Jatulintarhat ovat maahan ladottuja, labyrintteja muistuttavia kivirivejä. Ne ovat yleensä pyöreitä tai soikeita. Muutamat niistä muistuttavat samalla hevosenkenkää tai munuaista. Venäjällä on myös suorakaiteen muotoisia jatulintarhoja. Kivet ovat pään kokoisia; tosin Englannissa ja Saksassa on käytetty myös turpeita.

Jatulintarhat ovat halkaisijaltaan keskimäärin 10–12 metriä, mutta joukossa on pienempiäkin ja toisaalta yli 25-metrisiäkin. Kivirivejä on 7–15. Ne muodostavat kiemuraisia käytäviä oviaukon ja keskustan välillä aivan kuin lasten kuvakirjoissa. Vain harvoissa jatulintarhoissa käytävät loppuvat seinämään, umpikujaan. Tavallisesti käytävä on kuin reunuksin viitoitettu tie ilman harhakäytäviä.

Jatulintarhoja kutsutaan Suomessa hyvin monilla nimillä, esimerkiksi pietarinleikki, nunnatarha, hiitteentarha, lissabon, jeriko, jerusalemin hävitys, jätinkatu ja laiskanjaakon riitinki.

Suomen ruotsinkielisellä alueella käytetään yleisesti nimeä jungfrudans (’neidontanssi’), Ahvenanmaalla myös nimiä trojenborg slott, borgen (’linnoitus’) ja rundborg (’pyöreä linnoitus’). Ruotsissa jatulintarhoista tunnetaan nimi trojaborg, Saksassa vastaavasti Trojaburg sekä myös Wunderkreis (’ihmepiiri’). Englannissa niitä kutsutaan nimillä Walls of Troy, Troytowns ja Caer Droia eli nimillä, jotka viittaavat Troijan kaupunkiin. Venäjällä käytetään myös Babylon-sanaa.

[Kuva: Jatulintarha]

Nimien runsautta voidaan pitää osoituksena jatulintarhojen rikkaasta ja arvoituksellisesta historiasta sekä levinneisyydestä.

Suomessa on luetteloitu yli 140 jatulintarhaa, joista 20 on Pohjois-Suomessa. Niistä melkein kaikki sijaitsevat rannikkoalueella. Suomen pohjoisin jatulintarha on Tervolassa. Iissä on kaikkiaan kuusi, mm. Ulkokrunnissa (saaressa). Lisäksi niitä on Hailuodossa, Haukiputaalla, Pyhäjoella ja monessa muussa pitäjässä aina Lappeenrantaa myöten.

Jatulintarhoja on hyvin paljon Venäjällä, mm. Vienanmeren ja Kuolan alueella, samoin kaikkialla Skandinaviassa, Saksassa, Englannissa ja Islannissa. Laajan levinneisyyden takia voidaan sanoa, että jatulintarha on kansainvälinen muinaisjäännös.

Ariadnen lanka

Jatulintarhojen ikä on hyvin vaihteleva. Vanhimmat niistä ovat kivikaudelta mutta nuorimmat vain 1800-luvulta jKr. Erään ahvenanmaalaisen jatulintarhan kivestä on löydetty vuosiluku 1723. Niistä ei ole yleensä löydetty muuta aineistoa, mistä syystä arkeologinen tutkimus ei ole kyennyt selvittämään niiden syntyyn liittyviä arvoituksia.

Huomattavasti helpompaa on selittää itse kuvion, labyrintin, historiaa. Vanhin ja tunnetuin tieto liittyy Knossoksen palatsiin Kreetan saarella. Tarinan mukaan palatsin pohjakaava oli labyrintin muotoinen. Jos joku eksyi palatsin sokkeloihin, hän ei päässyt pois. Kreikan sankaritarujen Theseus lähti tappamaan palatsin keskustassa olevaa Minotauros-hirviötä. Prinsessa Ariadne, joka oli rakastunut Theseukseen, pelkäsi, ettei sankari osaa tulla takaisin vaan tuhoutuu linnan sokkeloihin kuten monet muut ennen häntä. Varmistaakseen Theseuksen takaisin tulon Ariadne antoi hänelle lankakerän, jonka avulla saattoi merkitä paluutien.

Vanhalla ajalla munuaisen muotoista labyrinttiä käytettiin koristeena, mm. maljakoissa ja rahoissa (Babyloniassa). Myöhemmin samaa kuviota käytettiin runsaasti keskiaikaisissa kirkoissa. Kolmessa Suomenkin kirkossa on labyrinttikuvio koristeena.

Jatulien muinaiskansa

Jatulintarhojen käyttötarkoitus on vielä monien arvailujen varassa. On mm. oletettu, että labyrinttikuvion esikuva olisi ollut Kreetalla sijaitseva tanssipaikka, jossa vietettiin voitonjuhlaa Minotauroksen tapon muistoksi. Eräässä etruskilaisessa vaasissa on kuvion keskellä sana Troia ja kuvion labyrintistä tulee ulos kaksi ratsastajaa. Tämä viittaa todennäköisesti roomalaiseen ratsastusleikkiin (Ludus Troiae), jota leikittiin vielä keskiajalla. Erään jatulintarhaan liittyvän tarinan mukaan kivilatomuksen keskellä on tyttö, jota ratsastajat tavoittelevat: he saavat ratsastaa käytäviä pitkin mutta eivät saa astua kivirivien yli.

Italian ja Saksan keskiaikaisissa kirkoissa on mm. suuria labyrinttimosaiikkeja. Niitä on tulkittu katumuksentekijän tieksi. Uusimpien tulkintojen mukaan ne ovat maailman ja ihmiselämän symboleja: ihmisen elämä on kulkemista sokkeloiden läpi, ja siinä Jumalan sana johdattaa ihmistä niin kuin Ariadnen lanka Theseusta.

Koska varsinaiset jatulintarhat sijaitsevat rannikolla, niitä on yhdistetty merenkulkuun ja kalastukseen. Onpa niiden arveltu liittyvän säiden ennustamiseen tähdistä. Eräs vanha kuvaus viittaa siihen, että niitä voisi pitää jonkinlaisina opasmerkkeinä.

Neuvostoliittolainen tutkimus liittää jatulintarhat primitiivisten kansojen ideologiaan, metsästys- ja kalastusmagiaan. Tämän mukaan niillä olisi ollut alkuaan uskonnollista merkitystä. Neuvostoliittolaiset tutkimukset antavat myös aiheen olettaa, että jatulintarhat liittyisivät vanhoihin hautausmenoihin tai muuhun kulttiperinteeseen. Tätä tukee mm. se, että Ruotsissa muutamat jatulintarhat ovat keskiaikaisten kirkkojen läheisyydessä; kirkkojahan rakennettiin vanhojen kulttipaikkojen yhteyteen.

Edellä kerrotusta voi havaita, että käsitykset jatulintarhojen tarkoituksesta vaihtelevat. Voi olla, että eri aikoina ja seuduilla niillä on ollut erilainen merkitys. Niiden alkuperä menee kuitenkin hyvin kauas. Babylonialaisten ja varsinkin kreetalaisten vaikutteiden takia niitä on yleensä pidetty antiikin kulttuuriin liittyvinä. Neuvostoliittolaisten tutkimuksiin vedoten väittäisin niiden olevan vielä vanhempaa perua. Ne liittyvät primitiivisten kansojen elämään. Tällaisten kansojen keskuudessa niiden rakentaminen on jatkunut pitkään alkuperäisiä muotoja noudattaen. Antiikin korkeakulttuuri on ne jossain vaiheessa omaksunut itselleen, ja labyrinttikuvio on sitä kautta tullut keskiaikaiseen Eurooppaan. Myöhemmin primitiiviset, antiikkiset ja keskiaikaiset esikuvat ovat sekoittuneet, mitä jatulintarhojen nimien sekamelskakin osoittaa.

Suomalainen nimi jatulintarha viittaan mielestäni primitiiviseen suomalaiseen perinteeseen. Sana jatuli viittaa nimittäin Suomessa asuneeseen muinaiskansaan, jonka arvoitusta parhaillaan selvitellään. Jos näin on, niin pohjoiseurooppalaisten kansojen vanhat nauhatanssit voivat pohjautua primitiivisten kansojen ikivanhoihin kulttitansseihin, joita tanssittiin alkuaan jatulintarhojen käytäviä hyväksi käyttäen.

Suomessa jatulintarhoja on yleisesti pidetty merimiesten ja kalastajien ajankulukseen tekeminä rakennelmina. Tämä käsitys pitää paikkaansa nuorempien jatulintarhojen osalta. Tuskin 1700- ja 1800-luvulla eläneet kansanmiehet enää tunsivat ikivanhojen kuvioiden alkuperäistä merkitystä. He vain tekivät sellaista, mitä olivat muidenkin nähneet tekevän. Samantapaista kehitystä voidaan nähdä monissa muissakin perinnäistavoissa; esimerkiksi meidän nykyisissä joulutavoissamme on paljon sellaista, jonka alkuperä on kaukana vuosituhansien takana.

Jatulintarhoja on sanottu leikki- ja kohtaamispaikoiksi, mihin esimerkiksi nimi neidontanssi viittaa. Voi hyvin kuvitella, että kivirivejä on käytetty mm. nauhatansseihin, ratsastusleikkeihin ja moniin muihin tarkoituksiin, joihin sokkeloiset käytävät antoivat mahdollisuuden.

Haukiputaan jatulintarha

[Kuva: Jatulintarha]

Vuonna 1968 löydettiin Haukiputaan Isoltaniemeltä 7-8 metriä läpimitaltaan ja 11 sisäkkäistä kivikehää käsittävä jatulintarha. Maannousun huomioon ottaen voidaan päätellä, että se voi olla korkeintaan noin 500 vuotta vanha. Haukiputaalla alkoi kuitenkin liikkua huhu, että eräs veljessarja, joka vietti kesälomiaan lähistöllä, olisi tehnyt tämän jatulintarhan. Veljekset ovat kuitenkin ilmoittaneet minulle, etteivät he ole sitä latoneet ja että se oli paikallisten huvila-asukkaiden tiedossa jo 1930-luvulla. Näin siis Isonniemenkin jatulintarhaa voidaan pitää aitona kansanomaisena luomuksena – siitäkin huolimatta, että se olisi ladottu vaikka 1900-luvun alussa. Ovathan viimeiset aidot jatulintarhat ajankuluksi tehtyjä.

Jatulintarha on kaunis ja arvoituksellinen kiviladelma. Ne pitäisi rauhoittaa ja muodostaa julkisiksi muistomerkeiksi, jotka olisivat mm. matkailijoiden käyntikohteita. Henkilökohtaisesti en pitäisi pahana, jos niitä kopioitaisiin ja tehtäisiin ajankuluksi vieläkin. Jatulintarhan kivet eivät maksa mitään, malleja on paljon, ja latominen on helppoa. Hyvin vähin kustannuksin voitaisiin valmistaa primitiivisestä perinteestä kertovia muistomerkkejä esimerkiksi julkisten rakennusten pihoihin. Koska jatulintarhat ovat paljolti pohjoispohjalaista perinnettä, voisi toivoa, että juuri Perämeren rannikolla käytetään hyväksi tätä merkitykseltään kiehtovaa ja muodoltaan kaunista muinaismuistoa.