Oli ennen muinoin kuninkaalla yrttitarha, joka kasvoi kauniisti juhannukseen asti. Mutta juhannusaamuna se oli musta kuin poltettu, kaikki kukat oli multaan kaadettu ja tallattu. Kuningas pani sinne vahteja, mutta he eivät mitään nähneet. Sitten kuningas kuulutti ympäri valtakuntaa, että se joka ilmiantaa, mikä hänen yrttitarhansa joka kesä tallaa, saa puoli valtakuntaa, vaan se joka siinä tuumassa epäonnistuu, menettää päänsä.

Kuninkaan hovin lähellä asui torppari, jolla oli kolme poikaa. Vanhimmat pojat olivat olevinansa koko ”tolukoita”, mutta nuorinta poikaa pidettiin tyhmänä, sillä hän ei muuta tehnyt kuin pirtin pankolla venyi ja hieroskeli itseään tuhkassa ja porossa. Sen tähden toiset kutsuivat häntä Porohousuksi. Kun pojat saivat kuulla kuninkaan kuulutuksen, he lähtivät onneansa koettelemaan. Vanhin meni ensin. Mutta vahtiminen rupesi häntä niin nukuttamaan, ettei hän herännyt vasta kuin aamulla, jolloin pelto oli jo tallattu. Poika menetti päänsä. Seuraavana vuonna kävi samoin keskimmäisellekin pojalle. Kun Porohousu halusi lähteä seuraavana kesänä samaan vahtiin, äiti naurahti.

– Sinuako siellä vielä tarvittaisiin päätäsi menettämään. Ole tässä kotona, menethän tässä talossa jonain ”toikkarana”.

Poika vastasi siihen:

– Ei oo mun henkeni muita kalliimpi. Menen mutta tulen takaisin, jos saan puoli riksiä rahaa.

Kun äiti näki pojan halun, hän antoi puoli riksiä. Poika meni kaupunkiin, osti nuuskaa ja palan köyttä. Sen jälkeen hän otti kuninkaan kuuluttaman tehtävän vastaan.

Vahtina istuessaan rupesi häntäkin nukuttamaan. Poika pisti nuuskaa nenäänsä. Uni karkasi siitä vähäsen, mutta pian häntä alkoi uudestaan nukuttamaan. Poika sitoi köyden puuhun ja asetti itsensä siihen riipuksiin. Vieläkin nukutti mutta hän pysyi valveilla kello kahteentoista asti. Sen jälkeen ei enää vaaraa ollutkaan. Musta pilvi nousi taivaalle suuren tohinan kanssa, ja tulisäkeneitä läiskyi perässä. Sen takana tuli kymmenen prinsessaa lentämällä, ja jokaisella oli kultasiivet. Nämä laskeutuivat yrttitarhaan, riisuivat itsensä apposen alasti, panivat vaatteensa pyörtänölle ja alkoivat tanssia. Prinsessat olivat kauniita, ja pojasta oli aika hupaisaa katsoa heitä. Hän laskeutui puusta alas, konttasi siipiläjälle, otti kauniimman siipiparin ja kiipesi takaisin puuhun. Päivän koitteessa prinsessat pukivat vaatteensa päälleen, ottivat siipensä ja lähtivät lentoon. Mutta yksi prinsessoista jäi vaille siipiä. Kun hän sitten huomasi pojan puussa, hän kysyi.

– Sinäkö siipeni otit? Jos otit niin anna pois poikaseni, muut menevät, toiset jättävät ja minä päivetyn.

Poika sanoi.

– En anna, sillä olen vahdiksi pantu. Millä muuten todistan, että olen jotain nähnyt.

Prinsessa rupesi rukoilemaan.

– Jos annat niin saat kihlat multa ja rupean vaimoksesi.
– Ethän vain petä.
– En petä. Viikon kuluttua kello 12 aikaan päivällä tulen, ja silloin sinulla pitää olla häät valmiina.

Porohousu antoi siivet ja sai sormuksen. Hän meni aamulla kuninkaan puheille ja kertoi prinsessoista ja senkin että hän otti yhden niistä morsiamekseen.

– Ethän valehtele, kysyi kuningas.
– En valehtele. Viikon päästä se tulee meille.
– No sitten saat palkkasi.

Poika tuli kotiin ja pyysi äitiä häitä laittamaan. Häitä laitettiin ja vieraat kutsuttiin. Hääpäivänä oli kaikki valmista, mutta morsianta ei näkynyt. Ylkä katsoi vuorotellen kelloon ja taivaalle. Häävieraat eivät tienneet asian laitaa ja he nauraa virnistelivät pojalle, joka taivaalta morsianta odotti. Ei aikaakaan musta pilvi nousi taivaalle ja säkeneitä tuli perässä. Sen jälkeen tuli kolme vaunua: ensimmäisessä morsian ja toisissa tavaraa.

Kuningas, joka itse oli naimaton, alkoi kadehtia Porohousun onnea. Häntä suututti sekin, että oli tullut luvanneeksi puolet valtakuntaa. Hän käsketti Porohousun hoviin ja sanoi, ettei saa hätiä pitää ennen kuin poika on tuhat tammea yhtenä yönä hakannut. Porohousu tuli pahoillaan kotiin ja itkeskeli. Mutta morsian lohdutti.

– Ei siinä mitään, kun ei pahempaa. Ota kirves keskimmäisestä vaunusta. Mene tammikkoon, lyö yhtä tammea ja sano: Tammi tammen kaatakoon.

Porohousu teki niin, ja kun aamulla kuningas katsoi ikkunastaan, oli koko tammikko kumossa. Kuningas ajatteli itsekseen: Kas herjaa, kun tammikon kaatoi. Mutta eiköhän ole pahempaa sitä pystyyn panna.

Kuningas käsketti Porohousun hoviinsa ja sanoi.

– Pilasit tammikkoni. Saat nyt panna joka puun yhtenä yönä pystyyn, muutoin pääsi menetät.

Porohousu lähti pahoilla mielin kotiinsa. Mutta prinsessa lohdutti taas poikaa.

– Ei siinä mitään, kun ei pahempaa. Mene tammikkoon ja nosta yksi tammi pystyyn ja sano: Tammi tammen nostakoon.

Porohousu tekin niin, ja tammikko oli pian entisellään.

Kuningas kutsutti Porohousun tykönsä ja sanoi.

– Kaksi työtä olet tehnyt. Kolmaskin pitää tehdä, ennen kuin saat häitä pitää. Sinun pitää hakea linnani avaimet, jotka ovat olleet kateissa 10 vuotta.

Kun prinsessa kuuli tehtävän, hän lohdutti poikaa.

– Ei siinä mitään, kun tekisit niin kuin neuvon. Kun istut ensimmäiseen vaunuun, ne vievät sinut Hiiden linnaan. Siellä kaikki makaa. Mene sisälle ja ota avaimet naulasta, vaan älä niitä heläytä, äläkä taakse katso, vaikka mitä kuulisit.

Porohousu istui vaunuihin, ja vaunut menivät ilmaa pitkin Hiiden linnaan. Porohousu meni sisälle, jossa kaikki nukkuivat. Hän otti avaimet ja lähti pois. Mutta avaimet kolahtivat oveen. Porohousu hyppäsi vaunuihin ja takaa kuului hirmuinen rähinä. Hiisi karjasi.

– Jopa tapasin.

Poika säikähti eikä muistanut, ettei saanut taakseen katsoa. Taakse katsoessaan hän kimmahti vaunuista kauas metsään, jossa makasi pitkän aikaa pyörtyneenä. Lopulta hän virkosi ja huomasi, että avaimet olivat poissa. Hän ei tiennyt, missä hän oli. Käveltyään vähän matkaa alkoi kuulua karjuminen. Porohousu tuli lähemmäksi ja näki, kuinka suurella kedolla kaksi miestä tappeli. Ne olivat tapelleet siinä jo kymmenen vuotta, ja lihakin oli jo päältä kulunut. Porohousu kysyi.

– Miksi tappelette?

Miehet kääntyivät vähäsen ja sanoivat:

– Kun isä kuoli, hän ei ollut tavaroitaan jakanut. Hän jätti tähän läjän kultaa, nuo saapasrajat, hatun ja miekan. Kumpikaan meistä ei halua kultaa, vaan nuo kalut.

– Mitäs pahuutta tuommoisten kalujen takia riitelette. Eiväthän nuo maksa mitään, sanoi Porohousu.

– Maksavat paljonkin. Kun panee saappaat jalkaansa, pääsee 10 peninkulmaa askeleella. Kun panee läkin päähänsä, ei kukaan näe. Kun panee miekan vyölleen, voittaa aina sodassa.

– Ohoo, arveli poika – kun menette tuonne metsään, saan rauhassa heittää arpaa, ja se saa kalut, jolle ne arvalla tulee.

Miehet tyytyivät siihen. Porohousu pisti saappaat jalkaan, lakin päähänsä ja miekan vyölleen. Hän lähti astelemaan tuumaillen, että kai nyt loppu tappeleminen. Hän tuli viimein pieneen taloon, jossa vanha lahopää akka kehräsi. Porohousu pyysi yösijaa, mihin akka sanoi:

– Kyllä saisit, vaan ei ole sopivaa ruokaa muuta kuin mesileipää ja mettä.

Poika arveli, että kyllä silläkin selviää yön yli. Sitten poika kysyi, missä päin on se kuninkaan valtakunta, josta hän on lähtenyt. Akka sanoi että hänen miehensä, joka on pohjosen ukko, kyllä tietää kun hän yöksi kotiin tulee. Ukko tulikin kotiin ja heti pirttiin päästyään sanoi:

– Uhhuh, ristityitäpä täällä on.

Akka sanoi:

– Onhan muuan eksynyt matkamies tullut sulta tietä kysymään.
– Kyllä tiet tiedetään ja paikat tunnetaan, sanoi ukko – mihinkäs matka?

Porohousu selitti vaiheensa. Pohjosen ukko naurahti siihen ja sanoi:

– Voi poika rukka. Kauan nukuit metsässä. Siitä on kolme vuotta, kun siellä häät olivat hankkeessa. Nyt on prinsessa mennyt tiehensä kaukaisille maille, kun hän ei luullut sinut takaisin tulevan ja kun kuningas halusi hänet naida.

Poika pyysi äijää häntä kotiin viemään, vaan tämä sanoi:

– Kun seurata jaksanet, niin vien sinut ensimmäiseen väripaikkaan (lauttapaikkaan), josta sinun pitää sitten mennä yli.

Aamulla lähdettiin. Porohousu pisti 10 peninkulman saappaat jalkaansa ja lähti ukon kanssa kävelemään. Tultiin väripaikalle, ja ukko jätti pojan siihen. Tässä oli 100-vuotias julma akka-raiska poikkikuljettajana. Kun poika tahtoi akkaa soutamaan, tämä ärjäisi:

– Kyllä minä sinut poikki vien, vaan käsi tästä on väripalkkaa.

Porohousu sanoi siihen:

– No menköön käsi niin kuin meneeki, vaan poikki mun on päästävä. Mutta koska olette niin vanha, niin saatan soutaa, jos ette ota kättäni vasta kuin toisella rannalla.

Akka myöntyi siihen. Soudettiin pitkät matkat. Poika sanoi:

– Annappas kun katson, joko maat näkyvät.

Porohousu katsoi ja näki maan siintävän. Samassa hän hypätä kavautti veneen keulasta maalle ja pani hatun päälle. Akka huusi ja remusi mutta siitä ei ollut apua. Poika käveli aikansa ja niin tuli toinen värja vastaan. Siinä oli 300-vuotias vanha akka poikkikuljettajana, ja hän oli vielä edellistä julmempi. Kun Porohousu tahtoi päästä toiselle rannalle, akka kiivastui.

– Miten sinä tänne viimeisestä värjasta tulit, kun sulla on kummatkin kädet?
– Minä sovitin rahalla, sanoi poika.
– Kato sen raatua, mokisi akka, mutta kun minä poikki vien, tahdon käen että jalan.
– Ei auta, sanoi poika, mutta tyydyttehän, kun saatte ne toisella puolella, sillä soudan teille avuksi.

Akka tyytyi ja kun oli kuljettu monet matkat, niin poika sanoi:

– Anna kun katson, joko maat siintää.

Ne siinsivät ja poika oli taas maalla. Akka rupesi ärjymään, vaan mikäs auttoi.

Poika käveli taas matkat monet, ja tuli kolmas värja. Täällä oli 900 vuoden ikäinen julma akka. Porohousu tahtoi häntä poikki viemään. Akka ärjäisi:

– Miten sinä tänne tulit, kun sinulla on käsi ja jalka jäljellä?
– Maksoin rahalla, sanoi poika. Akka ukkeilemaan.
– Katso sen riivattuja, mitä petosta tekevät, vaikka meillä on yhteinen puhe, että yhdessä käsi, toisessa jalka ja tässä pää. Vaan minä kun nyt vien, niin tahdon ne kaikki.
– Ei auta, poikki minun on päästävä, vaan etteköl tyytyisi saamaan niitä toisella puolella, niin soudan teille avuksi.

Akka tyytyi. Soudettiin. Mitä lie soudettu, kun poika sanoi:

– Aannas, ja katson joko maa siintää.

Maa siinti ja poika hyppäsi maalle ja pisti lakin päähänsä.

– Arh, niinkös sinä ookki maksanut palkat, ärjäsi akka ja nosti hirmusen veden Porohousun perään, mutta poika oli ehtinyt jo niin kauas, ettei vesi tavoittanut. Porohousu kulki taas iät ja ajat ja tuli viimein erääseen taloon. Tässä poika kysyi, oliko yhtään prinsessaa kulkenut ohi.

Hänelle sanottiin, että tänne tuli muuan prinsessa noin kolme vuotta sitten. Nyt tämä on täällä pakanallisessa kylässä ”ristinoppia” opettamassa. Mutta sinne tuskin pääsee, sillä ihmiset ovat niin häjyjä, että he tappavat kaikki oudot kulkijat.

Poika tahtoi miehen saattajaksi. Tämä lähti ja vei pojan miestensyöjäin kylän läpi kaupunkiin. Tultiin kuninkaan linnan portille. Portti oli kiinni, ja vahti paikalla. Porohousu muisti taas lakkinsa ja pani sen päähänsä. Piika tuli portista juomaa noutamaan. Poika odotti, ja kun piika palasi, poika pujahti portista sisään. Hän heitti sormuksen juomatuoppiin ja käveli tytön perässä prinsessan kamariin asti. Kun prinsessa rupesi juomaan, hän näki tutun sormuksen pohjassa. Hän otti sen ylös, katseli ja sanoi viimein:

– Voi poika rukka, jos täällä olisit.
– Täällähän minä olenkin, sanoi poika, ja otti lakin päästään.

Nyt ilo nousi. Häät pidettiin. Niiden jälkeen poika halusi lähteä kotimaahan, josta hänellä oli puoli valtakuntaa saatavana. Monet sotalaivat laitettiin; kulta, hopea ja kaikki tavarat mukaan ja sitten lähdettiin. Perillä poika alkoi ampua kaupunkia. Kuningas lähetti sanan, että laivaston päällysmies tulisi hänen puheilleen, jotta hän saisi kuulla, mitä tämä tahtoo. Porohousu lähti vanhoissa ryysyissään. Portilla hän kertoi, että kuningas oli tahtonut häntä vieraaksi.

– Vai sinua vieraaksi, tuommoista raasuparonia. Mene matkoihisi, kiljui porttivahti.

Porohousu meni ja alkoi ampua kovemmin. Päällikkö kutsuttiin taas hoviin, mutta ryysyihin pukeutunutta Porohousua ei päästetty sisälle.

Tämän jälkeen Porohousu alkoi ampua tuhatta tulisemmin. Kuningas meni kysymään vahdeilta, oliko kukaan yrittänyt sisälle. Vahdit kertoivat, että vain joku rääsyihin puettu kerjäläinen oli yrittänyt tulla sisään.

– No olkoon nyt vaikka minkä näköinen, niin päästäkää sisään, sanoi kuningas ja lähetti käskynsä kolmannen kerran.

Porohousu tuli taas, ja nyt hänet otettiin portillakin hyvin vastaan. Sisään tultuaan poika sanoi olevansa Porohousu ja tulleensa maksamaan kuninkaan oikuttelija ja ottamaan sitä puolta valtakuntaa, jonka kuningas oli luvannut. Kun kuningas näki, kuinka voimakas mies Porohoususta oli tullut, et hän enää tohtinut vastustaa. Tehtiin sovinto ja pidettiin suuret juomingit, johon kaikki kaupunkilaiset pääsivät. Nyt he elävät hyvin siinä valtakunnassa, mutta en ole pitkään aikaan sieltä kirjettä saanut.