Aino

Aino oli hinaaja, jonka valmistajaa ei tunneta. Tiedetään, että se toimi hinaustehtävissä Oulun ja Iin välillä.

Eräällä matkalla kesäkuun alussa 1908 syntyi ankara länsimyrsky, josta kerrotaan seuraavasti:

”Hinaajahöyry Aino oli myrskyn puhjetessa tuomassa rakennusmestari Roinisen hirsilauttoja Iistä. Ankara merenkäynti hajotti lautat Wirpiniemen edustalla ja hirret ajautuivat sikin sokin rannikolle.

Aino itse saapui wahingoittumattomana Ouluun, waikkakin sitä meri kowasti keikutteli.”

Merenkäynnistä saa jonkinlaisen käsityksen, kun kerrotaan, että lähes jokainen aalto löi Toppilan salmessa ns. pitkänmöljän yli.

Aino laskettiin yleensä aikaisin keväällä vesille, ja vuonna 1914 se teki toukokuussa koematkan Oulusta pohjoiseen, jolloin voitiin todeta, että Haukiputaan edustalla oli vielä paljon jäätä. Alus toimi silloin eräänlaisena tunnustelijana.

Ainosta kerrotaan myös erään laivapalon yhteydessä vuodelta 1908, jolloin se yhdessä vastavalmistuneen Warman kanssa yritti sammuttaa tai auttaa sammuttamisessa erästä englantilaista kauppalaivaa, jonka puutavaralasti oli syttynyt tuleen.

ss Ii

Kesäkuussa vuonna 1911 oli lehdessä ilmoitus, että ss Ii aloittaa säännöllisen laivaliikenteen Oulusta Haukiputaan kautta Iihin ja laiva poikkeaa tarvittaessa myös Iin Röyttään.

Laiva lähti Oulusta joka arkipäivä kello 14 ja palasi takaisin Iistä kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin.

Höyryalus Ii oli vuonna 1923 varsin erikoisen kauppajutun kohteena. Laivan myi omistajan Jaakko Annalan tietämättä hänen poikansa August Annala ja laati kauppakirjan isänsä allekirjoituksella. Koska kauppa oli vilpillinen, takavarikoi kaupunginvouti varatuomari Louekari Ii-laivan ja asian käsittely siirrettiin maistraattiin.

Isä Jaakko Annala pyysi aluksen vapauttamista takavarikosta, muttei onnistunut siinä, ja laiva ei liikkunut tuona aikana, koska uusi omistaja ei ilmeisesti antanut purkaa kauppaa.

Tämän enempää emme tiedä Ii-laivan kohtalosta. Myöskin se, milloin laiva lopetti kulkunsa tai vaihtoi nimeä, on epäselvä. Sen sijaan laivasta on jäänyt piirustukset, jotka olivat Pikisaaren konepajan laivapiirustusten joukossa ja jotka on uudelleen piirretty.

Iris

Ensimmäinen maininta Iriksestä on Kalevassa juhannuksen aikoihin vuonna 1908, jolloin siitä kerrotaan:

”huwimatka, jonka olisi pitänyt Oulun Saloon tapahtua eilen, jäi tekemättä syystä, että Johanssonin uusi paatti Iris ei saapunutkaan Ouluun wielä lauantaina, jolloin sen oli määrä saapua.”

Saavuttuaan Ouluun laivan kerrotaan tehneen lukuisia huvimatkoja kaupungin rannasta redille ja muuallekin. Se näyttää olleen vuokrattavissa retkiä varten eikä niinkään säännöllinen tuuripaatti kuten muut Oulun paatit. Alus on ollut kaksoispotkurinen.

Toukokuussa 1910 päätettiin, että laiva tulee Hailuodon reitille ja ilmoitettiin seuraavasti:

”Tänä kesänä tullenee liikeyhteys Oulun ja Hailuodon wälillä entistä wilkkaammaksi, sillä liikettä tällä wälillä tulee wälittämään uusi höyryalus, nim. tehtailija B. Johanssonin omistama höyrypaatti Iris, jonka hra J. pari wuotta sitten teetti Onkilahden konepajassa Waasassa.

Tätä tarkoitusta warten on paatti ollut perinpohjaisen muutoksen alaisena. Paatista on poistettu entinen peräsalonki ja warustettu umpinaisella kannella sekä korotettu entisestään noin 35 cm. Kannelle tulee matkustawia warten salonki, johon mahtuu 11–15 henkeä. Sitäpaitsi tulee keulaan pienempi salonki, jota matkustajat woiwat myöskin käyttää.

Kannen alle perälle ja keulaan tulee säiliöt tawaroita warten, mutta woi niissäkin tarpeen waatiessa matkustawaiset olla. Paatti, joka ennestään oli hywä kestämään meren käyntiä, tulee tämän muutoksen kautta wieläkin merikelpoisemmaksi.

Waikka paatti ei wielä olekaan täydelleen walmis, niin näyttää siitä tulewan erittäin sopiwa tällaisen liikenteen wälittäjä. Ensi wiikon lopulla walmistunee paatti niin että se woidaan laskea wesille. Paatin korjaustyö tullenee maksamaan noin 5 000 markkaa. Paatin kulkuwuoroja ei wielä ole tarkalleen määrätty, mutta tulee se päiwittäin kulkemaan, lähtien kaupungin rannasta iltapäiwällä ja Hailuodosta aamulla olosuhteiden mukaan. Matkustawain mukawuudeksi tulee paattiin rawintola, jossa on saatawana wirwoitusjuomia, kahwea y.m. Sunnuntain aikoina saadaan paattia tilata myöskin hupiretkiä warten.”

s/s Kokko

Aluksella on tehty 1800–1900-luvun vaihteessa huvimatkoja mm. Hailuotoon ja Haukiputaalle. Alus on ollut pienikokoinen, koska ilmoituksissa on ollut tieto, että huonon sään vallitessa matka perutaan.

Martinniemen sahan hinaajia

Haukiputaan Martinniemen saha omisti useita höyryhinaajia, joista voi mainita seuraavat: Erkki, Frey, Hektor, Mursu, Nils, Pomo ja Pölli.

Tämä luettelo ei suinkaan pyri olemaan aukoton, sillä muitakin on voinut olla.

Myöhemmin alukset saivat yleensä nimen Martti ja numeron peräänsä.

Frey

Hinaaja Frey rakennettiin jo vuonna 1858 Oskarshamnissa Ruotsissa matkustajalaivaksi. Alus oli alkuperäiseltä nimeltään Gambley ja välillä myös Kelo. Nykyisin Frey on Turussa dieselöitynä käytössä. Laivan pituus on 23,39 m ja leveys 4,18 m.

Hektor

Hinaaja Hektor rakennettiin vuonna 1904 Varkaudessa. Aluksen omisti vuodesta 1920 alkaen Raahe Oy. Hektor on tullut Haukiputaalle vuosien 1925 tai 1927 paikkeilla. Laivaa oli uusittu vuonna 1920 Helsingissä ja vuonna 1932 Raahessa.

Hektorin pituus oli 21,5 m, leveys 4,64 m ja syväys 1,8 m. Aluksen koneteho oli 210 iHv ja nopeus 11 solmua.

Vuonna 1956 Hektor muutettiin Martti 2:ksi, ja vuonna 1969 alus myytiin Ouluun. Vuonna 1972 laiva upposi Raahen edustalla.

Mursu

[Kuva: Hinaaja Mursu]

Mursu rakennettiin vuonna 1915 Schlysselburgissa.

Mursu kuului myös Rauma Wood Ltd:n Martinniemen laivastoon. Se ajoi karille vuoden 1920 elokuussa Iin Röyttän kohdalla. Karille ajaessaan laiva kulki Iistä etelään Halosenniemeen päin pitkin reimareilla merkittyä sisäväylää. Yhtäkkiä kuultiin laivan alta ratinaa ja luultiin kölin koskettaneen pohjaan. Kohta huomattiin kuitenkin, että laiva oli saanut vuodon, ja se alkoi vajota pohjaa kohden. Vettä oli kuitenkin siinä paikassa niin vähän, että laivan reunat jäivät vedenpinnan tasalle. Miehistö pelastui veneissä, ja ainoastaan kapteeni menetti rahansa, arvopaperinsa ja tupakkansa. Niin nopeasti tuli lähtö laivasta.

Myöhemmin tapausta tutkittaessa huomattiin, että terävä kivi oli puhkaissut aukon laivan keulaan, vaikka oli ajettu merkittyä väylää pitkin. Tukkilautat siirtelivät usein reimareita, mutta tässä tapauksessa reimarit olivat kohdallaan. Mursu oli vakuutettu, ja se nostettiin ylös myöhemmin.

Rauma Wood omisti myös hinaajat Thor ja Ytterstfors 6. Edellinen oli 17,5 metriä pitkä ja 4,2 metriä leveä. Jälkimmäinen oli 18,27 metriä pitkä ja 3,70 metriä leveä. Ne olivat myynnissä vuonna 1922.

Thor ajoi syyskuun lopussa vuonna 1923 karille Oulunsalon Varjakan ja Hailuodon välillä. Laiva oli tuolloin tulossa Raumalta Haukiputaalle, ja päästyään jo kotinurkille se ajoi kivelle ja sai reiän keulaansa. Vaikka reikä tukittiin väliaikaisesti, tuli vettä siinä määrin laivaan, että kapteeni antoi käskyn ajaa niin rantaan, että alus tarttui pohjaan kiinni. Uleå Oy:n Warma oli mukana aluksen pelastuspuuhissa, ja se saatiinkin paikattua ja jälleen kulkukelpoiseksi. Rauma Woodilla oli myös Hein-hinaaja.

Heinin koneenkäyttäjä Hjalmar Puurunen tapasi kohtalonsa seuraavalla tavalla. Puurunen oli kesällä 1927 eräänä sunnuntaiaamuna lähtenyt Halosenniemellä ruokailemaan ja luvannut palata takaisin laivalle myöhemmin päivällä. Kun hän ei kuitenkaan iltaan mennessä palannut takaisin, häntä ryhdyttiin etsimään.

Koska hänet oli nähty päivällä Halosenniemen laiturilla ja hänen lakkinsa löydettiin merestä laiturin vierestä, aloitettiin naaraukset. Illemmalla ruumis löydettiinkin, ja hukkumistapauksen syyksi arveltiin työväsymystä, koska alus oli ollut ajossa melkein vuorokaudet ympäri. Puurunen oli ilmeisesti laiturilla istuessaan torkahtanut ja pudonnut mereen. Yleisesti tunnettua on, että merimiehet ovat huonoja uimareita. Tosin poikkeuksiakin on. Puurunen oli 27 vuoden ikäinen ja poikamies.

Martinniemi

Martinniemi-nimisiä hinaajia on ehkä ollut useitakin. Vanhin niistä ajoi keskelle reimaroitua karia koematkallaan alkukesästä vuonna 1907. Alus oli palaamassa Oulussa kaupunginrannasta Toppilaan mennäkseen sitten Haukiputaalle, kun se ajoi karille Pikisaaren ja Raatin välillä. Salmessa ollut kova virtaus ja osittain se, että alus joutui väistämään tukkeja, aiheutti karille ajon. Vesi oli lisäksi tuolloin tavallista matalammalla pohjoistuulen johdosta.

Tämä laiva, jonka omisti Blombergin osakeyhtiö, siirtyi vuonna 1911 Poriin kauppias Juseliukselle, ja tällöin hinaajan sijaintipaikaksi tuli Raahe.

Martinniemellä oli epäonnea jatkossakin, eli tässä voi todeta sen syntyneen tähtien ollessa huonossa asennossa.

Se ajoi toistamiseen karille syyskuun lopussa vuonna 1921. Tällöin se ajoi Raahen edustalla olevalle Heikinmatalalle. Heti tapahtuman jälkeen lähtivät Raahesta hinaajat Herkules ja Kuutti tapahtumapaikalle, mutta pimeän laskeuduttua ei alukselle voitu tehdä mitään. Lisäksi oli kova tuuli. Seuraavana aamuna huomattiin laivassa vuoto, ja kova aallokko teki pelastustyöt turhiksi. Martinniemen miehistö tuotiin vasta tässä vaiheessa maihin, ja alus jäi matalikolle. Myöhemmin alus irrotettiin karilta ja korjattiin.

Nils

Hinaaja Nils rakennettiin Vaasassa Onkilahden konepajalla vuonna 1906. Alus uusittiin Raahessa vuonna 1929.

Nilsin pituus oli 20 m, leveys 4,2 m ja syväys 1,65 m. Nopeus oli tyhjänä 10 solmua ja kuormaa vetäen noin 4 solmua. Höyrykattila uusittiin alukseen vuonna 1928 Ruonan konepajalla. Aluksen kantavuus oli noin 40 brt. Nils oli aikoinaan Byströmin Karhun sisarlaiva. Nilsin konetehoksi mitattiin vuonna 1932 125 iHv.

Alus upposi kesällä 1949 Seskarön saaren luona, ja se nostettiin ylös myöhemmin sekä kunnostettiin. Laiva dieselöitiin vuonna 1956 Raumalla, ja se sai nimen Martti 1. Vuonna 1983 alus myytiin Kemiin ja se sai nimen Kemi 3. Myöhemmin Kemi 3 muutettiin matkustajalaivaksi ja alus sai nimen Stella.

Pomo

Hinaaja Pomosta voidaan todeta, että se valmistui vuonna 1907 Oulussa Pikisaaren konepajalla. Valmistusnumero oli 107.

Pomo oli aluksi oululaisen A. Elomaan omistuksessa, ja myöhemmin alus myytiin kauppias L. Lagerlöfille. Aluksella tehtiin paljon huviretkiä sen alkuaikoina.

Alus myytiin vuoden 1915 kesäkuussa Raaheen Raahen Puutawaraosakeyhtiölle, jolta se sitten aikoinaan tuli Haukiputaalle Martinniemen sahalle 1920-luvun puolivälissä.

Pomon mitat olivat. Pituus 20 m, leveys 4,2 m ja syväys 1,65 m. Kantavuus oli 40 brt ja nopeus tyhjänä 10 solmua. Vuonna 1931 alukseen vaihdettiin Ruonan tekemä höyrykattila, ja seuraavana vuonna sen konetehoksi mitattiin 125 iHv.

Aluksen viimeinen palvelus on toimia Mustankarin aallonmurtajana rantaan upotettuna.

Pölli

Hinaaja Pölli oli entiseltä nimeltään Granvik. Alus rakennettiin vuonna 1910 Ruotsissa Karlstadissa, ja se hankittiin Martinniemeen vuonna 1926. jolloin se sai nimen Pölli. Laivan pituus oli 15,34 m, leveys 3,57 m ja syväys 1,4 m. Nopeus oli tyhjänä noin 8 solmua, ja konetehoksi mitattiin 48 iHv vuonna 1932. Sodan jälkeen Pölli dieselöitiin ja nykyisin alus purjehtii Turussa nimellä Kaski-Oskar.

Santaholman sahan höyryhinaajat Haukiputaalla

Haukiputaalla sijainnut Jokirannan saha toimi vuosina 1915–1968. Kalajokinen Santaholman suku osti Holman suvulta maita Haukiputaalta jo ennen sahan rakentamista. Kiiminkijokivarressa oli nimittäin suojaisa satamapaikka, ja joki oli tuolloin kulkukelpoinen höyryhinaajilla aina Haukiputaan kirkon kohdalle asti.

Santaholman saha omisti lukuisia höyryhinaajia. Niitä olivat Aalto, Antti, Apu, Kunto, Oiva, Ponteva, Sopu, Tarmo, Vanttaus ja Virma.

Hinaajien tehtävänä oli siirrellä tukkinippuja joella, ja ne saattoivat hakea tukkilauttoja kauempaakin. Lisäksi ne kuljettivat sahan tuotteita proomuissa Martinniemen redillä odottaviin laivoihin.

Hinaaja Antti oli rakennettu Kalajoella vuonna 1899. Aluksen pituus oli 21 m, leveys 5 m ja syväys 1,75 m. Koneteho oli 72 iHv. Antti myytiin vuonna 1943 Ab Heitz Oy:lle.

Kunto oli 17,6 m pitkä, 4,5 m leveä, ja sen syväys oli 1,75 m. Aluksen koneteho oli 37 iHv. Omistajana oli vuoteen 1919 Raahe Oy. Laivan tiedetään olleen käytössä vielä vuonna 1956.

Hinaaja Oiva oli rakennettu vuonna 1912 Kalajoella ja sen pituus oli 13,4 m, leveys 3,2 m ja koneteho 25 iHv.

Pontevan rakennusvuosi oli 1935, ja sen pituus oli 21 m. Alus romutettiin 1970-luvulla.