan ja sen päälle oli rakennettu puinen konehuone. Saha lopetti toimintansa vuonna 1902. Koneet vietiin Simoon ja rakennukset myytiin ympäristön taloille.

Halosenniemen sahan omisti Rauma Wood. Saha valmistui kesällä 1921. Se oli kaksikehäinen ja sahasi vuoden loppuun mennessä noin 4 672 kuutiometriä. Seuraavana vuonna saha kuitenkin tuhoutui tulipalossa. Uusi saha rakennettiin kolmikehäisenä. Koesahaukseen päästiin 9.5.1922, mutta jo 14.9. samana vuonna saha paloi jälleen perustuksia myöten. Voimalaitos ja raamit säästyivät palossa. Uusi laitos saatiin valmiiksi 22.1.1923. Pula-ajan seurauksena 1930-luvun alkupuolella yhtiö siirtyi Kansallis-Osake-Pankin valvontaan. Raahe Oy osti sahan 1.1.1936. Halosenniemen sahan tärkein merkitys oli toimia Martinniemen sahan sähkövoiman täydennyksenä. Sahalta oli vedetty voimajohto Martinniemen puuhiomon voimantarpeen tyydyttämiseksi. Halosenniemen saha lopetti toimintansa 1950.

Martinniemen saha

[Kuva: ]
Juha Sipola ajaa puita Martinniemen sahalla 1929.

Ensimmäisinä teollisina yrityksinä voitaneen Martinniemen Kurtinhaudan ja Annonniemen eli Ämmönniemen laivaveistämöitä, jotka saivat toimilupansa 1782. Ennen sahan perustamista 1900-luvun alussa Martinniemi oli melkein asumaton. Kurtinhaudalla esimerkiksi oli vain yksi asumus: maahan kaivettu korsu.

Martinniemen sahan perustaja oli aatelissukuinen asemapäällikkö Emil Edward Granfelt Hausjärveltä. Sahan tarkkaa valmistumispäivää ei ole tiedossa, mutta ensimmäinen koeluontoisen sahauksen mainitaan suoritetun 15.4.1905. Ensimmäisenä sahanhoitajana vuoteen 1908 saakka toimi keuruulainen, Hausjärvellä syntynyt, Adolf Koivisto.

Sahan käyttövoimana toimi 40 hevosvoiman höyrykone. Sahalla oli kaksi raamia, sirkkeli, päre- ja kimpikoneet sekä sähkökone.

Sittemmin saha vaihtoi useasti omistajaansa. Vuoden 1919 raportissa mainitaan sahan käyttövoimana olleen jo 300 hevosvoiman höyryturbiini ja neljä raamia.

Vuonna 1927 valmistui Laitakariin puuhiomo, joka tuotti mekaanista puumassaa.

Vuonna 1938 valmistui haararata Martinniemeen. Radan pituus oli 7 kilometriä.

Vuonna 1942 Raahe Oy yhdistettiin Rauma Oy:hyn, jolloin syntyi Rauma-Raahe Oy, johon kuuluivat Martinniemen lisäksi mm. Rauman tehtaat, Reposaaren ja Pyhäjärven sahat, Halosenniemen saha, Oulaisten tehtaat ja Suolahden tehtaat.

Puutalojen valmistus aloitettiin 1940. Suurin osa valmistuneista parakeista meni Saksaan. Vuonna 1948 valmistui puutyötehdas, jonka tehtävänä oli valmistaa ovia, ikkunoita ja muita rakennusten osia etupäässä talotehtaan tarpeisiin. Puutalotehtaan tuotanto meni tällöin pääasiassa Neuvostoliittoon.

Uusi pankkilaki, joka rajoitti pankkien omistusoikeuden yhtiössä korkeintaan 20 %:iin osakekannasta, oli osaltaan vaikuttamassa Rauma-Repolan perustamiseen 30.11.1951. Rauma-Repola yhdistettiin kolmesta yhtiöstä: Rauma-Raahe Oy:stä, Repola-Viipuri Oy:stä ja Lahti Oy:stä. Yhtiön pitkäaikaiseksi toimitusjohtajaksi tuli Paavo Honkajuuri.

Satama Martinniemeen saatiin 1970. Satamassa oli laituripaikkoja neljälle laivalle. Martinniemen sahaa kehitettiin aivan viime metreille saakka: rakennettiin uusi tasaus-, lajittelu- ja paketointilaitos, lujuuslajittelulaitos sekä kehitettiin jatkojalostusta kesämökkien ja kattotuolien rakentamiseksi. Sahan toiminta jouduttiin kuitenkin kannattamattomana lopettamaan. Alasajo alkoi vuonna 1986 ja loppui 1988.

A. Santaholma Oy:n Jokirannan saha

[Kuva: ]
Santaholman sahan piippu.

A. Santaholma Osakeyhtiö perutettiin vuonna 1903. Santaholmat ostivat vuonna 1904 Kiiminkijoen suuosasta tiealueen Holman tilasta ja 1913 Lassilan tilan. Marraskuun lopulla 1915 saha aloitti toimintansa.

Kiiminkijoen uitossa oli alkuvaikeuksia, eikä kaikkia tukkeja tahdottu saada tuoreina perille. Uitto tehostui vuonna 1920, kun jokirannan seitsemän uittajaa perustivat Kiiminkijoen uittoyhdistyksen. Yhdistys määräsi uittojärjestyksen aikataulun ja huolehti mm. koskien perkauksesta. Vuonna 1926 sahalle hankittiin neljä ruotsalaista Universal-kehäsahaa ja siirryttiin kahden linjan sahaukseen, mikä merkitsi tehon kaksinkertaistumista. Vuodesta 1937 yhtiö uudenaikaisti sahaa, mikä nosti tehoa 30 %. 1939 vaihdettiin kehäsahat tehokkaampiin. Jatkosodan aikana saha toimitti saksalaisille lentokentän pohjia, jotka olivat muutaman neliömetrin kokoisia lavoja, joita levitettiin soille kiitorataa varten.

Jätepuuta poltettiin sysiksi. 1937 rakennettiin hiiltämö, jossa oli 21 miilua. Sille tunnusomainen tuoksu, joka ulottui jopa 5 kilometrin päähän, alkoi kuitenkin heiketä vuodesta 1946 lähtien, jolloin Oulu Oy alkoi ostaa haketta. Aluksi tehtiin polttohaketta ja vuodesta 1949 selluloosan valmistukseen keittohaketta. Valmiin sahatavaran suojaaminen kemikaaleilla alkoi vuonna 1939. Suojausmenetelmiä kehitettiin jatkossa, mutta siitä huolimatta ainetta pääsi jonkin verran maahan.

Sahan toiminta lopetettiin vuonna 1967. Saharakennus paloi 1980-luvulla. Nykyään on jäljellä muistona vain piippu.

Lähdeluettelo

  • Jorma Ahvenainen, Suomen sahateollisuuden historia.
  • Enso Fine Papers, yritystietoja 1997.
  • Pohjois-Pohjanmaan museon esitteet.
  • Kellon – Haukiputaan kotiseutujulkaisu 1961, Osmo Jussilan artikkeli.
  • Könönen, Martinniemen saha 75 vuotta.
  • Muistojen saha, A. Santaholma Oy Jokirannan saha, Martti Asunmaan artikkeli.
  • J. F. Hiivala, Iijoen vonkamies.
  • Väinö Tolonen, Ii ja Yli-Ii 1800-luvun lehdissä.